Teille miehet, jotka olette joutuneet ottamaan vastaan niitä ikävämpiä kokemuksia naisista:
Itse törmäsin muutama vuosi sitten, joka sitten myöhemmin alkoi vaikuttaa siinä määrin patologisen valehtelijan tuntomerkkejä omaavalta, että suhde ajoi karille. Sääli sinänsä, kun annoin ison siivun elämästäni ja sydämestäni tälle ihmiselle... Suhteen päättymisestä on nyt yli kaksi vuotta ja yhä aina pohjimmiltaan suhtaudun naisiin negatiivisesti. Yhdenkään toisen suhteen jälkeen en ole tällaista kokenut ja alkaa jo vähitellen hämmentää itseäkin tämä. Sitä ajautuu kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti suhteisiin, joita ei kuitenkaan pohjimmiltaan edes halua. Vähiten ikävää ei sitten ole kertoa ehkä kovinkin toiveikkaalle naiselle, että juttu mun kanssa ei toimikkaan. Viimeisen vuoden aikana ehdin tuottaa jo useamman pettymyksen ja en voi väittää erityisemmin pitäväni tuosta (uudesta) puolesta itsessäni.
Eli, kertokaapa kokemuksia, miten kauan teillä meni selvitä pettymyksestä luokkaa "tosi paha"? Itse haluasin päästä tuosta jo eroon, ei ole kiva tylyttää ihmisiä joihin on ensin oma-aloitteisesti tutustunut. Mitään keinoja prosessoida tuollaista?
Ja toki naisetkin voivat vastailla! :)
Kiitos ajastasi.
Itse törmäsin muutama vuosi sitten, joka sitten myöhemmin alkoi vaikuttaa siinä määrin patologisen valehtelijan tuntomerkkejä omaavalta, että suhde ajoi karille. Sääli sinänsä, kun annoin ison siivun elämästäni ja sydämestäni tälle ihmiselle... Suhteen päättymisestä on nyt yli kaksi vuotta ja yhä aina pohjimmiltaan suhtaudun naisiin negatiivisesti. Yhdenkään toisen suhteen jälkeen en ole tällaista kokenut ja alkaa jo vähitellen hämmentää itseäkin tämä. Sitä ajautuu kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti suhteisiin, joita ei kuitenkaan pohjimmiltaan edes halua. Vähiten ikävää ei sitten ole kertoa ehkä kovinkin toiveikkaalle naiselle, että juttu mun kanssa ei toimikkaan. Viimeisen vuoden aikana ehdin tuottaa jo useamman pettymyksen ja en voi väittää erityisemmin pitäväni tuosta (uudesta) puolesta itsessäni.
Eli, kertokaapa kokemuksia, miten kauan teillä meni selvitä pettymyksestä luokkaa "tosi paha"? Itse haluasin päästä tuosta jo eroon, ei ole kiva tylyttää ihmisiä joihin on ensin oma-aloitteisesti tutustunut. Mitään keinoja prosessoida tuollaista?
Ja toki naisetkin voivat vastailla! :)
Kiitos ajastasi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siis, piti kirjoittamani seuraavasti:
"Itse törmäsin muutama vuosi sitten naiseen, joka..."
"naiseen" tippui jostakin syystä pois. Sry!
Minunkin exä osoittautui patologiseksi valehtelijaksi. Yhdessä oltiin parin vuoden ajan ja erottiin muutama kuukausi sitten. Edelleenkin olen aika hämmennyksissä ja kieltämättä tuntuu vaikealta luottaa vielä kehenkään. Onhan se pirun hämmentävää kun yhtäkkiä kiskaistaan matto jalkojen alta ja ykskaks huomaakin, että moni asia johon on naisessa uskonut ja luottanut ja jonka varassa on elämäänsä rakentanut ja tulevaisuuttaan suunnitellut, onkin ollut pelkkää valetta. Ihan kuin pari vuotta olisikin ollut unta. Ja vieläpä hyvää unta, joka vasta herättyäni osoittautuikin painajaiseksi. Skitso olo.
Olen kuitenkin sen verran naiivi ja sinisilmäinen, että varmaan kohta taas retkahdan johonkin houruun. Mutta parempi kai sekin kuin muuttua kyyniseksi ja kylmäksi loppuiäksi. Ainakaan ehdoin tahdoin en aio ruveta ketään tylyttämään, vaikka olenkin saanut siipeeni. Eiväthän kaikki naiset voi olla valehtelijoita ja hyväksikäyttäjiä, eihän...???
Ainakin minua häiritsevät sellaiset ihmiset, jotka pistävät pahan kiertoon ja tuomitsevat koko vastakkaisen sukupuolen parin huonon kokemuksen perusteella.
Ei kaikki naiset valehtele, kuinka huomasit tuon patologisen valehtelun todeksi. Siinä vaiheessa kun sinut jätettiin?
Minulla on epäonninen parisuhde nykyisen mieheni kanssa. 9 vuotta takana ja kämpän hankinta edessä. Nyt haluan pois tai olisi pitänyt lähteä aikaisemmin.
Aloimme seurustelemaan "teininä". Mieheni oli iloinen elämän haluinen ja tavoitteet oli valmiina. Hän kouluttautui insinööriksi ja minä haluasin vain perheen. Ajattelin että tämä muuttuu kun muutamme yhteen ja pääsemme työelämään. Minusta tuli vain myyjä ja hän pääsi "paremmille palkoille" eli parempaan työhön. Palkkaero oli suuri ja kasvoi vain vuosi vuodelta. Hän sätti kun olin iltoja pois ja palkka oli pieni. Haukkui ja ilkkui kun kerkesi. Tällä hetkellä tilanne on tämä että erota vai ei. Toisena päivänä kyllä ja toisena "et kai sä jätä mua". Mitä pitäisi tehdä, kun on suunnitellut elämän hänen kanssaan, mutta nyt rupeaa olemaan niin ettei tätä mielen muuttumista ja haukkimista kestä.Vaikeaa tämä on joka tapauksessa.Olen ehdottanut että jos voisin kouluttaa itseäni kenties, mutta ei kelpaa ja ajattelin että kun päästään omaan asuntoon ja voidaan tehdä mitä halutaan niin kaikki muuttuu vai muuttuuko?
Onko olemassa miehiä, joille ei ole tärkeintä työ ja koulutus parisuhteessa?
Pikku hiljaa kaikenlaisia juttuja tuli ilmi ja asiat alkoivat epäilyttää. Mutta silloin kun on rakastunut, haluaa uskoa kumppanistaan pelkkää hyvää, eikös vaan? Ja vaikka joku asia epäilyttäisikin, sitä mieluummin syyttää omaa vainoharhaisuuttaan, kuin alkaa penkoa asioiden taustoja.
Suomukset putosivat lopullisesti silmiltäni, kun eräänä päivänä huomasin, että exäni oli kirjoitellut kaikenlaisia valheita itsestään ja parisuhteestamme netissä. Oli jopa laatinut jonkinlaisen kotisivunkin, johon oli pistänyt valokuvia ja tarinoita muka elämästään Asuntomme oli muka Ullanlinnassa ja meillä oli Jaguar jne... ja juttujen mukaan hän oli eroamassa minusta ja kaikki omaisuus jäisi hänelle.
Sitten kun aloin ottaa asioita selville, huomasin että hän oli valehdellut minullekin kaikenlaista menneisyydestään, kuten että oli muka ollut nuorempana opiskelemassa viulun soittoa Wienissä jossain konservatoriossa ja että hänellä olisi siellä rikkaita sukulaisia jotka olivat kustantaneet hänen opintonsa jne... pelkkiä valheita kaikki. Eikä tuollaisilla asioilla olisi edes ollut minulle mitään merkitystä. Ihan sairasta touhua.
PS: Eivät kaikki miehet ole uraohjuksia. Muun muassa minulle ei ole tärkeintä raha, työ tai koulutus (kunhan nyt jotain on, että saa leipää ja voita leivän päälle), vaan olen enemmän perhe-ihminen. Ilmeisesti exälleni taas olisi materia ollut hyvinkin tärkeää. Ehkä hän olisikin viihtynyt paremmin yhdessä sinun miehesi kanssa...
Mitä itse haluaisit??Ryhdy toki kouluttautumaan , mutta vain JOS sen teet'ITSESI vuoksi, älä koskaan toiseb vuoksi.Et kertonut ikääsi, mutta voin lohduttaa sua sillä, että mun elämän tilanne on sellanen ,että saatan joutua opiskelemaan täysin uuden alan vaikka en edellisestä valmistunutkaan.Ja en tee sitö todellakaan poikaystäväni vuoksi(joka on jo hyvässä ansiotyössä) vaan OMAN ITSENI.
Jos poikaystäväsi/avokkisi oikeesti valittaa sun tyästä...Huhhuh.Eihän ihmistä rakasteta/arvosteta sen ammatin tai tienauksen vuoksi!!!!!Usko pois, silloin se ei okessti sua rakasta, tai no, kuka tietää, kullakin tyylinsä :(
Mainaan vaan , että älä sitä ikää mieti, kyllä sä ehdit olla onnellinen!!Ehkä se vaan on joku toinen!Tai jos kerrot sille tyypilles kuinka pahan olon se sulle tekee tollasilla typerillä kommenteilla.Jos te haluatte olla tulevaisuudessa yhdessä, sen on PAKKO nähdä sut ihmisenä, ei myyjänä.Sitäpaitsi, et sä ole mikään "pelkkä myyjä" !!Noin ei koskaan saa itsestään sanoa!!Jos sä et arvosta itseäsi, kuinka HÄN voisi sua arvostaa.Me itse vaikutetaan aika paljon siihen että kuinka meitä kohdellaan.
Miettisit noita asioita.Äläkä murehdi, kyllä asioilla on tapana järjestyä!Älä muuta yhteen/osta taloa yhdessä ennenkuin olet varma noista asioista.Me itse valitaan elämämme(niin kauan kyin ollaan terveitä)!!
tsemiä.
Sen ymmärrän, jos on pettänyt, eikä haluaisi loukata toista kertomalla, mutta tuollainen valehtelu vaikuttaa sairaalta.
Leikki-ikäisenä monella lapsella on mielikuvitusystäviä ja hän voi kuvitella olevansa vaikkapa prinsessa. Mutta tämä nainen oli sentään jo yli kolmekymppinen, joten jonkinlainen vakava persoonallisuushäiriö sillä epäilemättä oli.
Muuten se kyllä oli ihan realiteeteissa, varsin älykäskin ja hoiti esimerkiksi työnsä mallikelpoisesti, eikä pakonomaista valehtelua lukuunottamatta käyttäytynyt muutenkaan mitenkään oudosti. Olisikohan kyseessä ollut naispuolinen psykopaatti?
mutta monet mielenhäiriöiset ihmiset voivat olla toisessa tilanteesa täysin normaaleja, mutta sairaus pilkistää jostain kulman takaa sitten jossakin vaiheessa....
>Onko olemassa miehiä, joille ei ole tärkeintä työ ja koulutus parisuhteessa?
Onhan näitä esimerkiksi mä annan arvoa tyttökaverin kanssa vietetylle laatuajalle.
Ehkä se sun miehes on vaan pienenä ehdollistettu uraputkikarrieristiksi, se mittaa omaa minäkuvaansa työllä, liksalla ja uralla etenemisellä. Eräänlaista putkinäköisyyttä, jossa helposti kärsivät niin ystävyys- kuin parisuhteetkin.