Tapasin joku aika sitten todella kivan miehen. Keskustelutaitoinen, fiksu, huumorintajuinen jne jne niin kuin kaikki ihmiset aina alussa on niitä tosi ihania.
Olen nyt alkanut huomaamaan, että ollaan täysin erilaiset.
Mä oon ns "tavis" mut se ei.
Se urheilee ja pyöräilee joka paikkaan.
Mä en liikunnasta niin välitä ja fillaria en edes omista.
Se ei katso lähes koskaan tv:tä kun taas mä oon ihan telkun orja...
Hän on nähnyt maailmaa ja matkustelee paljon. Mä oon käyny kerran Espanjassa ja miniristeilyllä silloin tällöin.
Hän lähtee mielellään teltan kanssa lomalle kun taas minä tykkään viiden tähden hotelleista.
Hän on suorittanut vaikeita tutkintoja ja käyny kouluja. Mulla on peruskoulun paperit.
Hänen entiset tyttöystävät on ollut akateemisesti koulutettuja, konservatiivisia hienosto perheiden tyttäriä. Mä oon duunari perheestä ja itse olen vain peruskoulun käynyt.
Pidän kuitenkin elämästäni ja pidän itsestäni. Olen terve. Mulla on kiva työpaikka. Ihania ystäviä ja ihan kauniskin olen.
Mahtaako tästä suhteesta tulla ikinä mitään? Sanotaan, että vastakohdat täydentävät, mut pelkään että loppupeleissä ei paljon olisi enää juteltavaa.
Kiinnostus on molemminpuolista, mut kuin kauan? Voiko näin erilaiset ihmiset koskaan päätyä pidemmäksi aikaa yhteen? Onko muita pareja jossa toinen on yö ja toinen päivä?
Olen nyt alkanut huomaamaan, että ollaan täysin erilaiset.
Mä oon ns "tavis" mut se ei.
Se urheilee ja pyöräilee joka paikkaan.
Mä en liikunnasta niin välitä ja fillaria en edes omista.
Se ei katso lähes koskaan tv:tä kun taas mä oon ihan telkun orja...
Hän on nähnyt maailmaa ja matkustelee paljon. Mä oon käyny kerran Espanjassa ja miniristeilyllä silloin tällöin.
Hän lähtee mielellään teltan kanssa lomalle kun taas minä tykkään viiden tähden hotelleista.
Hän on suorittanut vaikeita tutkintoja ja käyny kouluja. Mulla on peruskoulun paperit.
Hänen entiset tyttöystävät on ollut akateemisesti koulutettuja, konservatiivisia hienosto perheiden tyttäriä. Mä oon duunari perheestä ja itse olen vain peruskoulun käynyt.
Pidän kuitenkin elämästäni ja pidän itsestäni. Olen terve. Mulla on kiva työpaikka. Ihania ystäviä ja ihan kauniskin olen.
Mahtaako tästä suhteesta tulla ikinä mitään? Sanotaan, että vastakohdat täydentävät, mut pelkään että loppupeleissä ei paljon olisi enää juteltavaa.
Kiinnostus on molemminpuolista, mut kuin kauan? Voiko näin erilaiset ihmiset koskaan päätyä pidemmäksi aikaa yhteen? Onko muita pareja jossa toinen on yö ja toinen päivä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meillä samanlainen asetelma, tosin meillä toisinpäin. Minä olen enemmän kuin miehesi ja sinä kuin minun mieheni. Ensin meni hyvin, mutta nyt minä olen kyllästynyt häneen. Keskusteluyhteys ei toimi, kaikki saa vääntää rautalangasta. En tiedä teistä, toisinpäin se saattaa toimia paremmin.
Heh...kuulostaa melko samanlaiselta tilanne. exällä on pian kaksi korkeakoulututkintoa ja lisäksi himourheilija, treenaa melkein joka päivä. ja tuntuu että olisi odottanut samaa multa. Minä taas olen enempi sellasta haaveilija-runotyttö-tyyppiä, joka ei ole yhtä aikaansaava ja tehokas. Ja pieleen meni:)
Kemiaa kyllä oli, mutta se ei riittänyt loppupeleissä, kun ihan liian erilaiset kiinnostuksen kohteet.
Mahdotonta muiden tai teidänkään tietää mitä tulevaisuus sanoo. Mutta erilaisia sitä täälläkin ollaan, ja onnellisia.
Minä olen lyhyt ja paksu, mies pitkä ja hoikka. Minä murehdin maailman kurjuutta ja pohdiskelen mitä tyhmimpiä asioita, mies taas harvemmin näkee kodin seinien ulkopuolelle. Itse työskentelen ihmisten kanssa ja mies taas viihtyy koneiden parissa. Mie uskon Jumalaan ja mies on ateisti. Minä puhua pulputan aivan älyttömästi ja olen poksahtelevaa sorttia, mies taas on hiljainen ja suuttuu tuskin koskaan. Mie rakastan matkustelua enkä tarvitse minuuttiaikataulua matkasuunnitelmaan, mies taas pysyy mieluummin kotona tai on ainakin täydellisen varma millä bussilla pääsemme lentokentältä hotellille. Oma perheeni ja sukuni on melko läheistä, mies taas ei muista äitinsä ikää eikä hänen äitinsä tiedä minusta muuta kuin lempinimen. Minulla on aina joku projekti tai suunnitelma meneillään, mies taas ei hanki elämäänsä ylimääräistä stressattavaa.
Tässä vasta osa, ja hyvin on sujunut.
Vähän nauratti sun kirjoituksesi, mutta vaan sen takia koska se oli niin kivasti kirjoitettu. Antoi vähän toivoa mullekin.
Ajattelin, että ehkä tämä sittenkin toimii. Tähän asti kun kaikki suhteeni "tavis" miehiin ei ole toiminut =)
Ajattele, miten yksinkertaista olisikin jos kumppanin voisi etsiä täyttämällä jonkun simppelin lomakkeen? Mutta kun ihminen on niin pirun monimutkainen olento, että yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia listaamalla ei vielä ihmeitä tiedä, niin ei auta muuta kuin kokeilla =)
noinkin rajuista taustaeroista voi tulla rasite. Viimeistään siinä vaiheessa kun se alkuhuuma menee ohi ja toisen eroavaisuudet otetaan suurennuslasin alle. Miehesi voi heittäytyä ylimieliseksi siinä tilanteessa.
Kannattaa tarkkailla tilannetta ja ottaa asia puheeksi. Siitähän sen sitten tietää.
Puhun kokemuksesta koska olen miehesi kaltainen. Jossain vaiheessa kun voimakkain ihastuminen meni ohi, alkoi vaan harmittaan toisen "kouluakäymättömyys". Tunsin, että ei puhuta enää samoista asioista samalla tasolla. Harmitti, että toinen tyytyi elämässä niin vähään (koulutus, kuntoilu jne.)
ero tuli kyllä vuosien jälkeen, mutta muista syistä.
Meilläkin meni kyllä toisin päin, minä akateemisesti koulutettu, mies duunari, minä matkustelija ja "ex tempore-luonne", mies taas tutussa ja turvallisessa pitäytyvä yms. Ja näitä vastakohtaisuuksia oli vaikka millä mitalla. Meidän älykkyysosamäärien ero oli yli 30, minulla parempi. Mutta miehelläni oli sellaista käytännön ja sydämen älyä, joka on elämän kannalta lopulta paljon tärkeämpää.
Ajan myötä sitä kuitenkin kasvaa yhteen, ja hyvässä suhteessa on valmis joustamaan ja "uhrautrumaan" toisen takia. Mieheni lähti kanssani kaupunkilomalle Keski-Eurooppaan (alkoi myös itse kiinnostua asioista enemmän, koettuaan ja nähtyään), ja minä menin hänen kanssaan kalastamaan 5-heppaisella veneellä vesisateeseen :)
Ei meillä juurikaan syntynyt keskustelua esim. opiskelemaani alaan tai yhteiskunnallisiin asioihin liittyen. Jos syntyi, niin usein se tyrehtyi miehen tietämättömyyteen ja siitä syntyneisiin ennakkoluuloihin. Tottakai tämä välillä harmitti, mutta olihan minulla ystäviä yms joiden kanssa voi näistä asioista puhua. Opin mieheltäni kuitenkin paljon. Opin arvostamaan arjen pieniä asioita, ja kun mies oli maalta kotoisin, tuli tämä elämäntapa myös hyvin läheiseksi.
Mielestäni tärkeintä on hyvä sydän. Jos se puuttuu jommaltakummalta, eroavaisuudet tulevat helpommin ongelmaksi.
Olimme yhdessä neljä vuotta, mutta lopulta päädyimme eroon. Ei meillä enää riittänyt yhteisiä mielenkiinnon kohteita, emme ymmärtäneet toisiamme, koska tavallaan puhumme eri kieltä. Minua ärsytti, kun jouduin aina kaiken selittämään hänelle ja miestä ärsytti, kun hän joutui aina kyselemään. Minua harmitti, kun hän tunsi itsensä tyhmäksi, vaikka yritin kannustaa häntä ajattelemaan juuri päin vastoin. Itse suoritin pari korkeakoulututkintoa ja mies oli hätäisesti käynyt ammattikoulua pari vuotta ja jättänyt senkin kesken. Meillä tuli riitaa kaikesta nimenomaan siksi, ettemme ymmärtäneet toisiamme. Rakastimme kyllä, mutta se ei riittänyt. Neljä pitkää vuotta meni yhdessä, kunnes eräänä päivänä kumpikin tajusi sen, ettei siitä tule mitään ja erosimme.
Nykyään olen suunnilleen saman tasoisen miehen kanssa naimisissa ja olemme hyvin onnellisia, ymmärrämme täysin toisiamme ja meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Ihmisellä on tarve jakaa asioita kumppaninsa kanssa ja siitä syystä ne yhteiset mielenkiinnon kohteet ovat tärkeitä.
En väitä, etteikö voisi toimiakin, että kaksi niin erilaista ihmistä olisi yhdessä. Omat vanhempani ovat siitä hyvä esimerkki. Äitini on huippusivistynyt ja isäni taas ei. Äiti joutuu joustamaan paljon tämän takia, selittämään asioita ja hakemaan keskusteluseuraa tietellisissä ym. asioissa esim. ystävistään. Isä ei kykene sellaisiin keskusteluihin. Sen sijaan heillä näyttää aina olevan tosi kivaa yhdessä, kun he tekevät arkisia asioita ja juttelevat yhdessä esim. kotiasioista, yhteisistä reissuista jne. Kyllä se asia on siis ihmisten luoteistakin kiinni, mutta tiedän, että äiti joskus kaipaa sitä, että isä osaisi puhua muustakin kuin arkisista asioista. Minä juttelen äidin kanssa paljon kaikenlaisista maailman kysymyksistä, politiikasta jne. Myös mieheni osallistuu mielellään näihin keskusteluihin.
Jos aiotte yrittää suhdetta saada toimimaan, toivotan teille kovasti onnea. Sitä siinä tarvitaan. Yleensä ne ei toimi, mutta harvoja onnellisia poikkeuksia on. :)
Minulla ja seurustelukumppanillani on täysin erilaiset koulutustaustat ja osin erilaiset harrastuksetkin. Yhteistä - kuitenkin - tuntuu riittävän tarpeeksi ja oikeasti on ihan mukavaakin ettei käydä samoissa paikoissa harrastamassa. Mielenkiintoa pitää olla sen verran, että jaksaa kuunnella toisen joskus tylsätkin työ- ja harrastejaaritukset ja tuntea mielenkiintoa toisen elämää kohtaan. Yhdessä voi tehdä niitä asioita, mistä molemmat nauttivat, erikseen niitä mitkä ovat vain toisesta mukavia. :=)