niin tarkoittaako se, ettei kannata jatkaa? Onko se jokin varoitussignaali tulevasta? Vai onko se sitä että on ollut sinkkuna eikä usko enää mihinkään... kuitenkin tavallaan toivoo että olisi "oikea" ihminen jossain, mutta ei sitä kuitenkaan ole.
Nyt olen ollut...no seurustellut joo, vakavasti oikeastaan...vajaat puoli vuotta. Mutta silti ahistaa välillä, aika useinkin kun alan miettiä näitä juttuja. Sinkkuna riuduin yksinäisyydessäni, ja mietin myös välillä että erosinko vanhasta parisuhteesta liian heppoisin perustein. No en eronnut, se on varmentunut. Mutta se oli ensimmäinen vakava suhde, eikä ollut "vertailupohjaa"...en mä silloin tällaisia miettinyt. Olin vain onnellinen kun oli sellainen olo, kunnes alkoi alamäki.
Nyt mä koko ajan kaipaan jotain, oon sellaisessa valmiustilassa. Ei ole levollista ja "tosi ihanaa" oloa parisuhteessa, vaikka toinen on hyvä mulle. Musta tuntuu että tavallaan rakastan häntä, mutta rakastankohan mä sittenkin vaan sitä että hän rakastaa mua (tästä aiheesta joku aiemmin kirjoittikin), rakastanko sitä että olen toisen ihmisen kanssa enkä herää yksin, syö aamiaista yksin, elä elämääni yksin. Jos mä nyt lähden tästä suhteesta ni pelkään että mun kaikki tulevatki suhteet (jos niitä tulee) päättyvät samalla tapaa. Koska en osaa sanoa tässä nyt mitään yksittäistä huonoa asiaa, syytä miksi lähtisin. Miks mä kirjotan tätä sinkkuosastoon..Miellänköhän mä itteni sinkuksi. On tää kivaa, aina on asiat päin peetä..tai mä teen ne asiat simmosiksi.
Nyt olen ollut...no seurustellut joo, vakavasti oikeastaan...vajaat puoli vuotta. Mutta silti ahistaa välillä, aika useinkin kun alan miettiä näitä juttuja. Sinkkuna riuduin yksinäisyydessäni, ja mietin myös välillä että erosinko vanhasta parisuhteesta liian heppoisin perustein. No en eronnut, se on varmentunut. Mutta se oli ensimmäinen vakava suhde, eikä ollut "vertailupohjaa"...en mä silloin tällaisia miettinyt. Olin vain onnellinen kun oli sellainen olo, kunnes alkoi alamäki.
Nyt mä koko ajan kaipaan jotain, oon sellaisessa valmiustilassa. Ei ole levollista ja "tosi ihanaa" oloa parisuhteessa, vaikka toinen on hyvä mulle. Musta tuntuu että tavallaan rakastan häntä, mutta rakastankohan mä sittenkin vaan sitä että hän rakastaa mua (tästä aiheesta joku aiemmin kirjoittikin), rakastanko sitä että olen toisen ihmisen kanssa enkä herää yksin, syö aamiaista yksin, elä elämääni yksin. Jos mä nyt lähden tästä suhteesta ni pelkään että mun kaikki tulevatki suhteet (jos niitä tulee) päättyvät samalla tapaa. Koska en osaa sanoa tässä nyt mitään yksittäistä huonoa asiaa, syytä miksi lähtisin. Miks mä kirjotan tätä sinkkuosastoon..Miellänköhän mä itteni sinkuksi. On tää kivaa, aina on asiat päin peetä..tai mä teen ne asiat simmosiksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla oli juuri sama tilanne tuossa vähän aikaa sitten. Seurustelussa ja kumppanissa ei ollut mitään vikaa,kaikki oikeastaan aika hyvin,mutta jotenkin vain ahdisti. Ratkaisin asian eroamalla, koska tulin siihen tulokseen, että huijaan vaan itseäni. Kyllä sen pitäisi tuntua aivan toiselta, jos todella rakastaa toista. Kumppanuus oli ehkä se mitä kaipasin, ja sitä sain suhteessa,mutta mitään rakkaustarinaa ei kyllä syntynyt.Suosittelen,että mietit mitä todella haluat. Minä mielummin olen yksin, kuin kulutan aikani ja sen toisen aikaa vain siksi, kun ei ole parempaakaan tekemistä.
Ehdottomasti samaa mieltä. Ei ole hyvä alku,jos heti alussa ahistaa.Et ilmeisesti ollut kuitenkaan tarpeeksi kauan edellisestä erostasi laskien yksin.Voimia sinulle ratkaisun tekemiseen.