Siis onko kellään mitään neuvoa siihen, miten saisin mieheni kiinnostumaan tekemään yhdessä jotakin muuta kuin vain kattelemaan leffoja?
Mä oon yrittänyt puhua hänelle asiasta ja kysellä mitä hän haluaisi tehdä, mutta tilanne ei ole muuttunut yhtään. Hän kertoo olevansa tyytyväinen kun saa vain olla kanssani. Oon kertonut mitä kaikkea itse haluaisin tehdä, kokea ja missä haluaisin hänen kanssaan käydä. Olen koettanut kertoa, että en ole tyytyväinen tällaiseen suhteeseen vaan haluan, että kun ollaan yhdessä, myös OLLAAN yhdessä. En tietenkään tarkoita, että aina ja koko ajan pitäisi tehdä jotain erikoista, mutta edes joskus! Onko se liikaa pyydetty? Ollaan oltu yhdessä vasta pari vuotta ja nähdäänkin aika harvoin, koska asutaan eri paikkakunnilla. Jos tämä "yhteiselo" on jo nyt tällasessa tilanteessa tämmöstä, onko tässä mitään järkeä jatkaa? Siis se yhdessä olo on todellakin aina sitä, että ollaan kämpillä, käydään kaupoissa ja katsotaan leffaa. Seksikin on mielestäni vähentynyt, eikä sekään ole enää kummoista.
Mies on kolmikymppinen, mutta valittelee vointiaan aina kun pyydän häntä esimerkiksi vain lenkille kanssani, siis ihan vain vaikka kävelemään korttelin ympäri. Baareissa ei käydä, koska mieheni ei niistä pidä. Itse tykkäsin käydä joskus yhdessä kavereiden kanssa ulkona.
Mä Rakastan miestäni, mutta tulevaisuus hänen kanssaan pelottaa, koska haluan elämältä muitakin kokemuksia, kuin vain mitä leffojen kautta saa! Haluaisin jakaa erilaiset kokemukset mieheni kanssa, mutta hän ei jostain syystä (enää) halua.
Tietääkö kukaan missä voisi olla vika? Miten saisin mieheni innostumaan yhteisestä tekemisestä?
Tunnen itseni oikeastaan petetyksi, koska suhteemme alkuvaiheessa hän kertoi olevansa erittäin aktiivinen ja halukas kokemaan kaikkea uutta kanssani. Mieheni sanoo Rakastavansa minua, eikä hänellä ole ketään toista naista. Arvostan häntä suuresti, mutta jotenkin tuntuu, että tukahdun tähän suhteeseen ja elämäni valuu hukkaan, jos en voi tehdä niitä kaikkia asioita joita haluaisin kokea ja joita olemme miehenikin kanssa suhteen alkuvaiheessa suunnitelleet tekevämme. Olimme kumpikin suhteen alkuvaiheessa sitä mieltä, että suhdetta täytyy "hoitaa" jotta se kestäisi, mutta ilmeisesti minä olen enää vain tätä mieltä. Sovimme silloin, että jos toisesta tuntuu, ettei ole tyytyväinen suhteeseen siitä tulee sanoa heti, jotta voitaisiin sitten yhdessä koettaa tehdä asialle jotakin. Koska on kai niin, että toinen ei aina välttämättä huomaa, jos toinen on onneton.
Osaisiko kukaan selittää mieheni käyttäytymistä? Ovatko kaikki miehet tällaisia?
Mä oon yrittänyt puhua hänelle asiasta ja kysellä mitä hän haluaisi tehdä, mutta tilanne ei ole muuttunut yhtään. Hän kertoo olevansa tyytyväinen kun saa vain olla kanssani. Oon kertonut mitä kaikkea itse haluaisin tehdä, kokea ja missä haluaisin hänen kanssaan käydä. Olen koettanut kertoa, että en ole tyytyväinen tällaiseen suhteeseen vaan haluan, että kun ollaan yhdessä, myös OLLAAN yhdessä. En tietenkään tarkoita, että aina ja koko ajan pitäisi tehdä jotain erikoista, mutta edes joskus! Onko se liikaa pyydetty? Ollaan oltu yhdessä vasta pari vuotta ja nähdäänkin aika harvoin, koska asutaan eri paikkakunnilla. Jos tämä "yhteiselo" on jo nyt tällasessa tilanteessa tämmöstä, onko tässä mitään järkeä jatkaa? Siis se yhdessä olo on todellakin aina sitä, että ollaan kämpillä, käydään kaupoissa ja katsotaan leffaa. Seksikin on mielestäni vähentynyt, eikä sekään ole enää kummoista.
Mies on kolmikymppinen, mutta valittelee vointiaan aina kun pyydän häntä esimerkiksi vain lenkille kanssani, siis ihan vain vaikka kävelemään korttelin ympäri. Baareissa ei käydä, koska mieheni ei niistä pidä. Itse tykkäsin käydä joskus yhdessä kavereiden kanssa ulkona.
Mä Rakastan miestäni, mutta tulevaisuus hänen kanssaan pelottaa, koska haluan elämältä muitakin kokemuksia, kuin vain mitä leffojen kautta saa! Haluaisin jakaa erilaiset kokemukset mieheni kanssa, mutta hän ei jostain syystä (enää) halua.
Tietääkö kukaan missä voisi olla vika? Miten saisin mieheni innostumaan yhteisestä tekemisestä?
Tunnen itseni oikeastaan petetyksi, koska suhteemme alkuvaiheessa hän kertoi olevansa erittäin aktiivinen ja halukas kokemaan kaikkea uutta kanssani. Mieheni sanoo Rakastavansa minua, eikä hänellä ole ketään toista naista. Arvostan häntä suuresti, mutta jotenkin tuntuu, että tukahdun tähän suhteeseen ja elämäni valuu hukkaan, jos en voi tehdä niitä kaikkia asioita joita haluaisin kokea ja joita olemme miehenikin kanssa suhteen alkuvaiheessa suunnitelleet tekevämme. Olimme kumpikin suhteen alkuvaiheessa sitä mieltä, että suhdetta täytyy "hoitaa" jotta se kestäisi, mutta ilmeisesti minä olen enää vain tätä mieltä. Sovimme silloin, että jos toisesta tuntuu, ettei ole tyytyväinen suhteeseen siitä tulee sanoa heti, jotta voitaisiin sitten yhdessä koettaa tehdä asialle jotakin. Koska on kai niin, että toinen ei aina välttämättä huomaa, jos toinen on onneton.
Osaisiko kukaan selittää mieheni käyttäytymistä? Ovatko kaikki miehet tällaisia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
kaikki miehet eivät todellakaan ole tuommoisia!
Normaalisti, tai siis ainakin me, käydään leffassa viikottain, näyttelyissä kuukausittain, avantouimassa viikottain, paremmat ruuat ja säilykkeet tehdään kimpassa, sienet kerätään perheen voimin ja pari kertaa kuussa käydään ulkonasyömässä paremmin..
konserttiliput hoitaa puolisoni ja muut kulttuuririennot järkkään minä.
Aikatavalla pelaamme myös seurapelejä koko sakki yhdessä.
Sulkkista ollaan pelattu koko perhe ja nyt aloitimme joogan puolisoni kanssa yhdessä.
Matkustamme kolmesti tai vähintään kahdesti vuodessa ulkomaille koko jengi ja lemmikit ulkoilutetaan iltaisin yhdessä.
On toki ollut aikoja kun molemmat tekivät asioita enemmän itsekeseen, mutta aika ison kriisin myötä olemme taas palanneet normaaliin tahtiin. Ja nyt tytärkin on jo murkku, eikä tarvitse järkätä hänelle hoitajaa tai ohjelmaa.
Toki nytkin on omiakin juttuja, mutta työtäkin tehdään yhdessä, kun se on molemmilla vähän kuin harrastus..
Nyt jätkälle järkipäähän! Mitä semmoisella kumppanilla tekee joka ei viihdy seurassasi?
Suunnitelkaa yhdessä mitä kiinnostaa ja vaikka sitten vuorottelette molempien mielenkiintojen kanssa.
Toi teidän juttu kuullostaa ihan loppuunpalaneelta keski-ikästen viritykseltä. Tai että toinen on tosi masentunut yksilö.
Mutta senkin voi pelastaa jos on tahtoa. Ollaan mekin tunnettu 18 vuotta. Koskaan ei pitäisi olla liian myöhäistä!
tsemppiä!
Oli todella mukava kuulla, että on olemassa myös niitä miehiä, jotka ovat valmiita tekemään yhteisen elämän puolesta töitä. Se on mielestäni juuri oikeanlaista Rakkautta! Olette todellakin päättäneet selvitä vastoinkäymisistä, ja alkaneet hoitaa suhdetta - Ja niinhän sen pitäisikin olla! Jos luulee, että suhde toimii pelkästään olemalla, tulee taatusti pettymään.
Kiitos neuvoista! Olemme kyllä keskustelleet mieheni kanssa erilaisista mielenkiinnon kohteista mitä voisimme/haluaisimme tehdä ja harrastaa, mutta se ei valitettavasti tuottanut tulosta. Mieheni kiemurteli melkeinpä koko keskustelumme ajan, eikä juuri ollut halukas aloittamaan/kokeilemaan lähiaikoina mitään uutta. "Ehkä jonakin päivänä sitten...", hän sanoi. Mitähän päivää hän mahtaa odottaa? Itse hän sanoi syyksi, että hänellä kestää hieman aikaa innostua jostakin uudesta tekemisestä. Just. No se on huomattu, ja hyvä jos on huomannut sen itsekin, mutta en jaksaisi odottaa 10 vuotta!? Elämä kuluu siitä huolimatta! Ja elämä on tarkoitettu elämistä ja kokemista varten. Tuntuu todellakin, että keinoni ovat vähissä. Pitäisikö minun vain järjestää itse joitakin "reissuja" ja sanoa, että "Nyt lähdetään"? Jos hän onkin vain jotenkin laiska ja tapojensa orja...Ääg! Jotenkin tuntuu, että olen jo lopen uupunut suostuttelemaan häntä minnekään. Tuntuu kuin veisin vähemmän energiaa itseltäni, kun vain menisin itsekseni minne haluan ja mies sitten tulee mukanani, jos tulee ja haluaa. Ei kai tätä koko elämää voi elää toisen ehdoilla? Olen vain niin surullinen ja pettynyt, että meille kävi näin.
Meillä oli täsmälleen sama tilanne kuin aloittajalla. Ymmärrän ihan täydellisesti mitä tarkoitat ja miltä se sinusta tuntuu. Meillä myös mies oli sohvaperuna jota ei saanut innostumaan mistään mitä minä haluaisin tehdä, saati tekemään mitään yhdessä. Näimme toisiamme pari kertaa kuukaudessa ja silti suhde oli pelkkää arkea tuolloinkin. (kaikkiaan meillä takana 6 vuotta yhteistä taivalta, siitä suurin osa asuttu saman katon alla, nykyään ollaan eri paikkakunnilla)
Tilanne kärjistyi lopulta niin että erosimme. Palasimme kuitenkin yhteen jo parin päivän eron jälkeen, kun molemmat tajusivat miten tärkeä ja rakas toinen onkaan ja ettei tunnu oikealta olla erossa. Rankimman kautta siis mentiin, mutta nyt tuntuu että mieskin vihdoin heräsi ymmärtämään ettei parisuhde ole itsestäänselvyys ja että sitäkin pitää hoitaa. PUhuminen tai mikään ei nimittäin auttanut, oli pakko olla erossa että saimme silmämme auki. Nyt ollaan onnellisia yhdessä, huomioidaan toisiamme ja - usko tai älä - tehdään yhdessä paljon muutakin kuin lojutaan sohvalla tv:n ääressä silloin harvoin kun toisiamme tapaamme!
En sano että sinun pitäisi kokeilla tätä tapaa, kerroinpahan vain oman kokemukseni. Meillä se auttoi. Ihmismieli kun on sellainen, että asian arvon tajuaa yleensä vasta kun sen menettää. Raju oli herätys puolin ja toisin, mutta sittenkin terveellinen kokemus. Itsellänikin lyhyt ero selvitti ajatuksia ja sai näkemään, mitä elämältäni haluan. Ja niin kävi myös miehelleni, ja nyt ainakin toistaiseksi tulevaisuus näyttää jälleen valoisalta.