Mä en kestä!! Erosta jo kohta vuosi. Itse olin se joka sen viimeisen niitin asialle annoin.
Olin jo kaks vuotta pettänyt miestäni. Rakastuin toiseen. Meillä oli omat ongelmamme. Mustasukkaisuutta jne. Monesta asiasta oli takkua.
Mies halusi tehdä asialle jotain ja kävi terapiassa, mutta minä en jaksanut odottaa milloin se hyvä ja onnellinen elämä alkaisi.
Mustasukkaisuutta oli siis aina meidän 15v avioliiton aikana. Sitten kaksi viimeistä vuotta oli ihan oikeutettua mustasukkaisuutta. Toiminhan just niin kuin mieheni epäilikin aina.
Olin yrittänyt ja tehnyt kaikkeni aikaisemmin. En olis uskonut, että oikeasti voin pettää miestäni, mutta niin vain kävi ja sillä tiellä ollaan.
Mä en vaan meinaa kestää sitä, että oikeasti lopulta toimin niinkuin toinen epäili.
Miks hitossa en osannut ottaa sitä eroa ensiksi?
Olen edelleen yhdessä tämän toisen kanssa. Emme asu yhdessä sillä olemme halunneet olla rauhassa asian kanssa.
Rakastan häntä ja haluan uskoa meidän yhteiseen tulevaisuuteen. Uskoa ja tahtoa löytyy molemmilta.
Itellä on vain niin tautisen vaikea unohtaa oma tyhmyys.
En haluaisi että exä ajattelee että syy meidän eroon oli vain hänessä. En silloin sanonut että minulla on toinen enkä myöntänyt pettäneeni. Miksi hitossa en sitä tehnyt? Olisi silläkin, ehkä, helpompaa nyt.
Helppoa ei sillä ole koska olin hänen ainut ja yksi ihminen elämässä.
En ollut hänen arvoisensa enkä halua hänen kärsivän. Haluan kaikkea hyvää hänelle.
Välillä iskee ikävä häntä ja haluais halata ja toivottaa hyvää jatkoa elämälle.
Lapset on unohtunu toisella täysin. Ei halua tavata eikä olla yhteyksissä. Tunnen että olen ansainnu sen rangaistuksen. Tietää, että kärsin siitä älyttömästi. Tietää kuinka paljon rakastan ja välitän lapsistamme. Tekisin kaikkeni että niillä olis helpompaa.
En tarvi mitään moraali saarnoja. Haluan vain purkaa pahan olon pihalle ja toivoisin sellaisilta hyviä neuvoja joilla on samoja kokemuksia.
Kuinka selviää ja pystyy elämään oman pahan olon kanssa?
Eikö tässä kuitenki pidä yrittää elää elämäänsä eteenpäi?
Haluaisin pystyväni elää uuden kanssa täyttä elämää rakastettuna ja rakastavana ihmisenä.
Olin jo kaks vuotta pettänyt miestäni. Rakastuin toiseen. Meillä oli omat ongelmamme. Mustasukkaisuutta jne. Monesta asiasta oli takkua.
Mies halusi tehdä asialle jotain ja kävi terapiassa, mutta minä en jaksanut odottaa milloin se hyvä ja onnellinen elämä alkaisi.
Mustasukkaisuutta oli siis aina meidän 15v avioliiton aikana. Sitten kaksi viimeistä vuotta oli ihan oikeutettua mustasukkaisuutta. Toiminhan just niin kuin mieheni epäilikin aina.
Olin yrittänyt ja tehnyt kaikkeni aikaisemmin. En olis uskonut, että oikeasti voin pettää miestäni, mutta niin vain kävi ja sillä tiellä ollaan.
Mä en vaan meinaa kestää sitä, että oikeasti lopulta toimin niinkuin toinen epäili.
Miks hitossa en osannut ottaa sitä eroa ensiksi?
Olen edelleen yhdessä tämän toisen kanssa. Emme asu yhdessä sillä olemme halunneet olla rauhassa asian kanssa.
Rakastan häntä ja haluan uskoa meidän yhteiseen tulevaisuuteen. Uskoa ja tahtoa löytyy molemmilta.
Itellä on vain niin tautisen vaikea unohtaa oma tyhmyys.
En haluaisi että exä ajattelee että syy meidän eroon oli vain hänessä. En silloin sanonut että minulla on toinen enkä myöntänyt pettäneeni. Miksi hitossa en sitä tehnyt? Olisi silläkin, ehkä, helpompaa nyt.
Helppoa ei sillä ole koska olin hänen ainut ja yksi ihminen elämässä.
En ollut hänen arvoisensa enkä halua hänen kärsivän. Haluan kaikkea hyvää hänelle.
Välillä iskee ikävä häntä ja haluais halata ja toivottaa hyvää jatkoa elämälle.
Lapset on unohtunu toisella täysin. Ei halua tavata eikä olla yhteyksissä. Tunnen että olen ansainnu sen rangaistuksen. Tietää, että kärsin siitä älyttömästi. Tietää kuinka paljon rakastan ja välitän lapsistamme. Tekisin kaikkeni että niillä olis helpompaa.
En tarvi mitään moraali saarnoja. Haluan vain purkaa pahan olon pihalle ja toivoisin sellaisilta hyviä neuvoja joilla on samoja kokemuksia.
Kuinka selviää ja pystyy elämään oman pahan olon kanssa?
Eikö tässä kuitenki pidä yrittää elää elämäänsä eteenpäi?
Haluaisin pystyväni elää uuden kanssa täyttä elämää rakastettuna ja rakastavana ihmisenä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tuo elämä, mutta itsehän olet tiesi valinnut, joten kanna vastuusi ihan samalla tahdolla, kuin olet ratkaisusikin tehnyt.
Tietty tämä uusikin mies muistaa, miten kohtasitte, joten taitaa menneisyyden luuranko riippua kaapissa vielä pitkään. Ei se vielä päätä nosta, mutta kun suhteessa edetään ja oikea arki iskee vastaan, niin kyllä se siitä ludviutuu. Uusi miehesikin tietää, että jos sinulla ei mene hyvin, niin olet altis pettämään, historia sen todistaa vakuutteluista huolimatta. Mistäpä sinäkään tiedät, vaikka uusi rakkautesi petää jo valmiiksi ja varmistaa niin ku etukäteen, ettei tule itse ensin petetyksi.
Kuten itsekin huomaat, yrität eteenpäin elämässä, mutta se ei vain tahdo onnistua, joku jarruttaa rankasti(oma luurankosi).
Älä kerro, sillä tieto lisää tuskaa. Minulla henk. koht olisi paljon helpompi olla jos en tietäisi. Kaikenhan olen täällä käynyt läpi. Toisaalta tämä on se tie jolla olen joutunut käymään itseni läpi ja minkälainen olen miehenä, puolisona. Ehkäpä se on se tie jolla kykenen muuttumaan, antamaan sen tilan ja arvon sille ihmiselle joka tulevaisuudessa on rinnallani.
Syyllisyys on raskas taakka, opettele antamaan itsellesi anteeksi niin voit ja kykenet antamaan hänen tekonsa anteeksi. Ehkäpä näin, en tiedä sillä tämä on vielä minulla kesken.
Tuo on jo alku, asian "sanominen" ääneen. Älä loppuelämää itseäsi rankaise, käyt parhaimman mukaan itse asian läpi.
Ja sen jälkeen annat itsellesi anteeksi.
Itse olen sitä mieltä, mitä yksi kirjoittajakin sanoi, että jätä sanomatta exälle, lisää vain tuskaa hänelle.
Minulla oli yksi ystävä jolle uskouduin. Kaduin syvästi tekoani ja olin henkisesti vereslihalla. Satutin toista pahasti, ja otin siitä vastuun. Jokainen meistä tekee virheitä, toinen suurempia ja toinen pienempiä. Kaikki olemme kuitenkin ihmisiä ja ihminen on erehtyväinen. Toinen on vahvempi ja toinen heikompi.
Minä itse en hakenut oikeutta teolleni mistään, enkä olisi siihen pystynytkään, se ei ollut oikein. Mutta tekoa ei saa tekemättömäksi.
Voimia sinulle, opit varmaan tästä jotain.
Mielestäni kenenkään ulkopuolisen on turha syyttää sinua että tämä varjostaa sinua tulevissa suhteissasi. Jokainen suhde on omansa.
lapa käteen