Olen joutunut tunteeseen, jota en muista koskaan kokeneeni. Tunnen suurta lämpöä, hyvää oloa, vetoa, rakastumistakin itseäni 9v nuorempaan mieheen. Tilanne on ollut "päällä" jo yli puoli vuotta. Monet salatapaamiset, puhelut, tekstiviestit ovat täyttäneet meidän molempien elämän: odotus siitä, milloin/missä/miten seuraavan kerran on mahdollisuus tavata. Jäimme suhteestamme kiinni syksyllä, lopetimmekin - mutta vain pariksi viikoksi, molempien romahtaessa puhelimessa tilanteen loppumisen johdosta ja kaipuusta toiseen. Veri veti puoleensa, ei auttanut päätökset ja lupaukset. Touhumme jatkui entistä kiivaampana, tosin seksiä ei ole vieläkään ollut! En voi kieltää, ettenkö odota sitä hetkeä, kun se tapahtuu; ODOTAN! Ja uskon sen olevan vielä sen arvoistakin...
Nyt olen joutunut siihen tilanteeseen, etten enää kestä mieheni läsnäoloa, kosketusta, hän kun vielä uskoo ja luottaa kaiken olevan kunnossa ja korjaantuvan. Hänellä on vielä tunteita minua kohtaan, "narahduksesta" huolimatta. Itselläni ei enää ole juurikaan tunteita miestäni kohtaan, ei sellaisia, joilla platonisen suhteen saisi uudelleen toimimaan ja avioelämän normaaliksi. Varsinkin kun se toinen pyörii ajatuksissa päivin-öin... Olemme nyt vihdoin keskustelleet tunteistani ja tehneet päätöksen, että otamme aikalisän, alustavasti kuukaudeksi ja katsomme tilannetta sen jälkeen. Mieheni katsoo väliaikaisen asunnon, johon toisen lapsemme kanssa muuttaa. Itse jään toisen lapsemme kanssa asumaan nykyiseen.
En tiedä, mitä ajattelisin lasten erottamisesta; hyvät ja huonot puolensa asioissa on aina. Aika tulee näyttämään, mihin tilanne menee tässä kolmiodraamassa: miksi suhteemme muuttuu kuukauden aikana, tuleeko kaipuu entiseen, saako otettua etäisyyttä asioihin, miten sen toisen kanssa tapahtuu nyt kun ei enää olekaan "kiellettyä". Hän on väittänyt tunteidensa pysyvän samoina, hän on minua "piirittänyt" kuukausikaupalla. Tunteet ovat vain vahvistuneet sinä aikana, molemmilla. Uskon-asia ja tulevaisuus näyttää sen, pysyykö tunteet samanlaisina - yhtä voimakkaina - vai laantuvatko pikavauhtia "normaalielämässä".
Pahalta tuntuu, ihan hyvää yhteiselämää olemme mieheni kanssa kuitenkin viettäneet kymmenen vuotta. Kaikki on periaatteessa ollut hyvin tai taitaa vain olla niin, että "kulissit" on olleet kunnossa? Sitä oikeaa intohimoa ja rakkautta ei liene milloinkaan oikeasti ollut, on vain ollut "hyvä ja turvallinen" olla? Mutta nyt, näillä tunteilla, se ei enää riitä... Surullista.
Nyt olen joutunut siihen tilanteeseen, etten enää kestä mieheni läsnäoloa, kosketusta, hän kun vielä uskoo ja luottaa kaiken olevan kunnossa ja korjaantuvan. Hänellä on vielä tunteita minua kohtaan, "narahduksesta" huolimatta. Itselläni ei enää ole juurikaan tunteita miestäni kohtaan, ei sellaisia, joilla platonisen suhteen saisi uudelleen toimimaan ja avioelämän normaaliksi. Varsinkin kun se toinen pyörii ajatuksissa päivin-öin... Olemme nyt vihdoin keskustelleet tunteistani ja tehneet päätöksen, että otamme aikalisän, alustavasti kuukaudeksi ja katsomme tilannetta sen jälkeen. Mieheni katsoo väliaikaisen asunnon, johon toisen lapsemme kanssa muuttaa. Itse jään toisen lapsemme kanssa asumaan nykyiseen.
En tiedä, mitä ajattelisin lasten erottamisesta; hyvät ja huonot puolensa asioissa on aina. Aika tulee näyttämään, mihin tilanne menee tässä kolmiodraamassa: miksi suhteemme muuttuu kuukauden aikana, tuleeko kaipuu entiseen, saako otettua etäisyyttä asioihin, miten sen toisen kanssa tapahtuu nyt kun ei enää olekaan "kiellettyä". Hän on väittänyt tunteidensa pysyvän samoina, hän on minua "piirittänyt" kuukausikaupalla. Tunteet ovat vain vahvistuneet sinä aikana, molemmilla. Uskon-asia ja tulevaisuus näyttää sen, pysyykö tunteet samanlaisina - yhtä voimakkaina - vai laantuvatko pikavauhtia "normaalielämässä".
Pahalta tuntuu, ihan hyvää yhteiselämää olemme mieheni kanssa kuitenkin viettäneet kymmenen vuotta. Kaikki on periaatteessa ollut hyvin tai taitaa vain olla niin, että "kulissit" on olleet kunnossa? Sitä oikeaa intohimoa ja rakkautta ei liene milloinkaan oikeasti ollut, on vain ollut "hyvä ja turvallinen" olla? Mutta nyt, näillä tunteilla, se ei enää riitä... Surullista.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Vaikuttaa, että olet tekemässä elämäsi virhettä. Huomaat sen vasta kun arki tulee mukaan kuvioihin ja alkuhuuma on haihtunut. Onnea silti sulle ratkaisussasi, sitä tulet tarvitsemaan. Toivottavasti lapsesi eivät joudu kovin kärsimään ja pystyt katsomaan peiliin vielä vuoden päästä.
Olet ilmeisesti tekemässä elämäsi munausta. Osaatko erottaa rakastumisen ja ihastumisen, ilmeisesti et.
Ajatteletko miten vaikuttaa lapsiin kun heidät erotetaan toisistaan.Se jättää heihin ikuisen arven. Nyt teillä eroavat lapsetkin ,eikä pelkästään aikuiset.Ei lapset ole tehneet mitään pahaa, että heidänkin tarvii erota.
Ajatteleppa tilanne uudestaan järjellä ,nyt ajattelet selvästi tunteella, vaaleanpunaiset lasit nenällä.
Herää, ennenkuin on myöhäistä!
ei kait sais tuomita, mutta uskomattoman typerältä toi koko homma kuulostaa.niin kuin edelliset sanoi, tuntuu ettet mieti lapsiasi lainkaan. heitä ei voi mielestäni erottaa, ja aatteleppa jatkoa, jos ja kun se ero tulee, miten heidän sisarsuhde pysyy lämpimänä, jos asutaan erikseen. pakko sanoa, niin kuin miehille yleensä sanotaan, että mietit nyt asioita alapäälläsi, ja juuri siitä syystä, että mitään ei ole vielä tapahtunut. pitäisi vaan ihmisten tajuta, että pitkissä suhteissa varmasti kaikenlaisia ihastuksia tulee ja menee.
sen jälkeen kyse on valinnoista, ja ydinperhe on se, minkä takana pitää seistä, ottaen huomioon, että sunkin asiat vaikutti olevan monessa mielessä viestisi mukaan kunnossa.järjen käyttö on sallittua!
Kyllä siinä tunnelmat hiljalleen "arkeutuu" = ) Sitten mietitään menikö kaikki kuin piti..
muuttaisit nyt itse ja antaisit miehen ja lasten olla teidän nykyisessä asunnossa.Saisit lemmenpesän missä voisit rauhassa etsiä ittensä.Toivottavasti se 10 v nuorempi naisi sua pari kertaa ja antaa sen jälkeen kenkää!Kokemusta on!
ANNA MUN KAIKKI KESTÄÄ,KUNNET VAAN PUOLEN VUODEN PÄÄSTÄ OLISI PYYTÄMÄSSÄ MIESTÄSI TAKAISIN,SE VAAN VOI OLLA MYÖHÄISTÄ.
VOIT OLLA SILLE MIEHELLE VAAN PELKKÄ PANO,MIETIPPÄ SITÄ
...älkää tuomitko täällä aina kaikkia!
olemaan yllättävän paljon ihmisiä, joilla on kokemusta vaikka minkälaisista tilanteista, eikä sille mahda mitään, jos koitetaan valaista asioita kokonaisuudessaan sille, joka tulee niistä kyselemään.
Ei se ole mitään tuomitsemistä, jos kertoo reilusti näkökantoja, vai pitäskö hyssytellä ja paapoa(tuudittaa väärään rauhaan ihmistä), se on kanssaihmisen pettämistä.
Olen niin samaa mieltä monen sinulle vastanneen kanssa, kun arki alkaa suomut karisee siittä uudestakin suhteesta. Itse olin yli kolmekymmentä vuotta naimisissa eikä aina niin auvoista ollut. Sitten tuli hieman minua nuorempi mies joka osasi käsitellä avioliitossa pitkään olleen,hellyyttä vaille jääneen,arkipäivään kyllästyneen vaimoihmisen tunteita. Kauan siinä soudettiin ja huovattiin yli vuosi.Sitten tuli asumusero ja pääsin tekemään mitä halusin,mutta ei se niin auvoita ole tämäkään.Suomut on karissut mies se on tämäkin mies.Me kaikki teemme virheitä ja meillä on omat vikamme jokaisella. Teitpä nyt sitten niin tai näin, niin tekemättömäksi et enään saa.Tämän hetken kanssa SINUN on elettävä. Turvaa kuitenki taloutesi OTA MIKÄ ON SINUN, älä lähde ylpeänä uuteen uskoen,usko vain siihen minkä itse voit itsellesi saada ja antaa .Kyllä tämä yksin asuminen ja itsestään huolehtiminenkin on toisaalta ihan kivaa. Joskis joskus hieman yksinäistä vaikka niitä ystäviä, kavereita ja sukulaisia onkin ei niihin voi aina turvata.Toivon sinulle jaksamista ja suhteesi onnisumista kävi miten kävi niin voimia ja ystäviä tulet tarvitsemaan
Aika huvittavaa... jos olisit kirjoittanut pettäneesi miestäni, niin eikös kaikki kirjoittaisi, että EROA EROA heti.
No, minäpä en ole eronnut vaan valinnut pettäjän tien. Mieheni ei halua edes pohtia eroa, ja kun kaikki on päällisin puolin kunnossa, niin en näe syytä alkaa riitelemäänkään erosta.
toinen sulle, toinen mulle!!!!!!!!!!!!
Miksi erotatte lapset??? Eikö riitä että eroatte itse??? Julmaa, miettikää lapsia. Ero teidän tilantessa on parempi kuin hyvä, miten kehtaatkin nöyryyttää miestäsi? Lupailet "väliaikaista"eroa. Aikuistu,ota järki käteen, ja älkää nyt herrantähden
lapsia erottako!!!!!
että ymmärrän sua. Itsekin olen kadottanut aiankin suuren osan tunteistani miestäni kohtaan jaa haaveilen yli 10 vuotta nuoremmasta miehestä..kaikki järkeen liittvät asiat olen yrittänyt työstää päällimmäiseksi, mutta en pääse eroon tämän miehen ajattelemisesta. Emme tosin ole vielä edes tunteistamme puhuneet, mutta jo pelkkä ajatus riuduttaa. En kuitenkaan ikinä uskaltaisi kertoa asioista miehelleni, en kestäisi hänen loppuelämänsä kestävää vihaansa mua kohtaan jos saisi tietää..
että elämä tulee lyömään vasten kasvoja sinullekin sellaisena kuin se on, eikä sellaisena, kuin se näyttää olevan.
En pidä pidempää puhetta, koska on aivan yhdentekevää, mitä sanon tai jätän sanomatta, sillä sinun on itse koettava tai ymmärrettävä asiat.
Tee ratkaisu ja kanna VASTUU. Ratkaisuntekijöitä on 90%, mutta ratkaisustaan vastuuta kantavia 10%, joten ole sinä ainakin erilainen, teitpä mitä hyvänsä.
Ei ne sun tunteet mihinkään taida tuolla tavalla muuttua, eli sinun on rohkeasti hypättävä siihen haavemaailmaan ja katsottava sitä ihan sisältä käsin, niin se alkaa näyttämään oikealta. Jossakin syvällä sinulla kuuluu pieni ääni, joka sanoo kaikkea muuta tunteitasi vastaan, mutta olet jo osannut vaientaa sen "häiriöäänen"...tiedätkö, että se "häiriöääni" on lähes aina oikeassa!
En toivota onnea, vaan henkisiä voimia, sillä seuraavan kahden vuoden ajan tulet tarvitsemaan niitä enemmän kuin koskaan ennen olet kuvitellutkaan tarvitsevasi. Elämä opettaa.
Tuntuu tutulta. Siksi haluankin varoittaa sinua, älä eroa vaan katkaise suhteesi toiseen mieheen. Muista mitä olet miehellesi luvannut: tahdotko rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Se että ihastuu toiseen ihmiseen ei vielä ole rakkautta. Kannattaa mennä vaikkapa jollekin avioliittoleirille tai perheasiain neuvottelukeskukseen.
Petin vaimoani kun menin tunteitteni mukaan, Itkien tulin alussa pois. Vaimo ei tiennyt. Omatuntoni kovettui, eikä enää myöhemmillä reissuilla tullut niin suurta katumusta, KUNNES...Meni useita vuosia ja Taivaanisä herätteli minut unestani. Tulin Jeesukseen uskovaksi. Tunnustin syntini. Omasta syystäni on perheeni hajonnut ja lapset saaneet syyttä kärsiä. Elämme kuitenkin nyt keskenämme rauhassa ja lapset saavat olla kummankin vanhemman luona. Ja ennen kaikkea itselläni on rauha sisimmässäni. Muista että sadut loppuvat yleensä häihin ja rakastamaan tahtominen alkaa sitten!
Olin jo pitkään miettinyt eroa miehestäni tunteiden täydellisen kuolemisen vuoksi. Kaiken kukkuraksi tapasin aivan ihanan miehen siinä sivussa ja olemme nyt seurustelleet nelisen kuukautta. Eropaperit ovat nyt vireillä ja erillään asutaan. Minulla ei ole mitään ruusuisia kuvitelmia tästä uudesta miehestä tai yhteisestä tulevaisuudestamme, tarkoitukseni onkin katsoa onnistuuko tämä juttu vai ei. Jos ei onnistu, niin jatkan elämääni yksin, exää en takaisin kaipaile. Kehottaisin sinua tutkiskelemaan itseäsi ja miettimään sitäkin jos suhde uuden ihastuksen kanssa ei onnistukaan, niin mitä sitten. Alatko haikailla exän perään? Jos yhtään epäilet tunteitasi nykyistä miestäsi kohtaan, älä eroa, vaan katso tilannetta. Tuo aikalisä on tähän mitä parhain ratkaisu.
Itselläni on kolme ala-asteikäistä lasta ja olen kyllä sitä mieltä että on julmaa erottaa sisarukset toisistaan. Jos lapset ovat jo isompia, tämä ehkä saataa toimiakkin, mutta jos ovat suht pieniä, niin kuulostaa kamalata.
Tilanteesi ei varmaankaan ole helppo, mutta jostain syystähän sinä aikoinasi menit nykyisen miehesi kanssa naimisiin, ja teit lapsia. Ethän varmaankaan olisi näin toiminut vihaamasi tai inhoamasi ihmisen kanssa.
Onko mahdotonta löytää niitä tunteita ja syitä kekustelemalla ja yhdessä miettimällä uudelleen. Koska avioerohan on aina tragedia perheelle ja kaikille siihen liittyville muillekin ihmisille.
Uskon, että tunteesi tulevat myös muuttumaan tätä uutta suhdettasi kohtaan, kunhan olette ensin olleet yhdessä ne 10 vuotta, jotka jo olet aviomiehesi kanssa yhdessä viettänyt.
Mieti itseksesi hyvin tarkkaan ja arvota asiat syistä joilla lopetat avioliittosi ja aloitat alusta uuden suhteesi kanssa kirjoittamalla ne vaikka paperille esim:
- mitä hyvää ja mitä huonoa on nykyisessä suhteessasi
- mitä olet TODELLA kokenut uuden suhteesi kanssa
- onko uusi suhteesi varmasti tosissaan kanssasi
- ovatko tunteesi uuteen suhteeseen todellisia, eikä vain jännityksen ja ihastuksen mukanaan tuomia
- miltä arki tulee uuden suhteesi kanssa tuntumaan
- mitkä olivat syyt nykyiseen avioliittosi
- onko minkäänlaisia mahdollisuuksia parantaa miehesi kanssa yhteiselämänne laatua
- onko todella niin ettei intohimoa ole koskaan ollut suhteessanne, vai onko se vain päässyt sinulta unohtumaan
- miten lapset tulevat kokemaan eron
- miten ero "teknisesti" toteutetaan
- ovatko kaikki keinot avioliitonne pelastamiseksi todella käytetty
Tässä näitä asioita pohdittavaksi näin alkuun.
Tiedän etteivät nämä tunne asiat ole helppoja, koska olen niiden kanssa myös henkilökohtaisesti kamppaillut.
Välillä tuntuu meissä ihmissä olevan sen vian, että etsimme suhteissamme sitä sateenkaaren päätä, jota ei koskaan löydy!
Jaksamista sinulle!
hyvä tyttö jätä miestäsi noilla syillä.ajattele myös YLÄPÄÄLLÄSI:
minut ja lapset ja muutti itse pois. Olisiko minun tuossa tilanteessa pitänyt muuttaa ja vielä jättää toinen lapsista, HUH!!!! Lapseni menevät kaiken edelle ja uusi mieheni on sen ystävällisesti sisäistänyt ja nyt lasten isäkin on osoittanut inhimmillisyyttä ja olemme kaikki sovussa
Nyt niskasta kiinni itseäsi ja oma "ukkosi"kotiin ennenkuin myöhäistä.tulisit vain katumaan myöhemmin ihastustasi. kyllä miehetkin osaa vaikka vaikka rakastisivatkin. Kokemuksella NAINEN VM.-69
http://www.omena.org/~mpirhonen/parisuhdeopas/index.htm
-Se osapuoli, joka haluaisi vielä jatkaa, ja kokee tulevansa jätetyksi, kokee yleensä tuskaa, shokkireaktioita, itsetunnon laskua, masennusta ja ahdistusta, jopa pelkoa omasta selviämisestään. Molemmille osapuolille voi tulla yllätyksenä voimakkaat ahdistuksen epätoivon masennuksen tunteet, uniongelmat ruokahaluttomuus, levottomuus ja jopa itsetuhoisuus. Tällaisissa tilanteissa saatetaan tarvita sairaslomaa ja lääkitystä avuksi. Näin voimakkaat pahanolon tunteet liittyvät siihen, että hyvin varhaiset kokemukset ja tunteet, jotka liittyvät aikaisempiin eroihin ja traumoihin, voivat nousta pintaan eroahdistuksena.
- entä mitä lapsillenne aiheutuu??? -
Jossain vaiheessa rakastuneena olemisen jälkeen kumpikin huomaa, että haluaa hengittää ilmaa eikä rakastettuaan. Alkaa eriytyminen, jossa kumpikin etsii oman persoonansa rajoja ja omaa tilaa. Aletaan etsiä omia harrasteita ja liikkua erillään. Vähän myöhemmin ihmetellään, miksi on tullut lähdettyä tuon ihmisen matkaan. Tunteet viilenevät ja tapellaan. Tässä vaiheessa julkimot ilmoittavat: ”Olemme kasvaneet erillemme”, eroavat ja lähtevät etsimään uutta rakkauden kohdetta tehdäkseen samat virheet uudestaan hänen kanssaan. On myös ihmisiä, jotka haluavat kokea yhä uudestaan rakastumisen tunnetta, eivätkä kuitenkaan osaa rakastaa.
Eriytyminen voi olla voimakkuudeltaan aika lievä, jos kumpikin on ehtinyt elää omaa itsenäistä elämää jo ennen toisen tapaamista. Se voi olla hyvin voimakas, jos parisuhteeseen on menty jo hyvin nuorina, eikä kumpikaan ole ehtinyt elää itsenäistä elämää.
Täytyy ymmärtää, että eriytyminen on välttämätöntä, jotta kumpikin voi hengittää. Eroaminen tässä ns. eriytymisvaiheessa on raskas virhe, koska eriytymistä seuraa kasvaminen yhteen. Siinä kumpikin löytää oman paikkansa erillisenä, mutta yhdessä elävänä ihmisenä. Sen jälkeen taivalta taitetaan rinnakkain, rakastaen.
Et onnea vaan sinulle tulevalla tiellä. Toivottavasti tiedät mitä olet tekemässä!
tulee siihen uuteen suhteeseen ja tunteet arkipäiväistyy haha liemessä olet
'ja takaisinhan ei ole paluutta
älä tee tyhmyyksiä
kyllä ne tunteet haihtuu ennen pitkää