Jos saisin käyttää kaiken tässä välissä kokemani ja oppimani hyväksi ja palata siihen mitä minulla kerran oli, en epäröisi hetkeäkään ettenkö myös niin myös tekisi. Harvoin sitä saa kuitenkaan toista mahdollisuutta. Ihmissuhteissa kun ei voi toimia kuten autokaupoissa. Testataan useita ja palataan siihen, mikä tuntui parhaalle. Kuitenkin tulit mua vastaan liian aikaisin ja en sitä silloin ymmärtänyt. Hiljaa mielessäni kuiten toivon että näin tapahtuisi ja saisin kertoa kaiken sen mitä ajattelen, mitä mulle on tapahtunut, miten ajatukseni ovat muuttuneet ja mitä tunnen sua kohtaan näinkin pitkän ajan jälkeen.
sille, joka mulla kerran oli
Sinisilmäinen poika
299446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
... mun sydämeni lyömään ylimääräistä. Et varmaan ole mun sinisilmäinen poika (mies jo nyt!), mutta jos olisit, niin saisit laittaa mulle mailia. Kun kerran aloitit, niin et saisi jättää kesken, kaipaan sua enemmän joka päivä.
Ehkä vanhainkodissa saadaan toisemme...:)
ihanasti laitettu
minullakin on tuollainen mieli yhtä ihmistä kohtaan. kirjoitit kuin minun ajatuksiani :) mutta sillä, joka minulla kerran oli, on jo oma perhe, joten eipä taida olla paluuta... Vaikka hän haluaa pitää minuun yhteyttä. Toivottavasti sinulla vielä on, jos niin päätät. Tsemppiä sulle!
... Sinisilmä, mua jäi vähän mietityttämään... Missä asut? Mikä on oikea nimesi?
Et taida olla minun sinisilmäni (koska en ole tullut sua vastaan?), mutta varmuus on aina paras!
vihersilmä..just kannattaa kokeilla et häviä mitään
Jos lähetät mulle SMS -viestin, niin lupaan että vastauksestani käy ilmi olenko hakemasi. Siitä et voi erehtyä.
..ja jos en ole, tuskin voit itsekkään mitään menettää. Pelko ja ylpeys eivät ole oikeita perusteita olla kokeilematta...
en..lähetä mitään koska lähetin jo tänävuonna
yhden viestin ja ei tullut vastausta joten
pallo ei minulla ..joten en menetä en menetin jo
t. vihersilmä
Kyllä siinä voi menettää. Reilumpaa olisi että annat itsestäsi jonkin vihjeen näille, jotta voivat päätellä oletko kaipaamansa henkilö. Ainakaan musta ei olis kiva ottaa yhteyttä kaipaamaani henkilöön vaan huomatakseen ettei tällä kyseisellä henkilöllä ollut mitään tekemistä tämän viestin kanssa.
... ettet ole minun sinisilmäni:( SMS ei tule kysymykseen, siihen ei minulla ole lupaa ja menetettävää meillä on kahden kokonaisen elämän verran...
Kaunis ajatus sinulla kuitenkin oli. Voisipa tosiaan palata sinne, missä oli turvallista ja hyvä olla. Vaikka ei silloin sitä tajunnut. Kaiken koetun jälkeen tietäisi varmasti, mikä on aitoa ja mikä kissankultaa. Onnea yrityksellesi, ehkä saat prinsessasi ja puoli valtakuntaa vielä!
vielä kaivata jotain mennyttä rakkautta. Itse olen ihmetellyt että miten vielä yli kymmenen vuoden takaiset sulhaset voivat yht´äkkiä saada päähänsä idean että soitellaanpa entiselle teinirakkudelle extempore. En koskaan ole kuvitellut itsestäni liikoja ja jotenkin olen ajatellut että menneet eivät sotkisi nykyistä arkeani (joka käsittää aviomiehen ja lapsia), mutta niin vain joitain viikonlopun soittorumbia silloin tällöin tulee.
Mieheni on selvillä kyllä asiasta sillä eräänä yönä oli soitettu kymmenen puhelua samasta numerosta ja olin varma että hänen kaverinsa olivat asialla mutta olikin seitsemäntoista vuotiaana koettu lyhyt tuttavuus. Eikä mielestäni suhteessa ollut mitään elämää suurempaa intohimoa, teinejä kun oltiin.
Tai tietysti on, jos on kyse jostain pienestä deittailusta joskus. Mutta jos vaikka olikin teini, mutta seurusteli vakavasti, niin kyllä se vieläkin kirpaisee.
En minäkään ajatellut olevani yhteydenoton arvoinen, vaikka olinkin seurustellut yli kaksi vuotta ko. miehen kanssa. Kun hän otti yhteyttä 15 vuoden jälkeen, olin todella hämmästynyt. Ja järkytyin, kun muistin kuinka paljon häntä kaipasin.
Nyt ne muistikuvat sitten piinaa, kaiketi ikuisesti, kun niitä kerran aloin muistamaan. On perheet, lapset, kokonainen elämä, jota ei voi mennä rikkomaan vanhan rakkauden takia. Mutta miten pystyisi taas vähitellen unohtamaan? Jos on kätkenyt sydämeensä jonkun suloisen muiston, niin ei sitä halua hävittää...
Totta tarinoit. Näissä asioissa voi olla niin monia osapuolia ja niistä ketään ei haluaisi loukata.
..Mutta kuka haluaisi puolinaisen elämän ja tyytyisi vähempään kuin mitä on kokenut. Toivottavasti tällainen ajatus sallitaan täällä konsulttien ja kouluttajien keskellä jotka suhtautuvat elämään projektina, jossa jokaisesta vastaantulijasta voidaan kovalla työnteolla leipoa sulle vertaisesi kumppani. Itseään kun pettää niin siitä jää aina kiinni.
Pirusti vaan vaatii miestä ottaa selvää mitä toinen vielä susta ajattelee saati sitten niellä mahdollisesti edessä häämöttävä tappio. Ehkä kerään vielä rohkeuteni ja teen sen..
mitä nopeammin teet sen sitä pikemmin saat vastauksen toivottavasti..kait
.."Mutta kuka haluaisi puolinaisen elämän ja tyytyisi vähempään kuin mitä on kokenut."...
Yllättävän moni, allekirjoittanut mukaan luettuna. Se on aikuisen elämää, kun on tehnyt valinnan, siitä on otettava vastuu ja yritettävä tehdä elämästä mahdollisimman hyvä myös kumppanille. Vaikka hän ei sitten lopulta olisikaan se Mr.Oikea.
Kukapa voisi suhteen alussa ennustaa mitä se tuo tullessaan. Mutta perheistä on huolehdittava ja uskollisuus on lopulta se liima, joka pitää koossa koko meidän yhteiskuntaamme. Jos yksiköt hajoavat, hajoaa lopulta koko kokonaisuus. Ja luulen, että suurin osa (tai ainakin puolet, avioerotilastoista päätellen) meistä tiedostaa tämän.
Joten suurista asioista on kysymys, vaikka nykypäivän itsekkäässä minä-minä-kulttuurissa tätäkin ajatelmaa pidettäneen naurettavana.
mistäpäin suomea olet?
siitä on jo yli 7 vuotta, kun meillä oli meidän aikamme.........kaunista,petollista,aitoa,hyvää.... muistan ne sanat jotka sanoit kännissä ku käki eräänä viikonloppu iltana, "sun äitis oli sanonut ettei niin nuori voi rakastaa aidosti,oikeasti", väitit-sanoit äidillesi, että kyllä voi, ajattelin että voitko rakastaa, voinko minä. tiedän nyt ja silloin edes vähän, kyllä niin nuori mitä 7vuotta sitten oltiin voi rakastaa.
mun elämä on mennyt vauhdilla eteenpäin, mut nä vuodet sä olet pysyny mun mielessä, joskus vähemmän, joskus enemmän. olen iloinen siitä että olemme vielä yhteydessä toisiimme. en halua koskaan elää päivääkään-aikaakaan että en voisi soittaa sinulle, tai vastata sinun puheluusi.
pari kuukautta sitten sain sinulta suudelman, se oli aivan niin kuin ennen, 7vuotta sitten, maistuit samalta, se tuntui tutulta ja turvalliselta.
rakastan sinua.
haluisin kertoa sinulle ajatuksista, tunteista, että tietäisit että olet rakas.......mutta en uskalla............
on jollain tavalla elämässäsi? Siis tuliko tämä oivallus ja kaipaus tavattuasi hänet uudestaan jossain, vai muutenko vain kaipaus iski? Mikä hänen elämäntilanteensa tällä hetkellä on?
ottakaa ihmeessä yhteytä noihin tyyppeihin, ties mitä menetätte!
kerran se kirpaisee, eikä tarvii enää jahkailla:)
voisikin ottaa yhteyttä kaipaamaansa ihmiseen. Olisin halunnut kuulla hänen ajatuksensa.. Tapasimme viimeksi kolme vuotta sitten enkä ole vieläkään saanut häntä mielestäni. Uudelleen ja uudelleen hän vain valtaa mieleni. Olisimpa silloin tiennyt tehdä enemmän tai sanoa enemmän, mutta mennyt on mennyttä enkä varmasti ikinä enää näe tai kuule hänestä mitään.
miksi menit vaihtamaan numerosi... olisin niin halunnut ottaa sinuun yhteyttä... kaipaan kaikkea mitä teimme ja koimme. entä sinä?
Minä ketä kaipaa?Mistä olet?Tekstisi kuulostaa niin tutulta...
Minä ketä kaipaat?Mistä olet?Tekstisi kuulostaa niin tutulta...
Ihmistä jonka kadotin kolme vuotta sitten. En ole ihan varma hänen nykyisestä elinpaikasta, mutta oletettavasti jossain päin iittiä.... Etunimi alkaa S:llä
Ei kaipaus ole syttynyt yllättäin tai sammunut välillä. Sitä vain vältetään tuntemalla ensin vihaa tai katkeruutta, sitten suuntaamalla ajatukset johonkin aivan muuhun ja ehkäpä etsimällä joku joka voisi korvata sen ihmisen paikan sydämestä. Nyt täytyy myöntää, ettei näillä eväillä mitään rakentavaa syntynyt. Myöhemmin toiseen ei uskalla pitää yhtettyä tai tuntee olevansa siihen liian "fiksu", saati sitten uskaltaisi kertoa toiselle miltä oikeasti tuntuu. Se vaatii jo aika paljon nöyrtymistä kipeän asian edessä...
mun ajatuksia:) Samanlaisia ratoja olen minäkin vuosia kulkenut, tosin minä jo nöyrryin ja otin yhteyttä. Sain ainakin omasta puolestani tunteeni selvitettyä ja nyt ehkä voin jatkaa matkaa. Ilman häntä kuitenkin...
Haloo ihmiset! Tehkää nyt asioille jotakin ennenkuin huomenna jäätte auton alle!
Noin mäkin ajattelen yhdestä miehestä, johon en joskus ollut valmis edes tutustumaan tarpeeksi. Tajusin vasta, mitä tapahtui silloin joskus. Tietysti se, mitä piti, mutta kaduttaa. Elämä vei muualle eikä enää voi millään yrittääkään. Väärinkäsityksiä tulisi lisää vaan ja olen varattukin ja onnellinen joka tapauksessa. Mutta silti...
Yhden asian haluaisin sanoa tälle ehkä elämäni miehelle: Anteeksi! Ja toivon sulle kaikkea hyvää!
t. tyhmä tyttö
Kohtasi pojan sinisilmäisen.. Sulle sanoisin, että ota yhteyttä siihen tärkeään ihmiseen ja kerro ajatuksistasi hänellekin. Hän saattaa myös miettiä aivan samoja asioita kuin sinäkin. Kaikki on mahdollista..
näitte toisenne tai olitte yhteydessä? onko jo niin paljon aikaa kulunut että miehinen ylpeytesi ei anna periksi tehdä ensimmäistä askelta ja kertoa uudestaan tunteistasi???
tsemppiä ja rohkeutta, et missään tapauksessa voi siinä menettää mitään!
olo vaan helpottuu kun kerrto mitä tunnet!
yhteydenotto voi johtaa entistä tuskallisempaan tilanteeseen, varautukaa siihen. pahin tilanne on, kun tunteet on molemmilla vielä tallessa, mutta olosuhteet ei anna periksi. on perheet, avioliitot, uudet elämät. väkevä rakkaus joudutaan tiivistään lyhyisiin, räjähtäviin hetkiin, jolloin kaikki on täydellistä ja arki alkaa maistua paskalta. enää ei voi päästää irti, kun sen on saanut takaisin. mutta ei voi myöskään hyljätä sitä "oikeaa" elämää, koska elämä ei ole satua. pieniä lapsia, herkkiä kumppaneita, liikaa tuskaa syntyisi.
toimikaa ajoissa. ennen kuin on liian myöhäistä. me odotimme liian kauan.