Olen tässä miettinyt, hiljattain vaimoni kanssa pahimman laatuisen aviokriisin läpikäyneenä, että johtuuko pettäminen aina loppujen lopuksi siitä että sänkytouhuissa on jotain epätyydyttävää? Siis jompikumpi kuitenkin kokee sillä sektorilla epätäydellistä tyydytystä ja sen vuoksi hakeutuu vieraaseen petiin.
Olen miettinyt pääni puhki, minkä takia meille(kin) kävi kuten kävi, etsinyt syytä miksi toinen on valmis riskeeraamaan sivusuhteen vuoksi kaiken yhteisen mitä on saatu aikaan. Yli 16-v aviossa, lapsikin, talot ja tavarat hommattu ja maksettu, naimisiin mentiin rakkaudesta toiseen ja sitä rakkautta ainakin omalta puoleltani olen pyrkinyt vaalimaan. Seksi aina sujunut hyvin, kummatkin saaneet aina kun on sitä tarvinnut.
Pahalta tuntuu edelleen kun ei voi ymmärtää mikä on kaiken takana? Onko se niin että toinen ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen seksiin? Hän ei sitä tunnusta, vaikka kuinka kysyn, ehkä sen vuoksi ettei halua loukata enempää kuin on jo loukannut. Mitään muutakaan en keksi selitykseksi? Vai onko niin että pitkässä liitossa seksi saman kumppanin kanssa muuttuu ennen pitkää liian rutiiniksi? Kumma kyllä, en itse tunne niin vaan olen aina ollut innokkaasti vaimon "kimpussa", eikä ole koskaan ollut tarvetta siinä mielessä vierasta naista katsella.
Ehkä vain en ymmärrä koko kuvaa tai en kuitenkaan tunne vaimoani niin hyvin kuin luulin tuntevani. Pettämisestä selviäminen on muuten niitä ihmiselämän kovimpia projekteja, sen ole tässä viime kuukausina huomannut. Eikä tuo aivan helppoa näytä olevan hänellekään. No, ehkä tässä on kasvamisen paikka kummallekin, kävi tässä loppuviimeksi miten kävi.
Olen miettinyt pääni puhki, minkä takia meille(kin) kävi kuten kävi, etsinyt syytä miksi toinen on valmis riskeeraamaan sivusuhteen vuoksi kaiken yhteisen mitä on saatu aikaan. Yli 16-v aviossa, lapsikin, talot ja tavarat hommattu ja maksettu, naimisiin mentiin rakkaudesta toiseen ja sitä rakkautta ainakin omalta puoleltani olen pyrkinyt vaalimaan. Seksi aina sujunut hyvin, kummatkin saaneet aina kun on sitä tarvinnut.
Pahalta tuntuu edelleen kun ei voi ymmärtää mikä on kaiken takana? Onko se niin että toinen ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen seksiin? Hän ei sitä tunnusta, vaikka kuinka kysyn, ehkä sen vuoksi ettei halua loukata enempää kuin on jo loukannut. Mitään muutakaan en keksi selitykseksi? Vai onko niin että pitkässä liitossa seksi saman kumppanin kanssa muuttuu ennen pitkää liian rutiiniksi? Kumma kyllä, en itse tunne niin vaan olen aina ollut innokkaasti vaimon "kimpussa", eikä ole koskaan ollut tarvetta siinä mielessä vierasta naista katsella.
Ehkä vain en ymmärrä koko kuvaa tai en kuitenkaan tunne vaimoani niin hyvin kuin luulin tuntevani. Pettämisestä selviäminen on muuten niitä ihmiselämän kovimpia projekteja, sen ole tässä viime kuukausina huomannut. Eikä tuo aivan helppoa näytä olevan hänellekään. No, ehkä tässä on kasvamisen paikka kummallekin, kävi tässä loppuviimeksi miten kävi.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Minun täytyy omalta kohdaltani todeta.Olen kolmekymppinen ja suhde 14v.tasoa.Lapsiakin on.En seksiin asti mennyt, mutta ihastuin.Mieheni oli yhtä ihana kuin ennenkin ja sain todella seksistäkin tyydytyksen(ainut seksikumppanini ikinä).
Ei seksillä ollut ihastumiseeni mitään osaa.Hain jotain mitä en ollut koskaan kokenut tai oikeastaan mitä en muistanut kokeneeni.Ensirakastumisen huumaa.Sitten tajusin että kaikki se mitä haen on jo minulla.Oli häpeä itselle tajuta miten tyhmaä olikaan.
Se on se rutiini joka tulee pitkään suhteeseen ennen pitkää.Vaikka se oma mies olis kuinka hyvä ja tyydyttävä,jotain sitä hakee.Sen vain sanon,että ei ikinä pitäisi mennä ulkopuoliseen,koska siitä on (pettämisestä)hyvin vaikea selviytyä.Loukkaa toista ja haavoittaa itseään.Ja sitä ei koskaan unohda ja mikään ei koskaan tule täysin ennalleen.Ja vaikka hullulta kuulostaa,voisi olla parempi,ettei kertoisi sellaista tapahtuneen.Minä kerroin ja en ikinä unohda mieheni kärsivää ilmettä, en ikinä.Jos jotain voisi tehdä toisin,en kertoisi.Tsemppiä teille kuitenkin.
Olen saman ikäinen kuin vaimosi ja kaikenlaista kokemusta on tältäkin saralta. Toivon, että nämä mielipiteet antavat jotain osviittaa naisen elämään. Pettämiseen on varmasti monta syytä, mutta mieleeni tuli seuraavia ajatuksia.
Biologisia asioita - hormoonitoiminta ja ikä. Tämän ikäiset kaipaavat kiihkeätä miestä ja nuoremmat jaksavat ja ovat kiihkeitä. Tämä ikä on kuin hormoonihuippu ennen kuin alamäki alkaa.
Toinen syy voisi olla, että naiset ovat ikuisia romantiikkoja. He kaipaavat kaikenlaisia huomion osoituksia, yllätyksiä ja pientä hassuttelua. Huomionosoituksia joka päivä ja jopa monesti päivässä: halia, pusuja, leikkittelyä, flirttiä. Niinkuin silloin seurusteluaikana. Ei mitään isoa eikä erikoista, ehkä vähän hassua, esim. ohi kulkiessa pusun antaminen.
Kolmas ajatus on vaihtelun halu ja oman haluttavuuden selvittäminen.
Neljänneksi tuli mieleeni, että kannattaa välillä kaivaa esille seksilehti ja kokeilla rohkeasti niitä vinkkejä oman kumppanin kanssa. Vaihtelua elämään. Nainen saa monet orkut peräkkäin taitavan kiireettömän miehen käsittelyssä. Ja se on kovin ihanaa.
Te kaikki ihanat miehet, pysykää leikkisiä myös sielä sängyssä. Huumoria elämään. Kyllä siitä pettämisestä selviää. Eihän SE mihinkään ole kulunut. Ja seksi on vain yksi sektori elämässä. Ei kannata olla teatterillinen. Hymyä huuleen ja menoksi.
Olen tietoinen noista asioista, eli naisen biologiasta hormooneineen kaikkineen, romantiikan alituisesta kaipuusta, etc.
Et kuitenkaan vastannut siihen suureen kysymykseeni, että MIKSI nainen on valmis uhraamaan KAIKEN mitä miehensä kanssa on saanut aikaiseksi pitkän liiton aikana, sen toisen miehen takia? Onko se niin arvokasta, ettei muulla ole mitään merkitystä? En usko että näin on, etenkään meidän tapauksessa jossa vaimo ei kuitenkaan halunnut lähteä sen toisen matkaan vaikka annoin kaikki mahdollisuudet siihen. Eikö se sittenkään ollut niin hyvä ja ihana? Se oli heillä kuitenkin vain leikkiä, ei mitään sen vakavampaa. Kuitenkin se kesti heillä useita kuukausia, kuten jälkeenpäin sain kuulla. Kävin jututtamassa jopa tuota toista miestä ja meillä olikin, kaikesta huolimatta, hyvin valaiseva puolituntinen jonka aikana sain avoimiin kysymyksiini kaikki ne vastaukset joita halusinkin (vaimolta en yhtään vastausta koskaan).
Eli se askarruttaa vieläkin, miksi nainen on valmis uhraamaan LEIKIN takia kaiken? Sen vielä käsitän, että haluaa totaalisen elämänmuutoksen ja vaihtaa kumppanin siihen 'parempaan' ja 'vetreämpään'. Mutta tuo ei mene ymmärrykseeni, että varsin kevein perustein lähdetään pelaamaan peliä jossa on erittäin suuret panokset.
Vai onko niin, ettei siinä huumassa paljon muuta päähän mahdu, eli se oma napa vain on mielessä (etenkin se navan alusta)? Sanotaan että kun miehellä seisoo kulli, niin samalla seisoo järki. Taitaa olla sama tilanne naisellakin oman värkkinsä kanssa.
"Ei se järvikään soutamisesta kulu" sanotaan... eikä petoksessa nyt niinkään suuri huoli ole sen vaimokullan värkin kulumisesta kuin siitä mitä henkisiä paineita se toisen miehen pedissä vierailu aiheuttaa sille ihmiselle joka on kaiken panostanut yhteiseen elämään ja perheen eteen, ajatellut koko ajan perhettään ja "meitä" eikä vain "minua". Sen ymmärtäminen, ettei enää olekaan kunnioitettu ja arvostettu puoliso vaan vain asuinkumppani jota voi kusettaa ja jolle voi valehdella mielin määrin oman selustan ja salarakkaan suojelemiseksi, se ottaa koville. Tosi koville. Ja vielä: TOSI KOVILLE.
Ehkä me olemme kuitenkin niin erilaisia, me ihmiset, toiset ottaa asiat vakavammin ja toiset vähän tai enemmän kevyesti, ajattelematta valintojensa seuraamuksia, huolehtimatta huomisesta. Miksi sitten ylipäätään vaivautua naimisiin ja perustaa perhettä jos antaa viettiensä viedä? Tää on niin vaikee tilanne, tästä ylipääseminen, ettei ole ollenkaan varmaa että tästä edes yli pääsee. Siis henkisesti, siis minä, petetty osapuoli. Vaimon suurin suru näyttää olevan se, miten paha olla minulla nyt on, ei niinkään se mitä tuli tehdyksi.
Kirjoituksestasi henkii että itsetuntosi on saanut kovan kolauksen ja koet olevasi uhri, kun toinen ei olekaan huomannut arvostaa kaikkea mitä olet heidän eteensä tehnyt. Jos olet tarkkana niin ajatukset ovat melko itsekkäitä, niinkuin yleensä näissä tilanteissa. Kukaan kuitenkaan ei ole velvollinen uhrautumaan toisen puolesta eikä toisen velvollisuus myöskään ole ottaa uhria vastaan. Parisuhteessa olisi hyvä pyrkiä pysymään myös yksilönä, jolla on oma yksityinen puolensa, josta toiset eivät koskaan saa kokonaan selvää. Täällä usein lukee viestejä, joissa puoliso sanoo tuntevansa toisen juurta jaksain ja sitten yhtäkkiä kun petos ilmenee ihmetellään omista lähtökohdista käsin että mikä meni pieleen. Ei siinä mikään pieleen mene, vaan toinen ilmaisee vain itseään sellaisena kuin on ja sitä pitäisi myös kunnioittaa. Ei parisuhteesta saisi tehdä vankilaa, jossa tukahdutetaan toisen sisimmät pyrkimykset. Ihmisen kasvuun liittyy monenlaisia vaiheita, jolloin tutkiskellaan itseä, omia pyrkimyksiä ja mitä on jo saanut aikaiseksi. Kriiseiksi näitä aikoja kutsutaan. Ne ovat luonnollisia kehityksellemme ja usein siihen liittyy myös ihmissuhteita, joiden kautta nuo kriisit konkretisoituvat. Toisilla kriisit ovat rajumpia kuin toisilla. Kun tällaiseen tilanteeseen joutuu esim. pettymykseen ihmissuhteessa, olisi paras silloin kääntyä sisäänpäin ja kysyä asioita itseltään pikemmin kuin toiselta.
Olen elämäni vaiheissa niin itse pettänyt kuin tullut petetyksi. Kun kysyit miten toinen voi olla valmis uhraamaan kaiken rakkaussuhteen vuoksi niin ei siihen löydy järjellistä selitystä. Mielestäni se vain liittyy näihin kasvuprosesseihin, tunteet ottavat ohjat ihmisen elämässä niin voimakkaasti että kaikki muu sumenee. Omalla kohdallani tunteet ovat kuljettaneet kuitenkin oikeaan suuntaan, vaikka se suunta ei olekaan miellyttänyt aina kanssaolevia.
Et voi kuitenkaan vastata kuin itsestäsi ja omasta elämästäsi. Jos jäät säälistä kipuilemaan suhteeseen tai jos kumppani kiristämällä pakottaa siihen niin sellainen suhde ei enää ole oikealla pohjalla. Sanoisin kuitenkin että tällaisten kriisien tarkoitus on kysyä itseltä, miksi, mikä tapahtuman tarkoitus on itselle ja mitä se kertoo minusta ja näiden pohdintojen jälkeen vertailla vastauksia kumppanin kanssa.
En yhdy näkemykseesi jonka mukaan avioliitossa olevien pitäisi kunnioittaa ja ymmärtää toista siinäkin tilanteessa että tämä ramppaa vieraissa. Tai että se onkin petetty joka on itsekäs ollut!?! Haloo!!
Naimisiin mennessä kumpikin vannoi uskollisuutta, ja koska pelisääntöjä ei ole sovittu muutettavaksi liiton aikana, en hyväksy omia sooloiluja ja erivapauksien ottoja. Vaadin kumppaniltani ehdotonta uskollisuutta koska itsekin olen ehdottoman uskollinen. Niin simppeliä se on. Mutta nykymaailmassa niin harvinaista, valitettavasti.
Siinä olet oikeassa, että itsetuntoni todella on saanut jumalattoman kolauksen. Ikinä ei ole tuntunut niin pahalta tässä elämässä kuin silloin kun totuus vihdoin selvisi, never.
En ole koskaan tehnyt mitään numeroa "uhrauksistani" perheeni eteen, koska mielestäni se on avioliitossa ollessa itsestään selvyys kummallekin puolisolle että puhalletaan yhteiseen hiileen. Ei sitä erikseen tarvitse korostaa että tein nyt sitä ja tätä meidän eteen.
Ymmärrän ja hyväksyn sen että yksilöllisyys ja tietyn vapauden antaminen myös avioliitossa on paikallaan. Se on itse asiassa erittäin helppoa toiselle myöntää silloin kun LUOTTAA toiseen. Meidän tapauksessa luotin vaimooni varauksetta, annoin hänelle vapautta ja tilaa hengittää. Ja miten hän sen luottamuksen sitten palkitsikaan? Pahimmalla tempulla mitä puolisolleen voi tehdä, siis pyörittämällä toista miestä kuukausikaupalla siinä sivussa. Ei ollut luottamuksen arvoinen, vaikka niin luulin.
Tässä se villakoiran ydin onkin: nykyisin millään ei ole mitään väliä, pääasia että itsellä menee hyvin ja saa kaiken koettua mitä maailmalta kiinni saa, muulla vitunkaan väliä. En kuitenkaan voi hyväksyä sellaista menettelyä kun ja jos ollaan naimisissa, jollain muullakin kuin itsellä on silloin väliä. Miksi sen ymmärtäminen nykyään tuntuu olevan niin monelle liian vaikeaa? Miksi sitten vaivautuu perheelliseksi, jos kuitenkin ajattelee vain itseään ja omaa etuaan joka tilanteessa. Sellaisen ihmisen on hyvä pysyä sinkkuna tai hankkiutua vapaseen suhteeseen jossa kaikkisallivat pelisäännöt on sovittu etukäteen.
Sanoin vaimolle siinä kriisin syvimmässä vaiheessa, että jos tilanne olisikin ollut toisinpäin: olisiko hän ymmärtänyt ja antanut anteeksi. Vastasi vain ettei tiedä... ja hänet tuntien tiedän ettei varmasti olisi enää minua silmissään sietänyt. Senkin sanoin, että itse olisin ensin pistänyt avioliiton poikki ja vasta sitten alkanut pelailemaan uusien siippa-ehdokkaiden kanssa eikä toisinpäin jos sellaista vaihtelua olisin elämältäni halunnut. Ja ehkä tässä onkin se meidän katsontakantojen ero, minulla on moraali ja hänellä ei.
On aivan turha välittaa jälkeenpäin että syy oli siinä ja siinä, jos kuitenkin haluaa vielä jatkaa omaa liittoaan pettämisen tultua ilmi. Oli ne ongelmat mitkä tahansa ja miten vaikeita tahansa siinä liitossa, niin se on varmaa että pettämällä ne ongelmat vasta alkavat.
Taitaa olla parasta käynnistää se eron toinen vaihe heti kun mahdollista, ensimmäisen vaiheen laitoin käyntiin välittömästi kun asiat minulle selvisi. Tässä vain on yritetty räpistellä jotenkin eteenpäin, mutta eipä taida kuitenkaan mitään tästä tulla.
Enpä voi kuin todeta, että olen samaa mieltä ja tilannekin on tismalleen sama paitsi, että meillä miehen ja naisen roolit olivat toisin päin. Itsetunto on saanut kolauksen ja tuntuu tosi yököttävältä ajatukselta, että petetty olisi käytöksellään aiheuttanut pettämisen. Jokaisessa parisuhteessa on ongelmansa ja niihin tarvitaan kaksi. Ei kuitenkaan osoita pettäjältä kovin aikuismaista käytöstä, jos alkaa ongelmia paeta vieraaseen syliin. Kuten kirjoitit, siitä ne vasta ongelmat alkaa. Useimmissa tapauksissa esimerkiksi avioero voitaisiin hoitaa asiallisesti ilman pettämistä, mutta pettäminen tuo sellaiset vihan ja sekavuuden tunteet pintaan, että avioerokin menee "pieleen".
Meilläkin oli vapautta puolin ja toisin, ja toinen käytti sitä vapautta ja luottamusta väärin. Ainakin minun mieheni suurin uskottomuuden syy oli omien sanojensa mukaan oma paha olo. Sitä hän koetti helpottaa saamalla itsetunnon kohotusta toisen naisen sylissä. Oli varmaan sen arvoista aikansa.
Paljastumisen jälkeen ei varmaan ole ollut hyvä olo itsellä, vaimolla tai lapsilla. Miehelle oli jopa yllätys, etten halua jatkaa hänen kanssaan, koska hän oli jo lopettanut suhteen siinä vaiheessa, kun sain sen tietää.
Ei vaimosi luullut mitään uhraavansa, kun ei ollut tarkoitus jäädä kiinni. Ihan sama juttu naisellakin oman värkkinsä kanssa (valitettavasti). Nykypäivän trendi näyttää suosivan pettämistä ja erityisesti miehet sitä etunenässä... ja siihenhän tarvitaan kaksi. Onneksi kirjoituksesi on raikas selonteko ja muistutus siitä, miten se satuttaa parisuhdetta.
Hyvin todellinen tilanne tuo: "Vaimon suurin suru näyttää olevan se, miten paha olla minulla nyt on, ei niinkään se mitä tuli tehdyksi." Mutta muuttuisiko paha olosi paremmaksi, jos vaimosi katuisi tekojaan? Tai mikäli sanoisi edes katuvansa..? Tuskinpa. Sensijaan, ellet tietäisi ollenkaan vaimosi uskottomuudesta, sinulla ei olisi paha olla. Siinä on pähkinänkuoressa se, miksi uskottomuutta salataan. On totista totta, ettei sellainen satu mitä ei tiedä. Ja kun tietää, niin sen voisi ottaa luottamuksenosoituksena... vaikka hullultahan se kuullostaa.
Sitten toisaalta. Itse haen elämyksiä miehistä sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Olen koko avioliittoni ajan tapaillut exääni yli 20 vuoden takaa... Lisäksi minulla on muita miespuolisia ystäviä, joista nuorin on vielä kaikenlisäksi minua puolet nuorempi. Hänen kanssaan sujuu vuorovaikutus todella mukavasti. Joskus vain tulee mieleen, että mieheni on tosi kova jätkä, kun ei ole koskaan sanonut poikkipuolista sanaa asiasta. Moni olisi sanonut, sen tiedän. Joku toinen myös pyytänyt valitsemaan joko miehen tai ystävämiehet. Ja tiedätkö mitä? Mikäli mieheni pyytäisi minua valitsemaan joko hänet tai ystävämieheni, niin en voisi valita häntä! Jos taas minulla olisi seksisuhde johonkuhun ja minun pitäisi valita hänet tai mieheni, valitsisin mieheni (varmaankin jo paljon ennen kuin mieheni saisi tuosta toisesta tietää!). Eikö ole omituista?
Kaikki erehtyvät ehkäpä kerran vain, pettymytksen tyttö tuo kaunis toi, mutta ketäpä ei elämässään joskus erehtyisi.
Minkä takia joku tekee tollasta, onkin kinkkinen kysymys, mihin ei ole vain yhtä vastausta. Mä en usko, että se olisi vain seksi, vaan jokin ajattelemattomuus, mitä ei sillä hetkellä tule ajateltua, mutta varmasti kaduttaa jälkeen päin, viimestään siinä vaiheessa, kun pelkää menettävänsä sen oikean rakkaansa.
Se on se jokin jännitys, vaihtelua omaan turvalliseen ja ihanaan elämään mikä on kuitenkin niin tasasta.
Ja sen kokeilu kelpaako sitä enään muille ja se ensiihastumisen tunne, kun olet toisen ihailun kohde ja huomaat, että kelpaat muillekkin.
Mikä oikeesti on kuin saippuakupla mikä hajoo, mutta on hetken ilo. Ei edes vakavaa, mutta tosi rankkaa kaikille, kun kiinni jää ja vaikka ei kiinni jäiskään niin se on kummiskin rankkaa se syyllisyys.
Monen vuoden jälkeen, se vain tuntuu hyvältä, kun sä kelpaat muillekkin. (Mä tosin koin se vasta eron jälkeen), mutta kyllä se kummasti kohotti itsetuntoa huomata, että kelpaa muillekkin ja on palvottu tai siis haluttu.
Ihmiset on erehtyväisiä ja aina ei tule ajateltua järkevästi (vaikka pitäis)mitä tekee, mutta mun mielestä jokainen ansaitsee kummiskin toisen mahdollisuuden, koska ihminen on sellainen, että jotkut asiat vain opitaan kantapään kautta ja menettämisen pelosta.
On varmasti vaikeaa vastata MIKSI jos ei sitä viellä itsekkään tiedä, joskus tai usein vie aikaa ennenkuin ymmärtää itsekkään miksi on tehnyt jotakin asioita.
Ehkä tällä hetkellä sinä olet enemmän kunnioitettu ja arvostettu mies, kuin osaat kuvitellakkaan, vaikka ei siltä varmasti tunnu.
Jos sun vaimos katuu ja haluaa jäädä kotiin ja sinä pystyt antamaan anteeksi, niin mä uskon, että tällä hetkellä hän kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa sinua enemmän kuin koskaan.
En oikein usko väittämääsi, että jos uskottomuudesta ei tiedä, se ei satuta. Ensinnäkin uskottomuss tulee yleensä ennemmin tai myöhemmin tietoon. Silloin petetyn maailma murenee. Se mitä on luullut todeksi ei olekaan totta. Toiseksi uskottomuus vaikuttaa aina suhteeseen, vaikkei se tulisi ilmikään, ja etäännyttää puolisoita toisistaan ja se taas satuttaa.
Sikäli sama tilanne meilläkin, että puolison sivusuhde paljastui minulle vasta kun se oli jo loppunut. Tai ainakin niin asian ymmärsin että se oli jo loppunut muutama kk sitten. Täysin varmaa tietoa en koskaan saa, tiedä vaikka vielä jatkuisi jollain tasolla kuitenkin?
Olen tässä ikään kuin vedenjakajalla oman elämäni kanssa, jatkaako vielä ja yrittää kerätä sirpaleista jotain kasaan vai lähteäkö uuteen elämään. Siinäpä iso kysymys, jota olen puntaroinut viikkokaupalla. Enkä täysin varmaa vastausta vielä ole itselleni pystynyt luomaan. Toisinaan kun musta vaihe iskee päälle, olen aivan vakuuttunut että jätän vaimoni, sen verran pahan tempun teki. Mutta sitten kun asiaa miettii enemmän, siinä tavallaan joutuisin jättämään lapseni ja sitä en halua. Todella ristiriitainen tilanne, teki niin tai näin niin aina kärsii.
Välillä tämä elämä mättää niskaan enempi kuin jaksaa kantaa. Minkä takia??
Mieheni uskottomuus paljastui reilu vuosi sitten ja vieläkin mättää silloin tällöin. Välillä on viikkojen hyviä jaksoja, sitten tulee mustia päiviä. Sellaista päivää ei ole vielä tullut, etten asiaa miettisi, mutta aina ei vain satu yhtä kovasti. Varmasti olisi ollut helpompi ottaa avioero heti uskottomuuden paljastuttua. Toisaalta asiat olisivat jääneet käsittelemättä ja juttu olisi vaivannut lopun ikää. Oikeastaan olen tyytyväinen, etten avioeropäätöstä ole tehnyt. En edelleenkään ole varma, että se olisi oikea ratkaisu. Välillä tuntuu, että elämä menee ikään kuin hukkaan tässä liitossa roikkuessa (siis niinä mustina päivinä). Välillä elämä on mallillaan. Olemme keskustelleet viimeisen vuoden aikana kohtuullisen paljon kaikista asioista ja se on ainakin tosiasia, ettei suhteemme ikinä palaa entiselleen. Uusikin elämänmuoto on pääosin silti ihan ok.
Minunkaan mieheni ei ajatellut haluavansa jakaa elämäänsä toisen naisen kanssa eikä siis halunnut kuulemma missään vaiheessa avioeroa. Viime aikoina juuri se onkin alkanut minua ottamaan päähän. Onko meidän avioliittomme niin vähäarvoinen, että se piti riskeerata ihan vain mitäänsanomattoman jutun takia? Luulen mieheni yrittävän vakuuttaa rakkauttaan sanomalla, ettei voisi elää toisen naisensa kanssa. Minä taas ajattelen ihan päinvastoin eli miksi riskeerata kaikki vähäpätöisen jutun takia. Mieheni ei siis ole sanonut, ettei hän voisi elää kenenkään muun kuin minun kanssani, mutta kyseinen toinen nainen oli helpottamassa hänen elämäänsä vaikeassa vaiheessa.
sä sait tietää suhteesta kun se oli jo loppunut???
Vastaan tähän omalta kohdaltani.
Sanotaan nyt näin, että kaikki on sallittua sodassa ja rakkaudessa tai että tarkoitus pyhittää keinot...
Tarpeeksi vahvat epäilyt kun on olemassa ja toinen ei myönnä mitään vaikka "pään leikkaisi irti" niin tieto ja todistusaineisto on etsittävä muuta kautta. Minä sain selville (en voi tarkemmin kertoa miten, mutta sattumallakin oli osuutensa) vaimon rakastajan nimen ja sitä kautta pääsin jäljille ja kovan salapoliisityön seurauksena löysin itseni soittelemassa tuon "käenpojan" ovikelloa... mies kertoi auliisti kaiken mitä halusin, koska heti alussa sanoin että tiedän heidän suhteestaan ja haluan käydä sivistynyttä keskustelua hänen kanssaan. Ja näin myös tehtiin. Eikä hänellä eronneena ja kahden lapsen yhteishuoltajana ollut mitään menetettävää enää, suhteensa vaimooni oli päättynyt jo muutama kk aiemmin.
Tosin jonkinlaisessa yhteydessä olivat olleet myöhemminkin, ilmeisesti vaimoani jäi kaivelemaan se, että hänelle kävi kuitenkin ohraisesti siinä pelissä ja että miten tuo rakastaja asian otti. Vittu joo, siinäkin naiseni ajatteli vain tuon toisen tunteita, eikä minun. Kyllä taas kiristää...
suuressa osassa tapauksista uskottomuus ei tule kumppanin tietoon, koskaan. Eli tietäminen satuttaa, ei uskottomuus. Tosin sekään ei satuta läheskään murenemispisteeseen asti sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät elämää hiukan laajemmin kuin pelkästään omien tunteiden kautta. Uskottomuus voi jopa lähentää parisuhdetta (vaikkei toinen edes tietäisi siitä). Huomatessa, ettei ruoho ole yhtään sen vihreämpää aidan tuolla kuin tällä puolen, se rauhoittaa kummasti ja arvostus kumppaniaan kohtaan kasvaa.
Itse olen kokenut äskettäin saman, mies on pettänyt minua toisen kanssa pari kuukautta. Sain suhteen selville ja nyt on avioero edessä, mies ei halua jättää uutta rakastaan. Asumme yhdessä vielä toistaiseksi,kunnes hän löytää asunnon. Olen aivan sekaisin ja neuvoton, tiedän että tästä selviän ja elämä jatkuu, mutta miten!!??
Joillakin idioottivammasilla seksi voi olla ainoa syy, panon takia revitään rikki joskus perheetkin. Toivottavasti saavat joskus mitä ansaitsevat.
Pettämiseen on monia syitä, seksi vain yksi niistä. Luulen, että yleisin syy on yksilön oma ikäkausi- tai muutoskriisi.
Rakastuminen hullaannuttaa, oikeastaan rakastaa sitä rakastumisen tunnetta. Viimeistään parin vuoden kuluttua rakastuminen loppuu ja totuus iskee pettäjän silmille - mitä meninkään tekemään?
Et koskaan voi tuntea toista ihmistä kokonaan. Vaimosi ei luultavasti ole tietoisesti leikkinyt elämällänne. Hän teki valinnan ja aloitti suhteen. Nyt hän haluaa vielä jatkaa kanssasi - sinun olisi vain päätettävä, tahdotko rakastaa häntä tässä hirveässä vastamäessä?
rakkauteen kun minua vuosikymmeniä puoliso petti ja vaikka kuinka vanno!
Alkaa vaan niin tajuttomasti tehdä
vierasta mieli, että on pakko mennä.
Onneksi mieheni suvaitsee.
koko totuus mutta yks suuri syy se on
Minun aikeeni ja haluni pettää johtuu siitä ettei meillä ollut seksielämää tai se oli niin huonoa, että halusin enemmän. Mieheni on viagran voimalla toimiva. Hän saa tyydytyksen mutta minä en. Hän kokee että kaikki on hyvin, puhua ei hänelle voi, hän suuttuu ja pitää sitä arvosteluna ja moitteena, jos kerron omista toiveistani. En pysty omia tunteitani "rukkaamaan" kellon mukaan, koska pillerit tehoavat ja sitten pian ja kaikki on ohi. Olen 50v nainen joka elän puutteessa ja omia halujani ja tarpeitani aion ruveta täyttämään, kun sopiva tilanne ja MIES tulee vastaan. Haluan kokea kunnon rakastelun hyväilyineen, ja halujen heräämisestä alkaen. Edes vielä kerran.....
on, että vain murto-osa uskottomuudesta johtuu seksinpuutteesta tai ns. vaihtelunhalusta. Kyllä siinä erilaiset tunteet ovat useinmiten pääosassa, muttei niitä kannata selvittää kuin korkeintaan itselleen. Toisaalta myös ihan tarpeetonta. Pitää keskittyä parisuhteeseen ja siihen miten jatkaa eteenpäin.
sellaista jänniytksen etsimistä, kun kaipaa säpinää niin pettää. Ainakin monella. Voi mennä oman ukon kanssa hyvin ja seksikin sujua, voi rakastaa omaansa ja silti pettää.
Minun mieheni on ilkeä humalassa ja sanoo
minusta ilkeitä asioita saadakseen toisen
suuttuun. Selvinpäin sitten sanoo ettei
humalaisen puheeseen kannata takertua ja
vaatii multa seksiä jatkuvasti ja jos en
suostu tulee kommentteja lisää...ne ilkeät
sanat muistuu mieleen aina kun seksistä on
kyse.En nauti meidän yhteisistä hetkistä ja
en muista milloin olisin saannut orgasmia
ja nauttinut seksistä....silloin on käynnyt
mielessä pettäminen, mutta en kuitenkaan ole
viellä tehnyt sitä.