Nyt on meidän autoverotukseen tutustuneiden korkea aika ryhdistäytyä.
Eihän kukaan varmasti halua että Sauli 'autovero' Niinistö palkitaan presidentinviralla.
Muista miten Niinistö 8 vuoden ajan kieltäytyi noudattamasta EU-määräyksiä ja sallimasta Suomen kansalaisille tasavertaista kohtelua muiden EU-kansalaisten kanssa. Ja tämä kaikki ainoastaan kiusantekomielellä, mitään järkiperusteita vetkuttelulle ei ollut. Tälläkin palstalla todistettiin lukuisia kertoja että vähemmän veroa tarkoittaa tässä tapauksessa enemmän tuloja valtiolle.
Muista käydä äänestämässä ja levitä sanaa niinistön tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. En olisi ikinä uskonut että Suomen kansa on näin lyhytmuistista ja tyhmää ja että Niinistö valitaan toiselle kierrokselle. Nyt on miehelle pakko löydä stoppi. Otetaan järeät aseet esiin
Eihän kukaan varmasti halua että Sauli 'autovero' Niinistö palkitaan presidentinviralla.
Muista miten Niinistö 8 vuoden ajan kieltäytyi noudattamasta EU-määräyksiä ja sallimasta Suomen kansalaisille tasavertaista kohtelua muiden EU-kansalaisten kanssa. Ja tämä kaikki ainoastaan kiusantekomielellä, mitään järkiperusteita vetkuttelulle ei ollut. Tälläkin palstalla todistettiin lukuisia kertoja että vähemmän veroa tarkoittaa tässä tapauksessa enemmän tuloja valtiolle.
Muista käydä äänestämässä ja levitä sanaa niinistön tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. En olisi ikinä uskonut että Suomen kansa on näin lyhytmuistista ja tyhmää ja että Niinistö valitaan toiselle kierrokselle. Nyt on miehelle pakko löydä stoppi. Otetaan järeät aseet esiin
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tässä on nyt pattitilanne, vasurit haluais vain lisää toisille jaettavaa ja verotulot vaarantamalla tuota jaettavaa saattaisi tulla vähemmän, joten vasurien kanta autoverotukseen ei ainakaan allekirjoittajalla ole tiedossa mutta pelkänpä ettei sieltä apuja löydy. Vanhanen aikoi Niinistön taakse ja onhan Vanhanen edelleen pääministeri joka ohjaa hallitusta tässäkin asiassa ja mehän muistamme Matin kommentit "On seurattava kansainvälistä kehitystä...".
Jokainen päättäköön sisällään kumpaa äänestää, minä äänestän aatetta, molemmat vaihtoehdot vain nyt huonoja autoverotuksen kannalta.
Niinistö vastustanut autoveroa koska jostain oli valtionkin tulot saatava. Tuloveron nosto entisestään nyt olisi ollut se kohtalokkain virhe.
Halonen ei kerro kantaansa autoverotukseen, mutta tarvinneeko tuota paljoa arvailla kun koko sosialistien politiikan ideana on että jaetaan kurjuutta tasaisesti kaikille. Säästöjä julkistaloudessa tuskin tulee sossuvallalla tapahtumaan, näin ollen ei ole mahdollisuuksia verotuksen keventämiseenkään.
Tämän avauskirjoituksen perusteella voi hyvin sanoa, että nämä innokkaimmat autoverohörhöt ovat TÄYSIN PÖHKÖÄ PORUKKAA! Jatkuvasti täällä on vouhotettu lipposlovakiasta ja sossujen ylivallasta, mutta kun nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tulee mahdollisuus valita maahamme myös porvarillinen talousasioita ymmärtävä presidentti, niin pelokkaat autoverohörhöt lipeävätkin sossujen leiriin. Ei Essolla ole koskaan näin pöhköjä mielipiteitä kuultu!!!
..josta tulee mahdollisesti "porvarillinen talousasioita ymmärtävä presidentti", piti aikoinaan uutta autoverolakia vaikeimpana päätöksenä, jonkä hän joutui valtiovarainministerinä tekemään.
Valtion verotuotto kasvoi räjähdysmäisesti, mutta "talousasioita ymmärtävä" salolainen juristi ei tätä kyennyt näkemään.
Mielestäni Niinistö oli valtiovarainministerinä yhtä kelvoton kuin on hänen puhutun englannin taitonsa.
Meikäläisen ravintoympyrässä mummolle on annettu täysin eri rooli kuin olla presidentti. Porvariyhteistyön nimissä on äänestettävä talouspolitiikka sosialisimin edelle.
Työväen presidenttiehdokas Sauli 'autovero' Niinistö on ylivoimaisesti pahin Lippuslovakian ja pysähtyneisyyden ajan kannattaja Suomessa viime vuoskymmeninä.
Seurasitko kahdeksan vuotta kestänyttä autoverokiistaa? Se kuvastaa parhaiten Niinistön talousasioiden osaamisen tasoa.
Muista että Niinistön aikana Volvo tilitti myymistään autoista autoveroa noin 20% ja Chrysler noin 13%. Vastaavasti useimmat muut maahantuojat tilittivät autoveroa yli 40% myyntihinnasta. Miksi Niinistö oli luonut tällaisen järjestelmän? Onko lahjusrahojen mahdollisuus selvitetty?
Olivatko mainitut alhaiset veroprosentit valtion etujen mukaisia? Miksi asia salattiin viimeiseen saakka? Vasta KHO:n ukaasin jälkeen todelliset prosentit julkaistiin, site ennen ne olivat ensiksi liikesalaisuuksia, sitten niitä ei ollut tiedossa ollenkaan, mutta lopulta kuitenkin löytyivät.
Oliko Suomen etujen mukaista että autojen myynti oli kolme-neljä vuotta pysähdyksissä kun kaikki odottivat väistämätöntä veropäätöstä? Paljonko autoalalta hävisi työpaikkoja tuon ansiosta, paljonko valtio hävisi verotuloja?
Kun kaivat ne järeät aseet käyttöön niin ammu idiootti ensiksi vaikka omaan jalkaasi ja seuraavaksi tarkasti omaan päähäsi !!!
Luuletko hölmö tosiaan autoilijoiden ja autoveroasioiden edistyvän valitsemalla Halonen ???
Halonen ajaa kaikkia muita vähemmistöjen asiaa , maahanmuuttajat, SETA , mustalaiset ja jne.
Tukee hienoa GLOBALISAATIOTA , viimeinen pisara itselleni oli kun punapää ei muuta keksinyt niin meni MEIDÄN RAHOILLA keskieuroopan mustalaiskonferenssiin . Nämäkö auttavat enenmistön asioita, autoilijoita , lapsiperheitä , vanhuksia , yleensä oman maan kansalaisia. Olin iltarukouksessa moneen kertaan toivonut että YK olisi korjannut sen pois , mutta kun ei kelpaa sinnekään , niin pakko jatkaa pressana Suomessa.
Niinistö joutui tekemään monia hyvin vaikeita ratkaisuja 90-luvun alussa kun Suomi oli menossa "banaanitasavallan" tasolle taloudessa.
Halonen ei olisi varmasti tehnyt mitään , mutta missä oltaisiin nyt ?
Koska Suomen asiat eivät kohene maakuntakierroksia tekemällä, vaan aidosti tekemällä ja vaikuttamalla
Uskon että Niinistö tulee hyväksymään uuden autoverolain jos hän on presidenttinä. Historia tunnetaan, mutta ei Halonen ole sen parempi ja se on nähty tässä 6 vuoden aikana..
Ilmeisesti Wunderbaumin haju on sekoittanut pääsi lopullisesti tai jos olet niin "fiksu" niin mene Mensan testeihin niin eiköhän se totuus siellä selviä.
Näillä palstoilla löytyy todellisia "älynjättiläisiä" kun naivisti kuvittelevat autoveroasian etenevän Halosta äänestämällä. Se asia ei Halosta pätkääkään kiinnosta voit olla ihan varma.
Olen käynyt mensan testissä.
Ei ole kyse tulevista autoverouudistuksista vaan siitä miten palkitsemme miehen joka on kyykyttänyt Suomen kansaa silkkaa vittumaisuuttaan ja osaamattomuuttaan enemmän kuin kukaan koskaan.
Jos Niinistö valitaan presidentiksi, niin hän tulee kostamaan autoverotaappionsa, se on varma. Tappio vitutti öykkärimäistä miestä sen verran raskaasti.
Halonen ei ole ykkösehdokkaani, mutta presidentiksi ottaisin Suomessa kenet tahansa mieluummin kuin Niinistön.
Tämän viestin luettuani muistin taas miksi en yleensä täällä vieraile. Todella fiksua äänestää jonkin yksittäisen asian takia jompaa kumpaa!!!!!! Ja siinäkin asiassa olet sitä paitsi todella väärässä. Äänestäpä joo vasemmistoa jos haluat ajaa yksityisautoilun asemaa. Et taida hirveästi politiikasta tietää.
Siellähän Niinistö olisi poissa tieltä autoveroasioita silmällä pitäen. Ei presidentin puuhat niihin liity mitenkään.
Nyt on hiostamisen aika koska enää ei ole muita ehdokkaita laimentamassa yhden kysymyksen asiaa. Sauli on aikanaan ollut siinä asemassa missä olisi voinut järkeistää autoverotuksen joten mikä hän on pressana edistämässä kansan oikeudenmukaisuuden tunnetta. Nyt elviasian tullessa viimein pinnalle voidaan kysyä suoraan, miten Sauli käsittelee asioita jotka ovat selkeästi oikeustajua loukkaavia.
Autoverotus ei ole pressan asia, mutta nyt on sopiva hetki ottaa asia esille sillä turhempiakin jaarituksia otetaan esille kamppailussa Suomen ykköspallista. On varmaa, että vaalihaastattelijoiden pusseissa on muiden jauhoja jos tämä herkullinen ase ei tule kamppailussa esille.
Jos vastakkain olisivat Vanhanen ja Niinistö,niin tällöin voisi kaivaa tämän autoveroaseen esiin,mutta kyllä nyt Niinistökin on huomattavasti pienempi paha kuin meidän Puna-Tarjamme,joka oli vielä 70-luvulla liittämässä Suomea Neuvostoliittoon(vappupuhe vuonna 1976).
Toinen on puhunut suomen viemistä NL:ään ja toinen on taistellut täysillä siitä irtautumista vastaan. Ei autoverotuksella oikeasti ole merkitystä pressan hommissa vaan ajattelutavassa vetää pientä kansaa isojen puristuksessa. Ei ole kovin vakuuttavaa esittää maailmankansalaista kun on tukenut suomessa tapahtunutta oikeudenmukaisuuden pilkkarallia. Tarja ei ole tässä ryvettynyt joten vaaliaseena aika voimakas.
Onhan se mahdollista , että Neukkala perustetaan uudelleen , tällöin punapäinen pressa olisi meillä jo valmiina ja voitaisiin vielä valita vaikka loppuiäksi ja tytär seuraajaksi (vrt. Pohjois-Korea).
Tällöin voisi lopettaa länsiautojen tuonnin kokonaan . EI OLISI KOKO AUTOVERO ONGELMAA ENÄÄN.
Yritä saada Haloselta vastaus/kommentit näihin autoveroasiohin ja syrjintään (ELV) , niin hän voi ehdottaa kysyjää hankkimaan HKL:n vuosikortin ratikkaan. Hänen mielestään syrjintää voidaan tehdä vain vähimmistöjä kohtaan , ei enemmistöjä kohtaan.
EIPÄ TOI AUTOVERO JUTTU NYT NIIN PALJO VAIKUTA !
KYLLÄHÄN SÄ NYT HYVÄ IDIOOTTI SEN YMMÄRRÄT ETTÄ JOLLAKIN TÄTÄ YHTEISKUNTAA TÄYTYY PYÖRITTÄÄ !
OKEI !!!! AUTOVEROT POIS JA SÄÄSTETÄÄN NE ESIM. TERVEYDENHUOLLOSTA !?