Osaako kukaan kertoa kokemuksesta tai tietojen pohjalta mitä pitäisi huomioida erotessa kun mukana on yhteisomistuksessa oleva talo?
Taustana sen verran, että olemme olleet naimisissa jo 12 vuotta ja meillä on 10-ja 12-vuotiaat lapset. Ensimmäisen kerran mieheni totesi, ettei elämässämme ole mitään kivaa kun odotin nuorimmaista viimeisilläni raskaana. Hän muutti toisen naisen luo kun poika oli 2 vk vanha (lähti muka kavereiden kanssa kalaan ja jäi sille tielle). Seuraavan kerran olikin yhteyksissä noin kuukauden kuluttua, ristiäisiin sentään tuli. Välillä hänestä ei kuulunut mitään 2-3 kuukauteen, vanhempi lapsi ikävöi ja kyseli kovasti perään. Hän laittoi eron vireille, ja noin kuukauden kuluttua siitä kysyi ensimmäisen kerran, että ottaisinko hänet takaisin. Loppujen lopuksi hän oli 1v 3kk sen toisen luona, ennen kuin palasi kotiin. Asiasta keskusteltiin enempi tai vähempi riippuen hänen puhehaluistaan. Annoin tapahtuneen anteeksi, vaikka en sitä hyväksynytkään, mutta kerrankos noin voi tapahtua ja olihan meillä monta hyvää syytä kuitenkin jatkaa yhdessä.
No nyt sitten taas joulun alla hänellä alkoi yht`äkkiä yli- ja viikonlopputyöt. Ensin hän kielsi toisen naisen, mutta uuden vuoden aaton yön poissaolon jälkeen sitä oli aivan turha kieltää. Olen yrittänyt saada häntä puhumaan erilaisilla keinoilla, mutta lopputulos on ollut aika laiha. Mutta.. hänen mielestään olemme kasvaneet erillemme, elämässämme ei ole mitään, hän esitti, että avioliittomme on kuin pääministeri pariskunnan lanseeraama "harmaa liitto". Kuitenkin vielä marraskuussa oli ihan toinen ääni kellossa, eli kyllä se salama vain iskee ihan aurinkoiseltakin taivaalta.
Aluksi hän yritti ehdottaa, että hän hankkisi itselleen oman asunnon puoleksi vuodeksi miettiäkseen mitä tekee, jos vaikka haluaisi palata takaisin, mutta siihen minä en ole valmis. Edelliselläkin kerralla hän väitti muuttavansa yksin asumaan, mutta sen toisen naisen luo hän muutti suoraan, heti kun sieltä edellinen mies lähti pois. Olen sanonut, että kun hän lähtee, niin meidän luo ei ole paluuta, minä en enää jaksa lähteä samaan peliin mukaan.
Meillä on yhteisomistuksessa kolme vuotta sitten ostettu isohko omakotitalo, jonka arvosta noin 1/3 on vielä velkaa. Eli jos talo myydään, niin lainan maksun jälkeen jää kummalllekin vielä mukava summa rahaa, ei kuitenkaan niin paljon, että sillä saisi ostettua kohtuullisen työmatkan päästä riittävän kokoista asuntoa minulle ja lapsille. Hänen ratkaisunsa asiaan olisi, että me jäämme lasten kanssa siihen asumaan, ja hän säilyttää edelleen omistusoikeutensa taloon ja maksaa lainanlyhennykset kun minä hoidan asumiskustannukset. Siihen en ole oikein halukas, koska se järjestely sitoo minut häneen ja eron tapahduttua en halua säilyttää mitään muita siteitä häneen kuin lapset (sille en voi mitään). Edellisellä kerralla hänet velvoitettiin hoitamaan silloisen talon lainanlyhennykset myös minun osuudelta ja sen lisäksi maksamaan lapsille elareita. Lainan hän hoiti, mutta elareita taisi tulla peräti kaksi kertaa koko aikana ja silloinkin vain osittain.
Minä ehdotin häneelle, että jos pankki suostuu siihen, että koko laina ja sen mukana talokin siirtyy minun nimiin ja hän jäisi velattomaksi, niin lapsilla säilyisi koti. Olen jo miettinyt miten voisin selvitä rahallisesti kaikesta. Jotain voisin maksaa hänelle, mutta en missään nimessä sitä mitä saisimme jaettavaksi myynnin jälkeen. Hän sanoi, että hän ei anna minulle mitään, mutta alaikäisille lapsille hän voisi siirtää osuutensa perinnösi, koska mitään muuta häneltä tuskin tulee jäämään. Mutta miten perintövero, missä vaiheessa sen joutuu maksamaan, ja kuka? Vai menisikö tämä järjestely lahjaveron piiriin? Ja mitäs tapahtuu siinä tilanteessa, jos kaikesta tahdosta huolimatta huomaan, etten kykene elämään siinä, rahat eivät riitä lainoihin, ruokaan, asumiskuluihin, matkakuluihin ja murrosikäisten menoihin. Miten vaikeaksi myyminen menisi kun puolet omistaa kaksi alaikäistä? Hän sanoi, että lasten etua valvomaan palkataan juristi, mitä kuluja siitä tulisi? Hänen ajatuksensa oli, että hänen osuus talosta lapsille, ja muuta ei sitten tule, jonka tulkitsin niin, että hän katsoo sillä kuittaavansa elarit. Voiko niin tehdä?
Minulla oli ajatuksena, että lapsilla säilyisi kuitenkin oma koti, koulut ja harrastukset, vaikka perhe hajoaisikin, koska jos tuosta muutamme, niin sen jälkeen rajana on koko Suomi, sen mukaan mistä saamme meille sopivan asunnon, töitä minä kyllä saan mistä vain. Me kaikki pidämme talostamme ja pihasta, niiden säilyminen pehmentäisi tilannetta hieman ja suhteella isään olisi mahdollisuuksia jatkua. Muualle päin maata hän ei tulisi heitä tapaamaan uhtään enempää kuin edellisellä kerralla. Silloin hän tuli tapaamaan lapsiaan koko aikana 7 kertaa.
Kirja on pitkä, mutta vielä pitempiä öitä on tullut valvottua asioita miettiessä. Ja aina välillä koston ajatuksetkin hiipivät mieleen. Lasteni puolta pidän kuitenkin loppuun asti, heitä ei saa haavoittaa yhtään enempää kuin mitä on pakko. Niin, minä olen virallisesti lasten yksinhuoltaja, ne paperit tehtiin ensimmäisellä kerralla ja sitä ei koskaan ole purettu, koska se ei tuntunut tärkeältä vaikka yhteen palasimmekin.
Taustana sen verran, että olemme olleet naimisissa jo 12 vuotta ja meillä on 10-ja 12-vuotiaat lapset. Ensimmäisen kerran mieheni totesi, ettei elämässämme ole mitään kivaa kun odotin nuorimmaista viimeisilläni raskaana. Hän muutti toisen naisen luo kun poika oli 2 vk vanha (lähti muka kavereiden kanssa kalaan ja jäi sille tielle). Seuraavan kerran olikin yhteyksissä noin kuukauden kuluttua, ristiäisiin sentään tuli. Välillä hänestä ei kuulunut mitään 2-3 kuukauteen, vanhempi lapsi ikävöi ja kyseli kovasti perään. Hän laittoi eron vireille, ja noin kuukauden kuluttua siitä kysyi ensimmäisen kerran, että ottaisinko hänet takaisin. Loppujen lopuksi hän oli 1v 3kk sen toisen luona, ennen kuin palasi kotiin. Asiasta keskusteltiin enempi tai vähempi riippuen hänen puhehaluistaan. Annoin tapahtuneen anteeksi, vaikka en sitä hyväksynytkään, mutta kerrankos noin voi tapahtua ja olihan meillä monta hyvää syytä kuitenkin jatkaa yhdessä.
No nyt sitten taas joulun alla hänellä alkoi yht`äkkiä yli- ja viikonlopputyöt. Ensin hän kielsi toisen naisen, mutta uuden vuoden aaton yön poissaolon jälkeen sitä oli aivan turha kieltää. Olen yrittänyt saada häntä puhumaan erilaisilla keinoilla, mutta lopputulos on ollut aika laiha. Mutta.. hänen mielestään olemme kasvaneet erillemme, elämässämme ei ole mitään, hän esitti, että avioliittomme on kuin pääministeri pariskunnan lanseeraama "harmaa liitto". Kuitenkin vielä marraskuussa oli ihan toinen ääni kellossa, eli kyllä se salama vain iskee ihan aurinkoiseltakin taivaalta.
Aluksi hän yritti ehdottaa, että hän hankkisi itselleen oman asunnon puoleksi vuodeksi miettiäkseen mitä tekee, jos vaikka haluaisi palata takaisin, mutta siihen minä en ole valmis. Edelliselläkin kerralla hän väitti muuttavansa yksin asumaan, mutta sen toisen naisen luo hän muutti suoraan, heti kun sieltä edellinen mies lähti pois. Olen sanonut, että kun hän lähtee, niin meidän luo ei ole paluuta, minä en enää jaksa lähteä samaan peliin mukaan.
Meillä on yhteisomistuksessa kolme vuotta sitten ostettu isohko omakotitalo, jonka arvosta noin 1/3 on vielä velkaa. Eli jos talo myydään, niin lainan maksun jälkeen jää kummalllekin vielä mukava summa rahaa, ei kuitenkaan niin paljon, että sillä saisi ostettua kohtuullisen työmatkan päästä riittävän kokoista asuntoa minulle ja lapsille. Hänen ratkaisunsa asiaan olisi, että me jäämme lasten kanssa siihen asumaan, ja hän säilyttää edelleen omistusoikeutensa taloon ja maksaa lainanlyhennykset kun minä hoidan asumiskustannukset. Siihen en ole oikein halukas, koska se järjestely sitoo minut häneen ja eron tapahduttua en halua säilyttää mitään muita siteitä häneen kuin lapset (sille en voi mitään). Edellisellä kerralla hänet velvoitettiin hoitamaan silloisen talon lainanlyhennykset myös minun osuudelta ja sen lisäksi maksamaan lapsille elareita. Lainan hän hoiti, mutta elareita taisi tulla peräti kaksi kertaa koko aikana ja silloinkin vain osittain.
Minä ehdotin häneelle, että jos pankki suostuu siihen, että koko laina ja sen mukana talokin siirtyy minun nimiin ja hän jäisi velattomaksi, niin lapsilla säilyisi koti. Olen jo miettinyt miten voisin selvitä rahallisesti kaikesta. Jotain voisin maksaa hänelle, mutta en missään nimessä sitä mitä saisimme jaettavaksi myynnin jälkeen. Hän sanoi, että hän ei anna minulle mitään, mutta alaikäisille lapsille hän voisi siirtää osuutensa perinnösi, koska mitään muuta häneltä tuskin tulee jäämään. Mutta miten perintövero, missä vaiheessa sen joutuu maksamaan, ja kuka? Vai menisikö tämä järjestely lahjaveron piiriin? Ja mitäs tapahtuu siinä tilanteessa, jos kaikesta tahdosta huolimatta huomaan, etten kykene elämään siinä, rahat eivät riitä lainoihin, ruokaan, asumiskuluihin, matkakuluihin ja murrosikäisten menoihin. Miten vaikeaksi myyminen menisi kun puolet omistaa kaksi alaikäistä? Hän sanoi, että lasten etua valvomaan palkataan juristi, mitä kuluja siitä tulisi? Hänen ajatuksensa oli, että hänen osuus talosta lapsille, ja muuta ei sitten tule, jonka tulkitsin niin, että hän katsoo sillä kuittaavansa elarit. Voiko niin tehdä?
Minulla oli ajatuksena, että lapsilla säilyisi kuitenkin oma koti, koulut ja harrastukset, vaikka perhe hajoaisikin, koska jos tuosta muutamme, niin sen jälkeen rajana on koko Suomi, sen mukaan mistä saamme meille sopivan asunnon, töitä minä kyllä saan mistä vain. Me kaikki pidämme talostamme ja pihasta, niiden säilyminen pehmentäisi tilannetta hieman ja suhteella isään olisi mahdollisuuksia jatkua. Muualle päin maata hän ei tulisi heitä tapaamaan uhtään enempää kuin edellisellä kerralla. Silloin hän tuli tapaamaan lapsiaan koko aikana 7 kertaa.
Kirja on pitkä, mutta vielä pitempiä öitä on tullut valvottua asioita miettiessä. Ja aina välillä koston ajatuksetkin hiipivät mieleen. Lasteni puolta pidän kuitenkin loppuun asti, heitä ei saa haavoittaa yhtään enempää kuin mitä on pakko. Niin, minä olen virallisesti lasten yksinhuoltaja, ne paperit tehtiin ensimmäisellä kerralla ja sitä ei koskaan ole purettu, koska se ei tuntunut tärkeältä vaikka yhteen palasimmekin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei pitäisi tuollaisen touhun puitteissa ostella mitään taloa tms.
Pikaisesti luettuna tuosta jaosta ei saa hyvää millään.
..me asuttiin 6 vuotta yhdessä edellisen tapauksen jälkeen ja edellinen talo alkoi tuntua pieneltä lasten kasvessa. Tuli tarvetta vaihtaa isompaan. Vaihtoaloite tuli häneltä. En olisi koskaan uskonut häntä niin selkärangattomaksi, että tekee sen taas. Ja kuten kirjoitin, meillä oli monta ihan hyvää syytä jatkaa yhdessä. Nyt, tässä mielentilassa niistä ei ole mielessä mitään, mutta minä olenkin vihainen, pettynyt, surullinen, hädissäni itseni ja lasten selviämisen puolesta, väsynyt, ruokahaluton ja lannistunut ja vaikka mitä. Mutta tästäkin selvitään, joskus.
Yhtenä syynä tähän nykyiseen tilaan hän sanoi sen, mitä hän teki viimeksi. Ei ole päässyt siitä yli, mitä teki minulle ja mitä menetti lasten elämässä. Yritin kysellä häneltä, että oliko lasten ensimmäinen ja kolmas vuosi ne tärkeimmät, joiden kadottamisen/menettämisen takia pitää nytkin särkeä kaikki. Mitätöidä kaikki ollut? Entäs sen jälkeen tulleet vuodet ja vielä edessä olevat? Eikö niillä ole merkitystä? Vastausta en ole saanut.
Silloin ajankohta oli huonoin mahdollinen (6.kk raskaana ja siitä etten päin kunnes poika oli 1,3 v), mutta anteeksi annoin, en hyväksynyt, mutta en ole sen antanút elämää häiritä. Unohtamaan en varmaan koskaan pysty, mutta käsiteltynä asiana en sitä koskaan ole tuonnut esiin missään keskusteluissa.
Sun tarinasi on aivan samanlainen kuin omani.
Ajatkin samat.
Älä missään nimessä suostu siihen että ukolle jäisi mitään omistusta taloon. samaa ehdotettu meillä.Se pystyy tulemaan koska vain sine, et pysty estämään. Kysyin poliisilta. Jos omistaa saa tullakkin.
Elarit kannattaa siirtää taloon, ja jäät siihen jos vain suinkin tulet toimeen. Myy pois jos ette tule.
Samassa tilanteessa olen ja olen päättänyt!!! jäädä lasteni kanssa kotiin.
Jos saat ehdotuksen läpi, ota se heti paperille ja nimi alle. Kysy etukäteen lastenvalvojalta elareitten summa.
Pidä pää pystyssä ja lippu korkealla, kaikesta huolimatta.
Näytetään niille paskoille, että tullaan toimeen, eikä itketä, vaikka itkettääkin...
Oletteko te jo kerran avioeronneet? Kirjoitit että eroa haettu aikaisemmin, raukesiko se? Ilmeisesti silloin teitte huoltajuussopimuksen (sinä yh) ... en ole aivan varma päteekö se tällä erokierroksella ... kannattaa varmistaa lastenvalvojalta. Yhteishuoltajuus on nimittäin käytäntö, jos toinen vanhemmista vaatii yksinhuoltajuutta itselleen on siihen oltava melko hyvät syyt (esim. väkivaltainen alkoholisti eikä voi olla lasten yhteishuoltaja ... tämä siis aivan eriasia kuin tapaamiset)
Sitten mitä omaisuuteenne tulee ... ellei teillä ole avioehtoa, eikä ekalla erokierroksella tehty ositusta, normaalit osituksen pykälät pätevät. Toisinkin voitte sopia (esim. yhteisomistus jatkuu, eikä jakoa tehdä), mutta riitatapauksessa laki melko selvä siitä miten prosessi etenee ja lasketaan. "Liitteesä" asiaa tarkemmin kuvaan, jos kiinnostaa.
Muutama huomio jo tässä (oletan ettei teillä avioehtoa, eikä ositusta tehty välillänne koskaan aikaisemmin). Osituksesessa määritetyn tasingon jälkeen omaisuutenne erotellaan, silloin voidaan sopia että toinen ottaa velat vastattavakseen (jos sopii pankille) ja maksaa exälle tämän osuuden maksetusta torpasta. Osituksessa miehesi voi kyllä luopuakin omaisuudestaan, ilman vero seuraamuksia ... tai hän voi luovuttaa osuutensa talosta lapsilleen (silloin menee veroa, mutta menisi joka tapauksessa viim. perinnönjaon yhteydessä).
Omaisuutenne jako on teidän välinen asia. Lasten elarit ovat omansa, niissä toinen vanhemmista osallistuu lastensa elinkustannuksiin oikeudenmukaisella osuudella. Näitä kahta ei pidä sekoittaa, ainakaan ilman hyvin perusteellista pohdintaa (se että lapset pitävät pihastanne ei ole sellaista). Jos elarit suoritetaan kertakorvauksena osuutena talosta, joka tulee nimiisi ... voi kysyä missä lapsen etu. Kyllä, asuminen on osa lapsen elinkustannuksista, mutta ko. kertakorvauksella "kaikki" etävanhemman osuudet elatuksesta menevät lasten asumiskuluihin yhdessä erässä ... onhan silloin sinulla mahdollisuus osallistua 100%:lla kuukausittaisiin harrastuskuluihin, ruokaan, matkoihin, terveydenhoitoon, jne. jne.
***************************
Ihan aluksi, ei ositussopimuksen tekemiseen juristia yleensä tarvita ”sopuisassa erossa”... kohtuullisen pohjan saat vaikka minulta ( [email protected] ) ... mutta se kannattaa luettaa juristilla ennen allekirjoitusta. Se ei paljoa maksa, mutta voi mm. veroseuraamusten kautta maksaa sen "satkun pari" takaisin moninkertaisesti.
Ja ellei sopua ala syntymään, niin juristia alkaa tarvitsemaan teistä kumpainenkin. Ja se oikeuden määräämä pesänjakaja sitten "viimeinen" keino, jos laihankin sovun yrittämisestä näyttää muuten syntyvän "kohtuuttomuus" / "laittomuus" toiselle.
Mutta, sovitellen ... ei sanellen ... ja vaikka tekemäsi ehdotuksen pohjalta on minusta hyvä tapa edetä.
Sitten käytännön termistöön.
Perustietoa aiheesta saa täältä: http://www.info.tampere.fi/eta/laki1/aviojako.html
Älä sekoita ajatuksissasi osittamista ja erottelua, ne ovat kaksi eri asiaa. Ensin ositetaan -- eli lasketaan ne nettovarallisuudet (omaisuus miinus velat). Ja sitten katsotaan suurellako tasingolla "puntit menevät tasan"
Ehkä esimerkki auttaa:
Yhteistä: 200.000 EUR talo (sisältää irtaimiston), asuntovelkaa 100.000 EUR
Mies: 40.000 EUR auto, 50.000 EUR perintömökki, autolainaa 20.000 EUR
Nainen: 10.000 EUR säästötilillä
Miehen netto-omaisuus on :
200000/2 + 40000 + 50000 – 100000/2 – 20000 = 120.000 EUR
Naisen netto-omaisuus on :
200000/2 + 10000 – 100000/2 = 60.000 EUR
Jotta netto-omaisuudet saadaan yhtä suuriksi pitäsisi vaadittaessa miehen maksaa 30.000 EUR naiselle, jotta ”puntit tasan” … siis 90.000 EUR jäisi lopulta molemmille (puolet avio-oikeuden piirissä olevasta omaisuudesta).
Jälleen, mökki on ja pysyy miehen omaisuutena, kuin autokin, ja velkavastuu omasta velastaan. Miten tasinko suoritetaan on sovittavissa … viimekädessä vaikka riihikuivana rahana ellei muuta sopua synny. Mutta vaikka kuinka mökkiä vaimo vaatisi, niin ei saa. Tai mies ”päättää” kuitata tasinkonsa autolla ajokortittomalle rouvalle, niin ei onnistu.
Noh niin, nyt on siis ositus saatu tehdyksi. Seuraavaksi aletaan jakamaan. Jos vaimo tahtoo asunnon, ja näin sovitaan … lasketaan homma näin:
Asunnon velaton arvo on 100.000 EUR, josta puolet miehen omaisuutena … se siis ”ostettava”, kuitataan ensin 30.000 EUR tasingot pois tässä, maksettavaa jää vielä 20.000 EUR. Sitten nainen antaa 10.000 EUR säästöt. Hmmm … jostain tarvitaan vielä 10.000 EUR ukolle. Tätä varten nainen ottaa uutta velkaa. Ja vot, talo hänen …
Hetkinen !! Entäpä se 100.000 asuntovelka ?? Mies ei enää omista osuuttaan 200.000 EUR talosta, tuskin tahtoo olla velkavastuussakaan sen veloista. Eli, ositussopimusta vastaan pankki hakee uudet lainhuudot talolle (nainen 100% omistajaksi), ja tehdään uudet lainapaperit missä nainen ottaa koko jäljellä olevan 100.000 EUR lainan vastattavakseen, ja mies vapautuu velkavastuusta samalla. TÄHÄN ”osuuteen” on oltava pankin suostumus, ja kyse käytännössä uudesta lainoituspäätöksestä omine riskikartoituksineen ja hakemuksineen.
Tarkistetaanpa menikö ositus ja erottelu oikein, eli miltä nettovarallisuudet näyttävät kun kaikki yllä kuvattu sovittu ja tasingot kuitattu pois (molemmilla pitäisi olla edelleen se puolet 180.000 EUR avio-oikeuden piirissä olevasta varallisuudesta):
Yhteistä: Ei ole
Mies: 40.000 EUR auto, 50.000 EUR perintömökki, nyt 20.000 EUR exän suorittamaa osuutta ”velattomasta” talosta pankkitilillä, edelleen se 20.000 EUR autolaina
Nainen: talo 200.000 EUR, koko vanha velka 100.000 hänelle, uutta ”lunastusvelkaa” 10.000 EUR. Miehelle maksettu talosta 20.000 EUR (mihin hupeni ne 10.000 säästöt)
Miehen netto-omaisuus on :
40.000 + 50.000 + 20.000 – 20.000 = 90.000 EUR
Naisen netto-omaisuus on :
200.000 – 100.000 - 10.000 = 90.000 EUR
Eli NYT vasta on tehty sekä ositus, että erottelu. Ja tulos täsmää, molemmilla se 90.000 EUR omaisuus joka kuuluukin, kun nyt ”eriteillä” ja ”hopiat kahrees kasaas”.
Ja sitten se varainsiirtovero. Tässä esimerkissä pesän ulkopuolisia varoja on käytetty 10.000 EUR, josta pitäisi maksaa varainsiirtovero. Eli fiksumpaa olisi ollut että mies olisi ottanut laajakuva TV:n ja Juhani Palmun taulut talon irtaimistosta ”maksuna” talosta (esimerkissäni kun 200 kEUR sisälsi irtaimiston), jolloin naisen ei olisi tarvinnut ottaa uutta velkaa.
***************************
ELARIT
I VAIHE - määrä
Homma lähtee siitä, että määritetään lapsen / lasten elatuksen tarve. Ei helppo harjoitus, etenkin kun elarit sovitaan yleensä siihen asti kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Totta, murrosikäisen menot 4 vuotiasta suuremmat … mutta päivähoitomaksuja ei ole – jälleen yksilöllistä (suuretko ao. maksut, vai onko lainkaan). Toisaalta, usein etävanhempi ”sponssaa” elareiden ulkopuolelta aikuistuvaa lastaan ja tämän menoja. Lasten elatuksen tarve voidaan määrittää ainakin kolmella tavalla, ja ainakin yhdellä väärällä:
a) Lasketaan omien tenavien todelliset kulut (paras etenkin jos esim. kroonisia sairauksia tms.). Jos joku tarvii ”elareiden laskukonetta" ja ymmärtää Excel ohjelma aika hyvin, niin laittaa mailia [email protected]
b) Jos laiskottaa niin yksi vakiintunut standardi tuntuu olevan 450 e/kk per lapsi (tutkimus muistaakseni kolmihenkisen perheen lapsen "kustannukset" tasattuna 18 vuodelle etelä Suomessa). Siitä vähennetään lapsilisä ja esim. "sossun" prosentit (sovelletaan toimeentulotuen määrittämisessä useampi-lapsisessa perheessä, ks. http://www.varma.fi/NR/rdonlyres/09D8723F-D281-45A2-B64 9-4CB2DAD63B3A/0/MuuToimeentuloturva.pdf)
350 + 350 x 0,95 + 350 x 0,90 = 998 ekee (eli 998/3 = 333 e/kk keskiarvona per lapsi)
Siitä voidaan keskustella, pitääkö äidin saama yh-lisä ottaa huomioon lapsen eduksi (vähentää ao. summalla tuota 450 euroa) vai huomioida äidin tulona (koska lakkaa jos äiti solmii uuden parisuhteen).
c) Vanhentunut "rangaistusluonteinen" tapa laskea elarit olivat 10% etävanhemman BRUTTO tuloista -- siihen ei minusta ketään elatusvelvollisen pitäisi velvoittaa, mutta tahtoessaan toki niin voi sopia … olkoonkin ettei tuo ”kaava” mitenkään lähde lapsen tarpeista, vaan etävanhemman toimentulosta (jonka vaikutettava kyllä elatuksen jakamiseen).
II VAIHE - jako
Kun yhteinen käsitys saatu lapsen elatuksen tarpeesta, sitä aletaan jakamaan vanhempien kesken. Vanhempien maksukyky yleensä lasketaan nettotulojen suhteena. JOSKUS se antaa epäoikeudenmukaisen tuleman … jos vaikka hyvätuloinen elatusvelvollinen on joutunut velipojan valuuttalainan takaajana suuriin lyhennyksiin, ei nettotulot anna käsitystä mikä hänen maksukyky pakollisten menojen jälkeen. Toisaalta, oikeudessa viimeistään tuomari huomaa jos elatusvelvollinen heikkoon maksukyynsä vedoten vaatii pieniä elareita, ja on esim. ”kikkaillut” kulut kovin suuriksi, vaikka tehnyt edellisellä viikolla asuntolainansa maksuohjelman ”vuodessa veks”-malliseksi.
Mielestäni on kohtuullista että elareista vähennetään tapaamisten aikana syntyviä kuluja (eli ruoka) ... mutta niiden laskemisen ei pitäisi olla vaikeata. Tapaamisen muita kuluja voidaan jakaa vaikka tapaamissopimuksessa (etä vastaa ”viemisestä”, lähi ”palautuksesta”).
Yleensä ei suositella ”könttämaksua” elareista (eli sekoitetaan vanhempien ositus ja lasten elatus), mikä ei tietenkään estä vanhempia näin sopimasta. Tämän summan määrittäminen jos mikä kahden sovussa eroavan aikuisen asia, yksikään tuomioistuin Suomessa ei tällaista ratkaisua tee.
Minimi elareille voi olla nolla euroa. Ajattelepa äitiä joka Nokian tiedotusjohtaja ja optio-ohjelmassa, isä sekatyömies. Tulee ero, yli 12 vuotiaat tyttäret haluavat jäädä äidille ... et kai kuvittele että yksikään lastenvalvoja suosittaisi tai tuomari määräisi 120 elareita per naama isälle??? Kysymys vanhempien maksukyvystä osallistua lasten elatukseen (jotain 0 ja 100% välillä, mutta EI yli). Mutta, JOS elarit tässä esimerkissä jostain syystä kuitenkin vahvistettu 120 euroon, eikä etä niitä pysty maksamaan … niin ”ilman tarveharkintaa” lain mukaan veronmaksajien se lähivanhemmalle tilitettävä!
III VAIHE - vahvistaminen
Lasta koskevat sopimukset (elatus-, tapaamis-, ja huoltajuussopimus) voidaan vahvistaa jo erohakemuksessa. Edellyttää tietenkin että ao. sopimukset osataan ja tahdotaan tehdä ko. vaiheessa. Tai myöhemmin lastenvalvojalla, muitakin keinoja voi olla. Vahvistaminen ei ole pakollista, mutta elareiden osalta lähivanhemman (ja lapsen) etu, tapaamisten osalta etävanhemman etu (ja lapsen).
Lastenvalvoja tai ”kunta” ei määrää elareita, vaan vahvistaa tai auttaa vanhempia pääsemään sopuun (ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin lastenvalvojankin vahvistama sopimus kiertää oikeuden kautta ”byrokratian rattaissa)). Ellei sopua synny niin sitten käräjille, missä elarit lähes poikkeuksetta laihaa sopua huonommat (toinen kokee maksavansa liikaa, toinen ettei saa tarpeeksi) ... joten kympeistä ei kannata mennä tuomarin eteen.
”nollas” VAIHE – lapsen etu
Tällä kai olisi pitänyt aloittaa. Surullisen usein elari-keskusteluissa niiden kohde unohdetaan … oma lapsi. Toisaalla joskus vaaditaan tai määrätään kohtuuttomia elareita jotka katkeroittavat etävanhemman ja tekevät tapaamiset joskus hyvinkin askeettisiksi isän yksiössä. Tai elatusvelvollinen pinnaa maksuista, tai pimittää tuloja mitkä vaikuttaisivat hänen oikeudenmukaiseen osuuteensa. Tai, elareita ei käytetä siihen mihin kuuluu – lapseen, ja elatusvelvollinen ostaa lapselle uudet kengät tapaamisellaan kun ei vanhoilla voi enää kulkea, maksettuaan myös elarit. Vastaavia muita ikäviä esimerkkejä varmasti osataan keksiä tai kertoa.
Joten, koettakaa eroavat/eronneet vanhemmat keskenänne hakemaan sopu elareihin, ja sovussa myös muuttamaan niitä jos aihetta syystä tai toisesta. Mutta hyvä olisi edes itselleen perustella vaatimuksensa elareiden määrästä, maksaa tai saa sitä. Ja vilpittömästi miettiä ovatko ne oikeudenmukaiset, jokaiselle osalliselle (lapsi, etä ja lähi).
OU loord, mies parka.
Ero ja talon ja muun omaisuuden jako ei ole vaikeaa eikä ongelmallista. Et halua erota (jostain syystä, vaikka käytät lapsia keppihevosena). Perusteena käytät ihmeellisiä tekosyitä "Me kaikki pidämme talostamme ja pihasta, niiden säilyminen pehmentäisi tilannetta hieman ja suhteella isään olisi mahdollisuuksia jatkua."
Ja höpön höpön sanon vaan. Kysyt mikähän olis viisainta. Vastaan viisainta pistää omaisuus jakoon ja erota. Eikö muka elämässä ole muuta kuin yhden suhteen juupaseipäs pyörittäminen? Ehkä ei sulle ole, mutta miehelle varmaan on, samoin lapsille.
Anteeksi vain, mutta nyt meni metsään ja ryminällä. Tilanne on se, että mies ei tiedä mitä hän haluaa tehdä. Hänellä kukoistaa uusi suhde (päätellen poissaolojen määrästä, illat ja toisinaan myös yöt), mutta hän ei tiedä haluaako muuttaa pois ja erota. Kun kysyn suoraan, että mitä hän aikoo tehdä, niin vastaus on valaisevasti etten tiedä. Kuulemma asuntokin olisi 3 viikon päästä saatavilla, mutta ei tiedä ottaako sen.
Minä en enää keksi yhtään syytä, miksi hänen pitäisi jäädä meidän kanssa ja miksi meidän pitäisi jatkaa yhtään mitään. Olen välillä suuttuessani kysynyt, että milloin hän lähtee, mutta vastaus on aina sama, "en tiedä kun toisaalta jos..." En ole varma, kuvitteleeko hän, että hänellä on vielä mahdollisuuksia muuhunkin kuin eroon. Eli itse en ole enää juupas-eipäs tilanteessa, kaikki on ohi ja vain ihme enää muuttaisi tilannetta, mutta hän ehkä luulee toisin. Mutta kun kaikkea ei vain voi saada...
Mitäs taas taloon ja pihaan tulee, niin se nyt vain on yksi tosi seikka. Olen kysynyt lapsilta ihan teorettisesti, että jos me muuttaisimme niin mikä olisi heidän toive. Vaihtoehtoja olen antanut monen moisia ja aina on vastus ollut, että he haluaisivat jäädä kotiin. Kerrostalo on kummallekin kauhistus, rivari menisi jos kummallakin olisi omat huoneet. Ja paikkakuntana nykyinen tai jos sieltä on pakko lähteä, niin sitten 500 km päähän minun vanhempien lähelle. Minulle se olisi liki viimeinen vaihtoehto, tosin olisihan siellä "tukiverkko" ongelmatilanteiden varalle. Lapset eivät varsinaisesti mitään tiedä tilanteesta, mutta näkeväthän he jo jotain. Eilenkin tyttö sanoi, että "iskä ei ole tehnyt ylitöitä melkein kolmeen vuoteen ja nyt se on aina pois eikä se vastaa edes puhelimeen kun sille soittaa eikä se puhu meille eikä siltä voi kysyä mitään."
Eli kyllä yritän ajatella asioita myös lasten kannalta, ihan ilman mitää "keppihevostelua", heidän toiveita huomioiden, vaikka onhan tässä oma lehmä ojassa juuri sen talon ja pihankin suhteen. Mutta jos minä fiksu ja viisas olisin, niin eikun myyntiin vain. Hulluhan se on, joka haluaa ottaa 80 000 € velan kun voisi saada myynnissä saman verran rahaa käteen ja aloittaa alusta jossain muualla missä ei muistot nurkissa rasita.
Erota kyllä, ehdottomasti, mutta muu ei ole niin yksiselitteistä. Mutta minun ongelmani onkin se, että pohdin asioita liian monelta kantilta. Ja välillä tuntuu kuin olisin näissä vankkureissa vain matkustajana voimatta vaikuttaa asioihin mitenkään.
Ja siis, en tiedä pitääkö mies talosta ja pihastakaan, kanta oli vain minun ja lasten. Ensimmäisellä kerralla hän rakastui, lähti, haki eron 1. vaihetta, muutti sitten mielen kun tuli ryppyjä siihen rakkauteen (tai me oltiinkin tärkeitä), pyysi päästä takaisin, otin, selvitettiin asioita, erohakemus raukesi, elettiin taas, hän etsi/löysi uuden, tekee lähtöä, haluaisi kokeilla erillään asumista puoli vuotta, mutta minä kerroin että jos nyt lähtee, niin lähtee lopullisesti ilman paluu mahdollisuutta. Kumpi jahkailee juupas-eipäs -tilanteessa??