Mantra-automaattiuskovat

Ex-Baalinpalvoja

Olen huomannut että kautta koko maan ihmiset hokee samoja mantroja. Joista yleisimpiä ovat "Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon" "Pikkulapset ovat viattomia ja pääsevät taivaaseen" "Esiaviollinen seksi on syntiä" "Meidän pitää kunnioittaa esivaltaa" "Joitakin ihmisiä Jumala käyttää tosi paljon"

En sano tällä että noissa lausunnoissa mitään väärää on mutta ei-uskovalle ja etsikolle ne kuulostavat sellaisilta mantroilta joita ihmiset hokevat. Nuo ovat vastauksia tiettyihin kysymyksiin ja vastaus esitetään yleensä vain käyttämällä noita lainausmerkeissä olevia lauseita. Ilman että mitään sen kummenpaa selitystä asiasta annetaan.

1

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aloittajan esimerkit yleisistä uskonnollisista lausahduksista ovat ongelmallisia myös siksi, ettei aina ole varmuutta mitä niillä tarkoitetan.

      Mitä esim. on vapaa tahto ja onko sitä ihmisellä yleensä olemassa. - Filosofit ja teologit ovat puurtaneet ja vääntäneet kättä vapaan tahdon ongelman kanssa ainakin pari vuosituhatta,tietääkseni, selvyyteen tai yksimielisyyteen pääsemättä.

      Entä pikkulapsen viattomuus? Mitä oikein viattomuudella tarkoitetaan ja miten se suhteutuu esim. perisyntioppiin?

      Tai esiaviollinen seksi. Milloin voidaan katsoa ja millä perusteilla avioliiton olevan niin pätevä, se, että se sallii sukupuolisen kanssakäymisen. Tai alkaako avioliitto varsinaisesti jo itse sukupuoliyhteydestä ilman yhteiskunnallisia avioliiton vahvistusrituaaleja? - Tai voivatko olosuhteet joissakin tapauksissa (ainakin teoriassa) sallia esiaviollisen seksin niin, ettei sitä katsota synniksi vaikka normaaliolosuhteissa se sellaiseksi ymmärrettäisiinkin.

      Mitä esivallan kunnioittamiseen sisältyy? Pätevätkö nykyisenä demokratian aikakautena samat esivallan kunnioittamisen säännöt kuin yksinvaltiuden aikakausilla?

      Käyttääkö Jumala paljon vain saarnamiehiä, rukoilijoita, virsien ja hengellisten laulujen tekijöitä vai käyttääkö Hän paljon myös ahkeria ojankaivajia, rakennusmiehia, poliiseja taikka armeijan upseereita?

      Kaiken kaikkiaan: ellei puhu saman "kaanaan kielen" murretta, on varsin vaikea ymmärtää mitä, sinänsä varmaankin vilpitön, uskova yritää etsivälle kyselijälle sanoa. Kyselijä saattaa peräti tuskastua toisen antamiin vastauksiin, jotka eivät hänen mielestään vastaa ollenkaan mihinkään: ovatpahan vai usein kuultuja kliseitä ja menevät vain ´korvasta sisään ja toisesta ulos´.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1180
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      459
      1168
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe