Ollaan oltu naimisissa yli 16v ja on murrosikäiset lapset.Ongelma on se ikuinen eli puhumattomuus sekä rahan käyttö, itse olen aina ollut tarkka siinä(ennen avioliittoamme)Aina kun yritän puhua rahankäytöstö ym.laskuista niin hän suuttuu heti, ettei hän muka ymmärrä, hänhän tietää kaikesta kaiken.Lapsille hän on hyvä isä,ajattelee lastemme parasta.Mutta parisuhteemme on aivan tukossa,itse olen sosiaalisempi luonne,hän erakkomainen.En saisi mihinkään lähteä mm.työkavereiden kanssa, heti alkaa mökötys tai sen jälkeen joka kestää ja kestää.Pettänyt en ole koskaan.Hän itse liikkuu mieluummin luonnossa ym.Ja sitten tuo puhuminen,tuntuu ettei meillä ole muuta yhteistä kuin lapset ja velka ja sitten kun hän puhuu mulle, niin puhe on naljailua,olen sanonnut puhu kunnolla(lapsuuden mallia sekin)Kunnon keskustelua ei saa mistään.Avioliittoneuvonnassa ollaan käyty vuosia sitten,taisi siita jotain apua olla.(mieheni mielestä joutavanpäiväistä.)Monta kertaa olen miettinyt pitäisikö erota, mutta lapset ovat kuitenkin etusijalla ja heidän hyvinvointinsa.
Avioliittoko karilla
Mitä tehdä
51695
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aivan kuin olisin lukenut tekstistäsi omaa elämääni...Eroavaisuus oli että naimisissa olen ollut 13.v ja 1 yhteinen lapsi. Miehelläni on edellisestä avioliitosta 1 lapsi, joka jo aikuinen. Minunkin mieheni tietää kaikesta kaiken, ansaitsee paremmin kuin kukaan muu..(omasta mielestään). Ei arvosta ketään muita, lääkäreitä, poliiseja jne..On lapsellemme hyvä isä, mutta antaa liian paljon periksi pojallemme! Siitä keskenään erimielisyyksiä..
Moittii minua koska olen niin sosiaalinen ja tulen juttuun kaikkien kanssa. Olen yrittänyt selittää, jos se olisikin perinnöllistä tai jopa johtuisi horoskooppimerkeistä. Itse olen oinas ja mieheni rapu. ( Rapu-Oinas eivät sovi toisilleen). Mieheni on myös erakko luonne, meillä ei tarvi tai saisi käydä ketään kylässä. Ainakaan sukulaisia tai niiden miehiä. En ole myöntynyt mieheni "ehdotuksiin" ystävieni tai siskojeni perh. vierailuista. Ovat aina tervetulleita! Tykkäsi mieheni tai ei..
En minäkään saisi kulkea missään, edes siskolla en saisi käydä saunomassa, mutta käyn! Koti ei voi olla vankila, vaikka siltä minusta ainakin joskus meinaa tuntua. Mieheni myös ilkeilee lähes joka päivä, tuntuu joskus että onkohan sillä joku TARVE loukata minua ja mistä se johtuu? Lapsuudesta ehkä? Jos alamme keskustella jostain asiasta, niin mieheni keskeyttää koko ajan, en saa koskaan kerrottua asiaani loppuun asti..Vaikka kuinka YRITÄN! Olemme juuri rakentaneet talon ja nyt keväällä vielä paljon ulkohommia. Olenkin sanonut hänelle että aivan kuin ystävykset rakentaisivat tätä, tämähän on kuin kulissi avioliitto.. Mieheni on muuten minua toistakymmentävuotta vanhempi. Reilu 6.v sitten mekin kävimme avioliittoneuvonnassa, mieheni moitti ja moittii edelleen että ei sieltä saanut apua! Aivan turhaa koko touhu! Olen itse laittanut kerran eron vireille...mutta sitten mieheni äiti kuoli ja heti perään minun äitini.
Silloin eroa ei viety loppuun asti, mutta voit vain uskoa kuinka monesti olen ajatellut erota... Ainut todellinen syy miksi en ole eronnut, on lapsemme. Ainakin tällä hetkellä. Minun isäni tietää paljon elämästäni ja onkin sanonut minulle että : Sinun pitää nauttia elämästä juuri nyt, elämme vain yhden kerran maan päällä ja hän toivoo että voisin elää elämäni onnellisena. Isäni ei ole eroa vastaan, vaan toivoo että voisin olla onnellinen. Ehkä tuleva mieheni ei olisi sairaalloisen mustasukkainen ja saisin nauttia elämästä ja rakkaudesta? En tunne sinua, mutta meillä olisi varmaan paljon keskusteltavaa.. Toivon hyvää jatkoa elämääsi! Ymmärrän mitä tunnet.
oma suhteeni on kestänyt reilut 15 vuotta, ja ollut pitkälti myös samantyylinen, osakseni olen saanut solvaamista ym. Missään ei ole saanut käydä ja jos on käytykin niin sekin hauskuus on loppunut viimeistään kotona kun nauramisesta on moitittu. Olen ollut toiselle kuin jalkarätti, mutta pikkuhiljaa vuosien aikana olen saanut kerättyä itseeni voimaa vastustaa. Kukaan ei tiedä sitä, mitä on olla alistettuna puolet elämästään, kun et saa itse päättää mitä päällesi laitat.
Nyt mulla on mitta täynnä, vaikka arjen asiat ja lapsi ovat ne asiat jotka vielä hidastavat eroamista, on se kuitenkin edessä, olen päättänyt jatkaa eteenpäin yksin. Oikeastaan olen saanut tarpeekseni koko miessukupolvesta. Nyt kuuntelen töiden jälkeen katuvaa ja itkevää miestä, joka ei herätä muuta tunnetta kuin välinpitämättömyyttä. Oloni on kuin olisin sisältä kuollut. Jatkaa ei kuitenkaan enää pysty, vaikka se kai olisi helpoin vaihtoehto vaan jäädä tähän ja jatkaa tätä puolikuollutta elämää.
Viimeisin on tämä itsemurhalla uhkailu, mutta kun sekään ei minuun vaikuta millään tavalla, toiselta vaan aikalailla halpamainen veto kun kysymyksessä on myös lapsi. Mietin vaan että koskahan alkaa minun hengenlähdölläni uhkailu :(
lopulta otin ja lähdin. Enkä kadu!
Sain rakkauden ja uuden avioliiton. Kaikki läheiseni sanoivat että aloin kukoistamaan ja olin kuin uusi ihminen.
pitkässä suhteessa tuollainen puhumattomuus.itse kyllästyin pari vuotta sitten,siihen puhumattomuuteen,ja naljailuun,nostin sitten kytkintä ja lähdin.lapset kohta murrosiässä,heidän takiaan jaksoin odottaa,noinkin kauan.Nyt olen onnellinen,ilman suhdetta,edelleen.
http://personal.inet.fi/koti/hnmkyaviol/doc/leiri.htm