Salitreeni 1krt/vk?

Hiihdän, uin ja pyöräilen, lisäksi ajattelin kokeilla hiukan voimaharjoittelua. Onko yhdestä salikerrasta per viikko hyötyä, vai kannattaisiko ehdottomasti käydä salilla esim. 2-3 kertaa viikossa. Tarkoitukseni olisi tehdä aina kerran viikossa noin 1-1,5h tehokas treeni.
71152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eipä se habaa juuri kasvata, se kerran viikossa salilla riehuminen, mutta kaikki liikuntahan aina kannattaa, joten käy vaan, vaikka huviksesi. Saatat tykästyä ja sittenhän ne käyntimäärätkin kasvaa itsestään. ; )

Äänestä

Olen toista mieltä siitä etteikö haba tai lihaksisto yleisesti voisi kasvaa yhdellä treeni kerralla viikossa. E hdottomasti kannattaa jo yleisen terveyden knnalta ja tosiaan mukavaa vaihtelua sekä sulle että sun kropalle.

Äänestä

Sinun harjoittelusi vaikuttaa samankaltaiselta kuin omanikin. Itse aloitin syksyllä käymään salilla kerran viikkoon, 1,5h kerrallaan. Salitreeni tuntuu hyvältä vaihtelulta muun kuntoilun mukana (hiihto, jumppa, luistelu). Lihasmassaa en ole salilla kasvattamassa, päin vastoin teen omaan tasooni nähden keskiraskailla painoilla pitkähköjä sarjoja.
Itse en näe salitreenaamista kovin hyvänä vaihtoehtona painonpudotukseen/kunnon kohottamiseen, mutta kuten sanoin, vaihteluna se on oiva harjoitus.

Äänestä
  • Miksi salitreeni ei ole hyvä vaihtoehto painonpudotukseen ja kunnon kohottamiseen?

    Kun on lihasta, rasva palaa paremmin. Ja että voi käydä kunnon hikijumpissa missä paino putoaa, on hyvä olla hyvä lihaskunto. Eikös nämä asiat kulje käsikädessä???

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Miksi salitreeni ei ole hyvä vaihtoehto painonpudotukseen ja kunnon kohottamiseen?

    Kun on lihasta, rasva palaa paremmin. Ja että voi käydä kunnon hikijumpissa missä paino putoaa, on hyvä olla hyvä lihaskunto. Eikös nämä asiat kulje käsikädessä???

    Sanoinkin, että se on oma mielipiteeni, eikä välttämättä se ainoa ja oikea.

    On totta, että käydäkseen "hikijumpissa" pitää olla peruskunto, mutta mielestäni se pitää hankkia muualta! Hiihto, pyöräily, lenkkeily ja ennen kaikkea hyötyliikunta parantavat peruskuntoa.
    Jos et ole ymmärtänyt, niin lihakset alkavat polttaa varastoitunutta rasvaa vasta, kun ravinnosta saadut hiilihydraatit on käytetty. Perus saliharjoittelu ei kuluta energiaa kovinkaan paljoa, koska syke pysyy aika lailla matalalla lämmittelyä lukuunottamatta. (Tietysti tosissaan "kehoa rakentavat" saavat puntteja nostaessaan sykkeenkin nousemaan!)

    Äänestä

1krt/viikko voi toimia ihan hyvinkin kunhan et hukkaa aikaan pikkuliikkeisiin etkä mihinkän pumppailuun.

Äänestä
  • Kyllä kerta viikossa salikäyntiä on hyödyllistä, tosin ei sillä isoja lihaksia kasvateta. Mutta ei tässä tapauksessa ilmeisesti ole tarkoituskaan?!

    Pidä toi 1,5h maksimiaikana mitä kerrallaan salilla olet, sillä muuten teho laskee ja loukkaantumisriski kasvaa.

    Ja kuten Gotleetti sanoi, älä hukkaa aikaasi pikkuliikkeisiin, vaan tee isoja kokonaisvaltaisia liikkeitä, kuten kyykky, penkkipunnerrus, maastaveto jne. Pelkkiä hauiskääntöjä on turha hinkata, tosin niitäkin voit pari sarjaa tehdä. Samoin jotkut reiden läehntäjät ja loitontajat kannattaa jättää väliin ja suosia kyykkyä eri muodoissaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haba kirjoitti:

Hiihdän, uin ja pyöräilen, lisäksi ajattelin kokeilla hiukan voimaharjoittelua. Onko yhdestä salikerrasta per viikko hyötyä, vai kannattaisiko ehdottomasti käydä salilla esim. 2-3 kertaa viikossa. Tarkoitukseni olisi tehdä aina kerran viikossa noin 1-1,5h tehokas treeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu