Kerron oman tarinan.
Opiskelin vuosi sitten niin intensiivisesti, että vain myöhään illalla sain hetken aikaa rauhottua ja rentoutua. Käytin sen ajan yleensä suomi24 chatissä. En uskonut mitään löytäväni ja ajattelin, että vaikka löytäisinkin, tuskin koskaan kuitenkaan tapaisin. Pidin jalat maassa, mutta aika meni iltaisin kivasti ja sain muuta ajateltavaa kun juttelin kaikenlaisten miesten kanssa. Melkein kahden kuukauden chattäilyn kuluttua, olin jo aika poikki koko touhusta :) Tuntu että täällä pidemmän päälle vain toistaa samoja kuvioita, samoja keskusteluja, samoja ihmisiä.. Kunnes 16.1.05 myöhään illalla Jesse pyysi mua jutteleen. Kirjoitti jotain "kiinnostaisko jutella 21 vuotiaan ---opiskelijan kanssa ---sta?" Olin kolme vuotta häntä vanhempi ja kirjoitin pari kertaa että "ei kiitos, olen juuri lähdössä, jutellaan joskus toiste" Mutta en lähettänyt jostain syystä viestiä vaan pyyhin sern aina pois ja lopulta kirjoitin että jutellaan vaan. Olin ihan rättiväsynyt, mutta se saattoi auttaa koska hänen useimmat jutut sai mut nauramaan ja tajusin heti että olin tavannu nyt jotain ainutlaatuista, vaikken tiennyt pidinkö kaikista hänen jutuista tai edes juttelisinko hänen kans enää sen jälkeen. Kello oli jo kolme kun lopetettiin ja päätettiin pikasesti soittaa että kuulee toisen äänen. En ollut vielä ihastunut, mutta mielenkiinto oli herännyt. Hänestä ei ottanut ensimmäisellä kerralla selvää, joten mulle sopi että jatketaan seuraavana päivänä juttuja. Muutaman päivän aikana Jessen sielunelämä alkoi avautua mullekkin ja sain todella nauraa hänen omalaatuista huumoria. Hän tosiaan toi valoa mun elämään! Kiinnyin häneen ja ihastuin.. Samoja tunteita heräsi hänelläkin. Oli uskomatonta että kaksi näin samoilla aaltopituuksilla olevaa ihmistä ylipäätään tapaa. Sielunveljeyttä. Juteltiin jokaikinen päivä melkein neljän kuukauden ajan ennen ku tavattiin. En uskaltanut tavata aiemmin vaikka jesse olisi ollut siihen valmis vaikka heti. Pelkäsin päästää irti meistä, siitä maailmasta miksi olimme yhdessä muodostuneet. pelkäsin että rikon kuplan. Ymmärsin kuitenkin, että näin ei voi jatkua ikuisuutta, täytyy ottaa riski siitä että toisen menettääkin. Me olemme kuitenkin niin paljon muuta kuin sanat. Hän tuli kotikaupunkiini junalla ja olin vastassa laiturilla. Enää ei tarvittu sanoja. Halattiin, käveltiin hetki käsikkikkäin, pysähdyttiin, suudeltiin... Syntyi tässä maailmassa ihme nimeltä me. Sen jälkeen vietettiin vähintään viikko kuukaudesta yhdessä, kesällä eemmänkin ja syyskuussa muutin hänen luo. Olemme vieläkin ihmeissämme tästä onnesta mikä meitä molempia yllättäin kohtasi. Elämän suunta voi äkisti muuttua ja olen niin onnellinen että jaksoin vastata hänen viestiin ja onnellinen että suomi24 on olemassa. En olisi tätä ikinä uskonut, mutta nyt sekin on todistettu että chatti on ihan varteenotettava paikka tavata tuleva kumppani. Toivotan onnea kaikille jotka ovat rakkaan täältä löytäneet ja niille joilla se on vielä edessä.
Opiskelin vuosi sitten niin intensiivisesti, että vain myöhään illalla sain hetken aikaa rauhottua ja rentoutua. Käytin sen ajan yleensä suomi24 chatissä. En uskonut mitään löytäväni ja ajattelin, että vaikka löytäisinkin, tuskin koskaan kuitenkaan tapaisin. Pidin jalat maassa, mutta aika meni iltaisin kivasti ja sain muuta ajateltavaa kun juttelin kaikenlaisten miesten kanssa. Melkein kahden kuukauden chattäilyn kuluttua, olin jo aika poikki koko touhusta :) Tuntu että täällä pidemmän päälle vain toistaa samoja kuvioita, samoja keskusteluja, samoja ihmisiä.. Kunnes 16.1.05 myöhään illalla Jesse pyysi mua jutteleen. Kirjoitti jotain "kiinnostaisko jutella 21 vuotiaan ---opiskelijan kanssa ---sta?" Olin kolme vuotta häntä vanhempi ja kirjoitin pari kertaa että "ei kiitos, olen juuri lähdössä, jutellaan joskus toiste" Mutta en lähettänyt jostain syystä viestiä vaan pyyhin sern aina pois ja lopulta kirjoitin että jutellaan vaan. Olin ihan rättiväsynyt, mutta se saattoi auttaa koska hänen useimmat jutut sai mut nauramaan ja tajusin heti että olin tavannu nyt jotain ainutlaatuista, vaikken tiennyt pidinkö kaikista hänen jutuista tai edes juttelisinko hänen kans enää sen jälkeen. Kello oli jo kolme kun lopetettiin ja päätettiin pikasesti soittaa että kuulee toisen äänen. En ollut vielä ihastunut, mutta mielenkiinto oli herännyt. Hänestä ei ottanut ensimmäisellä kerralla selvää, joten mulle sopi että jatketaan seuraavana päivänä juttuja. Muutaman päivän aikana Jessen sielunelämä alkoi avautua mullekkin ja sain todella nauraa hänen omalaatuista huumoria. Hän tosiaan toi valoa mun elämään! Kiinnyin häneen ja ihastuin.. Samoja tunteita heräsi hänelläkin. Oli uskomatonta että kaksi näin samoilla aaltopituuksilla olevaa ihmistä ylipäätään tapaa. Sielunveljeyttä. Juteltiin jokaikinen päivä melkein neljän kuukauden ajan ennen ku tavattiin. En uskaltanut tavata aiemmin vaikka jesse olisi ollut siihen valmis vaikka heti. Pelkäsin päästää irti meistä, siitä maailmasta miksi olimme yhdessä muodostuneet. pelkäsin että rikon kuplan. Ymmärsin kuitenkin, että näin ei voi jatkua ikuisuutta, täytyy ottaa riski siitä että toisen menettääkin. Me olemme kuitenkin niin paljon muuta kuin sanat. Hän tuli kotikaupunkiini junalla ja olin vastassa laiturilla. Enää ei tarvittu sanoja. Halattiin, käveltiin hetki käsikkikkäin, pysähdyttiin, suudeltiin... Syntyi tässä maailmassa ihme nimeltä me. Sen jälkeen vietettiin vähintään viikko kuukaudesta yhdessä, kesällä eemmänkin ja syyskuussa muutin hänen luo. Olemme vieläkin ihmeissämme tästä onnesta mikä meitä molempia yllättäin kohtasi. Elämän suunta voi äkisti muuttua ja olen niin onnellinen että jaksoin vastata hänen viestiin ja onnellinen että suomi24 on olemassa. En olisi tätä ikinä uskonut, mutta nyt sekin on todistettu että chatti on ihan varteenotettava paikka tavata tuleva kumppani. Toivotan onnea kaikille jotka ovat rakkaan täältä löytäneet ja niille joilla se on vielä edessä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.