Entäs kun parisuhteessa olevat osapuolet ovat molemmat väkivaltaisia, sekä nainen että mies? Onko sellaisessa tilanteessa kommunikaatiokanavat molempien puolesta niin katki että turvaudutaan toisen läppimiseen, potkimiseen, tukistamiseen... vaikka mihin epäreiluihin keinoihin? Kuinka yleistä on että molemmat satuttavat toisiaan?
Elin 7 vuoden intohimoisen suhteen johon kuului väkivalta osana suhdetta molempien toimesta. Onko tämä jokin tilastollinen poikkeus vai onko tällaista muillakin? Harvoin siitä puhutaan.. Onko se suhteen valtapelin tulos? Erosimme 1,5 vuotta sitten.
Elin 7 vuoden intohimoisen suhteen johon kuului väkivalta osana suhdetta molempien toimesta. Onko tämä jokin tilastollinen poikkeus vai onko tällaista muillakin? Harvoin siitä puhutaan.. Onko se suhteen valtapelin tulos? Erosimme 1,5 vuotta sitten.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mene hoitoon
Mielenkiinnosta vaan kysyn, miksi käsket naisen hoitoon mutta et miestä?
eikä toinen ole uhri, niin mikäs siinä. Kaksi aikuista ihmistä parisuhteessa saa tehdä ihan mitä tahansa, kunhan se on yhteinen tahto, vaikka nyrkein tapella. Ei kuulu muille.
On sellaista muillakin. Kuten meillä. Pakko olisi päästä "tavasta" eroon. Ei väkivalta ole hyväksyttävää. On todella tulehtuneet välit...
Meillä on ihan vastaava tilanne, en usko kyllä että se ihan noin paha on, mutta kerron sen kumminkin. Kumpikaan meistä ei ole tarkoituksella ilkeä, mutta usein käy niin että väärinkäsityksestä syntyy raju riita ja sen aikana nipistetään, potkitaan sääriluuhun tai muuta vastaavaa.
Minulla on tapana, kun oikein kenkuttaa, purkaa paineita rikkomalla tavaroita - en koskaan mitään arvokasta, vaan aina jotakin arvotonta tai sellaista minkä voi myös korjata, esimerkiksi potkin ovia. Silti en sekoile ajattelemattomasti, vaan se on aina eräänlaista teatteria, jolla haluan viestittää puolisolleni: Huomaa nyt jo että minulla on paha mieli.
Näin kävi viimeksi vuoden alussa, kun olin väsynyt yötyöstä, lasten yövalvomisesta, liian ahtaasta asunnosta ja yleensäkin stressistä. Potkaisin suutuspäissäni vessan oviaukkoon rakentamaani veräjää (joka on lapsia varten). Puolisoni suuttui siitä kun kuvitteli minun yrittäneen potkaista veräjän häntä päin ja alkoi heristellä nyrkkejä kasvojeni edessä. Työnsin hänet kauemmaksi ja hän potkaisi pari kertaa sääriluuhuni. Löin häntä suutuspäissäni kylkeen, johon tuli mustelma muutamaksi päiväksi. Myös hän on viime vuosina itsekin tuottanut minulle mustelmia ainakin kerran, ja nipistänyt kynsillä ihoon haavoja useasti.
Tällaisia väärinkäsityksestä johtuvia vihanpurkauksia on sattunut noin kerran vuodessa, mutta kaiken muun ajan välimme ovat lämpimät. Mitään vakavia ongelmia suhteessamme ei ole, kumpikaan ei ole pettänyt toistaan, eikä alkoholia käytetä oikeastaan lainkaan. Meillä on kaksi suloista pikkutyttöäkin.
Me molemmat olemme kuitenkin luonteeltamme liian periksiantamattomia ja seurauksena on tahtojen taistelua. Nyt tämän episodin jälkeen ollaan molemmat tehty päätös ettei nyrkin heristeleminen, lyöminen, potkiminen tai muu enää kuulu keinovalikoimaamme.
Näin lopuksi sanoisin, että väkivalta on aina ikävä asia. Jos väkivaltaa kuitenkin parisuhteessa on, on parempi että se on molemminpuolista ja että ongelmaa myös yhdessä yritetään ratkaista.
Voimia kaikille joilla on paha olla.
Meillä ainoastaan nainen lyö ja hakkaa,itse yritän vain suojautua väkivallalta.Välillä menee pitkiäkin aikoja hyvin mutta sitten kun Rakkaani saa raivarin meikäläisen nahka saa kyytiä.
Tälläkin hetkellä parantelen murtunutta nilkkaani kun kultani tönäisi portaat alas....
Erosta en uskalla edes puhua kun hän viimeksi uhkasi puukolla kun otin asian esille.
T: Nimim. en lyö mutta minua lyödään