Kunsyysk.19 päivän tienoilla autoveropäätös tulee,siinähän on kyse ainoastaan yksityishenkilön,Antti Siilinin,aikanaan tekemästä verovalituksesta...eikö kyse ollutkin arvonlisäverosta,joka nyt kannetaan kahteen kertaan autoa EU maasta Suomeen tuodessa ja täällä rekisteröidessä...juridiikkahan toimii niin,että haetaan tai valitetaan jostain asiasta..näin olen tuomioistuin ottaa kantaa vain haettuun asiaan/valitukseen tässä tapauksessa..muilta osin kuin arvonlisäveron suhteen EU lienee voimaton Suomen käytettyjen autojen tuopntiverotuksen määräytymisen suhteen...eli eikö päätös tule vain siinä mitä on haettu?eli että ainoa asia mihin EU voi Suomeen käytettynä tuotujen autojen verotuksessa puuttua,on että se toteaa Suomessa kannetun arvonlisäveron EU:n periaatteiden vastaiseksi...ja näin ollen Suomen on sitä jonkun ajan sisällä muutettava..siis sitä ja vain sitä!miten autot näin ollen halpenisivat?tuonti voi joidenkin mallien osalta juuri kannattaa...mutta kaikkine kuluineen..onko siinä pääsääntöisesti mieltä?mihin perustuvat odotukset siitä ,että käytettyjä kannattaisi alkaa tuoda?siihenkö että ALV jää pois...sitten kun täällä sitä aletaan soveltaa..kauppiaat ottavat kuitenkin omansa vielä kaikkien kulujen jälkeen,joten mahtaakohan homma kannattaa kuin poikkeustapauksissa?voisiko joku todella asiaan perehtynyt ja autoveronmuodostumisen periaatteen tunteva ottaa kantaa ja perustella kantansa..käsittääkseni ALV on tullut sitten lopuksi laskelmaan mukaan auton hankintahinnan,tullin ja autoveron ynnäyksen jälkeen..tarkoitan tällä kirjoituksella sitä,että en käsitä mihin pohjautuvat käsitykset käytettyjen autojen tuonnin kannattavuudelle,jos vain toiseen kertaan kannettu ALV jää pois,koska mitään muuta EU tuomioistuimelta ei ole haettu..!?miten se voisi siten edes muusta päättää...?eihän Suomen valtio laske verojaan tai muuta niiden määräytymisperiaatteita sille epäedulliseen suuntaan,ellei ole aivan pakko...ja näinhän ei voi tässä tapauksessa olla,koska veronmääräytymisperiaatteet eivät muilta kun ALVIN osalta ole ristiriidassa EU:n periaatteiden kanssa...uusien autojen verotushan on sitten aivan eri asia...onko sitä sitten jossain vaiheessa Suomessa kevennettävä,jotta autojen hinnat eivät liiaksi(siis uusien) nousisi tehtaiden harmonisoidessa EU alueella hintojaan...mutta siitähän päättää sitten joskus eduskunta,eli tokkopa uusien autojen hinnat laskevat..se edellyttäisi varmaankin autoverosta luopumista lähes kokonaan...olisi mukava nähdä joku "asiantuntijan" laatima laskelma jostain halutusta automallista,miten sen hinta nyt määräytyy ja miten se määräytyisi,jos Suomessa kannettava ALV jäisi poisi...eli mikä on lopullisten hintojen ero nykykäytännöllä ja mahdollisella uudella..eli vaikka Porsche Carrera 2/4 -90 esim.tai Bmw E34 M5 3.6 vm.-90...tai halvemmista vaikka suursuosikki MB W124 250 D muovihelma vm.-90..
autoveromuutosko merkittävä?mistä on kyse?
lehtonen
132319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Käyppä lukemassa jo annettu suullinen "päätös"!!
Eikö siinä sanottu, että Suomen AUTOVERO on SYRJIVÄ ja sitä tulee MUUTTAA!
En viitsi edes mennä lukemaan mutta noin se on.
Ihan sama pätee siihen että tuontiautoihin tulisi jotain ympäristö tai rekisteröintiveroja/maksuja. Ei voi tulla koska silloin taas käytäntö syrjisi tuontiautoa!!! Selkeä päämäärä mihin pyritään on yhtenäistää markkinat. Ainut oikea malli olisi poistaa autovero kokonaan. Mutta siihen ei tietenkään voida mennä, ainakaan kertarysäyksellä.
Eli tuontiautoihin tulee saaste yms veroja mutta samat verot tulee myös ns. suomiautoihin.
Lyhyesti aleneva vero kerätään suomen autoilijoilta tasapuolisesti muilla maksuilla.
Näin se menee mutta aivan sama, ajan paremmalla autolla ja sen maksaa muut autoilijat ;-)
Kirjoittaja on aika lailla oikeassa. Päätös koskee juuri ko. valitusta mutta sen ohessa ARVIOIDAAN yleisesti Suomen autoverotuksen tasoa.
Ja muuten halvempi hankintahinta kompensoituu Saksassa isomoottoristen autojen nk. saasteveroina. Esim. mainitun 10-v. M5:n mainittu vero Saksassa on vuodessa n. 1300 Euroa. Tätäkö halusitte myös Suomeen? Se tulee mukana.
Tärkein pointti on toistaiseksi kuitenkin se ALV:n tuplaperinnän todennäköinen poistuminen.
Täällä kirjoittavien ajatus on, että verot pitäisi ottaa valtion varoista ja jättää yksityishenkilöt rauhaan. Että sellaista mössöä korvien välissä.
... "ottaa valtion varoista ja jättää yksityishenkilöt rauhaan" ...
Niin, valtiohan olemme me. "Valtion rahat" ovat meidän kaikkien yhteisiä, verotuksella kerättyjä rahoja.
Ihmeen monella on jopa 2000-luvulla sellainen käsitys, että on olemassa joku "Valtio" -niminen henkilö jolla on pohjattomasti rahaa.
Valtion varoista ottaminen on nimenomaan yksityishenkilöiltä ottamista (ja yrityksiltä of course).
Vitun rasittavaa lukea tuollaista puuromössöä. Eli painelehan sitä Entteriä välillä, sitä varten se on.
perehtyä itse asiaan ennen kuin kirjoittaa tuollaisen vuodatuksen. Eihän täällä anonyyminä tietysti ole niin väliä vaikka antaakin TODELLA TYHMÄN vaikutelman itsestään...mutta silti.
Siilinin valituksessa on yksinkertaistettuna kyse KAHDESTA asiasta:
1) käytettynä toisesta EU-maasta tuodusta autosta perittävä AUTOVERO on syrjivä, koska se on useimmissa tapauksissa huomattavasti suurempi kuin vastaavassa kotimaasta ostetussa autossa hintaan sisältyvä autoveron osuus
2) tuonnin yhteydessä autoverosta perittävä ALV on EU-sääntöjen vastainen jos ja kun autosta on jo maksettu ALV toiseen EU-maahan.
EU:n Julkisasiamiehen lausunnon perusteella näyttää nyt siltä, että Siilin on voittamassa jutun 1)-kohdan osalta mutta häviämässä 2)-kohdan osalta. 2)-kohdan tappio johtuu siitä, että Suomen valtio on onnistunut "uskottavasti" selittämään että se autoverosta maksettava ALV ei oikeasti ole ALV (se vaan sattuu olemaan saman niminen) vaan toisen niminen autovero!
Mitään siirtymäaikoja ei myöskään ole tulossa. EU-säännöt on koko ajan voimassa jo nyt. Kyse on vain siitä, että Suomen valtion noudattama käytäntö on näiden sääntöjen vastainen. Eli auton voi tuoda Saksasta vaikka tänään. Valtio perii siitä sitten liikaa veroa mutta joutuu palauttamaan liiat kunhan tuo päätös tulee (tarvittaessa vaikka oikeudenkäynnin kautta mutta tuskinpa valtion kannattaa kaikki niitä oikeudenkäyntejä kustantaa sitten kun lopputulos on ennalta tiedossa tämän ennakkotapauksen pohjalta).
Siilinin jutussahan vaihe on se että hän voitti sen jo Lääninoikeudessa mutta valtio valitti Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka puolestaan pyysi asiassa lausuntoa EY-tuomioistuimelta. Se EY-tuomioistuimen lausunto KHO:lle annetaan 19.9. Sen jälkeen sitten KHO voi käsitellä asian loppuun ja antaa oman päätöksensä Siilinin asiassa. Suomen tulli on kuitenkin ilmoittanut noudattavansa EY-tuomioistuimen lausunnosta ilmenevää kantaa välittömästi kun se on saatu (mikäli päätös on riittävän selkeä).
Olennnainen muutos on siinä, että 19.9. jälkeen käytetyn auton voi ostaa mistä tahansa EU-maasta ja saada sen käyttöön Suomessa ilman KOHTUUTTOMIA veroja tai muita maksuja. Valikoima laajenee. Autot eivät muutu ilmaisiksi mutta joidenkin merkkien ja mallien hinnat kyllä laskevat huomattavastikin (kaikki ei laske lainkaan).
Ja vielä esimerkki:
MB 250D -88 maksaa Suomessa 11.700 euroa (Kotkassa on yksi myynnissä, ajettu yli 500.000 km).
Saksasta (mobile.de) samanlaisen (no tämä on 100.000 km vähemmän ajettu mutta saman ikäinen ja mallinen) saa hintaan 2.300 euroa.
Saksan hankintahintaan sitten lisätään 36 % Suomi-auton hinnasta (autovero + sille laskettava ALV ovat suunnilleen tuon verran auton hinnasta Suomessa) ja näin saadaan auton kokonaishinta:
2300 + 4200 = 6500.
Mainitsemasi "suursuosikki" on 19.9. jälkeen siis mahdollista saada noin 44 % halvemmalla kuin nyt. Toki auton haku Saksasta maksaa jonkin verran, mutta kuluineenkin Saksasta itse haettuna tämä auto olisi noin 40 % halvempi. Lisäksi tämänkin esimerkin Saksa-autossa oli sähkökattoluukku, CD-soitin, metalliväri yms. mitä Suomi-dieselistä ei löydy ikinä. Kyllä se vaikuttaa pian Suomessakin myytävien autojen hintoihin, jolloin Saksasta tuodut halpenevat entisestään...
Erittäin asiallinen vastaus. Pieni lisäys 19.9. päätöksen noudattamiseen. Tulli tuskin pystyy noudattamaan ko. päätöstä kun samalla noudattavat nykyistä autoverolakia. Molempien tuskin pystyy yhtä aikaa täyttämään. Luultavasti laittavat veropäätökset jäihin ainakin siihen asti kun hallitus saa lakiesityksen eduskunnan käsittelyyn. Saattaa olla että odottavat KHO:n lopullista ratkaisua asiasta ennen kun antavat uuden lain. Muuten voivat joutua vielä muuttamaan sitä. Tosin Saulin kommenttien perusteella elättelevät vielä toiveita ettei lakiin tarvitse koskea. http://www.eduskunta.fi/thwfakta/tmp/ptk_59_2002_94.htm
Asiallinen kommentti! Kerrankin joku viitsii korjata näitä arvaajia, jotka eivät jaksa lukea tai eivät ymmärrä lukemaansa.
Esimerkki-Mersun hinnanalennuksella on vielä vielä laajempi seurausvaikutus, joka on käytettyjen autojen nopeampi hinnan aleneminen vastaisuudessa. Syynä on, että hintojen alenemisvauhti on tuontiautojen lähtömaissa(esim. Saksassa) Suomen nykyistä alenemisvauhtia nopeampi, kuten Mersu-esimerkki osoittaa.
..kuin viestiäsi luki,ihmettelin että miksi hilasit Suomi 250 d:n vm.-88 hinnan niin ylös..pönkittääksesi kannattavuuslaskelmaasiko?eikö käyttä
täjät osta tollasia -88 mallin 250 d sedaneja ilman herkkuja noin 8500e...joku onnekas voi sen Suomestaki saada 7000e ja alle...olen jonkin verran autoja myynyt ja ostanut...eli max !!noin 8500e,niin varmaan voit valita useasta hienokuntoisesta 250 d-88,ei siis muovihelmainen vielä..näin ollen ,mikäli?!? asiat menevät niin kuin ajattelet,hintaero jäisi tosiasiassa aikas pieneksi kaikkine matka sun muine kuluineen...miltä näin ollen tuntuu?
Ja autokanta sen kun nuorentuu...
Ei kai nyt kukaan ole tosissaan tuomassa 14 vuotta vanhaa romua?????
Ei minulla ole mitään tarvetta pönkittää kannattavauuslaskelmaani. Minun puolestani on aivan samantekevää kannattaako tuollaisia vanhoja mersuja tuoda vai ei. En ole niistä kiinnostunut enkä siis myöskään tunne kyseisiä autoja lainkaan. Mutta kun tämän keskustelun aloittaja kaipasi esimerkkiä tuollaisesta niin pistin haun www.oikotie.fi -palveluun ja sieltä löytyi tasan tuo yksi suunnilleen oikean ikäinen diesel-mersu. En tiedä oliko hinta sopiva mutta sen verran siitä pyydettiin. Jos hinta on sinun kertomasi max. 8500 niin silloin autoverokin on max. 3000, jolloin Saksasta tuotuna esimerkkiauto maksaisi 2300 3000 = 5300. Tämähän on juuri se kierre: kun kohta saa Saksasta autoja halvemmalla niin Suomessa myytävienkin hintaa pitää laskea ja silloin taas Suomen hinnoista otettava veron määrä laskee, jolloin Saksasta tuotu auto tulee entistä halvemmaksi jne.