Tässä mennään..

Näitä juttuja kun lukee, niin näkee ihan hyvää siinäkin ettei ole vakituista parisuhdetta.Ei ainakaan tule petetyksi eikä jätetyksi, ei järky elämä itseltä eikä lapsilta.
Tosin olen jo vaiheessa,että jonkun uroon ilmaantuminen kuvioihin järkyttäisi hetkeksi hieman. Sen jälkeen nousisi varmaan kysymys uskaltaako enää ottaa moista riskiä.

alina kirjoitti:

Näitä juttuja kun lukee, niin näkee ihan hyvää siinäkin ettei ole vakituista parisuhdetta.Ei ainakaan tule petetyksi eikä jätetyksi, ei järky elämä itseltä eikä lapsilta.
Tosin olen jo vaiheessa,että jonkun uroon ilmaantuminen kuvioihin järkyttäisi hetkeksi hieman. Sen jälkeen nousisi varmaan kysymys uskaltaako enää ottaa moista riskiä.

Lue lisää

On se ihme kun ihmiset ei erota rakkautta ja läheisriippuvuutta. Sitä muka niin rakastetaan vaikka toinen on pettänyt ja jättää tai on jo jättänyt. Tunteet toista kohtaan on katkerat, mutta silti väitetään että se on rakkautta. Tietääköhän ne edes mitä on rakkaus ?? Uskon että jos toista ihmistä rakastaa niin sille ei kaktkeroidu, vaan antaa sen jättää, itse toivoen vain kaikkea hyvää toisellekin. HYVÄÄ , ei pahaa-

merkitys kirjoitti:

On se ihme kun ihmiset ei erota rakkautta ja läheisriippuvuutta. Sitä muka niin rakastetaan vaikka toinen on pettänyt ja jättää tai on jo jättänyt. Tunteet toista kohtaan on katkerat, mutta silti väitetään että se on rakkautta. Tietääköhän ne edes mitä on rakkaus ?? Uskon että jos toista ihmistä rakastaa niin sille ei kaktkeroidu, vaan antaa sen jättää, itse toivoen vain kaikkea hyvää toisellekin. HYVÄÄ , ei pahaa-

Lue lisää

olen ollut itsekin hämilläni tunteista joita tunnen yhä miestäni kohtaan.
Takana monen kymmenen vuoden avioliitto,lapset aikuisia.
Mies petti ja muutin melkein saman tien pois yhteisestä kodista.
Nyt olen opetellut yksinelämää joka on vaikeaa kun tuntuu että rakastan yhä miestäni ja hänellä myös tunteita minua kohtaan.
Mutta.. onko nämä minun tunteeni rakkautta vai sitä läheisriippuvuutta...
Pettynyt olen ja katkera mutta muita kielteisiä tunteita en pysty kokemaan...
Minulla on tunne että mieheni ottaisi minut kyllä takaisin mutta en usko että kaiken jälkeen voisi enää luottaa toiseen ja tulisiko sellaisesta elämästä sitten yhtään mitään jossa ei ole luottamusta toista kohtaan.
Vastailkaahan kohtalotoverit, luulisin teitäkin olevan.

läheisriippuvainen kirjoitti:

olen ollut itsekin hämilläni tunteista joita tunnen yhä miestäni kohtaan.
Takana monen kymmenen vuoden avioliitto,lapset aikuisia.
Mies petti ja muutin melkein saman tien pois yhteisestä kodista.
Nyt olen opetellut yksinelämää joka on vaikeaa kun tuntuu että rakastan yhä miestäni ja hänellä myös tunteita minua kohtaan.
Mutta.. onko nämä minun tunteeni rakkautta vai sitä läheisriippuvuutta...
Pettynyt olen ja katkera mutta muita kielteisiä tunteita en pysty kokemaan...
Minulla on tunne että mieheni ottaisi minut kyllä takaisin mutta en usko että kaiken jälkeen voisi enää luottaa toiseen ja tulisiko sellaisesta elämästä sitten yhtään mitään jossa ei ole luottamusta toista kohtaan.
Vastailkaahan kohtalotoverit, luulisin teitäkin olevan.

Lue lisää

Hei,
en osaa kysymykseesi vastata, mutta kerron, miltä minusta tuntuu.

Mieheni halusi erota vajaan 20 vuoden jälkeen. En tiedä, onko toinen kuvioissa. Alkujärkytyksestä selvittyäni, olen miettinyt, pohtinut ja vatvonut tilannettamme. Tulin siihen tulokseen, että mies menköön. Tiedän, että rakastan häntä edelleen, mutta tiedän myös, ettei minulla ole vaihtoehtoa. En halua alkaa hänen kanssa riitelemään. En halua hänen tai omaa eläämääni enempää vaikeuttaa. En halua, että välimme rikkoutuvat lopullisesti. Onhan meillä yhteiset lapset, jotka jäivät asumaan kanssani.

Ei tämä helppoa ole ollut, mutta omasta mielestä olen aika hyvin onnistunut. Toki olen surullinen, että meille näin kävi, mutta minkäs teet. Aikaa erosta on noin 1,5 kuukautta. Vaikka mieheni on yrittänyt pientä riidan poikasta, en ole mennyt siihen matkaan. Nyt elän toivossa, että hänkin on lopulta ymmärtänyt meidän eroamisen idean (ei loan heittoa ym.). Lasten takia koen myös tärkeäksi, että välimme ovat asialliset ja parhaat mahdolliset.

Minä siis en olisi halunnut erota. Kuten edellä sanoin, olen äärettömän surullinen tästä kaikesta. Olen itkenyt ja tulen vielä itkemään monta kertaa ennen kuin olen tästä kaikesta päässyt yli. Silti en vihaa miestäni, en ole katkera jne... Minä en mielestäni ole läheisriippuvainen, vaikka häntä kovasti rinnalleni kaipaankin.

Luottamuksen takaisinsaamiseen täytyy tehdä huomattavasti enemmän töitä kuin mitä meni sen menettämiseen. Mielestäni se ei ole mahdotonta, mutta vaatii molemmilta osapuolilta paljon töitä. Sinulta se vaatii vilpittömän anteeksiannon. Pystytkö siihen? Kuuntele sisimpääsi. Kyllä se vastaus sieltä löytyy.

Lopuksi vielä sinulle Reiluhemmo kovasti tsemppiä. Tunnen sinua kohtaan suurta sympatiaa. Meille molemmille viime itenäisyyspäivä oli ikimuistoinen.

Nyt on sinun ajateltava itseäsi ja lapsiasi!!! Anna miehen tehdä mitä tekee, lapset tarvitsevat nyt sinua! Olen ollut tuossa tilanteessa ja selvisin kolmistaan lasteni kanssa toinen toistamme tukien. Tukenasi sinulla on myös tieto siitä, että tuosta selviää!!! Päivä kerrallaan, selitä lapsillesi että kummatkin rakastatte heitä ja että ei ole heidän syy, että ne ovat aikuisten juttuja.

Kuulostaa varmaan helpolta, tiedän ettei ole, mutta tsemppiä kovasti teille!