Onko kukaan pitkään sinkkuna ollut ajatellu semmosta, että ehkä ei löydä kumppania sen takia kun ei osaa rakastaa itseään?
Mulla esim. tulee suhteen alussa tunne, että toinen on liian hyvä minulle, mitä toinen ajattelee minusta, jne.
Pidän itsestäni, mutta miten joku voi rakastaa minua jos en minä itse?
Miten siis oppia rakastamaan itseään?!
Mulla esim. tulee suhteen alussa tunne, että toinen on liian hyvä minulle, mitä toinen ajattelee minusta, jne.
Pidän itsestäni, mutta miten joku voi rakastaa minua jos en minä itse?
Miten siis oppia rakastamaan itseään?!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Se on kai aika yleinen ongelma, ettei rakasta itseään. Jotkut sotkee siihen sen, jos on epätyytyväinen johonkin kohtaan itsessään. Kuitenkin siis vaikka takamus olisi liian iso tms niin on mahdollista rakastaa itseään.
Ehkä jonkinlainen harjoitus auttaisi. Hakisi itsestään juttuja, joista pitää. Rakkaus ensisilmäyksellä ei onnistu, ellet sitten ole viettänyt koko ikääsi katsomatta peiliin. Suorista ryhtisi kävellessä ja näytä muillekin, että olet ylpeä itsestäsi. Vaikket ihan kokonaan olisikaan, niin se, että kannat itsesi arvokkaasti, viestittää muillekin että sinussa on jotain ainutlaatuista.
Mieti mitä voisit tehdä itsetuntosi kohottamiseksi. Jokin harrastus, pientä hemmottelua.. Jotain, mistä ei varmasti kuitenkaan tule morkkista.
Muista, että olet ainoa ihminen, jonka kanssa ihan varmasti tulet viettämään lopun elämäsi, joten kannattaa tutustua kunnolla ja nauttia pienistäkin edistysaskelista ja saavutuksista. Eikä saa asettaa tavoitteita, joiden saavuttaminen on mahdotonta, koska epäonnistuminen voi saada sinut taas hetkeksi lannistumaan ja jopa kiukuttelemaan itsellesi.
Tietenkin se toinen voi rakastaa vaikka sä et:) Katos hänellä on erilainen näkökulma sinuun,ei näe niitä juttuna heikkouksina mitä itse sellasina pidät.Tai on jopa sitä mieltä että pienet puutteet kuuluu asiaan..
Aina kun yritän rakastaa itseäni tulee yliminä paikalle ja palauttaa minut maan pinnalle. Se on kai mustasukkainen tai jotain..
Pitäis varmaan laittaa persoonallisuuden eri ilmentymille ja kerroksille joku vuorolappusysteemi.. Tietäis sit ainaki millon se pilvistä pudotus on edessä ja kerkeis köyttää tyynyt persauksiin :)
Olen siis tyytyväinen omaan kroppaani, ei mitään morkkiksia siitä. Ongelma tuntuukin olevan ajattelu maailmassa, eli korvien välissä. Ajattelen liikaa sitä, että mitä toiset minusta ajattelee. Kai sitä on liian perfektionisti.
Miten saisi itsensä ajattelemaan niin, että sitä on ihan normaali ja saman arvoinen kuin muutkin, eikä pitäisi toisia ylempänä kuin itseään.. se onkin sitten jo vähän hankalampaa. Ajattelen esim. niin, että "toi on lääkäri ja mä vaan tuoteryhmävastaava, voiko lääkäri pitää minua mielenkiintoisena ihmisenä.." tai "tuolla on nyt paljon muodikkaammat vaatteet ku mulla.." Tuommosia niin typeriä, maallisia ja mitättömiä juttuja tässä päässä liikkuu.
Itse kun en kategorisoi ihmisiä ammatin ja vaatteiden perusteella, niin miksi luulen että muut tekevät niin minusta? Hankala tämä ihmisen luonne =)
pikemminkin huono itsetunto (miellyttämisen halu?) kuin se, ettei rakastaisi itseään? :)
Koska mun mielestäni tuo ainakin voisi viitata siihen, jos kerran mietit toisten ajatuksia sinusta ja sinun ulkonäöstäsi ja oletko yhteiskunnassa alemmassa ammatissa kuin lääkäri (joka on niin prkl arvostettu ammatti) tai tuolla on fiinimmät kuteet kuin minulla on.
"Itse kun en kategorisoi ihmisiä ammatin ja vaatteiden perusteella, niin miksi luulen että muut tekevät niin minusta?"
Kyllähän jotkut ihmiset tekevät tuota jatkuvasti, ei se riipu siitä arvioitavasta ihmisestä. Toiset vaan on ylimielisempiä kuin toiset. Eikä sinun kannata vaivata päätäsi tuollaisilla asioilla. Pääset niin kovin paljon helpommalla kun yrittäisit olla ylpeä siitä, mitä sinä olet etkä miettisi sitä, että mitä sinun pitäisi olla muiden mielestä. Varsinkin silloin jos olet tyytyväinen elämääsi, tykkäät esim. työpaikastasi jne.
Jos vaikka ajatellaan niin, että sinä teet sitä työtä, mitä haluat (tai kuitenkin viihdyt työssäsi), niin joku sinua "korkeammin kouluttautunut" voi samaan aikaan olla tyytymätön omaan elämäänsä. Ehkä tämä ihminen on aina halunnut vaikkapa parturikampaajaksi, mutta yhteiskunnallisten / ulkopuolisten paineiden takia onkin kouluttautunut korkeampaan virkaan. Eikä voi sietää sitä työtään :)
Anna vain muiden olla mitä mieltä tahansa, et sinä kuitenkaan IKINÄ voi miellyttää kaikkia :)
Eivät ihmiset paljon katsö töisia ja arvioi heitä.Kaikki ajattelee vain itseään.
Se onkin nimittäin se vaikein rakkaus-suhde; suhde itseensä. Mutta tunnistan tuon "kelpaanko"- ajatuksenkin. Olen pohtinut sitä kovin viime aikoina, ja päätynyt siihen, että oikeastaan PITÄISI OPETTAA ITSENSÄ ajattelemaan kelpaavatko muut minulle... siis parisuhteessa. Kuinka muut voivat kelpuuttaa jos itse koko ajan pohtii kelpaanko?
Samaa mieltä sun kans kristas, oon miettiny samaa, et pitäis tosiaankin aatella niin että kelpaako muut minulle.. Eikä toisin päin.
Voihan mulla tietty olla jotain häikkää itsetunnonkin kans, mutta mielestäni huonosta itsetunnosta puhutaan silloin kun ei olla tyytyväisiä ulkoiseen minään, siihen miten muut sut näkevät, eli ulkonäkö kysymys.
Korjatkaa jos oon väärässä. Mä en siis ajattele niin että mitähän tuokin nyt aattelee mun hiuksista, tai oonkohan mä sen mielestä ruma, yms.
Eli haluan että ihmiset pitävät minusta persoonana.
Ja todellakin, se on jo huomattu että kaikkia ei voi miellyttää =)
har samma dilemma
Hieman karuja kokeneen näkökulmaa ja pari vihjettä "itserakkauden" opintielle.
Itse (heh heh) pidän lukemisesta ja hyvistä sekä toisinaan vähemmän hyvistä kirjoista. Sain joululahjaksi eräältä minulle hyvin tärkeältä ihmiseltä Caroline Myssin kirjan "Ihmeellinen voima". Myss kirjoittaa muutakin ja asiaa kirjoittaakin. Menevälle nykysinkulle ei ihan heikko valinta ole Jari Sarasvuo. Bisneksentekijä vimosen päälle on myös ajattelija ja elämänfilosofi. Hänen kirjoittamastaan löysin ideoita siitä, miten on mahdollista yhdistää inhimillisyys ja menestys ja itsetuntemus. Menestys vielä hetken antaa odottaa itseään, mutta eiköhän sekin sieltä vielä tule, kun jaksaa jatkaa tällä inhimillisen itsekunnioituksen tiellä. Jotta ei liian nokka nouse pystyyn, kannattaa vilkaista, mitä Pentti Linkola on maininnut. Siinä hetkessä, kun hänen maalaamansa synkkä tulevaisuuden arvio ahdistaa, kannattaa tarttua Elisabeth Haichin teokseen "Vihkimys".
Ihminen on liian pieni ratkaisemaan yksin elämän peruskysymyksen. Tässä hetkessä eläminen on elämisen vaikein haaste. Kun kirjoitan tätä, mieleni ajaa minut etsimään jonkun itseäni viisaamman lausumaa. Löysin tämän - se on seitsemännen chakran rukous:
"Anna minun olla avoin ja vastaanottavainen kaikelle johdatukselle, joka ohjaa minut antamaan henkistä tukea muille. Ja kun olen itse tuen tarpeessa, ohjaaq minut niiden ihmisten luokse, jotka sinä valitset minun luokseni. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että sinä niin tarkoin jarakastavasti pidät silmällä meitä kaikkia, jotka elämme yhdessä tämän maan kamaralla. Usein emme ymmärrä, miksi meidän on kestettävä se mitä osaksemme annetaan. Anna minulle sellaisina aikoina uskon voima. Ohjaa minut aina elämään palvellen, jotta olisin hyödyksi ihmiskunnalle ja tekisin omasta henkisestä matkastani parhaan mahdollisen."
Mitä toinen ajattelee?
Se mahtaa olla lähinnä hänen ongelmansa. Sinun ongelmasi siitä voi tulla sitten, jos haluat sitoutua ihmiseen, joka ajattelee sinusta negatiivisesti. Se "ongelma" on helposti väistettävissä. Etsi seurasi sieltä, missä liikkuu omaa arvomaailmaasi vastaavia ihmisiä. Jos olet kalastaja, mene etsimään seuraasi vaikka pilkkikisoista. Jos olet tanssija/liikuja, kierrä tanssilavoja. Jos olet juoppo, mene baaritiskille bongailemaan.
"Miten siis oppia rakastamaan itseään?!"
Lue hyviä kirjoja ja huonoja myös. Keskustele mahdollisimman moninaisten ihmisten kanssa. Tarkkaile toisten käyttäytymistä ja erityisesti omaasi erilaisissa tilanteissa. Tee itsellesi selväksi, että yhtä ja ainoaa totuutta ei ole olemassa... on vain näkemyksiä, mielipiteitä ja tulkintoja omaa kokemustaustaa peilaten.
Paljon tuli luettavaa tekstiviestiajan ihmiselle... Mutta kun minä RAKASTAN kirjoittamista ja tämä on hauskaa. Kaiken tämän olisi voinut sanoa yhdessä lauseessa.
Mene johonkin hiljaiseen paikkaan ja kuuntele sitä, mitä hiljaisuus kertoo sinulle siitä kuka olet ja mitä elämältäsi haluat.
Niin, ne ovat kaksi eri asiaa, jokin luettu kirja antaa jokaiselle ihmiselle jotain erilaista.Jokainen kokee todellisuuden ja kirjoituksen omalla tavallaan ja saa siitä irti eri asioita, jotkin enemmän ja toiset vähemmän.
Kun katselee, kuuntelee ja lukee niin todellisuudessa voi tuntea asioita joita ei ole tarkoitettu nähtäväksi eikä luettavaksi, sanotaankin yleisesti että luetaan rivien välistä.
Jos olet herkkä ihminen niin sinulla voi olla ongelma, näet liikaa, tunnet liikaa ja koet liikaa, tiedät ihmisen eleistä, tyylistä ja sanoista enemmän kuin tämä kyseinen ihminen itse.
Mikäli haluaa oppia nopeasti ja helposti niin kannattaa seurata lapsia ja eläimiä, ne ovat rehellisiä, avoimia ja suoria, vaikka heissäkin on oveluutta ja kieroutta niin sen huomaa helposti, aikuiset ihmiset ovat vaikeampia, monet ovat nimittäin hyviä teatterin esittäjiä ja kestää aika pitkään ennenkuin maskin takana lymyilevä ihminen paljastuu.
Parisuhteen muodostuminen on vaikeeta nykyaikana, siksi että eletään trendien ja toisten aatteiden mukaan, halutaan olla johonkin piiriin kuuluvia ja esiinnytään sen mukaisesti.Ihmisen oma sisin ei pääse vaikuttamaan, sen mukaan ei elätä ja yritetään olla jotain muuta kuin oma itsensä.
Kun ihminen ei saa olla itsensä, on parisuhteenkin muodostuminen vaikeeta, ei osata rakastaa eikä antaa rakkautta, eletään epävarmuuden ja epäluulon valtakunnassa.
Koska itse elän siten kun tuntuu hyvältä niin se tapa poikkeaa muista ja olen taas sinkku siitä syystä.
Lopputulos: Onnellisen parisuhteen muodostuminen on kaikille vaikeaa !
Kun on tyytyväinen itseensä ja henkisessä balanssissa niin muutkin huomaavat sen.
Koita psyykata itseäsi. Pyhitä vuorokaudesta pieni hetki sille että ajattelet mielessäsi että tämä päivä on ollut hyvä. Jos jotain ikävää on tapahtunut niin sellaista elämä on, sinä olet silti hyvä ihminen. On hienoa olla sinä. Ajattele hyviä asioita itsessäsi ja elämässäsi ja opettele hyväksymään ne viat joille et voi mitään.
Itse pääsin avioeron syyllisyydentunteesta eroon kun mielessäni annoin itselleni anteeksi.
Etsi sitä, minkä koet tärkeäksi. Sukella asioissa pintakerrosta syvemmälle.
Hyväksy lähimmäisesi sellaisena kuin he ovat. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla sydänystävä, mutta on tärkeää tulla toimeen jokaisen kanssa... niin hemmetin vaikeaa kuin se joskus onkin!
Älä YRITÄ löytää sydänystävää: se saapuu luoksesi, kun keskityt tärkeimpään: anna elämälle paras itsestäsi!
Kokeile siipiäsi! Ei se ota, jos ei annakaan! Elämä on värejä täynnä!
Yritä olla läsnä hetkessä. Kun se joskus onnistuu, huomaat eron ns. suorittavaan elämäntapaan: läsnäolon kokemus on "flow".
Ole laupias itseäsi kohtaan. Anna anteeksi itsellesi se, ettet ole täydellinen. Tänä superihmisten aikana se tuntuu mahdottomalta, mutta juuri siksi se on tärkeää.
Puhuin hiljattain puhelimessa nuoren masentuneen äidin kanssa. Kaikki olisi niin hyvin: koti, ammatit, koulutus, lapset... Kun kuuntelin häntä, ihmettelin MIKSI? Mitä ihmettä ihminen hakee virvatulistaan? Miksi tämä päivä ei riitä?
Meillä on VAIN tämä päivä.
opettele rakastamaan itseäsi koska liiallinen itserakkaus johtaa vääriin asioihin !
Mihinkään muuhun ei tarvitse pyrkiä kuin hyväksymään oma minä ja siihen sisältyvä elämä, tämän jälkeen ihminen alkaa loistaan positiivista asennetta ja tulee huomatuksi.
Hyvällä alulla olet kuitenkin. Jo se, että olet kiinnittänyt huomiosi noinkin tärkeään asiaan on osoitus siitä, että ajattelusi kehittyy ja sitä myöten myös sinä itse. Muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä, joskus siihen menee vuosia, joillakin jopa koko ihmiselämä. Olet silti jonkun uuden alussa ja se on hyvä asia. Voimia sinulle! Toivottavasti löydät arvoisesi elämänkumppanin.
Sen voin sanoa, että kun oppii rakastamaan itseään, niin itsetunto nousee toiseen potenssiin :)