Johan tuli hotelli

Täytyy vissiin laittaa työpaikkahakemusvireille. Näköjään kaupunkiin tulee uusia mahdollisuuksia piccolo-branchille kun noita tornitaloja rupeaa nousemaan.

Skaiskreippöri on ihan hyvä idea. Eipä ollut mikään yllätys, että Tornion kaupungin arkkitehdeilta tuota noin fiksua ideaa ei taaskaan nähty. Pitäiskö arkkitehti ehkä vaihtaa? 20 vuotta on hommat menneet päin kettulaa. Tornio on tällä hetkellä Suomen epäkaupunkimaisin kaupunki ulkoasultaan. Siitä saavutuksesta on peräti arkkitehtipalkinnolla palkittu. No, arkkitehtiliitto onkin Suomen suurin koomikkojen klubi, joka harrastaa ilveilytaidetta ja räkähuumoria pilaamalla ihmisten asuinympäristöä.

Eräs Suomen viihtyisimmistä uusista kaupunkimiljöistä on ruotsalaisen naisarkkitehdin käsialaa Vantaan Kartanonkoskella. Ihan fiksun näköinen alue. SAFA superarkkitehtien mielestä kyseinen alue on mukamas kammottava. Mutta hyvin Kartanonkoski on myynyt ja näyttää myös silmässä nätiltä. Se mikä kelpaa miljoonille kärpäsille ja vielä näyttää hyvältä on myös hyvää. Näin yksinkertaista se on arkkitehdit reppanat. Ruotsalaisarkkitehti näpäyttikin suomalaisia, että "olette jääneet modernismin vangeiksi". Eipä niitä kehuja Suomen arkkitehtuurista olekaan vuosikymmeniin enää satanut. Vanhoilla meriiteillä hehkutellaan. Mestarit ovat jo haudassa.

Koivuntuohipinnotteiden sijasta harkitsisin kyllä mieluummin americalaistyylistä coolia peilipinnoitetta tornitaloon. Voisi sopia lännen tyylin shopping paratiisiin paremmin.

No nyt on sitten turisteille luvassa yöpaikka. Vielä kun saadaan muutama muu juttu kuntoon niin Haaparannallehan saattaa jopa joku tulla shoppailemaan useamminkin kuin kerran.

Kyllä nyt pitäisi Luleålta napata pois se kylpylähanke. Eikö uuden hotellin yhteyteen kannattaisi rakentaa kylpylä? Venäläiset tykkäävät kylpeä talvisin kylpylöissä lomillaan ja tarkoitushan oli saada heitäkin liikkeelle sieltä kaukaa jostakin Kuolasta. Mitä se Luleå jollakin kylpylällä tekee? Ei mitään.

Suomen puolelle en muuten usko nousevat mitään hotelleja. Ruotsalaiset ehättivät ensin. 260 huonetta entisten hotellien ja majoitusliikkeiden lisäksi on aika paljon lisää kapasiteettia. IKEA:n myötä tarve lisääntyy ehkä noin 100-150 huonetta. Joten ruotsalaisten satsaus peittää markkinat riittävästi eikä uusilla tulokkailla ole enää asiaa.

Ei taida Tornion hitaat ja byrokraattiset johtajat saada myytyä yhtään hankettta kenellekään. Taitaa puuttua katu-uskottavuuttakin. Ei ole niitä myyntitaitoja pojilla. Palkkaisivat SE Buchtin yhtenä päivänä viikossa myymään heidänkin projektejaan, niin johan rupeaisi kauppoja tulemaan. Se on tietysti ikävä kyllä mahdoton kuvio käytännössä toteutettavaksi.

No, eipä Tornio suoranaisesti kärsi siitä, ettei saa mitään aikaiseksi. Jääpi vaan taas se keskusta rakentamatta. Nykyinenkin talo on edelleen myymättä. Vain muutama asunto on mennyt kaupan. NCC ei taatusti aloita enää uusia taloja täällä poltettuaan näppinsä tuossa projektissa.

Ehkä hyvä vaan, että Tornion osuus keskustasta jää ruohottuvaksi peltomaaksi. Paskaltahan se luonnosteltu keskusta näytti jo valmiiksi. Ei Suomessa osata enää suunnitella toimivia kaupunkikeskustoja. Olisivat ottaneet sen ruotsalaisnaisen piirtämään uuden keskustan, niin kyllä tulisi fiksun näköinen kaupunki!
71435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pitää jalat maassa noissa suunnitelmissa. Yritttiväthän ne saksalaiset räjäyttää Kemin kaupungintalonkin, niin miksikä sitten ei hotellia... Ties vaikka tulisi lentokone ja ajaisi
tornista läpi. Niin että maltti on valttia ja
kohtuullisuus kaikissa suunnitelmissa.

Äänestä

fiksumpia. Me keskustelupalstatietäjät. Joka asia tehtäis itte paremmin kuin kukaan muu. On se helevetti kumma ettei kysellä meiltä mitään. Menevät perkeleet ja tekevät vain kaikkea. Hävytöntä.

Äänestä
  • Joten nipistähän sordiino kiinni.

    Enkä ole Haaparannan vyörytyksestä pahaa sanonut. Kannattaisko sun tarkistaa ns. luetun ymmärtämisasteesi?

    Olen lähinnä tylytellyt Tornion kuivien byrokraattien saamattomuutta. Eihän Tornio ole keskustahankkeessa saanut aikaiseksi yhtään mitään muuta kuin suuria puheita ja "kohta lähtee" tyyppisiä juttuja.

    No en yhtään ihmettele ettei asia ns. repeä käyntiin kun katson kuinka harmaat ja mitäänsanomattomat virkamiehet asiaa hoitelevat - jos hoitelevat. Koulujen kiinnipistäjiähän ja byrokraattisia sääntöpellejähän Tornion nokkamiehet lähinnä on. Päättäjätkin on samalla muotilla tehtyjä - se tosin on äänestäjien hölmöyttä.

    Sen siitä saa kun äänestää aina kuten "äiti opetti" eikä vaivaudu itse ajattelemaan asioita. Vallassa on pohjoiskorealaiseen tapaan kepun kähmyt vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • Marmoritornin fiksuin kirjoitti:

    Joten nipistähän sordiino kiinni.

    a) sun yli on kävelty (joku arkkitehti) tai
    b) sulla on paha olla
    Koita kestää, kyllä se siitä! Paranna maailmaa tällä keskustelupalstalla jos se oloasi helpottaa, sillä eihän se täydellisellä ihmisellä varmaan helppoa elämä ole, kun joutuu sitä sivusta seurailemaan. Haluat varmaan että jotain tapahtuisi ympärilläsi, mutta voi, kuinka ne muut on semmoisia harmaita tunareita!

    Odottele vielä vähän aikaa,lue vaikka sunnuntain työpaikkailmoituksia (siellä haetaan työnjohtajia Torniossa käynnistyville rakennushankkeille). Odotellessasi voit vielä purkaa sydäntäsi tähän palstaan, kyllä me luetaan.

    Äänestä

hienoa että uskaltavat rakentaa näinkin pienellä paikkakunnalla. ONNEA

Äänestä
  • Nostan hattua !

    Äänestä

  • kun joku uskaltaa kirjoitti:

    Nostan hattua !

    tosi mukavaa ja minäkin hattuani nistan näille kaikille rohkeille yrittäjille,,,onnea teille ja onnistumista...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marmoritornin hissipoika kirjoitti:

Täytyy vissiin laittaa työpaikkahakemusvireille. Näköjään kaupunkiin tulee uusia mahdollisuuksia piccolo-branchille kun noita tornitaloja rupeaa nousemaan.

Skaiskreippöri on ihan hyvä idea. Eipä ollut mikään yllätys, että Tornion kaupungin arkkitehdeilta tuota noin fiksua ideaa ei taaskaan nähty. Pitäiskö arkkitehti ehkä vaihtaa? 20 vuotta on hommat menneet päin kettulaa. Tornio on tällä hetkellä Suomen epäkaupunkimaisin kaupunki ulkoasultaan. Siitä saavutuksesta on peräti arkkitehtipalkinnolla palkittu. No, arkkitehtiliitto onkin Suomen suurin koomikkojen klubi, joka harrastaa ilveilytaidetta ja räkähuumoria pilaamalla ihmisten asuinympäristöä.

Eräs Suomen viihtyisimmistä uusista kaupunkimiljöistä on ruotsalaisen naisarkkitehdin käsialaa Vantaan Kartanonkoskella. Ihan fiksun näköinen alue. SAFA superarkkitehtien mielestä kyseinen alue on mukamas kammottava. Mutta hyvin Kartanonkoski on myynyt ja näyttää myös silmässä nätiltä. Se mikä kelpaa miljoonille kärpäsille ja vielä näyttää hyvältä on myös hyvää. Näin yksinkertaista se on arkkitehdit reppanat. Ruotsalaisarkkitehti näpäyttikin suomalaisia, että "olette jääneet modernismin vangeiksi". Eipä niitä kehuja Suomen arkkitehtuurista olekaan vuosikymmeniin enää satanut. Vanhoilla meriiteillä hehkutellaan. Mestarit ovat jo haudassa.

Koivuntuohipinnotteiden sijasta harkitsisin kyllä mieluummin americalaistyylistä coolia peilipinnoitetta tornitaloon. Voisi sopia lännen tyylin shopping paratiisiin paremmin.

No nyt on sitten turisteille luvassa yöpaikka. Vielä kun saadaan muutama muu juttu kuntoon niin Haaparannallehan saattaa jopa joku tulla shoppailemaan useamminkin kuin kerran.

Kyllä nyt pitäisi Luleålta napata pois se kylpylähanke. Eikö uuden hotellin yhteyteen kannattaisi rakentaa kylpylä? Venäläiset tykkäävät kylpeä talvisin kylpylöissä lomillaan ja tarkoitushan oli saada heitäkin liikkeelle sieltä kaukaa jostakin Kuolasta. Mitä se Luleå jollakin kylpylällä tekee? Ei mitään.

Suomen puolelle en muuten usko nousevat mitään hotelleja. Ruotsalaiset ehättivät ensin. 260 huonetta entisten hotellien ja majoitusliikkeiden lisäksi on aika paljon lisää kapasiteettia. IKEA:n myötä tarve lisääntyy ehkä noin 100-150 huonetta. Joten ruotsalaisten satsaus peittää markkinat riittävästi eikä uusilla tulokkailla ole enää asiaa.

Ei taida Tornion hitaat ja byrokraattiset johtajat saada myytyä yhtään hankettta kenellekään. Taitaa puuttua katu-uskottavuuttakin. Ei ole niitä myyntitaitoja pojilla. Palkkaisivat SE Buchtin yhtenä päivänä viikossa myymään heidänkin projektejaan, niin johan rupeaisi kauppoja tulemaan. Se on tietysti ikävä kyllä mahdoton kuvio käytännössä toteutettavaksi.

No, eipä Tornio suoranaisesti kärsi siitä, ettei saa mitään aikaiseksi. Jääpi vaan taas se keskusta rakentamatta. Nykyinenkin talo on edelleen myymättä. Vain muutama asunto on mennyt kaupan. NCC ei taatusti aloita enää uusia taloja täällä poltettuaan näppinsä tuossa projektissa.

Ehkä hyvä vaan, että Tornion osuus keskustasta jää ruohottuvaksi peltomaaksi. Paskaltahan se luonnosteltu keskusta näytti jo valmiiksi. Ei Suomessa osata enää suunnitella toimivia kaupunkikeskustoja. Olisivat ottaneet sen ruotsalaisnaisen piirtämään uuden keskustan, niin kyllä tulisi fiksun näköinen kaupunki!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu