Täällä joissain kakkosten tarinoissa on salaa ja palavasti rakastettu toisia vuosia.
Naisena mietityttää, että jääkö siinä oma elämä elämättä? Onko mahdllista elää tasapainoista elämää odottaen haaveen toteutumista? Mitä kaikkea jättää kokematta/elämättä odottaessaan vuodesta toiseen jotain ihmistä/parempaa elämää?
Joutuuko siinä hautaamaan haaveet perheestä? Uskaltaako ajatella sitä vanhuusikää, jolloin intohimoinen rakkaus ja seksi ei enää ole suhteen kantava voima? Onko vanhuuden yksinäisyys - ja oikeastaan myös nykyhetken - salattujen hetkien arvoista?
Miettinyt vaan.. Ja siitäkin syystä, että varatulla on kaikki omassa elämässään. Mutta kuinka on kakkosen laita? Oikeasti?
Naisena mietityttää, että jääkö siinä oma elämä elämättä? Onko mahdllista elää tasapainoista elämää odottaen haaveen toteutumista? Mitä kaikkea jättää kokematta/elämättä odottaessaan vuodesta toiseen jotain ihmistä/parempaa elämää?
Joutuuko siinä hautaamaan haaveet perheestä? Uskaltaako ajatella sitä vanhuusikää, jolloin intohimoinen rakkaus ja seksi ei enää ole suhteen kantava voima? Onko vanhuuden yksinäisyys - ja oikeastaan myös nykyhetken - salattujen hetkien arvoista?
Miettinyt vaan.. Ja siitäkin syystä, että varatulla on kaikki omassa elämässään. Mutta kuinka on kakkosen laita? Oikeasti?
Vastaukset 56
Vanhimmat
Olin kakkosena 15 vuotta. Lopulta katkaisin itse suhteen. Sen jälkeen vasta alkoi elämä.
Millainen elämä alkoi? Mitä sinulla on nyt?
Ja onnittelut tietysti. Oma elämä on tosi tärkeä!
Minulla on nyt itsetunto kohdallaan. Ymmärrän, kuinka vammauttavaa tuo koko 15 vuotta oli minulle. Olen ollut avoliitossa, mutta se suhde päättyi miehen uskottomuuteen. Yleensäkin kaikki suhteeni ovat siihen päättyneet. itse olen ollut uskollinen. Olen siis saanut maistaa omaa lääkettäni.., mutta nyt olen kuitenkin onnellinen. 15 vuotta salarakkaana olivat elämäni onnettomimmat vuodet.
Minulla itsellä on ystävätär, jota petettiin. Kun pahin kipu oli ohi ja avoliitto myös, hän päätyi itse toiseksi naiseksi.
Nyt hänellä on muutama vastaavanlainen suhde takana, mutta ei yhtään seurustelua vapaan miehen kanssa. En ole osannut hänelle mitään sanoa, vaikka kovan kuoren alta välillä pilkahtaa ihminen, jonka itsetunto on klommoilla ja hän itse kärsii "pätkäsuhteista".
Olen myös miettinyt sitä, että onko hänelle nyt toisena naisena oleminen suojautumista petetyksi tulemiselta. Siis tarkoitan sitä, että suhteessa petetyksi tuleminen näyttää nykyään olevan todennäköisempää kuin ettei tulisi. Ja en usko, että kukaan oikeasti haluaa olla petetty. Ystävättäreni kohdalla mietin siis, että saako hän toisena naisena "ihmissuhteen" ilman pettämisen riskiä?
Utelen lisää.. Jos sopii..? Olet itse ollut uskollinen. Onko sinua pelottanut suhteen alkaessa, että tulet petetyksi? Pelkäsitkö petetyksi tulemista jo siinä ensimmäisessä suhteessa, joka sitten loppui uskottomuuteen? Voi olla, että olen ihan väärässä, mutta mietin vain, että jos on noin pitkä historia toisena naisena olemisesta, niin varmaan uskottomuuteen ja pettämiseen suhtautuu "realistisemmin"; siis tietää sen mahdollisuuden oli asiat elämässä miten tahansa. Mutta siis pointtina se, että oletko ajatellut, että oma pelkosi saattaa provosoida uskottomuuden suhteeseesi?
Itselläni on tuon läheisyyden kanssa sellainen juttu.. Ex oli väkivaltainen, ja kuitenkin puhui rakasamisesta. Nyt olen huomannut, että minä peräännyn suhteessa heti, kun tulee tunteista puhe. Ja siihen sitten loppuu läheisyys, ja hetken kuluttua suhdekin. Mahdoitkohan ymmärtää, mitä tarkoitin..?
Nyt vetää todella hiljaiseksi. Tämä mahdoton yhtälö.
Kylähän se näin on, että näin pitkän ajan jälkeen uskottomuuteen suhtautuu reaistisesti. Siinä ei ole yhtään mitään hienoa. Kaikki juhlapyhät yksin. Kesälomat - yksin jne. Jälkeenpäin mies sanoi, että minun on täytynyt häntä rakastaa, koska niin pitkän ajan häntä katselin. Totesin siihen, että minun on täytynyt olla tosi kipeä. Olen sitä mieltä, että vain todella kipeät ihmiset ajatuvat (HUOM! ajatuvat) salasuhteeseen. Minun oikea olotilani on olla yksin, ja nyt 50-vuotiaana uskallan ja osaan olla juuri sitä mitä olen. Nautin yksinolosta, koska nyt ei kukaan petä eikä muutenkaan alista. Ehkä tämä on vieläkin tuon pitkän salasuhteen seurausta. Luottaminen erityisesti miehiin on 0.
Voi teitä naiset. Te kuvittelette että elämää ei ole ilman miestä. Oli sen kans nyt naimisissa tai sen salarakas. Kannattaisi ehkä vähän itsenäistyä.
Minä olen yli 40 nainen ja ollut monta vuotta sinkkuna. Toki miehiä on mahtunut. Mutta en minä koe etteikö minulla olisi elämää vaikka ei vakituista miestä olekaan. Voi teitä.
Jos oikeasti haluaa elää elämänsä itseksekseen, ilman sitoumuksia, niin kakkosella on se mitä tarvitsee. Seksiä saa tarpeeseensa, ja muut asiat hakee itsekseen.
Usein vain tahtoo olla ettei yllämainittu olese asetelma, mitä se kakkonen hakee, ja silloin asia saakin säälittäviä piirteitä. Itsepetosta, ja uskottelua jostain mitä ei ole. Harvoin se köyripukki alkaa kakkoselle mieheksi, silloinkin tulee suhteeseen paha painolasti siitä lähdetystä liitosta. Ihmeellistä miten noita kakkosia näkyy riittävän. Kai siihen suhteeseen sitten vain ajaudutaan, ja ihastutaan, näkemättä elämän tosiasioita.
Totta, että jokaisella lienee elämässä vaiheita, kun ei tiedä kuka on, mistä tulossa ja minne menossa. Ne on niitä elämän käännekohtia, joita tulee sinkuille ja parisuhteessa elävillekin.
Minusta siinä on vain melkoinen ristiriita, että ihminen, joka on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus, eläisi tietoisesti pirstoen tuota kokonaisuutta. Kun kaikki tietää sen, että kehonkuva ja oma minäkuva ovat erottamattomat. Ja ne muovaavat toisiaan "sulassa sovussa".
Luopua jostain, että fyysinen tarve täyttyy, tai unohtaa fyysinen tarve, jotta jotain saisi. Opettaa itsensä siihen, että kun kaikkea ei voi saada, on jokin omassa itsessä asetettava vähempiarvoiseksi.. Arvostaisinko silloin itseäni? Rakastaisinko silloin itseäni siten, että voisin aidosti rakastaa jotakuta toista?
En pystyisi. Enkä ymmärrä kuinka joku voi - ja joskus jopa rakkautteen vedoten. Rakkaus tarkoitettiin yhdistämään, ei hajottamaan; itseä vähiten.
Ehkä se vain menee niin. Mistä sitä ihmisistä tietää mitenkä ne ajattelee. Pidin nuorempana tuollaista kakkosta, ja se tuli mukana ikäänkuin vahingossa. Olin käynyt sitä naimassa poikamiehenä aina puutteeseen, kun tapasin silloin tulevan vaimoni, oli suhteessa vähän hiljaisempaa, mutta siltikin kävin sillointällöin naimassa tottumuksesta. En silloin edes pitänyt hommaa "oikeana" pettämisenä, koska pitohan oli kulkenut siinä sivussa jo vuosia. Tälle kakkoselle kai homma merkitsi jotain ennemmän, en vain sellaista osannut kuvitelle, koska minähän näin asian vain omalta kannaltani. Jossain vaiheessa havahduin ajattelemaan, mitä oikein itse teen? Niiden pohdiskelujen seurauksena lopetin suhteen. kakkonenkin sai siitä oman elämän, vaikka ottikin asian silloin aika raskaasti. Olen aina joskus ihmetellyt mitenkä erilailla saman asian voi oikein kokea, minulle pelkkää naimista, hänelle jotain sallaisia toiveita yhteisestä elämästä. Minun näkökulmasta olisin varmasti alkanut seurustelemaan pidon kanssa jo poikamiehenä, mikäli minulla olisi ollut samoja suunitelmia. Joten muiden ihmisten aivoivoitukset voivat paljastua lopulta aika pelottaviksi, ja hyvinkin oman näkökulman vastakohdiksi.
Jos ihminen alkaa elätellä jotain toiveita, voi niistä tulla hänelle järjenvastaisia tosiasioita.
Tämäkin kakkonen lopetustapaamisessa sai suunsa auki, argumentit olivat "ollaan oltu niin pitkään, että sinunkin puolelta tässä on jotain enemmän" "olet niin mukava minua kohtaan" ja muuta tuon tyyppistä hänen päässä olevista toiveista tullutta omaa totuutta. Voihan sitä ihminen olla mukava, ilman sen suurempaa merkitystä, ja mitä joku aika merkitsee? Kysehän on vain siitä, jos seksi pelaa hyvin, niin onhan mukavaa kun sitä on tarvittaessa saatavilla.
Ei mies aina näitä asioita kovin syvällisesti ajattele, käyttää tilanteen hyväkseen. Minäkin havahduin vasta kun mittariin tuli 35 vuotta, joten pito seurasi mukana noin 15 vuotta, mistä naimisissa olin viimeiset 8 vuotta.
Parasta kun ei oleta miten muut ajattelee, pitäisi kysyä suoraan, silloin se selviää, mikäli toinen kykenee rehelliseen vastaukseen.
Kerrot hyvin kylmästi ihmisestä, joka saattoi jopa rakastaa sinua. Puhut hänestä PITONA!! Ei kaikki kakkoset ole pitoja. Omassa 15 vuotta kestävässä suhteessa aidosti välitettiin toisesta. Nyt kun lopettamisesta on jo 10 vuotta, olemme vieläkin ystäviä keskenämme. Olemme sitä oppuun asti. Miksi emme sitten menneet naimisiin? Syy oli se etten minä (kakkonen) sitä halunnut. Kaikki vain eivät halua naimisiin. Nyt oen yksin, ja nautin tästä olotilasta pajon.
Siis..älähän nyt sinä sillä kuvittele liikoja itsestäsi. Sinä et merkinnyt luultavasti pidollesi kovinkaan pajon, mutta ainakin hän sai sinut uskomaan niin. Ihmiset sanovat toista usein kun tarkoittavat..
Mikä ja mitä se tavoiteltava elämä sitten oikein on?
Kakkosellakin on usein se perhe. Oma elämä on, ystävät on, työpaikka on, on sitä ja on tätä.
Minä itse olin kakkosena oman eroni jälkeen monta vuotta, enkä kadu päivääkään. Välimatkoihin kaatui.
Usein silloin minulla tuli mieleen, että ykkösellä se elämä menee hukkaan kun tuhlaa aikansa miehen kanssa joka ei rakasta enään ja pettää sitä vuosikausia, ja se pettäminen on jatkunut edelleenkin. Hukkaan se siinä menee. Kun voisi löytää itselleen kunnollisenkin miehen, jos rakastavaa parisuhdetta pitää tärkeänä.
Ei nyt ihan onnelliselta vaikuta olotilas. Kun sitä petettyä mietit.
Et vain oivalla sitä, että petetyllä on oma elämä myös. Jos ei tiedä kumppanin pettämisestä, niin ei siinä elämä hukkaan mene. Ja outo ajatus on se, että petetyn pitää osata vaikka savumerkeistä päätellä, että kumppani ei rakasta ja pettää, jotta sitten vois jättää ja saada sen oman elämän.
Lähteköön se tekemään eroa, joka OIKEASTI EI RAKASTA enää ja joka OIKEASTI HALUAA JONKUN MUUN.
omaa elämää.
Kuten näemmä sinä.
Aika moni kun tietää, mikä on se oma elämä; siihen liittyvät toiveet, unelmat. Tavoiteltavasta elämästä ei kukaan ole puhunut. Hassua, että sinä itse otit sen esiin, vaikka koet, että elämäsi on ollut sellaista, ettei kaduta..
Mutta ihmeesti sinulla on tuo petetty vaimo mielessä.. Ja oliko todella ainoa syy suhteen loppumiselle välimatka? ;) Seli seli =)))
Ja huom! Petetty vaimo oli joskus mielessä. Siis oli. Ei ole nykyään. En minä ole elämääni kadunnut, mistä moinen pointti? En nykyistä enkä entistä. Ketjun aloittaja aloitti kysymyksen elämästä pohtimalla ns. kakkosen elämän hukkaan menemistä. Pointtini oli et kuka sen elämän määrittelee. Ei mielestäni petetyt "ykköset" ole parhaita määrittelemään elämää, ja sitä et meneekö se hukkaan olemalla kakkonen, kun heitä itse petetään samaanaikaan.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi! Ykkönen se useimmiten häviää..menettää ainakin parisuhteessaan jotain suurta ja todella arvokasta. Miehensä kunnioituksen ja rakkauden! Mutta ykkösethän kuvittelevat olevansa SUURIA voittajia kolmoisdraamassaan, kun SAAVAT miehen pysymään suhteessa.
Totuus on kuitenkin, että harva perheellinen mies lähtee kodistaan ja menettää esim. materiansa sivusuhteen vuoksi, koska ei se tulevaisuudenkuva siellä yksiössä yksin varmaankaan ole kovin loistokas (kakkonen ottaa todella harvoin hänet). Jos vaimo on niin sokea, että hyväsyy sivusuhteen, niin mitäs mies siitä valittaa. Onhan hänellä aina paikka mihin palata, kun kakkonen on osansa ottanut. Hän ottaa ainoastaan sen nautinnon, minkä haluaa tuosta kaksilahkeisesta.
Siis suinkaan läheskään jokainen kakkonen ei edes huolisi tuota miestä "oikeaan" elämäänsä. Juhlat ovat erikseen!
Mies tietää jo alusta asti tuon, koska pelisäännöt ovat naisen puolelta hyvin selkeät. (kuten pitääkin olla) Jos olisi toisin, niin yhä useampi mies vaihtaisi pesää.
Ykkösten kannattaisi joskus miettiä asioita myös tälläiseltä kantilta, eikä taistella kuin naarasleijona usein niin kovin "mitättömästä" miehestä. Teidänhän onkin hänestä pakko pitää kiinni..:) Useimmilla se on jo läheisriippuvuus ja pelko, ettei pärjää yksin. Sekä myös pelko siitä, että ei enää koskaan ketään muuta miestä saa. Huono itsetunto ja suuri epävarmuus itsestään ja viehätysvoimastaan, joka laskee sitä mukaa, kun uskottomuuksia paljastuu.
On se kumma, että mietitään sitä, mitä petetty tai pettäjä menettää - tosin aikas ihme, että taas vaimo on se raukka, joka menettää..
Höh. Sitten vasta voi menettää, kun jokin on poissa, palaamaton. Onko se niin vaikeaa käsittää?! Kakkonen kuvittelee juuri niin kuin sinä, mutta miksi luetella asioita, joita kuvittelee ykkösen menettäneen..? Ihan kuin luettelisi kakkonen niitä asioita, joita ei koskaan saanut.
Joku viisaas on sanonut, että mieluummin itken mennyttä kuin sitä, ettei sitä koskaan ollutkaan.
Yksikään ihmine - oli sitten pettäjä, petetty tai kakkonen ei mielestäni ole mitätön. Ja kakkonen unohtaa sen, että ei hänkään kykene siitä pettäjästä luopumaan, huutelee vain nurkan takaa. Ja eiköhän se totuus ole se, että kakkonen ei ole saanut muuta miestä kuin arkistuneeseen seksiin kyllästyneen tai kriisissä elävän miehen. Kakkonen siis - sinun ajatusta lainaten ykkösistä - tietää siis sen, että ei muuta miestä tulisi kuitenkaan saaman. Se ei ole läheisriippuvuutta, vaan realiteettien tunnustaminen: oma persoona ja viehätys ei riitä edes omaan parisuhteeseen ;)
Ettet uskaltanut vastata yhteenkään kysymykseen, vaan käänsit keskustelun pohtimaan petetyn "huonoa" osaa.. Kun kaikki kysyttiin nimenomaan MITEN ITSE KUKIN asian kokee.
Onko kakkosena olo tuota, että joutuu kaiken miettimään sittenkin sen ykkösen vinkkelistä? Ikään kuin että sillä nyt on sentäs asiat huonommin kuin minulla..
ihan futuurissa pohdiskelit viestisi lopussa petetyn mahdollisuuksia.. Oli mielessä juu ;)
On lauantai ja tuskin täällä ne ykköset on.. Kakkosia riittää! *pohtii miksi* =)))
Edellinen muuten sanoi nimenomaan, että kun et kadu.. Ja nyt sinä olet kääntänyt asian niin, että epäili sinun katuneen. Kääntääkö kakkonen kaikki asiat omassa mielessään nurin perin?
Aloittaja muuten kysyi omaa käsitystä omasta elämästä. Luulis, että jokainen siis itse määrittää "oman elämän". Ja siihen liittyvät toiveet ja unelmat. Vai pitääkö jonkun ne ensin sinulle kertoa? Mitä on elämä? Mitä on oma elämä? Kiesus..
Petetty voi olla haaveillut esim. perheestä. Vaikka sitten tuleekin petetyksi ja kenties ero, ei perhe häviä mihinkään. On eri asia pettyä yhteen asiaan - vaikka juuri kumppanin uskottomuuteen - kuin että elämä olisi täynnä keskeneräisiä unelmia; että yksikään toive ei olisi toteutunut ja jäänyt pysyväksi.
Tämäkin viestiketju vahvistaa, että on olemassa kakkosten joukko (ei koske kaikkia kakkosia), jonka motiivi suhteeseen on erittäin huono itsetunto ja sen pönkittäminen kilpailemalla jostain varatusta miehestä. Jos kysytään kakkosten omasta elämästä, luulisi sitä olevan ilman petetyn mukaan vetämistäkin tai petetyn osan surkuttelua. Hetkellisesti kakkonen saa jotain sairasta mielihyvää ikään kuin varastamalla jotain ykköseltä ja olemalla ainakin omasta mielestään ykköstä parempi.
Minua on joskus petetty. Kakkosen elämä ei kiinnosta minua pätkän vertaa (kiinnosti muutaman päivän ajan saatuani tietää pettämisestä) ja oman elämäni rakennan joko miehen kanssa tai ilman, mutta kakkosen persoonalla ei ole siinä elämässä mitään merkitystä.
En ole kakkonen, vaan olen ihka ensimmäisessä avioliitossani, joka on kestänyt jo yli 30v.
Liittoni on hyvin tasapainoinen ja tyydyttävä!
Lähipiirissäni olen kuitenkin noihin tilanteisiin törmännyt ja muokannut mielipiteeni niin ykkösten kuin kakkostenkin näkökulmasta.
Tämähän on keskustelupalsta, joten sama oikeus on minullakin, vaikka en uskottomuudesta voi kertoakaan kokemuksiani.
Otin siis kantaa avaukseen eli, miksi kakkonen muka aina menettää jotain elämässään. Sehän on jokaisen oma valinta! Useampi on kuitenkin jo kokenut jos minkälaista parisuhdetta, joten mitään ns. perinteistä ei enää kaipaakaan.
Sinulle: "katkeruus on omien korviesi välissä!
on usein se hätävara, jos vaikka kakkonen ei annakkaan. Ykköset on aina niin mielissään kun saa seksiä, siinä samassa vanhassa asennossa yleensäkkään ei edes tuota miehelle mitään nautintoa. Sillä seksillähän nää ykköset kiristää, kun silloinkin oli niin kivaa, vaikka oikeasti mies ei edes saanu pussejaan tyhjäksi, onhan ne pussit jo tyhjentänyt joku toinen...
Pidin sun tekstistä, asiaa. Mua pännii noi jalkavaimot, jotka aina mollaa todellisia aviovaimoja. Mitä pelastavia enkeleitä ne luulee olevansa? Pilaavat vain ilmitulon jälkeen todella monen ihmisen elämän. Jos on itse epäonnistunut avioliitossaan, niin ei se anna oikeutusta rikkoa ja pilata toisten ihmisten liittoja. Sen verran selkärankaa täytyy löytyä, että sanoo suorat sanat vonkaajalle. Mutta mikäs otus toinen nainen olikaan toiselle naiselle?
Sitä on haukuttava, mitä ei saa. Suomalaiset kuuluisia kateudestaan ja näinhän se aina ilmenee ;)
Naapurin mersu on jees, mutta kuka nyt puanista autoa laittas?! Ja mitä järkee sijoittaa rahaa kalliiseen autoon..
Niinpä niin. Sitä jaksaa aina ihmetellä, miten joku voi elää sisällään noin negatiivisia tunteita?! Kaikkihan tiedetään, että omaan elämäänsä tyytymätön nälvii muita ;) Unohditko? Joku kun kuitenkin miettii niitä tunteitasi sanojesi takana. Sanansäilää käytetään mielellään täällä, missä tietää olevan ihmisiä, jotka taatusti pahoittaa mielensä sanoistasi. Sehän oli viestisi tarkoitus, eikö..? =)))
On sanottu, että naisen itsetunnon tuhoaa nopeasti uskottomuus. Nainen ottaa pettämisen aina itseensä; naiseus saa niin sanotusti kovan kolhun. Joskus olen miettinyt, että onko se kasvatuksen tulosta: painotetaan kiltteyttä, miellyttämistä, hyvää äitiyttä. Nainen sortuu tähän ajatteluun sitten itsekin.
On sanottu myös se, että nopeiten nainen kasvattaa itsetuntoaan ryhtymällä toiseksi naiseksi. Silloin voit olla täydellisen miellyttävä, naiseutesi kohoaa, kun voi ajatella olevansa jotain toista naista vetävämpi. Eli sieltäkin puskee sama tarve "miellyttää", olla parempi.
On tutkittu sitäkin, että kun nainen lähtee viihteelle, hän ei suinkaan pynttää miesten, vaan muiden naisten takia. Ja varmaan jokainen tunnustaa sen, että esim. baarissa silmäilee kanssasisaret ensin, ja sitten ne miehet ;)
Mutta muista se: naiseus ei ole miellyttämistä. Naiseus on hyvää oloa itsen kanssa; tervettä kritiikkiä, mutta ennen kaikkea lempeää hoivaa, ymmärtämystä ja kunnioitusta itseä kohtaan sellaisena kuin on.
Ja muista haukuista seuraava asia: sanojen takana on aina tunnetila. Rakastetulle et koskaan sano "vihaan sinua", koska päässäsi tuskin on ikäviä asioita, kun olet onnellinen. Lue haukkuja ja mieti, milloin itse käyttäisit samoja sanoja, asenteellisia ilmaisuja jne. ;) Lukemisen iloa.
Jos kakkosella on ihan oikeasti noin tyhmiä ajatuksia (eikä vain provo mielessä), niin uskokaa vain se mielikuva vaimosta, jonka omassa päässänne luotte miehen pienistä vinkeistä. Jos ainoa tavoite suhteessa on saada miehen pussit tyhjiksi, niin ymmärrän nyt, mihin kakkosta tarvitaan.
Luulenpa, että nainen hakeutuu kakkossuhteeseen usein kerätäkseen rohkeutta jättää miehensä. Mies taas hakeutuu kakkossuhteeseen pelkän erilaisen seksin takia. Yhdellä ylipainoisella, erittäin hyvässä asemassa olevalla, viisikymppisellä sinkkunaisella oli vuosia suhde itseään parikymmentä vuotta nuorempaan naimisissa olevaan mieheen, jolla on kolme lasta. Vaimo on perinteiseen tapaan kaunis eli vaalea ja hoikka. Miehen motiivi kakkossuhteeseen oli pelkästään erilainen seksi ja hän ei halunnut rikkoa perhettään. Toinen nainen taas oli käytettävissä, kun perheen aikataulu salli tapaamisen. Varmaan kakkosella oli se kuva, että hän sai seksiä, kun itse halusi. Tosiasiassa mies ei koskaan tehnyt mitään järjestelyjä ajankäyttönsä suhteen. Jos naiselle ei sopinut, se ei miestä haitannut, koska sinkkunaiselle kuitenkin jossain vaiheessa tapaaminen sopi ja miehelle hänen tapaamisensa ei ollut kovin tärkeää. Kakkonen sai siis kieltäytyä, muttei se miestä haitannut. Tunnen kaikki tuo kolmidraaman osapuolet, vaimon huonoimmin, joten oli kummallista kuulla, miten eri tavalla mies ja tuo toinen nainen suhdetta kuvasivat.
että ilman mitään numeroita - kakkosia tai ykkösiä - niin kyllä ihmetytti tosiaan edellinen viesti.
Ollaanko tosiaan menossa siihen, että elämän sisältö on tyhjentää miesten pussit?! Ja sitten loppu päivä pilkata jotain, joka kokenut kovia. Ei hemmetti..
Miten tuli mieleen, että miehet ei keskenään edes tuollaisia keskustele..
Mutta voiko edes lapsia nöyryyttä sanomalla viestiä lapselliseksi? Henkisesti sairasta, sanoisin minä.
oli vaan kärjistetty juttu se pussit tyhjiksi jne... empä arvannu et sitä noin filosofisesti pohditaan.
Täytyy kommentoida ajatustasi siitä, että kakkosen elämää ei näköjään voi kommentoida surkuttelematta ykkösen kohtaloa. Omassa elämässäni en juurikaan mieti ykköstä, emmekä missään tapauksessa miehen kanssa koskaan keskustele hänestä. Silti tulee joskus mieleen, että en millään haluaisi vaimon asemaan. Riippuu tietysti sivusuhdetta pitävän ja ykkösen välisestä sopimuksesta, ovatko sivusuhteet sallittuja vai ei. Jos tämä kaikki tehdään ns selän takana vuosien ajan, en voi olla tuntematta jokinlaista empatiaa ykköstä kohtaan. Kukaan ei halua tulla kusetetuksi tuolla tavoin. Jos omalla (vaki)kumppanillani olisi joskus myös sivusuhde, toivon kaikkein eniten, että hänellä on myös munaa kertoa siitä. En niinkään tuomitse sivusuhteita kuin epärehellisyyttä.
Miksi aina syytätte kakkosia suhteenne pilaamisesta?!?!?!?
Puolisonnehan sen on ryssinyt!
Ja yksi kysymys herää.....
Miksi yköset antavat aina kertatoisensa jälkeen pettäjämihellensä anteeksi?
ps.tämä ei ole puolustus puhe selkärangattomille kakkosille, mutta heidän tekemisensä eivät kuulu mielestäni pettäjän vaimolle. Mieshän pettää joka tapauksessa jonkun kanssa jos asiat ovat sillä mallilla. Eikö niin? :)
olette myös te. ei ole pakko alkaa suhdetta varattuun.. eikö sitä voisi alkaa puhtaalta pöydältä, ethän hotellissakaan makaa edellisen asukkaan lakanoissa..
syitä löytyy monia yhteiseloon( ei niinkään anteeksiantoon),yhteinen omaisuus, velkainen omakotitalo, yhteiset lapset, eheä lapsuus, suku...syitä löytyy monia
vaikka ehkä toiseen onkin kyllästynyt yllätävän moni uskotonkin rakastaa omia lapsiaan ja haluaa suojella heitä pahalta maailmalta , huonoilta vaikuitteilta , olla arvostettu vanhempi..nämä menetetään usein erossa, jossa syyllisiä aina haetaan.
kulkee alapäässä. ei elämä ole yhtä juhlaa. kakkonen kuorii kermat päältä, ei huoli miestä todelliseen elämään.., uskotko todella itse tuohon kirjoitukseesi.. olet ilm. vielä nuori ja silloin tosiaan eletään haavemaailmassa. ollaan nuoria ,kauniita ,voidaan tehdä mitä vaan jne. ja eikä osata ottaa vastuuta mistään.. usko pois todellisuus lyö sinua kasvoihín ja lujaa jos et herää satulinnastasi... tollaisella ajatusmaailmalla ei ole kyllä sijaakaan ykköspaikalle....
ykkösten kirjoitteluja.
Annoit aika hyviä syitä, ja en tiedä miten itse moisen tilanteen edessä käyttäytyisin.
Mutta jotenkin tällähetkellä en alistuisi pettäjän kanssa jatkamaan.
Minulla on monta yksinhuoltaja ystävää ja lapset sekä äiti pärjäävät mielestäni oikein hyvin ilman katkeroitunutta ym... pettämisen tuomaa ongelmaa vanhempien suhteessa.
Ja edelleen kakkoset eivät mielestäni tee teille ykköset mitään vaan se on yleensä miehenne joka kuitenkin ottaa jonkun tai jotkut hoidot itselleen
Olet hiukan väärin tulkinnut tekstejä, niitä ykkösten, joissa syytetään toisia naisia.
Toista naista voi ja saa kritisoida SUHTEESTA VARATTUUN ihmiseen. Ykköset on nimenomaan enemmän ihmetelleet sitä, että kun joku kuulee jollain olevan suhteessa alamäkeä tai kriisiä elämässä, niin siihen sitten terapeuttisesti mennään kakkkoseksi.. Se on asia, mikä on faktaa ja minkä kakkonen on itse tehnyt.
Näppärä ihminen voi tietysti sanoa, että hiton vastuuton ihminen alkaa "piparillaan" hoitamaan toisen ongelmia. Ja hassua, että kakkoset käyttää sitä "terapiaa" ainoastaan ja vain ykkösiä vastaan: "hoitaa" ulkopuolisten ihmisten suhteita, parantaa kriisejä..
Mut, hei. Voishan tietty kokeilla, että saisimmeko saman oikeuden hoitaa piparilla muitakin ongelmia: naidaan porukat vankiloista, mielenterveys yksiköistä, päihdeyksiköistä jne. ulos. Provoilen tietoisesti, mutta pointtina se, että kyllä ne kakkosen tekemiset kuuluu nimenomaan sille vaimolle, mutta kakkosella ei pitäisi olla mitään kiinnostusta vaimoa kohtaan. Muista, että parisuhteesta tulee kolmiodraama, kun siihen liittyy kakkonen. Mikään lakihan ei kiellä suhdetta varattuun, se on vain hyvien tapojen vastaista, ja useamman ihmisen moraalikäsityksen vastainen asia, kuten pettäminenkin.
Kakkosen "tarinoita" on yhtä monia kuin on kakkosiakin. Itse olen ollut kakkonen pitkään. Tavatessa vuosia sitten rakastuimme, mutta mies päätti sittenkin naida nykyisen vaimonsa, silloisen avovaimonsa. Alkuun koin todellakin jääneeni toiseksi. Nykyään näen itseni enemmän kaverina ja seksikumppanina. En haaveile mistään yhteisestä tulevaisuudesta, koska sellaista ei tule. Seksi toimii, miksi luopua siitä.
En koe millään tavalla, että jättäisin omaa elämääni elämättä. Tämä on minun elämääni. "Rakastan" työtäni, elämääni ja vapauttani kokonaisuudessaan. Voisin elää parisuhteessakin, jos sopiva ihminen olisi tullut vastaan. Eipä ole tullut - en ole katkera enkä pettynyt. Ja joskus - ihan oikeasti - pidän itseäni onneekkampana kuin seksikumppanini vaimoa. En haluaisi olla hänen asemassaan, missä mies pettää ennen häitä ja häiden jälkeen. Toisaalta, kun ei tiedä, niin ei kai se vahingoitakaan.
Alkuperäinen ihmettelee, jääkö toisen naisen oma elämä elämättä. En millään tavalla koe, että elämäni eläminen olisi miehestä kiinni! Eikä toinen nainen ole onneton, yksinäinen otus, jolla ei olis muuta sosiaalista verkostoa tai ystäväpiiriä. Onnettominta olisi todella jäädä kakkosena odottamaan ykkösen paikkaa, mutta ei se ole kaikkien kakkosten todellisuutta. Joten meitäkin on moneksi. Kun aikaisemmista vastauksista ilmenee.
Kuinka pitkään olet kakkosena ollut saman kanssa?
Itselläni on ollut kohta vuoden toinen nainen... ja aikaisempi vuosikausia kestänyt puuteputki loppui siihen... varsin tyytyväinen joskin joskus omatunto kolkuttelee
sinun vastauksesi. itse olen myös kakkonen ja kohta neljä vuotta täynnä. tämä on aivan loistava 'parannuskeino' eron jälkeen. olen pikkuhiljaa päässyt taas elämänsyrjästä kiinni. en aseta mitään vaatimuksia miehelle enkä halua kuulla hänen elämästään mitään. aika näyttää miten tässä käy mutta en koe millään muotoa että menettäisin jotain elämästäni. minulla on hyvä olla ja nautin seksistä jota saan aina kun haluan. terkkuja kaikille samassa tilanteessa oleville kakkosille!
Vuosia taitaa tulla täyteen viisi. Alkuhankaluuksien jälkeen suhteesta on tullut itsellenikin hyvä järjestely.
Näettekö viikoittain kerran tai useammin...
Minua kiinnostaa aina vain, että kuinka vaimo JAKSAA jatkaa liittoaan, vaikka tietää (sietää) miehensä uskottomuuden?? Onko nämä vaimot ihan tyhjäpäitä?
Normaali itseään kunnioittava nainen antaisi miehelle potkut persuksille jo ihan siitä ensimmäisestä kerrasta ja juttu olisi siinä...Kyllä uskottomuuskin vähenisi, jos pelkoa olisi alituisesti ilmassa!
Ainoastaan puoliso tekee sen uskottomuuden mahdolliseksi hyväksymällä sen. Samoin on tuurijuoppojen kohdalla!!! Mikään rakkaus tuohon hyväksymiseen ei riitä, sillä niin paljon enempi pitäisi itseään kuitenkin rakastaa ettei saisi antaa polkea lokaan kerta toisensa jälkeen.
Jostain kumman syystä tuntuu siltä, että useimmin uskottomuuden hyväksyvät ja jaksavat antaa anteeksi sekä uskoa parempaan on juuri nainen. Mies tekee paljon radikaalimpia ratkaisuja tullessaan loukatuksi. Siis miehillä on selvästi paremmat itsetunnot!
Minä tiedän pari miestä, joiden vaimot ovat ns. käyneet vieraissa. Vaikka miehet tietävät asian, he eivät halua jättää vaimoaan, eivätkä käsitellä asiaa mitenkään. He sulkevat silmänsä tapahtuneelta, vaikka uskoisivatkin pettämisen. Kyseiset vaimot eivät ole ns. patologisia pettäjiä, joten avioliitot jatkuvat kohtalaisen normaalisti. Minä luulen, että nainen on valmis laittamaan elämänsä likoon helpommin kuin mies. Jos naisen pitää valita rakkauden ja vakiintuneen elämän välillä, nainen helpommin laittaa kaiken likoon ja on valmis tyytymään vähempään taloudellisesti ehkä osittain ruusunpunaiset silmälasit silmillään. Vaikka mies olisi syytön eroon eli petetty, hän ei ole valmis laittamaan kaikkea uusiksi uskottomuuden takia, koska hän todennäköisesti menettää lapset erossa. Tämähän pätee miehiin myös pettäjinä. Ehkä miehillä on myös parempi kyky nähdä asiat kokonaisuutena. Naisen elämässä niin oma ihastuminen toiseen kuin miehen uskottomuus nousee käsittämättömiin mittasuhteisiin, vaikka kyse saattaa olla äärimmäisen mitättömästä asiasta.
Mielestäni kuvaa erittäin hyvää itsetuntoa, jos pystyy pääsemään puolison pettämisen yli ja jatkamaan elämäänsä. Pettämisen jälkeen harkitaan yleensä vakavasti eroa ja itselläni yksi tärkeimmistä motiiveista eroon olisi ollut "näyttämisen halu" eli oman itsetunnon nosto jättämisen avulla. Heräsin itsekin miettimään, voiko minun elämääni määrätä muiden mielipiteet ja totesin, että teenpä minkä ratkaisun vain, teen sen vain omalta kannaltani enkä muiden puheiden takia.
Ihmiset haluavat parisuhteeltaan eri asioita. En hyväksy uskottomuutta, mutten omassa elämässäni myöskään "kerrasta poikki" -mentaliteettia missään asiassa. Voin ymmärtää avoimen liitonkin, vaikkei se minulle sovikaan. Kaavamaista elämää tiukkohen ehtojen kera en kestäisi. En tiedä yhtään avioliittoa, jossa nainen kestää jatkuvaa uskottomuutta. Tiedän monta avioliittoa, jossa uskottomuus on annettu kerran tai pari anteeksi. Välillä tuntuu, että noissa "anteeksiannön liitoissa" ihmiset kärsivät silloin tällöin, mutta myös hengittävät vapaammin ja elävät täysillä, koska virheistään ihminen myös oppii.
Olet arvosi tunteva nainen, mutta oletko avoin myös miehesi mielipiteille ja uskaltaako hän tuossa ehdottomuuden ilmapiirissä tuoda itseään esille?
Ehdottomasti, sillä olemme kypsiä ja fiksuja aikuisia ihmisiä. Meillä tärkeintä liitossamme on rakkaus, kunnioitus ja toistmme arvostaminen (sekä myös seksuaalisuus ja nautinto samalla tasolla..antaminen ja saaminen). Se on kantanut pitkälle...jopa 31v. jo..:)
Nyt lapsemme ovat aikusia ja omassa elämässään, mutta aikoinaan skismat välillämme ovat tulleet ainoastaan jostain mielipide-eroista lastenkasvatuksessa yms., mutta nehän kuuluvat normaalin parisuhteen arkeen ja elämään.
Itse tiedän muuten montakin sellaista liittoa, jotka ovat päättyneet eroon n.20 avioliittovuoden jälkeen. Surullista on kuunnella vuodatusta "menetetyistä" vuosista, kun ei ole ymmärtänyt antaa kenkää heti ekakäryn jälkeen. Kuulemma sitä uskottomuutta ei voi koskaan täysin unohtaa ja se kulkee mukana niin arkena kuin pyhänäkin.
Myös muutaman vuoden tosiyrittämisen ja anteeksiantamisen jälkeen tulee eroja pilvin pimein. Kyllä se toinen nainen tai mies kulkee mukana esim. sängyssä joka rakastelukerralla, jos ihminen ei ole ihan tunteeton.
Uskonkin tunneköyhyyttä olevan paljonkin niissä suhteissa, joissa hyväksytään kaikki huonot kohtelut.
Toiset ovat niin materian perään, etteivät anna tunteidensa heitä kuljettaa ja ohjailla.
Nykpäivän ihmisille on peikko sana "yksinäisyys": Mieluummin kaksin huonossa suhteessa, kuin yksin itseään arvostaen ja elämästään nauttien, kun sekin kuulemma on mahdollista. :)
Ei,ei... huuma paloi loppuun jo 4-5 vuotta sitten.
Nykyään ennemminkin vakiintunut seksipari. Tapaamme vaihtelevasti. Keskimäärin kai vain kerran, pari kuukaudessa. Kerran vuoteen muutaman päivän seksiloma. Joka on ... huumaa aamusta iltaan :-)
Mies saa todennäköisesti vakiseksinsä kotoa. Luulisin. Emme keskustele hänen yksityisasioistaan.
Meistä jokainen elää aivan omaa elämäänsä, joko sinkkuna, parisuhteessa tai vaikkapa toisena naisena (tai miehenä). Oma valinta. Mikä estää esim. "toista naista" seurustelemasta vakavasti varteenotettavan ehdokkaan kanssa, JOS sellainen osuu kohdalle. Joidenkin mielestä joku (eli rakastaja) on paljon parempi kuin ei mitään. Jotkut taas ajattelevat "kaikki tai ei mitään". Kaikki eivät edes haaveile perhe-elämästä. Ei se perhe-elämäkään aina niin tasapainoista ole.
Oma elämä koostuu minusta ihan niistä pienistä asioista, joita tekee joka päivä. Jotkut kokevat, että elämä menee hukkaan ihan arkipäivää eläessä, pitäisi koko ajan olla actionia ja seikkailua, eksoottista matkailua ja sen sellaista. Joidenkin mielestä elämä menee hukkaan kun käy joka päivä sairasta omaista syöttämässä hoitolaitoksessa... Meitä on niin moneksi, mutta useimmilla meillä on sitoumuksia jotka vaikuttavat siihen, millaisia valintoja ylipäätään voimme päivittäin tehdä.
Itse en ikinä halunnut perhettä lapsien muodossa eikä minulla niitä ole. Onko elämäni siis hukkaan heitetty? Ehkä. Mutta se, että rakastajani on naimisissa ei mielestäni mitenkään edistä elämäni hukkaantumista. Minulla on omat sukulaiseni ja ystäväpiirini, jonka kanssa liikun, enkä istu kotona puhelimen vieressä siltä varalta että "jos kuitenkin mies minua kaipaisi".
Yksinäisiä vanhuksia on Suomessa ihan riittämiin, mutta en usko, että se johtuisi "salarakastamisesta". Voithan olla onnellisesti naimisissa vaikka 40 vuotta ja sitten juuri eläkkeelle päässyt puolisosi äkisti kuolee. Odottamattasi oletkin ehkä yksinäinen vanhus - onko elämäsi silloin hukkaan heitetty? Ei minusta.
Käsitettiinkö minut noin pahasti väärin?!
Aloituksen esimerkeissä kerroin tietyistä haaveista, joita joillakin ihmisillä (aika monella) on elämän suhteen.
Eilisessä iltalehdessä oli yhden kakkosen tarina, ja se ainakin sai mittimään tätä asiaa.
Jokaisellahan on omat unelmat ja toiveet elämästä: koulutus, ura, ihmissuhteet.
Jossain on määritelty hyväksi elämäksi se, että saa tehdä mielekästä työtä, elää rakkaiden läheisten lähellä ja asua paikassa, missä pitää. Hyvään elämään liittyy myös kokemus itsestä, oleminen, ja saavutukset, omistaminen.
Kysyinkin ihna siis sitä, miten jokainen kokee asiat OMALLA KOHDALLAAN. Hiukan kanssa ihmettelin - kuten joku muukin ketjussa - että omaa elämää mietittiin verraten johonkin toiseen.. Koonaisvaltainen tyytyväisyys itseen ja omana elämään kun ei tarvitse vertailua suuntaan "jollain on huonommin". Psykologeilla on siihen katsontakantaan mielenkiintoisia ajatuksia. Kannustimnena saattaa jonkin saavutus olla itselle, mutta jos peilaa elämää tyyliin: ei minulla sentään niin huonosti ole.. Niin ei ainakaan kuulijaa vakuuta onnellisuudellaan.
En tietysti koskaan haluaisi olla petetty. Heh.. Tuskin muuten kukaan. Tiedän myös itsestäni sen, että kakkosenkaan rooli ei minuun iske. Se on vastoin minun omaa käsitystä oikeasta ja väärästä. Jos siis olisin kakkonen, rikkoisin ensin omia periaatteitani vastaan, enkä silloin voisi olla elämääni tyytyväinen. Siis ihan oman elämän ja tuntemusten kautta mietiskelin, eikä ollut tarkoitus vähätellä kenenkään elämää. Mietin, millainen minun elämä olisi kakkosena, mitä minä kokisin siitä silloin puuttuvan, jäävän täyttymättä.
Anteeksi, jos joku lämpeni tulkitessaan aloitukseni arvosteluksi..
Tuskin kukaan tarkoituksella suunnittelee elämäänsä että olenpa tässä "kakkosena" jonkin aikaa-tyyliin. Täällä keskutelupalstoilla törmää usein sellaiseen asenteeseen että ihmetellään/arvostellaan (sellaiseksi väkisinkin tuollaiset tekstit tulkitsen, koska vastapainoksi kehutaan että itse ei ainakaan tekisi niin) toisten elämää ja valintoja siinä. Viisa on sanonut että mihinkään muuhun et voi elämässäsi vaikuttaa kuin miten siihen asennoidut. Olen itse saanut/joutunut elämään sellaista elämää että koin vieraaksi tuollaisen "elämän suunnittelun", toiveineen ja haaveineen. Minun elämääni on ohjannut aina jokin suurempi voima, joka on viime kädessä muokannut elämäni sellaiseksi kuin on. Mun tehtäväksi on jäänyt selviytyminen eteen tulevista haasteista miten parhaaksi näen.
Jos nyt palaan näihin kakkos-ykkös asioihin, joista näköjään on tullut oikein muoti-ilmiö, niin varmasti yksikään tarina ei ole samanlainen. On olemassa pelkkiä seksisuhteita, mutta lukematon muu kokoelma erilaisiin tunnesiteisiin perustuvia suhteita. Ja miksi vähätellä seksisuhdetta, senhän kautta miehen on sanottu ilmaisevan syvimpiä tunteitaan????(miehet vastatkoon)Vai onko niin että mies ei enää tätä puolta tunnista itsessään vai onko ylipäätään seksuaalinen identiteetti hakusessa, jos suhtaudutaan seksiin; kuin se olisi väline ihmissuhdekamppailuissa tai vain orgasmin tarvetta tai mitä muuta tahansa se kullekin tuo mieleen.
Harvoin elämä on sellaista saippuatarinaa, perheidylliä, jossa isä, äiti ja 2 lasta ja pari lemmikkiä elävät elämänsä onnellisina hamaan hautaan. Jos näin kuvittelee niin silloin asettaa elämänsä toisen ihmisen varaan ja se ei toimi. Parisuhteessakin pitää säilyttää oma yksilöllisyys ja tietoisuus siitä että voin milloin tahansa myös pärjätä omillani. Joskus tuntuu että nämä nykyiset ongelmat lisääntyvine pettämisineen vain kertovat siitä että suhteita solmitaan väärin perustein ehkä hetken huumassa.
Koskaan emme kuitenkaan voi täysin tuntea toista, mennä hänen todellisiin tunteisiinsa, fantasioihinsa ja ajatuksiinsa. Aina on erehtymisen mahdollisuus, koska luomme toisesta kuvaa omien kuvitelmiemme perusteella. Joten hiukan inhimillisyyttä peliin kanssaihmiset.
Kyllä minun oma elämäni ainakin parani huomattavasti, kun lopetin kakkosena olemisen. Vaikka minulla olikin koko ajan omat ystävät, harrastukset yms. niin en esimerkiksi voinut kaikille ystävilleni tai sukulaisilleni kertoa suhteestani varattuun mieheen. Koin että merkittävä osa omaa elämääni oli jotain salaista, jota ei ole olemassa päivänvalossa.
Lisäksi uskomaton määrä energiaa meni tätä suhdetta miettiessä, miehen vaimoa miettiessä, miettiessä sitä miten hirveää olisi jos itse olisi aviossa ja miehellä olisi salarakas...
Itse päädyin salarakkaaksi avoeroni jälkeen. Elämäni meni pirstaleiksi ja tuntui, etten pysty kokemaan elämääni mielekkääksi yksin. Pikku hiljaa olen rakentanut itsetuntoani kuntoon parinkin eri varatun miehen kanssa suhteillessa, ja tajunnut oman käytökseni vääryydeen kaikkia osapuolia kohtaan ja sen, ettei mies ole se, joka kuviossa tekee liikkeen muutosta kohti. Ja miksi ihmeessä tekisikään; näinhän hän voi sekä syödä että säästää kakun. Vaimo ja kakkonen mahdollistavat miehelle sen, että tämä saa kaiken. Kotoa mies saa perusturvallisuuden, yhteisen kodin, yhteiset juhlapyhät ym. ja salarakas on siihen päälle ainoastaan ylimääräistä bonusta, josta mies tajuaa, ettei ole sitä oikeastaan ansainnut, mutta ottaa kuitenkin onnellisena vastaan, tietäen sen voivan loppua koska tahansa ja voivansa luopua siitä koska tahansa itsekin, jos esim. jäisi vaimolle kiinni ja tämä vaatisi lopettamaan.
Minulla syynä toiseksi naiseksi päätymisessä varmasti suurimpana syynä olleet itsetunto ja itseni arvostamattomuusongelmat, mutta lisäksi toiseksi naiseksi päätymisen on tehnyt helpoksi se, että varattuja miehiä on niin paljon hyviin vapaisiin verrattuna. Koko ajan olen haaveillut oikeasta suhteesta, ja suurimman osan aikaa toivoin miehen valitsevan minut vaimonsa sijaan. Olen kuitenkin tullut tajuamaan, ettei miehen todellakaan tule jättää vaimoaan, vaan minun tuli antaa miehelle kenkää ja elää sitten vaikka loppuelämäni issekseni, jos sitä oikeaa _vapaata_ miestä ei tule vastaan.
Eli alkuperäisen kysymykseen, kyllä, oma elämä tuntui osin menevän hukkaan ihan jo sen takia, että osa elämästäni oli salaista, en voinut kertoa siitä juuri kenellekään. Lisäksi näin aika paljon vaivaa ja uhrasin aikaa suhteelle, josta koskaan ei voinut tulla mitään. Kuitenkin olen oppinut suhteista ja niiden aikana elämästäni ja itsestäni valtavasti, ja nyt ajattelenkin, ettei kakkosteluun käytetty aika ole siinä mielessä mennyt hukkaan. Kuitenkin jos olisin jäänyt pidemmäksi aikaa, koen että olisin tuhlannut elämääni :-)
En ole palavasti rakastunut häneen kenen kakkonen olen.
Ei jää oma elämä elämättä, on vaan siinä jamassa ettei kiinnosta mitään rakentaa ihmissuhderintamalla. Ja tämä juuri tässä ja nyt on minun elämääni. Aina ei käy kuten toivoi, siis olen pettynyt entiseen suhteeseeni. Tää on vaan elämää, eikä pettymyksille voi mitään. Kaikille ei käy hyvin.
Kaikista ei ole "paremman" elämän eläjäksi tai haluja siihen.
Perhe-elämä on jo eletty. Suhde ei ole tärkein, eikä intohimo tai rakkaus. On pakko elää tässä ja nyt ajattelematta senkummemmin vanhuuttaa.
Tottakai jotainen olisi toivonut sellaisen yhteiselämän jota kuivalet.
Nykyinen yksinäisyys on ihan hyvä. Haluan olla yksin monen vuoden ikävien muistojen kanssa. Haluan toipua niistä.
Mutta haluan myös seksiä. En tavatessani tämän miehen miettinyt onko hän varattu vai vapaa. Ajattelin että hän on yhdenillan juttu niin kuin muutkin. Hän piiritti minua ja ajattelimpa sitten kokeilla vielä kerran kun seksiä halusin ja hänen kanssaa oli parasta mitä olin koskaan kokenut.
Kun ...antaa pikkusormen se vie koko käden.
Ja nämä varatuthan ovat kuitenkin pettäjiä.
Ei sellaisen kanssa voi mitään rakentaa.
Näinhän se monesti menee!!
Ja huom! Se pettäjä roikkuu ja vonkuaa!!!
sua imartelee ja sumentaa sun pikku aivos. vähän kehutaan niin jalkoväli aukee. kyllä luulisi elämään kuuluvan muutakin kuin naiminen. kun olet kolmekymppisenä loppuunajettu reikä mitä sulle jää... kauniit muistot.
Oletko katkera petetty? Varmaan ;)
ei suakaan naurata kun joku sinua tarpeeksi satuttaa... usko pois
.., mutta olet siis sitä mieltä, että kun joku tarpeeksi kauan vonkuaa ja roikkuu perässä, niin sitten on annettava?! Että en mä oikeastaan antanut, kun se vokus..?
Vois kuule olla aika monella emännällä torttu ruvella, jos jokaiseen useammin kuin kymmenen kertaa kysyneeseen mieheen lankeis..
On hyviä noi selitykset: "enhän mä muuten..".
mitä tarkoitit..
No, minä en ole haaveillut perheestä, eikä minulla sitä ole. Hyvä ammatti ja kaunis koti kyllä.
Kakkonen en ole koskaan ollut. Ja ikää kun on sen verran, niin tuskin enää sitä viitsin opetella.
Kysymyksesi oli hyvä, mutta harva uskaltaa pysähtyä oman elämänsä äärelle. Petetty usein pysäytetään, hänen on pakko katsoa omaa ja muiden elämää ja tehdä valintoja.
me elämme omaa elämäämme! Kuka milläkin tavalla.