Omistan -04 Jumperin josta paloi toinen ajovalopolttimo. No ei siinä mitään, katsoin ohjekirjasta polttimon tyypin ja ostin uuden polttimon.
Ennen vaihtotyöhön ryhtymistä kävin läpi ohjekirjasta vaihto-ohjeet: Maskin neljä ruuvia irti ja maski nostamalla pois, tämän jälkeen umpion kaksi kiinnitys ruuvia irti ja lopuksi umpio irtoaa pikakiinnikkeestään kulmasta suoraan eteenpäin vetämällä. Miten ton nyt parhaiten kuvailee.
Vaikutti simppeliltä siis. Kaikki meni hyvin siihen asti kun umpio piti irroittaa pikakiinnikkeestä. Ei hievahtanut minnekään, tarkistin vielä ohjeet uudestaan että vedän varmasti oikeaan suuntaan. Yritin uudestaan ja johan irtosi. Ainoa vika vaan että irtosi vähän väärästä paikkaa. Umpiosta oli lohjennut reilun kokoinen pala ja tuo pala roikkui korin puoleisessa vastakappaleessa. Nyt umpio on siis vain kahdesta kohtaa kiinni ja heiluu, lisäksi umpion sisään pääsee likaa.
Koska autossa on takuu, pidin selvänä että saan uuden umpion rikkoutuneen tilalle. Koska umpiossa tai kiinnikkeessä on täytynyt olla materiaalivika.
Ja olin toiminut täysin ohjekirjan ohjeita noudattaen. Ei esim. mitään mainintaa että polttimo pitäisi vaihdattaa korjaamolla, tai lämpötilarajaa. Pakkasta oli -10c
Merkkikorjaamolla kerrottiin että takuu ei kata kyseistä vauriota. Sitten se olisi kuulemma ollut eri asia jos se olisi ollut valmiiksi rikki. Lisäksi kiinnike on kuulemma ekalla kerralla tosi jäykkä ja siihen pitää ruiskuttaa CRC:tä ja irrottaa varovasti nitkutellen. Sitten sanottiin että työtä ei saa tehdä pakkasessa. Jaahas.. ei ollut mitään sellaista mainintaa ohjekirjassa.
Moniin autoihin olen vaihtanut polttimoita kovemmissakin pakkasissa eikä mitään ongelmia ole ollut.
Jumperissa saa näköjään odottaa kevättä että voi polttimot vaihtaa.. jostain välimereltähän ne tulee joten en yhtään ihmettele.
Jokatapauksessa asia ei jää tähän vaan lähtee seuraavaksi kuluttajaneuvojalle. En ala ostamaan uutta umpiota sen takia että ohjekirjassa oli puutteelliset ohjeet.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Joo se sovitetappi on vähän tiukka,vaihdoin juuri 15 asteen pakkasessa molemmat puolipitkät.
Olen tehnyt hyvin pienialaista sivuttaisliikettä,enempikin raakaa suoraa vetoa ja onneksi sovitetappi on kestänyt,kyllä se vähän heppoinen on rakenteeltaan.On aivan varma että jos on kotalaisen kova sivuttaisvääntö,niin semmoinen muovitappi katkeaa,silikonia ennen vetoa tapin varteen.
Vinkki:Kampean umpion pitkävartisen autoharjan jäälastapäällä,saa voimaa ja voiman suunta suora,ei vaurioita umpion pintaa,tulee helposti ulos sovitteesta
Jotta etumaskin saa pois pitää olla myös ristipäämeisseli,maskinkin saa helpolla pakkasella murrettua
Kyllä muuten ajovalopolttimoiden vaihdosta pitäisi autossa yleensä selvitä ilman työkaluja,parhaissa virityksissä joutuu poistamaan jo etupyöriäkin
Jos umpio on murtunut,niin kyllä tulee kuitenkin ensimmäisenä materiaalivika mieleen
Mitä tarkoittaa "puolipitkät"?
Sanonta parkkien ja pitkien väliltä eli lyhkäinen = ajovalot.
Vaihto itsessään on hyvin helppo homma ja ainakin itse teen sen hyvin mielellään, kun umpion irroituksen jälkeen työtilaa on todella ruhtinaallisesti kun vertaa näihin ahtaisiin henkilöautoihin.
Se tappi todellakin on hyvin heppoinen esitys, ja kiinni niin älyttömän tiukassa, että joka kerta oikeen huokaseee helpotuksesta kun umpio irtoaa ehjänä. Kiinnitys kuitenkin löystyy jo muutaman irroituksen jälkeen sen verran paljon, että irroitus helpottuu huomattavasti, mutta luulen ettei suunnittelijoita ole kiinnostanut pätkän vertaa mikä kiinnityksen kestävyys on talvipakkasilla ja sen valitettavasti näkee muovin laadussa. Itsellä on ollut tapana työntää sormet umpion (suuntavilkun puoleinen sivu) ja pellin väliin ja nykäistä umpio määrätietoisesti ulos tasaisesti molemmista reunoista.