Maanantai-ilta. Työasiat tökkii, väsyttää kun tuolta ulkoa tuiskusta tulee tyhjään kotiin. Mitenkä mukavaa olisikaan jutella toisen kanssa päivän kulumisesta ja purkaa ajatuksia ymmärtävän ihmisen kanssa, laittaa yhdessä ruokaa ja huomata että arki ja elämä yleensäkin onkin varsin onnellista. Mutta syön yksin lautasellisen jotakin ja pidän seuraa uskolliselle ystävälleni tv:lle.
yksin kotona
sinkkuna vaan
272701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Meillä on sit näköjään yhteisiä ystäviä ;)
Mä odotan et pääsen lähteen töistä. Huoltiksen kautta kotiin, kasvojen pesu, kuppi kuumaa teetä, pari leipää ja viltin alle sohvalle hetkeks. Kanavasurffausta hyvän aikaa ja joskus aamuyöllä nukkumaan. Elämää..
Maanantai-ilta. Töissä menee hyvin. Pakkasetkin hellitti. Ruokaa mikroon, kahvinkeitin porisemaan. Tv auki, netti auki. Kohta kuntosalille.
Illat ja viikonloput menee liian nopeasti.
Yhtä hyvin voisi sanoa ooppiumia ystäväkseen...
asiat ovat huonosti, kun sanot ystävä-tv:lle: "Kauniita unia oman kullan kuvia"
elän sivussa kaikesta ikäisteni seurustelu suhde kiermuroista. en ole vielä seurustellut, ja kokenut muutenkin harmia ihmissuhteissani. elämäni tuntuu tyhjältä. en koe itseäni riittävän naiselliseksi.
sitä alkaa tuntea itsensä jotenkin vähemmän naiseksi, kun on aina vain yksin..
tuopjnbb
Mieti: maanantai-ilta, työasiat päin p:tä, väsyttää ja on vielä ikävä ilmakin. Tulet kotiin jossa oma puoliso jo odotteleekin, et kerkeä kunnolla avata ovea niin alkaa jo naputus kuulumaan, "Missäs sitä ollaan kuhnittu? Vie roskat, luuttua ja moppaa kun olet ensin imuroinut ja pyyhkinyt pölyt, nyt on sinun vuorosi! Tee ruokaa kunhan ensin olet tiskannut. Seksiä on turha kysellä". Et saa suunvuoroa, joudut vaan kuuntelemaan tätä hyökkäystä, joka jatkuu koko illan. Sinua jo alkaa kiukuttaa, tulet väsyneenä töistä kotiin ja vielä pitäisi toista passata.
Saat lopulta väännettyä kauhean urakoimisen päätteksi safkat lautaselle, vaan kun ei sekään ole hyvä. Olisi pitänyt olla eri merkkistä ruokaa ja ei missään nimessä niillä perintölautasilla. Ruokailukin menee siinä mököttäessä. Väsyttääkin jo niin kovin, lisäksi vielä kiukuttaa tuo puolison käytös. Arvelet että rentoudutaanpas tv:n ääressä. Mutta ei, puoliso haluaa katsoa YLE Teemaa, siellä kun tulee joku kiinnostava Teematieto ohjelma heti Kulttuuriuutisten jälkeen.
Havaitset, että suurin osa elämästä onkin arkea.
Mutta nyt kun oletkin sinkku, niin sinun ei tarvitse välittää toisen tarpeista pätkääkään :)
eikä kuvaamasi kaltaista "kotihelvettiä". Ei se arjen kestäminen ja jakaminen ole se ongelma, jos on sopiva kumppani. Mutta kun ei ole, niin arki on törkeän paljon tylsempää ja ahdistavampaa..
No, ollaan kuitenkin onnellisia siitä että meillä ei ole kuvaamasi kaltaista, tämä yksin nyhvääminenkin on parempaa kuin yllä oleva :)
Teidän rumien kohtalo on joo sellainen. Otan osaa.
Mites Teidän kauniiden maanantai-ilta sitten sujuu?
Minkä osan tahtoisit?
Joo sama juttu täällä. Tosin kaikki tuntuu rullaavaan painollaan reilu 2.5 tuntia urheillessa parans mielialaa kyllä paljonki. Etenki ku sitä edelsi jonkisortin terapiapuhelu kaverin tyttökaverille. Enkö minä oo vähän väärä ihminen antamaan parisuhde neuvoja? :D mut jo pelkkä kuunteleminen tais auttaa.
nyt kattelen leffaa ja syön karjalan piirakoita jotka on minun minun ja vain minun. Ois voinu olla huonompiki päivä.
Jotenkin liikutun (ja huvitunkin hiukan) kun luen kirjoituksiasi? Väitätkö, ettei Sinulla ole KOSKAAN ollut tyttöystävää? Kauanko olet ollut sinkku? Kaksi viikkoa?
Paras vain kun pysyt harrastuksissa tai kavereidesi kanssa, sillä jos isompi joukko naisia näkee Sinut yhtäaikaa, he repivät silmät toisiltaan päästä taistellessaan Sinusta...
Älä huoli, kirjoitat niin fiksuja, että nauti nyt yksinolostasi, sillä se ei tule kestämään kauan!
Tänks =) Miehän oonki niin huvittava ja liikuttava tyyppi :D
Enkä oo sanonu että mulla ei koskaan oo ollu tyttöystävää. Mulla on ollu kaks sellaista tapausta jotka voidaan lukee vakaviksi seurustelusuhteiksi.
Ja nyt kun kysytään, niin niin sinkkuna tässä on pyöritty sellainen pari vuotta. Tuntuu vaan että nyt ei enää sinkkuudella ole juurikaan annettavaa. Paitsi jos lähden katsomaan miltä Kobin niemimaa näyttää tai sit tiibetissä asuu sellainen paimentolaiskansa, joka ois kiva nähdä.
Aina ei saa vaan revittyä itsestään sitä optimistisuutta. Hassua kun kaikki on niin varmoja että vientiä riittää, mut täällä päässä ei hirveesti konkreettista oo päässy tapahtumaan.
up.
Noinhan se menee juuri kuvauksesi mukaan,jos yhtään lohduttaa niin siihen tottuu lopulta.
kamalaa onkin, että siihen tottuu ja turtuu.
Mä yritin 10 vuotta tottua, ei onnistunu vaan meni mielenterveys. Muutin takas vanhempieni luo asumaan, käyn 2 kertaa viikossa terapiassa ja syön lääkkeitä. Mulla ei sen 10 vuoden aikana ollu ees yhen illan juttua (ei tosin ennen sitäkään). Että silleen
On hienoa tulla ikiomaan kotiin, joka on siisti oman imuroinnin, pölyjenpyyhkimisen, tiskien ja pyykkien osalta. Näin en ollut moniin vuosiin.
Ei minkäänlaista tilitystä kenellekään kotiintuloajoista, ei siitä, missä ja kenen kanssa olen ollut liikenteessä, ei turhia kompromisseja, vain rauhaa, kaverit ja intiimit hetket tasan parin puhelinsoiton päässä, nyt elämä on mallillaan.
Takana pari pikää suhdetta, mm. riitainen ja erittäin kallis avioero (henkisesti ja taloudellisesti), monta "turhaa" kyyneltä ja todella YKSINÄISTÄ iltaa ja yötä takana. Nyt se kaikki on vain pahaa unta.
Sinkkuna on hyvä olla; vaikka asun yksin en tod. ole yksinäinen. Seuraa saan heti joko luokseni tai ulkoilemaan, kun sitä haluan. Kissa kehrää kainalossa...
Talous loistavalla mallilla, töissä menee hyvin, harrastuksia sen verran, mitä ehtii...
Lähes kaikki unelmat, joita elättelin huonoissa parisuhteissa toteutui opittuani elämään yksin.
Suosittelen :)
Näin on! Minäkin suosittelen, vaikka en ole koskaan kylläkään parisuhteessa elänyt.
Minäkin kärsin sinkkuudestani. Haluaisin kovasti löytää miehen itelleni. Kovasti sitä aina mietiskelee miten ihanalta tuntuis ku odottais kultaa kotiin tai jos kulta odottelis mua. Ois joku joka lämmittäis. Ja aamulla olis ihanaa herätä kullan vierestä ja harrastaa seksiä heti aamu tuimaan niin kummasti hymyilyttäs koko päivän :)
Viime suhteesta on jo niin monta vuotta et tuntuu jotenki ihan mahdottomalta koko seurustelu. Ois se ihmeellistä ku ois tuki ja turva ja sellanen jolle vois soittaa ihan koska vaan ja joka ymmärtäis ja vois jakaa kaiken. Aah...
Mut pitää kuitenki valita se kulta huolella ettei tuu kauheeta perhehelvettiä. Onko sellanen tasapainoinen suhde edes mahollinen? Pelkään et se menee aina loppujen lopuks siihen nalkuttamiseen. Sitä en haluis.
molskis vaan , kuten jo yllä samoja ajatuksia on muillakin...mikäs mukavampaa olis herättää toinen silleen... ; ) Mutta mix sitten nalkutetaan, ollaanko liian vaativia ? miksei vois vain hyväksyä toinen/toisen toimet ns.rakkaus silmässä...tällasii suhtei/juttui on sitten harvassa...sama juttu on kun ns.sinkut lähettelee kuviansa ja jos kuva ei miellytä, niin ei haluta edes tavata...
tässä pari juttuu mix suomes on paljo sinkkui...
iltojani vietän. 1,5 v sinkkuilua takana, sitä edelsi 10 avoliitto. Ihan ok suhde, hiipui vaan pikkuhiljaa, päättyi ystävyyteen.
Tänään juuri mietin, olen itseasiassa onnellinen. Olen, vaikka työni loppuu piakkoin, vaikka olen yksin, vaikka en todellakaan tiedä huomisesta. Mutta silti. Minulla on hyviä ystäviä, omaan jonkin peruspositiivisen asenteen elämään, olen vihdoin löytänyt itseäni todella kiinnostavan alan opiskella, viihdyn yliopistolla.., niin ja lauantaina pitkästä aikaa viihteelle:)
Tiedän että aallonpohjiakin tulee vielä vastaan, jolloin taas itkettää, mutta nyt juuri on hyvä olla. Juuri tässä hetkessä.
Mutta alkuperäiseen viestiin siis, kyllä haluan minäkin silti sen parisuhteen, sitä normaalia yhdessäoloa, arkea sen oman kumppanin kanssa kaipaan eniten. Mutta ehkäpä elämä vielä yllättää positiivisesti:)
Näin siinä usein käy , useasti syynä on kun ihastuttu, vaan ei kunnolla rakastuttu...pikkuhiljaa tuo ihastus sitte laantuu...
Rakkauden tunnisteita on monia, mutta kun näkee toisen silmien kimaltelevan, nätin hymyn kera ja huomaa toisen arvostavan, niin se on jo paljon...
Tärkeää olisi myös ns.vaikeidenkin asioiden asiallinen läpikäynti, jotta ei jäisi kaivertamaan toisen mieltä. usein nämäkin sitten kerääntyy ja purkautuvat sitten kaikki kerralla...valitettavaa,mutta yleistä.
Kun itkettää , olis varmaankin hienoa nojata olkapäähän, joka lohduttaa...
Yksin ollessa, täytyy yrittä aina keksiä jotain tekemistä , jottei tunteet pääsis valloilleen...tosin joskus sitäkin täytyy tehdä...
näin lyhykäisyydessään...vähän päälle kolkyt.
Välillä tuntuu etten mä ees osaa enää itkeä. Yritän olla niin kova ja hoen mielessäni itelleni että mä pärjään ja selviän vaik elämä potkii päähän eikä kukaan ole lohduttamassa ja tukemassa. Voi olla myös että oon aikanani itkenyt niin paljon ettei ole enää tarvetta.
Niinhän se menee, että sitä nk.kylmistyy asialle toisin sanoen ei tunteita...tämä taas aiheuttaa jatkoa ajatellen ongelmia, kun ei osaa enää toiseen suhtautua niinkuin ehkä silloin joskus...itselleni on käynyt myös vähän niin kuin näin...kun on rakastanut ja sitten ns.revitty irti rakkaudesta...eipä ole enää helppoa rakastua uudelleen...
näin käyden tulee näitä epäluuloisia sinkkuja maa täyteen...toki poikkeuksiakin on...