Vanhempani ovat eronneet. Asun isän luona, jolla on kuitenkin uusi nainen, jolla on 2 lasta, jotka ovat minua noin 8 vuotta nuorempia. Nyt hän haluaisi, että se nainen muuttaa samaan taloon, kuin me.
Inhoan sitä naista ja lapsia, mutta isähän ei siitä välitä pätkäkään. Mitäpä väliä oman lapsen mielipiteellä on...
Inhoan sitä naista ja lapsia, mutta isähän ei siitä välitä pätkäkään. Mitäpä väliä oman lapsen mielipiteellä on...
Vastaukset 87
Vanhimmat
ole mahdollisuutta muuttaa äidin luo? Minkä ikäinen olet, voisitko asua omillasi?
Oma esikoiseni ei ole hetkeäkään samojen seinien sisällä exän uuden vaimon kanssa. Tapaa kyllä luontevasti, helposti ja usein isäänsä, mutta on uuden vaimon kanssa kemiat eivät kohtaa. Menee riitelyksi kummaltakin puolelta. Vaimo on todennut minullekin, että "lapsilta ei kysytä". Isä siinä sitten yrittää tasapainoilla, jää ilmeisesti usein toiseksi, mutta onneksi esikoiseni osaa pitää puolensa, arvostaa itseään - ja osaa kyllä käyttäytyä, uskokaa vain, kypsempi kuin kuin isän uusi.
Samassa kodissa asuminen tulisi olemaan raskasta. Eikö isäsi tiedä/ymmärrä/ole nähnyt, ettette tule toimeen? Vai kuvitteleeko lähipiirini miesten tavoin, että kaikki tulee menemään hyvin, vaikka sukset jo alkutilanteessa ovat ristissä?
Ratkaisevinta on ikäsi. Pystyisitkö jo asumaan yksin?
tai sitten Sinä et anna niin tapahtua !
Täytän keväällä 18 vuotta, joten voisin kyllä asua omillanikin, mutta en kuitenkaan haluaisi sitä tehdä, koska minulla koulu kestää vielä 2 vuotta. Sen jälkeen armeija, jonka jälkeen muualle opiskelemaan. Mutta 2 vuotta pitäisi kestää sitä... *****
Olet nuori ja tunteet ehkä ohjaavat elämääsi liikaa. Itse et ehkä sitä huomaa. Oletko miettinyt miksi inhoat sitä naista ja niitä lapsia? Inhoatko yleensäkin ihmisiä ennemmin kuin pidät heistä? Oletko miettinyt yleisellä tasolla kuinka paljon helpompaa elämä on kun ei suhtaudu kaikkiin ihmisiin niin kovin tunnepitoisesti, että inhoaisi heitä. Jokaisessa ihmisessä on omat hyvät ja omat huonot puolensa, eikä ne ihmiset huonoille puolilleen mitään aina voi. Ihan jokainen, niin sinäkin. Suvaitsevaisuus on se millä ihmisten kanssa tullaan toimeen eikä inholla. Tietääkö nainen ja lapset että inhoat heitä? Kuinka he suhtautuvat sinuun? Oletko yleensäkin puhunut isäsi kanssa asiasta muuten kuin tunnetasolla tiuskimalla? Jos sinusta tuntuu ettei isäsi välitä mielipiteestäsi, niin ehkä hän näkee inhosi nouoruuden oikkuna joka asettuu kun sopeudut tilanteeseen. Tai ehkä isäsi ei osaa keskustellla asioista. Vanhemmat eivät ole täydellisiä, loppujen lopuksi aika harvan vanhemmat hallitsevat tilanteet 100%sesti.
Jos joudut joka tapauksessa elämään sen tosiasian kanssa että he muuttavat yhteen, niin ensisijaisesti itsesi kannalta sinun pitäisi selvittää miksi inhoat heitä, onko inholle jotain tehtävissä, voisitko hyväksyä ihmiset sellaisena kuin ovat. Jos et voi jutella vanhempiesi tai sukulaistesi kanssa, niin ehkä koulun terveydenhoitaja voi suositella jotakuta kenen kanssa jutella. Joka tapauksessa inhosi ei ole rakentavaa laatua.
Mitä sinä tiedät siitä naisesta? Mistä tiedät, että minulla ei ole hyvää syytä inhota sitä naista? Se ei todellakaan ole tunteisiin pohjautuvaa ainoastaan.
Kaksi vuotta on lyhyt aika ja sen jälkeen oletkin armeijassa. Ei varmasti ole helppoa naiselle ja hänen lapsilleenkaan jotka ovat vieläpä sinua paljon nuorempia ja sen vuoksi heillä varmasti vielä vaikeampaa kuin sinulla. Hehän joutuvat muuttamaan vieraaseen kotiin nyt ja siellä vielä ihminen joka inhoaa heitä.
Yritä sinä ottaa aikuismaisempi asenne ja kestää tilanne ja omalta osaltasi ottaa toinen asenne tilanteeseen. Voit jopa huomata että moni asia voi muuttua parempaan suuntaan.
Tsemppiä!
Kysyin edellisessä viestissä:
Oletko miettinyt miksi inhoat sitä naista ja niitä lapsia?
Pitää nähtävästi lisätä suorempi kysymys:
Miksi inhoat sitä naista ja niitä lapsia? Ja sen lisäksi: oletko itse miettinyt syitä?
Asiassa ei pääse eteenpäin ellet kerro laajemmin ja tarkemmin mistä on kyse.
Minä tiedän naisesta vain sen mitä aloituksessa kerroit eli hän on isäsi naisystävä jolla on kaksi lasta. Jos se riittää sinulle syyksi inhota häntä ja lapsia, niin....
Kyllä tuossa tilanteessa tunteet ohjaavat isää eikä poikaa. Pojalla on järki päässä, mutta isän järki on tipahtanut housuihin. Ei ole niitä maailman ensimmäisiä tilanteita.
Voisihan isäkin odottaa sen kaksi vuotta, jos yrittäisi järkevä olla. Isä on varmaan sellainen normaali aikuinen mies, jolle menee oma ego ja halut kaiken muun edelle.
Sinä alkuperäinen, varaa vain aika koulun terveydenhoitajalta ja laita isäsi sinne juttelemaan.
tilanteessa.. vaan tuo isin uusi nainen.
mielestäni se on paljolti biologisesta isästä ja äidistä kiinni, se, miten he itse hyväksyvät sen, että ex-puolison elämään tulee uusi puoliso. minua ei ole tutustettu edes miehen teini-ikäiseen lapseen (3 vuotta jo yhdessä miehen kanssa), koska lapsi ei voi minua sietää (vaikkei ole koskaan edes tavannut!). itselläni on samanikäinen lapsi, joka on tavannut miehen heti alusta asti. ensi tapaaminen ei ollut imarteleva miehen ja minun lapsen välillä, mutta tein kyllä lapselleni selväksi miten vieraita ihmisiä kohdellaan ja miten ei saa. samoin kun EN aio antaa oman lapseni määrätä sitä, saako minulla olla uusi kumppani! lasta kunnioittaen silti. tuon ensi tapaamisen jälkeen ongelmia ei ole ollut.
syyllistäkö aloittajaa tilanteesta. Hän on kuitenkin vielä vanhempaa tarvitseva nuori. Kaikista ihmisistä ei vaan kertakaikkiaan pidä ja jos vielä joutuu pakosta asumaan saman katon alla, ei elämä voi olla kovin herkkua.
Mitäpä jos kerrot isällesi ihan sovinnollisesti ja rauhassa, että et pidä näistä ihmisistä ja aiot muuttaa pois, heti kun mahdollista. Auttaisi kovasti jos kumpikin voisi sanoa mielipiteensä ja sitten sovitte yhdessä, mitä tehdä.
Minulla on tilanne, että en suuremmin pidä mieheni pojasta (15 v.), joka asuu hänen kanssaan. Siksipä pidän kohteliaasti etäisyyttä enkä edes kuvittele asettuvani heidän kotiinsa pysyvästi.
En tiedä mikä tunne hänellä on, mutta eipä taida olla sen lämpimämpi. Asiat nyt vaan ovat joskus näin surullisia, mutta minusta aikuisten pitää sitten odotella sitä omaa aikaansa. Pari vuotta kuluu nopeasti.
Että sitten kun lapsi on 18 niin sitten aikuiset voivat alkaa elää omaa yhteistä elämäänsä? Mihin 18-vuotta täyttäneet sitten heitetään, ovesta ulos vai? Entä jos lapsi / lapset pysyvät kotona vanhempansa luona pitkälle 20 vuoden, eikä hyväksy vanhempansa uutta kumppania tai puolisoa, pitääkö aikuisten sietää sellaista? Sehän on tietysti jokaisen oma asia miten elämänsä elää, ei siihen ole yksiselitteistä vastausta, paitsi jonkun sellaisen mielestä jonka mielestä lapset ovat diktaattoreita.
En voisi kuvitella että minun lapseni olisivat koskaan olleet noin itsekeskeisiä, ettei hyväksyisi vanhempiensa elämää. En minäkään, vanhempi ole diktaattori joka kiellän lapselta kaiken sen mistä en itse pidä. Lapsi harrastaa mm. skeittailua joka on mielestäni ärsyttävää ja typerän näköistä. Se on hänen valintansa ja tietysti yritän sulattaa mitä se tuo mukanaan ja yrittää olla ymmärtäväinen. Olen kyllä aika ehdoton siinä ettei skeittailulla saa aiheuttaa häiriötä kuten monet lapset meidän nurkilla tekee. Poikani kaverin vanhemmat katsovat huimasti väljemmin oman lapsensa skeittailua ja ovat olleet poliisinkin kanssa tekemisissä ja puolustaneet lapsensa oikeuksia lain ohi. Oma kullanmuru saa tehdä mitä vain? Jopa terrorisoida vanhempiensa ihmissuhteita? Ei sentään. Vanhemmilla on vastuu lapsen kaveripiiristä siinä määrin ettei huligaaneja tarvitse hyväksyä, mutta muutoin vanhempien ei tarvitse varsinaisesti "pitää" lasten kavereista kunhan hyväksyvät heidät lapsina ja kohtelevat oikeudenmukaisesti. Kaverit ovat lapsen valinta ja vanhempien pitää luottaa lapsen kykyyn valita kaverinsa. Samoin lasten pitää antaa vanhemmille vapaus valita ketkä ovat vanhempien kavereita tai uusia puolisoita. En ymmärrä miten näin yksinkertaisia asioita pitääkin vääntää rautalangasta.
Ihmettelen miten sinä suhtaudut niin kriittisesti miehesi 15v. poikaan, ettet pidä hänestä? Hän on lapsi, jolle voit omalla käytökselläsi opettaa suvaitsevaisuutta tai suvaitsemattomuutta. Ilmeisesti opetat jälkimmäistä. Se on kuitenkin sinun asiasi. Mutta kuten totesit, muutama vuosi menee nopeasti ja jos ette miehen kanssa kärsi erosta kun tiedätte että muutaman vuoden päästä se on mahdollista niin eihän ero mikään ongelma ole. Entä jos toinen kuolee tai sairastuu vakavasti tänä aikana?
Minä ja uusi mieheni rakastamme toisiamme ja olemme tutustumisesta asit halunneeet olla toistemme luona ja lähellä, kumppaneina. Tein sen selväksi lapsillenikin ja he ymmärsivät. Mies oli kovilla asettuessaan taloksi sopivalla tyylillä ja maltilla ja se kannatti. Hän tulee nykyään loistavasti toimeen lasteni kanssa. Lasten suhtautumiseen tosin vaikutti oleellisesti myös ex-mieheni. Lapset olivat hänelle kiukutelleet erosta enemmän kuin minulle ja vaatineet häntä takaisin kotiin. Lapset eivät tietenkään hyväksyneet minun uutta miesystävääni kun sellainen alkoi olla jo niin iso osa elämäni, että lapsille piti kertoa. Ex-mieheni kertoi ymmärtäneen että lapset olivat mustasukkaisia miehestä, ja sen lisäksi yrittäneet olla lojaaleja isälleen. Kun isä oli saanut taottua lasten kalloon että hän halusi erota ihan yhtä paljon kuin minäkin, ja että hänkin toivoo äidille (minulle) onnea tulevassa elämässä ilman häntä niin vasta sitten lapset alkoivat antaa periksi ja hyväksyä tilanteen. Kaikki se viha joka heillä oli uutta miestäni kohtaan aluksi alkoi vähitellen häipyä ja lapset rohkenivat tutustua mieheen ihan toisella asenteella.
Lapsia pitää kasvattaa, eikä antaa kulkea tunteidensa vietävinä ja siten ohjailla aikuisten elämää. Varmasti on oikeita konflikteja, on ikävästi käyttäytyviä uusia puolisoita jne. Kaikki eivät millään tule toimeen keskenään. Mutta aina pitää yrittää kaikkensa, kaikkien osapuolten. Vihaa tuntevien lastenkin on hyvä miettiä ihan vakavasti mistä tunteet ovat peräisin. Jos vanhempien uudet kumppanit ovat juoppoja, väkivaltaisia tai muuten suhtautuvat tai käyttäytyvät ikävästi lasta kohtaan on ymmärrettävää ettei sellaisten kanssa lapsi halua olla missään tekemisissä.
Alkuperäiselle haluankin sanoa, että jos on jokin perusteltu syy (muu kuin "musta tuntuu") välttää vanhemman uutta puolisoa, siitä pitää keskustella omien vanhempien kanssa sekä tarvittaessa jonkun puolueettoman, ulkopuolisen viranomaisen kanssa. Vanhemmalla on vastuu ettei ota kotiinsa sellaista henkilöä joka on lapselle vaaraksi.
Vanhemmat eivät omista lapsiaan sen paremmin kuin lapset eivät omista vanhempiaan. Mielestäni isällä on oikeus kumppaniin, jota hän toivottavasti rakastaa. Ymmärrystä peliin ja edes suvaitsevaisuutta. Toimeen tullaan jos asenne on oikea!
miesystäväni poikaan? En sanoisi niin, itsellänikin on lapsia, aikuisia, fiksuja ihmisiä.
En millään enää viitsi niitä kasvukipuja, selvästi huomiota vaille jääneen nuoren epätavallisen vahvaa kapinointia.
Itsekästä, kyllä varmasti, mutta onneksi minulla on siihen oikeus, en ole vastuussa tästä lapsesta. Haasteita siinä varmasti riittäisi, mutta haen nekin mieluummin muualta, työelämästä.
En ole kova ja kylmä, vain oman kasvatustyöni yksin ja raskaamman jälkeen tehnyt ja ansaitsen nyt muuta.
Minä aina jaksan hämmästyä kun joku aikuinen ilmoittaa tylysti ettei pidä jostain lapsesta ja sillä hyvä. En sitä tarkoita että siinä väärää olisi, kai siihen joku syykin on eikä sitä tarvitse kertoa. Sekin vaan ihmetyttää ettet tiedä mitä poika sinusta ajattelee. Vaan jos todella haluaisitte miehen kanssa elää yhdessä, jakaa arkien ilot ja surut, herätä aamuin toisen vierestä ja mennä illoin toisen viereen nukkumaan, niin kaippa sinä selvittäisit asiat myös pojan kanssa. Helpompi on elää kun ihmiset tulevat toimeen keskenään. Eihän sinun tästä lapsesta tarvitsekaan vastata. Meillä mies ei osannut oikein suhtautua lapsiini, koska ei ollut kokemusta sellaisista. Teini-ikäisen kiukutteluissa hän oli täysin ulapalla. Pelkäsi ylittävänsä valtuutensa, toisaalta pelkäsi jäävänsä jalkoihin ja kaiken lisäksi pelkäsi että talon ilmapiiri muuttuu sietämättömäksi. JOllain alottelijan tuurilla kai, lasten asenteen korjaantuessa muutenkin, hänestä tuli tälle kapinoivalle nuorelle kaveri. Ei isän korvike, vaan aikuinen mieskaveri, jolle lapseni ei enää kiukutellut vaan minulle jos jollekin piti kiukutella. Miehen mielestä se oli aika erikoista ja ihmeellistä eikä lainkaan olisi kaivannut sellaista, vaikka onkin positiivisesti tyytyväinen tilanteeseen. Hänkin ymmärtää silti että oma lapsi olisi varmasti eri asia, ja että oman lapsen kanssa voisi olla vielä hankalampaa kuin vieraiden. Mutta et tainnut kirjoittaa tänne saadaksesi kenenkään mielipiteitä omasta elämästäsi vaan kommentoidaksesi alkuperäistä lasta / nuorta. Jos te kuitenkin pärjäätte omissa kuvioissanne niin sehän on hienoa. Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan :)
toimeen kaikkien kanssa. Virallisissa yhteyksissä se kylläkin on helpompaa, mutta jos ei jostakin ihmisestä pidä, niin sitten ei eikä se tykkääminen väkisin yrittämällä onnistu. Jatkuvasti saman katon alla ihmisten kanssa, joita ei voi sietää? Ei kiitos, sen verran saan arvostaa itseänikin olematta huonosti kasvatettu tai itsekäs kielteisellä tavalla.
Vie HIRVEÄSTI energiaa yrittää sietää. Eikä siihen ongelmaan miettiminen/ymmärtäminen auta.
Ei aivopesukaan.
Alkuperäiselle: opiskelija-asuntolat, kimppakämppä jonkun kaverin kanssa? Arvosta itseäsi - Sinulla on mielestäsi oikea syy olla tykkäämättä uudesta (enkä sitä kysele/ihmettele, kun kaikista ei vain voi pitää). Vaikka isäsi pitää tästä uudesta "perheestä", se ei tarkoita, että Sinun pitäisi heidät ottaa avosylin vastaan.
Ei isäsikin varmaan tykkäisi, jos teille muuttaisi 3 ihmista, joista Sinä pidät, mutta hän ei. Sinun reviirisi - ja hänen. Yhteinen ja erillinen.
Kaikella on aikansa. Jos isän ja uuden suhde ei kestä tätä paria vuotta, niin sitten niin oli tarkoitettu.
Aika hauska tuo sinun elämänkatsomuksesi. Sinulla on oikeus olla rakastunut ja tunteiden vietävissä. Lapsesi eivät saa tuntea vihaa ja olla tunteiden vietävissä. Huom! Vihakin on tunne. Uskon, että exät ovat myös tärkeässä asemassa uusperhekuvioissa. Tosiasia kuitenkin on, että teini-ikäiset ovat melkein aikuisia. Heitä ei voi pakottaa pitämään kaikista ihmisistä ja nielemään kaikkia aikuisten päätöksiä.
Olen usein miettinyt kotiapulaisen palkkaamista arkea helpottamaan. Suurin syy, etten sitä ole tehnyt, on tuntemattoman ihmisen muuttaminen kotiini. Miten kestäisin jotain vierasta 24/7 omassa kotonani? Eiköhän se ole vähän sama juttu näissä uusperheissä. Jos äiti tykkää uudesta miehestä, lapsille hän on kuitenkin ventovieras ihminen. Jos kemiat ei toimi, niin ei toimi. Tarvitseeko aikuistenkaan olla niin itsekkäitä, että on välttämättä päästävä samaan sänkyyn joka ilta vai voisiko sitä päätöksentekoa lykätä?
Lapsen kasvattaminen on kaikkea muuta kuin vieraan ihmisen raahaamista lapsen kotiin asumaan.
Onko oikeasti ihan pakko muuttaa saman katon alle heti kun löytää uuden?
Eikö kaksi aikuista voi tavata toisiaan ja seurustella keskenään muuttamatta samaan asuntoon asumaan?
Ei ole lapsen vika, että vanhemmat eivät pysy yhdessä. Lapsella kuitenkin sitten maksatetaan ne aikuisten tekemät virheet ja näitä virheitä aletaan kutsua kasvatukseksi.
Parhaassa tapauksessa - joita riittää - lapsi asuu siellä kotonansa, jossa muuttokuorma toisensa jälkeen tulee sisään ja menee ulos. Että sellaista kasvatusta.
Sitten vanhemmat silmät pyöreinä ihmettelevät, että mikäs sille tuli, kun se on sellainen ja tällainen. Katsoo varmaan liikaa televisiosta väkivaltaohjelmia tai jotain.
Lapselle vanhempien uuden puolison tuominen asumaan lapsen kotiin on ihan sama asia kuin jos puoliso toisi uuden puolison sinne vanhan vielä asuessa siellä. Kehotanpa kokeilemaan. Et kai kuulu niihin itsekeskeisiin naisiin, jotka eivät hyväksy miehelleen pientä kotihaaremia. Diktatuuria vai mitä se nyt olikaan?
Kirjoitit myös, että "Jos vanhempien uudet kumppanit ovat juoppoja, väkivaltaisia tai muuten suhtautuvat tai käyttäytyvät ikävästi lasta kohtaan on ymmärrettävää ettei sellaisten kanssa lapsi halua olla missään tekemisissä."
Myönnät itsekin, että on asioita, joiden vuoksi jostakin ihmisestä ei pidä. Sinäkö ne määrittelet lapsenkin puolesta? Lapsi voi nimittäin pitää kovastikin juoposta, vaikka puoliso ei niin pitäisikään. Ei se pitäminen tule käskystä, eikä lasten ole pakko pitää samoista asioista kuin vanhempansa pitävät.
Sääliksi käy kaikki uusioperheiden lapset. Siinä ei lapsia ajatella, kun halutaan itselle läheisyyttä ja lämpöä. Kuka lapsille sitten antaa läheisyyttä, kun vanhemmat ovat heidät jo jättäneet toiseksi?
Tietenkään et ole vastuussa miesystäväsi lapsesta.. Ainakaan virallisesti. Mietin vain, että kun kieltäytyy antamasta jollekin huomiota, jää aivan varmasti jostain paitsi. Aina ei tosin kieltäytyminen tehoa...
Muistan varmaan vielä kiikkustuolissakin, kun muutimme vuosia sitten uuteen taloyhtiöön. Lapsemme (4) olivat pieniä, vanhin oli tuolloin 6v. Hänen seurassaan alkoi viihtyä täysin omin nokkisensa (tai 15-vuotiaan veljensä muka-seuraan) jätetty 5vuotias tyttö, joka puhui ja kyseli kyselemästä päästyäänkin... Tyttö kävi hermoilleni. Kerran päätimme lähteä lasten kanssa merenrantaan kävelylle niin eikös tyttö kysynyt lupaa tulla mukaan. Sanoin ettei käy, koska minulla on tarpeeksi vahtimista omissanikin. No tyttö seurasi meitä. Pyysin häntä lähtemään kotiin. Ei lähtenyt. Lopulta minä aloin kiukutella ja silloin tyttö puolestaan pysyi kerrankin hiljaa :) mutta sanoi kyllä pitävänsä huolta itsestään ja muistakin lapsestani... Siitä lähtien olen paljon miettinyt tuota vastuuta toisista sekä itsestä. Oikeastaan ei ole mitään hienompaa kunnianosoitusta, kun 5-vuotias "kasvattaa" naapurin äitiä näyttämällä väkisin esimerkkiä miten elämässä pitäisi toimia...
Sinä taidat kaivata terapeuttia joka selittää rakkauden tunteiden ja vihan tunteiden kokemisten ja kanavoimisten erot. Samaa tarvitsee moni muukin joka ei hyväksy toisten ihmisten suhteita.
Säälit kaikkia uusioperheen lapsia? Minuakin?? Miksi?! Mun vanhemmat eros jatkuvien riitojen takia kun olin 10. Jäin 7-v. siskon kanssa äidin luo asumaan ,isä muutti muualle. Äiti löysi uuden miesystävän aika pian, vajaa vuosi erosta muistaakseni. Miehellä oli yksi oma lapsi. Kun äiti ja mies halusi muuttaa yhteen en ajatellut asiasta yhtään mitään. Ne vaan muutti meille. Eikä mun sisko siitä mitään ajatellut. Ei tullut edes mieleen että olisi pitänyt sinun ajatusmallisi mukaan vastustaa!! Äiti vastasi meistä ja jätettiin kaikki sellainen murehdinta äidille. Sitä paitsi ne oli onnellisia ja äiti oli paremmalla tuulella kuin isän kanssa tai yksin. MIksi en haluaisi omalle äidilleni onnea elämässä?! Kerroppa se??
Me ei tiedetä minkälaista elämä olisi ollut yksin äidin kanssa. Voin kuvitella ettei olisi ollut rahaa kaikkeen siihen kivaan mihin kahden aikuisen taloudessa oli. Sen lisäksi oli paljon mukavampaa kun talossa oli ihmisiä, meillä aluksi yksi veli lisää. Saatiin vielä uusi pikkuvelikin ja sisko hullaantui siihen täysin. Minä nyt en niin jaksanut kitisevää vauvaa mutta on nyt vähän kasvanut ja luulen että siitä tulee ihminen. Äidin miehen sukulaisia nähdään harvoin, mutta ihan tavallisia ihmisiä nekin on.
Sen lisäksi meillä oli kaksi aikuista joihin voi turvata. Koska sen ajan kun asuttiin pelkästään äidin kanssa meidän piti olla naapurirapun yhdellä mummulla välillä hoidossa. Sisko vierasti sitä mummua ja minusta siellä oli outoa, ei ollenkaan niinkuin meidän oikeilla mummoilla oli. Mutta joku aikuinen piti välillä huolehtia. Isä muutti sen verran kauas ettei nähty kuin joskus viikonloppuisin ja lomilla.
Isäkin meni uusiin naimisiin ja me saatiin uusi siskopuoli, vähän nuorempi kuin meidän pikkuveli. Käydään välillä kylässä isällä vieläkin, mutta nämä koulut ja muu itsenäistyminen varmaan vähentää yhteydenpitoa.
Itsekästä on tuo sinun ajatusmaailmasi, sillä jos meidän "uusioperheet" olisivat jotenkin huonoja niin eiköhän me voitaisi paljon huonommin! Kasvata sinä vaan itsekkäitä lapsia kotonasi mutta älä sitten ihmettele kun niille tulee aikuisena ongelmia elämässään. Sekö on lapsen paras? Mun yhden lapsuudenkaverin vanhemmat eros kanssa ja sen äiti ei olis antanut sen pitää yhteyttä isäänsä koska isä oli jättänyt äidin jonkun toisen naisen takia. Kaveri oli aika hämillään ja kerran se karkasi isän luo kun äiti ei päästänyt. Kun sen äidille selvisi missä kaveri oli se soitti perään ja käski kaverin jäädä isän luokse asumaan kun se nähtävästi oli isän puolella erossa. Ei olla sen jälkeen paljoa pidetty yhteyttä, se pyörii nykyään vähän ihme porukoissa enkä halua itse sekaantua sellaisiin.
Mä vähän luulen että olet vaan kateellinen kun joku on päässyt eron jälkeen uusiin naimisiin ja sinä et, eikä mikään ihme tuolla asenteella.
näyttää, kenestä hän todella välittää. Jos hän sinun vastustuksesta huolimatta ottaa sen naisen kersoineen, ei hän sinusta ja sinun onnellisuudesta välitä. Mutta jos isäsi tekee kuin sinä haluat, hän rakastaa sinua.
Niin se yleensä on, että kun omat vanhemmat eroaa, niin aina lapset kärsii, ja heistä ei isät enää välitä. Heille tärkeintä on uudet naiset ja heidän kakarat, omat lapset saavat unohtua. Mutta tsemppiä, taistele tiesi , uskon että onnistut!
ja höpsis..
sillä ei ole mitään tekemistä isän rakkauden kanssa jos isällä uusi suhde ja "elämä"..
huh huh mitä sontaa kirjoitat!! olet joko teini tai jotenkin katkera eronnut ex-vaimo!
SEKÄ ISÄLLÄ ETTÄ ÄIDILLÄ ON OIKEUS ERON JÄLKEEN UUTEEN ONNEEN! uudesta puolisosta voi joko pitää mutta tai ainakin tulla toimeen. 17-18 vuotias on jo riittävän aikuinen ymmärtämään elämästä edes jotain.. anteeksi vaan
eikä sen tarvi jäädä isän varjoon! Jos lapsi ei halua isän uusia suhteita kersoineen omaan kotiinsa, on lapsella oikeus sanoa se! Se on lapsen koti, eikä sinne vieraita tarvi tunkeutua.
MIKSI AINA ON PUOLUSTETTAVA ISÄN ONNEA, EIKÖ LAPSEN ONNI JA MIELIPIDE TOSIAA MERKITSE KENELLEKKÄÄN???
Ei varmaan menisi montaa vuotta, kun lapsi muuttaa omaansa, ja sitten isä saa onnensa kanssa tehdä mitä lystää, vaikka ottaa koko haaremin, mutta nyt se on lapsen ainoa turvapaikka, ja jos se särkyy, mitä jää?
lapsen turvallisuus sit poistuu jos talossa asuu muitakin, kuten uusi puoliso ja "kersat"..?
totta kai kaikki lapset tulee ottaa huomioon yhtälailla.. no tietenkin siinä väistämättä joutuu jakamaan asioita, mutta onko se välttämättä huono asia?
vai tunkeutua..heh
ja toiset kakarat sotkee ja rikkoo, tutkii ja penkoo ja alkaa pitää toisten ihmisten asuntoa omana kotinaan! Sehän on jo kerrassaan järkkyy.
Kyllä siinä se ensimmäinen lapsi kärsii, kun omaan kotiin tunkeutuu vieraita ihmisiä. Tuossa se on alku nuorison huliganismille ja koulussa huonosti menestymiselle, kun mikään ei ole enää omaa.
Kyllä omien vanhempien täytyy ajatella ensin omia lapsiaan, ja mitä he haluavat, vasta sitten kun he ovat muuttaneet pois kotoa on isien vuoro alkaa hillumaan!
haettua..
vai että huliganismi-teoria..
siis OLET katkera ex---
mutta sinähän voit kuvitella mitä haluut, se ei mua liikuta, mua liikuttaa monet muut asiat.
:)
onnea elämääsi
Hehh, eihän tätä voi ottaa edes tosissaan ...? =D
Sinulla on rikas lapsi kun sillä on varaa omaan asuntoon joka ei voi olla kenenkään muun koti. Tiedoksesi: se on myös lapsen vanhemman koti. Jos sinne muuttaa muita ihmisiä se on myös heidän kotinsa. Järkevintä oliskin kai muutta kokonaan uuteen asuntoon, joka olisi tasapuolisesti lähtökohdiltaan kaikkien koti? Kenellä on varaa, kenellä ei. Helpommalla selviää kun olemassaolevaan asuntoon muuttaa uudet ihmiset, jos vain mahtuvat. Jos joku on niin suvaitsematon ettei hyväksy hän muuttakoon pois. Vaikka sitten lapsi.
Jokaisella lapsella voi olla oma yksityinen alueensa/huone, jonne toisilla ei ole asiaa muuta kuin luvan kanssa. Siltä pohjalta on myös hyvä opettaa sitä toisten tavaroiden, tunteiden ja asioiden kunnioittamista, ettei tule niitä huligaaneja.Ei sitä tarvitse elää pellossa.
Asianlaitahan on niin, ettei alaikäisellä lapsella ole mitään oikeutta eikä valtaa sanoa mitään mihinkään. Lapsen pitää sopeutua (fiksuimmat sopeutuukin, koska he tajuavat, ettei vaihtoehtoa ole). Lapsen koti on se, jonka hänen huoltajansa hänelle osoittaa. Se voi olla ahdas/tilava ja siellä voi asua vain huoltajan kanssa kahdestaan tai muiden ihmisten (mummon, vaarin, sedän, tädin, ystävien, uuden naisystävän ja tämän lasten jne) kanssa. Viisas kasvattaja tietenkin ottaa huomioon lapsensa mielipiteen; eri asia on, pystyykö/haluaako sitä noudattaa ja missä määrin. Lapset ovat aina perinjuurin konservatiiveja ja näin ollen muutoksia vastaan. Ja se lienee tarkoituskin, että lapsi oppii vanhemmiltaan ja muilta läheisiltään esimerkin miten voi elää; ei lapsi voi sanella vanhemmilleen/vanhemmalleen miten tämän kuuluisi elää. Eikös vaan? Koti, jossa lapsi kasvaa on lapsuudenkoti ja siellä vanhemmat taputtavat tahdin. Silloinkin, kun lapsi on aikuinen.
Mutta meillä on AINA lasten sana kuultu, ja toimittu niin että heillä on onnellinen lapsuus. Ja on ollutkin, kaikki on aivan ihania lapsia.
Meillä lapsen koti on heitä varten, ei sinne tule asumaan kuka tahansa, johoan sen järkikin sanoo.
Jos miehet haluu ennemmin niitä naisia luokseen, ei voi muuta kuin ihmetellä. Itse en voisi toimia niin, että vastoin lasten tahtoa, ottaisin tänne jonkun miehen ja sen sata kakaraa sotkeen ja riehuu.
Kuten sanoin, lapset niitä konservatiiveja ovat (siis vanhanaikaisia). Eivät koskaan taputa käsiään ja toivota tervetulleeksi KETÄÄN. Vanhemman tehtävä on saada lasten pää käännetyksi esim. suosiollisempaa suuntaan uudelle kumppanille. Hyvin harvassa taitaa silti olla ne uusioperheet, jossa elelee ja riehuu uuden kumppanin sata lasta.
Sinun tavallasi kun kasvattaa lapset niin ei ole ihme jos avioerot ja sinkkuus lisääntyy. Eihän kukaan niin itsekeskeisiä ihmisiä jaksa kumppaninaan montaa vuotta katella =)
Väkisin vaan on sinun mielestäsi? Aika outoa. Kyllä lapset osaa sanoa haluaako vai ei, ihan itse. Näin ainakin meillä. Meillä on ei kumpaakin vanhempaa koskien. Niin kauan kun lapseni asuu vielä kotona, en raahaa yhtään miestä lapsineen tänne asumaan. Sama koskee isää, yksikään naikkonen ei majaile isän luona sillon, kun lapset ovat siellä. Ja se on pitänyt, jo monta vuotta. Lapset ovat olleet tosi tyytyväisiä ja iloisia, kun ei ole niitäelämän sotkijoita.
Se on sinun valintasi. Turhaan arvostelet muita muiden valinnoista. Vai onko niin, ettei kukaan mies huoli sinua......? Lapsesi eivät edes tiedä miten mukavaa elämä voisi olla, mutta istutat niihin katkeruuden siemenen ja kuvittelet niiden olevan tyytyväisiä 'kun ei ole niitäelämänsotkijoita'.... heh
Täysin minun valinta, ja onnistunut sellainen kaikkien mielestä.
Lapset ovat isoja, ja ovat tehneet omat päätökset ja upeeta kyllä, ovat samoilla linjoilla minun kanssa. Jos isä lähtee ja jättää, ei hän ansaitse silloin itsekkään hyväksyntää.
Mitä pahaa katkeruudessa on? Minusta avoimien tunteiden näyttäminen on rikkaus, ja antaa voimaa siihen, että kun tulee huonosti kohdelluksi, pystyy olemaan luja ja antamaan samalla mitalla takaisin.
Emme tarvitse ylimääräisiä elämäämme, riittää ne jotka ovat olleetkin elämässämme mukana aina. Ongelmia emme kaipaa nittä tulee jos on tullakseen.
ole, jos se katkeruus katoaa joskus, eikä ei jää ikuisiksi ajoiksi asumaan taloon. Katkeruus näkyy kirjoituksistasi, sillä niistä puuttuu nyt sellainen lämpö, jota niissä varmasti olisi ilman katkeruutta :)) Tsemppiä!
Niinno, jokainen valitsee onko katkera vai ei. Katkerat ihmiset ovat rasittavia ympäristölleen. Itsekeskeisiä jne. Just toissaviikolla tukittiin yhden katkeran ämmän turpa täällä työpaikalla. Kohta puoli vuotta se on marmattanut millainen kusipää mies sillä oli, petti ja jätti, nyt hän on lasten kanssa kun ei halua kusipäälle miehelle antaa oikeutta tavata lapsia ja voi voi voi... Nyt se miettii mitä hän on tehnyt kun ei jakseta kuunnella!!! Siinähän miettii. Joku älypää on jo keksinyt aloittaa v'tuilun ja ämmä käy röökillä yksin... kun häntä syrjitään työpaikalla! Olisi vähän miettinyt mikä on oikea foorumi katkeruuden purkamiseen. Ei täällä kukaan muukaan toisten työilmapiiriä jatkuvalla narinalla pilaa. Huonoja päiviä on kaikilla, mutta jotaan rajaa...
mutta oletkos oikeasti sitä mieltä, että yksinhuoltajat pysyköön lestissään.. että heillä ei olisi oikeutta perustaa uutta perhettä vaan jatkaa elämäänsä yksin ja katkeroituneena?
hitto mun on vaikee pysyä joidenkin ihmisten ajatuksenkulussa mukana..
ihminen puhuu noin?
Mun mielestä perustakoon vaikka kymmenen perhettä, kunhan jättää aikaisemmat lapsensa rauhaan siltä kurjuudelta. Minun lapseni ovat minun ja mieheni, niitä ei jaella kuin lentolehtisiä ympäri kylää.
Jos isä ei pysty lapsistaan huolehtimaan, teen sen minä yksin sitten. Mutta lapseni ei kuulu ex mieheni seuraaviin onnettomiin suhteisiin millään muotoa, ei ne itsekkään halua olla jaettavissa.
Olen katkera, vihainen tai mitä hyvänsä, mutta minä päätän, miten minun taloudessani eleteään, niin kauan kuin lapseni asuvat minun luona.
Samat sanat, on tosi vaieke ymmärtää ihmisiä jotka ovat valmiita jakamaan omat lapsensa toisten kanssa, se on vähän otuo käsitys.
on itsekäs - edes lapsia ei voi omistaa! He eivät ole mitään tavaroita. Sinä olet joko hyvin itsekäs ja katkera tai vain provoilet kirjoituksillasi.
sinun lapsiasi, vaan he ovat elämän poikia ja tyttäriä ja sinullekin vain lainaksi annettu.
jotkut vain eivät osaa avautua ja puhua siitä. Minä olen aina ollut avoin ja rehellinen tunteilleni ja toisille myös, ja kerron miltä tuntuu.
Ihmiset luulevat, että jos he eivät ole samaa mieltä asioista kuin muut, ovat hulluja tms. eivät uskalla olla omia itseniään, se on sääli. Jokainen meistä on oma persoonallisuus, ajattelee samoista asioista eri tavalla, omalla tavalla. Ketään ei tarvi mielistellä, jos siltä ei tunnu.
Sanoin aikoinani ex miehelle, että jos ero joskus tulee, ja löydät uuden vähäpätöisen naisen, niin muista että meidän yhteiset lapsemme ei siihen draamaan sitten kuulu. Hän oli samaamieltä.
minun elämääni.
Et kai kuvittele että sun pitäisi JAKAA lapsias kenellekään? Luuleksä että moni hinkuaa yyhoiden perään vaan siksi että sais ottaa niiden lapset vastuulleen!? Ei todelkaan... eiköhän vastuu kakaroista jätetä mielellään lasten vanhemmille vaikka ne olisikin eronneet.
Et taida olla ihan tästä maailmasta ajatustesi kanssa. Ei ihme ettei sulla ole miestä. Mies haluaa tulla rakastetuksi omana itsenään, eikä lapsivastaajana.
vähäpätöisyytesi loistaa sinusta avaruuteen asti! :o)
so what ?
omistaminen, sillä on monta merkitystä. Miesten mielestä lapset ehkä ovat tavaroita, koska voivat heittää ne sivuun tuskaa tuntematta. Minulle lapseni ovat tärkeimpiä asioita, ja he tietävät sen.
Katkeruuden piikkiin on helppo heittää toisten asiat, mutta jokainen tuntee itsensä paremmin kuin kukaan muu.
ja siinä sinullakin on opettelemista,
kun koko maailma jakaa heidät ja he koko maailman. Tsemppiä!
Em kuvittele, koska olenhan sitä mieltä, ettei lapsia jaeta! Lueppas uudelleen.
Jos isä ei huolehdi omistaan, teen minä sen.
omistaa lapset ja omistautua lapsille, niin elämäsi voi olla vielä helpompaa kuin nyt :O)
Miksi sitten vaahtoat että kieltäydyt jakamasta lapsiasi jos sellaista vaihtoehtoa ei ole olemassakaan? Itse kirjoitat lasten jakamisesta ja sitten meuhkaat ette suostu sellaiseen. Et ole edelleenkään ihan looginen jutuissasi ;)
Olet ihan varmasti isällesi tärkeä. Isäsi kuitenkin aikuisena ihmisenä tekee päätökset omasta elämästään. Olisi edesvastuutonta häneltä sysätä vastuu tästä päätöksestä sinulle. Olen varma, että hetken päästä sen ymmärrät.
Jos isäsi vastustuksestasi huolimatta muuttaa uuden naisensa kanssa asumaa, ei se ole pienimmässäkään määrin osoitus siitä, ettei hän sinusta välittäisi.
Olen ollut vastaavassa tilanteessa sillä poikkeuksella, että mieheni tytär asui äitinsä kanssa ja poika jo omillaan. Tytär oli aluksi kovasti varautunut. Luuli luonnollisesti minun yrittävän olla hänelle äiti. Ja ajatteli tietysti, että nyt ruvetaan leikkimään jotain onnellista uusperhettä. Juttelin kuitenkin hänelle ja sanoi, että meidän tulee luoda hänen kanssaan ihan oma suhde. Se muodostuisiko se hyväksi vai huonoksi olisi ihan vaan meidän käsissämme. Totesin, ettei meidän tarvitse pakolla toisistamme tykätä, mutta toimeen meidän pitäisi yrittää tulla, rakastimmehan samaa miestä ;)
Nyt voin ilokseni sanoa, että meillä on sekä tytön että pojan kanssa ihan mainiot välit.
Sä taidat olla sen ikäinen niinkuin itsekin olin joskus että kaikki tuntuu elämässä valtavalta, Vihaa, riittämättömyyden tunnetta, surua, masennusta, pelkoa tulevaisuudesta samalla on olo että tiedät elämästä enemmän kuin kukaan näistä kalkkiksista tyhmistä vanhemmista.
Jos sinä osaisit aikuisen tavalla suhtautua asioihin olisi kaikki helpompaa, muuttaminen omaan asuntoon ei olisi ongelma. Haluat jostain syystä vielä olla lapsi ja olla Se ainut huomion keskipiste, mikä sinänsä ymmärrettävää jos teillä ei muita lapsia ole sinunlisäksesi vakituiseen asunut. Toisaalta tämä tilanne kasvattaisi sinut viimeistään näkemään elämää aikuisen tavoin kun perheeseen astuu 2 pienempää lasta, sinun olisi myös opittava käsittelemään pettymyksiä ja ymmärrettävä että EHKÄ isäsikin kaipaa onnea ja kumppania rinnalleen!!!
Minä en ole aikuinen, vaikka alankin ikäni puolesta olemaan sen ikäinen. Jos aikuisilla on pitkä jänteinen asenne niin, miksi helvetissä isä ei voi odottaa sitä paria vuotta, jonka jälkeen lähden armeijaan?
No uskon, että jos sanon isän naiselle, että tänne ei ole mitään asiaa niin se on sillä selvä. Ei sillä ole niin paljoa sisua, että se kävisi jotain vinkumaan minulle. Menee luultavasti iskälle selittämään, kuinka ilkeä ja paha olen.
Ja nyt minun pitäisi vielä vahtia muka sen lapsia, kun se lähtee Helsinkiin työasioissa. Ei onnistu :P
voi löytyä jostain muualta.
Ei sinua kukaan voi pakottaa toimimaan lapsenvahtina - olen sitä mieltä ettei sisaruksiakaan voi pakottaa lapsenvahdeiksi, jos he kieltäytyvät ottamasta vastuuta, sillä eivät he vastuussa ole sisaruksistaan, koska eivät ole vanhempia. Vanhemmat ovat vastuussa lapsistaan, joten sinä voit kieltäytyä vastuunotosta, jota sinulle tyrkytetään.
Vaikkakin jonkinlainen vastuunotto ja sen opettelu voisi tehdä monelle nuorelle
alle 18v.) erittäin hyvää...(?)
raskasta, rankkaa, täynnä opettelua, pettymyksiä, surua, mutta joskus myös ilon ja hyvän olon hetkiä. Elämä on toisten ihmisten huomioon ottamista, oli lapsi tai aikuinen.
Elämä on juuri niin vaikeaa, kuin sen antaa itselleen olla. Anna itsellesi lupa olla nuori, joka ajattelee omilla aivoillaan ja jonka ajatukset ovat nuoren ajatuksia.
Pyri itse hyväksymään isäsi onni.
Pyri hyväksymään se, että isäsi onni olet sinä ja kaikki muut, jotka antavat hänelle läheisyyttä.
Kuinka se voisi olla sinulta pois, jos isäsi saa läheisyyttä, jota kaipaa aikuiselta naiselta?
Kuinka sinua nuoremmat lapset veisivat sinulta pois sen, jota sinä olet? Olet heitä vanhempi, olet heitä taitavampi, olet heitä aikuisempi, olet pian lähdössä maailmalle.
Inhoat sitä naista ja lapsia, koska et tahdo jakaa isääsi ja omaa tilaasi heidän kanssaan?
Koko elämä on kuitenkin sitä - tilan jakamista toisten ihmisten kanssa. Ei se ole sen kummempaa, vaikka vaikeaa se välillä onkin.
Elämän ei ole tarkoitus olla helppoa - sillä silloin me pääsisimme kuolemaan ilman elämää.
Olen asunut koko elämäni tässä talossa ja nyt isä on tuomassa vieraita ihmisiä tänne, missä minä olen asunut jo n. 18 vuotta. Kai ymmärrätte, että tästä talosta lähtee samantien kodin tuntu, kun se sakki tulee tänne. Isä on vielä ilmoittanut tekevänsä ison remontin ennen hänen tuloaan... Siinä tuhoutuu koko lapsuusajan perintö samalla. Ja siis en ole perheen ainoa lapsi. On minulla pikkusiskokin, joka asuu äidin kanssa korttelin päässä.
Olet ihana!
Sinuna vaatisin isää säilyttämään osan lapsuusajan kodin tunnusta - vaikka onkin niin hyvä tehdä välillä isompia remontteja - asui siellä isä yksin tai sinun kanssasi vaikka koko ikäsi, niin silti voi säilyttää jotain vanhaa, laittaa jotain uutta ja vielä jotain sinistä.
Minun mielestä se olisi hyvä juttu!
että jos nyt annat isäsi rakentaa elämäänsä jonkun kanssa, koituu se myöhemmin sinun eduksesi. Ajattele nyt, muutaman vuoden kuluttua sinä tulet iloisin mielin jättämään lapsuudenkotisi ja isäsi myös, alkaaksesi elää omaa elämääsi. Et kai halua, että isäsi jäisi sinne kotiin yksinäisyyteen, joka vieläpä olisi sinun aiheuttamasi. Jonain päivänä tulet huomaamaan, että isäsi on vanha mies ja huomaat myös, että on vain hyvä, että hänellä on elämäntoveri. Ajattele hiukan nenääsi pidemmälle tässä asiassa.
voisi aluksi muuttaa sinne toiseen paikkaan, jos kerran välttämättä täytyy saman katon alla olla. Sinä asustaisit nykyistä kotia, totuttelisit vastuunkantoon arkielämästä ja isä katsoisi päältä - sieltä asunnosta, mihin hän varmaan mahtuisi eikä lastenkaan elämä muuttuisi.
Kysy.
Älä edelleenkään - hurjan solidaarisista, suvaitsevaisista ja "aikuisista" viesteistä huolimatta - pakota itseäsi "tykkäämään", jos et oikeasti tykkää. Ota/anna itsellesi aikaa! Asioilla on taipumus järjestyä - mikä ei ole sama asia kuin tehdä aina muiden tahdon mukaan.
Rakasta itseäsi!
näistä muutto- ja elämänjärjestelyjutuista enemmän, niin kuin aikuinen aikuiselle. Palaveeratkaa.
Mieti, onko mitään tapaa, jolla voisit suostua asumaan uusioperheessä. Jos isä tekee remontin, voitko pyytää häneltä esimerkiksi lukkoa omaan oveen, tai omaa uloskäyntiä, wc:tä, äänieristeitä tms, mikä vaikuttaa sinun elämänlaatuusi lapsiperheessä. Jos ajattelet tulevaa remonttia lapsuuden loppuna, niin se tarkoittaa samalla myös aikuisuuden alkamista, joten isän pitäisi antaa sinun ainakin jonkin verran vaikuttaa omaan konkreettiseen asumisympäristöösi. Et sä varmaan kaikkea saa mitä pyydät, mutta abloyavaimellinen lukko on jo iso asia ja äänieristys, että on omaa rauhaa.
Myös tulevan aikuisen kanssa-asukin kanssa voit yrittää puhua niin kuin aikuinen aikuiselle. Yrittäkää luoda selkeät pelisäännöt sille, mihin sinun elämänalueellesi hän saa ottaa kantaa, ja mihin ei, ja myöskin päinvastoin. Jos tuntuu ylivoimaiselta kohdata tätä tulevaa kanssa-asukkia yksin, pyydä isä mukaan. Kirjoita ylös etukäteen itseäsi varten, millaista elämää sinä pelkäät, millaisesta elämästä haaveilet, ja millaista elämää voisit suostua elämään, niin että tämä elämän eteesi lykkääämä haaste ei tuntuisi liian pahalta nakilta.
Suhtaudu palavereihin kuin liikeneuvotteluun: koska asiat asumisyhteisössä näyttävät muuttuvan halusit tai et, yritä neuvotella asumisehdot siedettäviksi. Olennaista on sopia myös tilanteen seuraamisesta: palaveri kerran kuussa, jolloin kaikki osapuolet voivat kertoa tilanteen edistymisestä omalta kannaltaan. Mä itse selvisin 10 vuotta sitten vastaavanlaisesta tilanteesta tällaisella tekniikalla.
Kersat ei pyörineet jaloissa, kun ne eivät päässeet mun huoneeseen ja kanssa-asukkiaikuinen ei yrittänyt ruveta uudeksi äidiksi ja vaatimaan mitään kummallisuuksia, puhuimme ekan vuoden lähinnä post-ittien välityksellä kaikesta asumiseen liittyvästä, ruokapöydässä sitten päivittäiset kuulumiset. Ei me vieläkään edes ystäviä olla, mitä nyt kuulumiset soitellaan, mutta selvästikin siitä kanssa-asumisesta selvittiin ilman suurempia traumoja.
Ajattele tilannetta jossa saisit tahtosi läpi, mutta saisit samalla nähdä isäsi surullisena ja yksin. Tsemppiä kuitenkin jatkoon. Sinä ja isäsi vaimo ette ole vertailtavissa. Sinä olet hänen lapsensa, ja aina hän tulee sinusta varauksettomasti välittämään ja haluaa sinulle parasta. Miehen vaimo on sitten taas tärkeä toisessa mielessä ja tekee isästäsi eri tavalla onnellisen. Toivottavasti pääsette kompromissiin, jossa kukaan osapuoli ei joudu onnettomana elämään.
Ehkä sinun olisi parasta avautua tunteistasi isällesi. Ei hän, ja tuskin nainenkaan, pahaa sinulle tahtoo!
Kyllä sen elämän voi rakentaa ilman, että muuttaa toisen kanssa samaan asuntoon. Samoin isä voisi ajatella, että jos hän siirtää sitä muuttamista se voi koitua myös hänen parhaakseen. Tosi rakkaus kestää kyllä. Voihan sitä treffata toista, vaikka ei asuisikaan yhdessä. Myöhemmin voisi sitten muuttaa yhteen, ettei tarvitse vanhuuttaan yksin viettää.
Eiköhän se tästä sutjaannu. On niitä ihmisiä, joilla on asiat paljon huonomminkin. En pelkää pelkästään itseni puolesta vaan myös isän. Jos tämä meno jatkuu tälläisenä se saa hermoromahduksen. Se nainen soittaa sille tunneittain, kun hän ei ole siellä. Pitää siirrellä huonekaluja, vahtia lapsia, kuskata pysäkille, käydä kaupassa jne. En ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa tehdä se itse :O
No jaa toivottavasti naikkonen tajuaa, että minä en miksikään orjaksi ryhdy seksistä niinkuin isä.
kuulostaa. Nainen saattaa kuvitella, että Sinä "erotat" hänet ja isäsi, kun isäsi on Sinun kanssasi, että saat isäsi ajattelemaan asiaa.
Että miehellä ei kellot soi moisesta vahtimisesta. Se uusi taitaa pitää m...sta kiinni!
Onko uuden tavoite saavutettu, kun on päässyt ilmeisestikin omakotitaloon, isompaan, saanut lapsille luontaisen ja helpon lastenvahdin, autonkuljettajan ym.?
Kuulostaa niin tutulta, niin säälittävän tutulta.
Eikö aikuinen, eronnut mies, muka saa yrittää rakentaa uutta elämää naisen kanssa? Tässä esimerkissä pienen lapsen asemaan heittäytyvä poika on kuitenkin jo 18 v. Pitäisikö isän unohtaa kokonaan oma elämänsä ja keskittyä hoivaamaan tätä isoa poikaansa. Entäs sitten, kun poika lähtee kotoa maailmalle, niin että sininen savukiemura vain jää portille leijumaan, heti kun löytää oman elämänkumppanin. Siinä ei varmaan isää eikä isän yksinäisyyttä oteta huomioon, eikä pidäkään. Näen jo mielessäni, kuinka tuleva pariskunta ruikuttaa anoppi- ja appipalstalla, kuinka appiukko puuttuu heidän elämäänsä ja ihmettelevät, kuinka hänellä ei ole lainkaan omaa elämää. Uhrautuminen harvoin kantaa hyvää hedelmää!
nainen tarvitse autonkuljettajaa ja omakotitaloa, EIKÖ todella joku nainen voi rakastua isääsi... vain isääsi onko hän niin p..ka äijä ettei häntä voi vain rakastaa, ilman hyväksikäyttöä?
Toisaalta ymmärrän asenteesi, vieraita ihmisiä muuttaa kotiisi. Joskus kemiat ei vain natsaa yhteen, vaikka kuinka yrittäisi. Oletko sinä kuitenkaan yrittänyt, vai ajatteletko vain ennakkoasenteella, "tuo on paha nainen"? Miten olet itse esim. osallistunut kotitöihin, vai oletko linnoittautunut huoneeseesi tai harrastuksiisi.Kaikki nämä vaikuttaa yhteisiin asioihin. Ehkä tämän naisen ei tarvitsisi soitella tunneittain isällesi, jos esimerkiksi sinä voisit auttaa joskus häntä. Tiedän, että se on paljon pyydetty, mutta se auttaisi isääsikin. Kuitenkin sinä alat olla aikuinen mies, eli pieni työnteko ei tee pahaa sinullekaan. =)
Entä sitten kunhan olet käynyt armeijan, muutatko sinä suoraan jonnekin muualle? Luultavasti muutat vielä alkuun kotiisi, eli armeijan "taakse" ei kannata piiloutua, se ei tuo sinulle mitään ratkaisua. Ei auta muuta kuin ottaa härkää sarvista ja miettiä mitä SINÄ voisit tehdä omalta osaltasi asioitten sujuvuuden takaamiseksi.
Tsemppiä sinulle, että osaisit tehdä jo aikuismaisia ratkaisuja.
Ääh en kuulu niihin pitkään masentuneisiin. Vähän aikaa se kestää, jonka jälkeen kyllä helpottaa, mutta minun setäni oli naimisissa vähän saman tyyppisen naisen kanssa. Onneksi hän sentään älysi erota ajoissa siitä. Isä on kyllä hieno ihminen, mutta aivan liian kiltti ja naivi.
Perustelut muutolle ovat, että hän viettäisi enemmän aikaa minun kanssani, mutta en oikein usko. Mummi päivitteli isällä, että mitä sinä nyt oikein meinaa? Niin isä oli valehdellut hänelle, että kyllähän se on "nimi":kin mielestä, kun saadaan nainen siivoamaan ja laittamaan ruokaa...
En ole kertaakaan nähnyt hänen laittavan ruokaa mökillä tai siivoavankaan. No onhan se ihan jees, että saa veneet, mökit, omakotitalot, kuskin ja lapsenvahdin.
Mulla on sikäli sama tilanne, että isällä on uusi naisystävä (jolla kaksi lasta), ja he ovat kaikki muuttamassa yhteen (tosin uuteen asuntoon). Itse olen jo aikuinen (25v.), enkä ole asunut kotona enää vuosiin.
Haluan kyllä, että isäni on onnellinen ja toivon, että se onnistuu tämän uuden naisystävän kanssa. Kuitenkin ärsyttää se yhteen muuttaminen. En tunne tätä naista tai lapsia ollenkaan, tavannut olen. En osaa enää (vielä?) kuvitella kyläileväni isäni luona, kun siellä asuu ihan vieraita ihmisiä.
Olen kertonut isälle tunteistani ja hän on vakuuttanut, etteivät "uudet" lapset tai nainen ole minulta pois. Tiedän sen kyllä ajatuksen tasolla, mutta siihen liittyy myös tunteita, lähinnä mustasukkaisuutta. Tiedän kyllä, että sekin on lapsellista ja turhaa, mutta siltä minusta tuntuu, joten annan tuntua. Se varmaan menee ajan myötä pois.Olisko sinulla sama juttu? Sinua ärsyttää, koska pelkäät heidän omivan isäsi?
Vaikka moni täällä tuntuu olevan sitä mieltä, että 18-vuotiaana pitäisi olla kypsä ja aikuinen, sinulla on kaikki oikeus ärtymykseesi. Minuakin 25-vuotiaana ärsyttää, enkä edes asu näiden ihmisten kanssa! Olen kuitenkin aikuisenakin isäni lapsi, joka haluaa aikaa ja huomiota. Ei se ole mielestäni itsekästä tai mitään kiukuttelua. Kyllä aikuisetkin lapset haluavat pitää vanhempansa elämässään. Sinun elämääsi noiden ihmisten ilmaantuminen on iso muutos. Olisi enemmänkin outoa, jos se ei herättäisi mitään tunteita!
Luultavasti kiukuttelu ei kuitenkaan muuta tilannetta, joten kannattaa miettiä, miten käyttäydyt, eli pyritkö helpottamaan tilannetta käytökselläsi vai aiotko osoittaa mieltäsi ja hankaloittaa koko tilannetta? Kannattaa ainakin puhua isällesi asiallisesti ja kiukuttelematta. Perustele, miksi et halua heidän muuttavan luoksenne. Mielestäni sinulla ei ole mitään velvottaita toimia lapsenvahtina tms., lapsethan eivät ole edes sisaruksiasi. Muuten kannattaa tarkastaa omaa asennetta ja miettiä voisiko sitä millään muuttaa... Itse olen päättänyt suhtautua isän uuteen naisystävään avoimin mielin, ja antaa hänelle tilaisuuden osoittaa olevansa hyvä tyyppi. Sama juttu lasten kanssa.
Tsemppiä!;)
Kaikki riippuu kaikesta ja etenkin itsestä. Olin ns. varhaiskypsä ja maailma aukeni nopeasti. Olisin halunnut muuttaa pois kotoa jo 16-vuotiaana kuten ylisuojeleva äitinikin oli tehnyt (juuri siksi taisikin suojelu mennä överiksi, kun hän tunsi tulleensa potkaistuksi kotoa liian varhain). Pääsin muuttamaan kuitenkin vasta 20-vuotiaana... enkä todellakaan tuolloin halunnut vanhemmiltani enää aikaa ja huomiota. Halusin sitä kyllä muilta. Vanhempien luona vierailin pari kolme kertaa vuodessa. Vasta sitten kun lapsemme syntyivät on tullut pidettyä yhteyksiä enemmän isovanhempiin.
Olet siis 25-vuotias ja yhä edelleen isin pikku prinsessa joka kaipaa isin huomiota.
Voi hyvä tavaton!
Eikö tuossa iässä ole jo ihan muut miehet antamassa huomiotaan sinulle?
Miksi on vaikeaa ymmärtää, että isäkin haluaa olla onnellinen.
18 vuotias ei ole kypsä aikuinen, mutta 7 vuotta vanhempi on jo!
Mikä sinulta on pois, kun isäsi muuttaa yhteen uuden naisystävänsä kanssa?
Vietätkö ehkä aikaasi isän kanssa noin muuten vaan? En usko.
Aikuistu hyvä ihminen ja ole omillasi.
Siinä olet kuitenin oikeassa, kiukuttelu ei muuta tilannetta miksikään.
5-vuotiaat kiukuttelee, ei 25-vuotiaat.
"Olet siis 25-vuotias ja yhä edelleen isin pikku prinsessa joka kaipaa isin huomiota.
Voi hyvä tavaton!"
En näkisi asiaa ihan noin, mutta kyllä, minulle on edelleen tärkeää että isäni on elämässäni. Ei niinkään antamassa huomiota vaan osallisena siinä.
"Eikö tuossa iässä ole jo ihan muut miehet antamassa huomiotaan sinulle?"
Kyllä, minulla on poikaystävä, joka antaa minulle kovasti huomiota. Ja muutkin miehet ihan riittävästi.
"Miksi on vaikeaa ymmärtää, että isäkin haluaa olla onnellinen."
Ei sitä ole vaikea ymmärtää. Haluankin hänen olevan onnellinen
"18 vuotias ei ole kypsä aikuinen, mutta 7 vuotta vanhempi on jo!"
Samaa mieltä, ja siksi ärsyttääkin tällä palstalla ne, jotka käskevät 18-vuotiasta ryhdistäytymään ja aikuistumaan. Ei tarvitse. Omaa käytöstään voi kyllä miettiä.
"Mikä sinulta on pois, kun isäsi muuttaa yhteen uuden naisystävänsä kanssa?"
Ei mikään ja tiedän sen kyllä. POinntini oli se, että se edelleen tuntuu jostain syystä epäreilulta (ehkä lähinnä siksi, etten tunne näitä ihmisiä).
"Vietätkö ehkä aikaasi isän kanssa noin muuten vaan? En usko."
En vietäkään. So what? Tapaamme kyllä aika usein.
"Aikuistu hyvä ihminen ja ole omillasi."
Koen olevani aikuinen ja omillani.
Siinä olet kuitenin oikeassa, kiukuttelu ei muuta tilannetta miksikään.
5-vuotiaat kiukuttelee, ei 25-vuotiaat.
Niinpä. Tässä oli koko jutun pointti. En kiukuttele ja olen vähintään korrekti, mutta saan kai ilmaista tunteeni (sanallisesti, kiukuttelematta) isälleni, vaikka tiedän niiden olevan turhia, lapsellisia ja ehkä jopa "vääriä"?!
Täällä tuntuu monelta ah-niin-onnelliselta eronneelta unohtuvan kuinka montaa ihmistä ero koskettaa. Ei siis vain alaikäisiä lapsia, vaan myös aikuisia tai melkein aikuisia lapsia, jotka kyllä ymmärtävät teoriassa, mutta käytännössä näihin asioihin liittyy myös se tunnepuoli.
Vanhemmilla on oikeus onneen ja oikeus itse määrätä tekemisistään, mutta heillä on myös velvollisuuksia (aikuisiakin) lapsiaan kohtaan. Velvollisuus keskustella sanoisin, muu olisi kai liikaa vaadittu.
hyvin tunteesi. Kyllä sinunkin mielipiteelläsi on suuri merkitys. Tunteesi ovat täysin oikeutettuja. Ethän sinä ole tuota naista valinnut, vaan isäsi. Onko isäsi naisystävä jutellut sinulle muutostaan teille ja kysynyt mielipidettäsi asiasta. Kyllä minusta hänen kuuluu saada sinulta tavallaan hyväksyminen muuttoon.
kuinka paljon nuo 8 vuotta sinua nuoremmat naisen lapset hinkuvat muuttaa teille.... Vieraan miehen ja tämän pelottavan pojan luo. Heidän pitäisi viihtyä siellä vielä moin elämänsä seuraavat 10 vuotta. Asia on kuummiskin niin, että vieraaksi kaikki jää, elleivät tutustu! Jos inhoat naista ja lapsia, niin se sopivasti estääkin tutustumisen. Mitä jos toimisit juuri päinvastoin, kun olet ajatellut? Kertoisit isällesi, että sinusta on mukavaa, kun hänellä on uusi ihastuttava naisystävä, jolla on pari sööttiä vekaraa. Kun hurmaat nuo muksut ystävällisellä käytöksellä ja huomioimisella muutenkin, niin saat heistä helposti kaksi faniasi. He ovat juuri sopivassa iässä. Tulevaisuudessa he voivat aina kääntyä puoleesi, kun äiti ja isäpuoli eivät kuitenkaan ymmärrä yhtään mistään yhtään mitään. Usko pois, mutta saisit tällä tavoin toimimalla paljon enemmän elämältä.
en voi tietää tunnettasi, mutta tiedän omien lasteni tunteet, kun isä toi uuden naisen lapsineen heti kuvioihin.
Et kerro ikääsi, mutta toivottavasti käytössäsi on kaikki mahdolliset koulukuraattorista, psykologiin.
Etkö voi kertoa asiasta äidillesi.
Isä on nyt ilmeisesti rakkautensa sokaisema ja sun on vaan tavalla tai toisella saatava se heräämään. Ja viimeinen herätyskonsti on kun uhkaat lähteä pois.
Jos se ei sun isää herätä, niin on ihme.
Mene puhumaan asiasta jonkun ammattiauttajan kanssa, lääkärikin käy ja se kyllä ohjaa sut eteenpäin.
Toivottavasti jaksat.
Ja koita kuitenkin katsoa sitä uutta äitipuolta positiivisesti, ei sun tarvii pitää sitä äitinä. Siitä ihmisestä ei koskaan tule sun äitiä, se sulla on oma.
Ja tulethan sä joskus täysi-ikäiseksi ja saat muuttaa pois. voimia, voimia sulle, koita jaksaa.
toivottaa yksi Äiti
Luin sun kommentit nyt läpi.
Sun ei tarvii alistu amiksikään lapsenvahdiksi, sitä älä tee.
Sulla on oikeus sun isään ja sen aikaan, ilman 'uutta perhettä' pidä siitä kiinni.
Ymmärrän täysin sun vihan ja inhon uutta äitipuolta kohtaan. Niin varmaan tuntisin itsekkin.
Mutta muista kuitenkin se, että älä inhoa niitä naisen lapsia, sillä nehän eivät voi sille muutolle mitään. Niiden on vain pakko alistua tilanteisiin.
Et ole vielä aikuinen, siinä olet oikeassa, siis mun mielestä ei sulta voi vaatia aikuisen 'kriteerejä'.Lapsi sä kuitenkin olet vielä ja vanhempiesi lapsi aina, vaikka olisit minkä ikäinen hyvänsä.
Ehkä se isän tekemä remontti on hällekkin jonkinlainen muutos elämässä, saattaa tehdä kipeää tuoda uusi nainen niihin tiloihin, joissa on ollut teidän perhe.
Mutta esitä se sun toiveesi kuitenkin isällesi, remontin ja muidenkin asioiden suhteen. Ja kuten sanoit, jos ei muu auta, voit mun mielestä sanoa sille naiselle, että et halua heitä teidän taloon, VIELÄ!
Äläkä usko kaikkea mitä tällä palstalla sulle kirjoitetaan, olit saanut aika ilkeitäkin kommentteja.
esitänpä sulle nyt kysymyksen, Mikä on sun mielestä sopiva aika tuoda se 'uusi puoliso' näytille lapsille?
Ja kuten edellä sanoin, koita kestää ja jaksaa ja hae apua itsellesi, kouluterveydenhoitaja voi aloittaa.
rassun turvallisuuden tuntu katoaa näiden neuvojen pohjalta..
tässä tuntuu roolit menevän pahasti sekaisin joidenkin ihmisten mielipiteiden vuoksi! isä=aikuinen ja vanhempi, poika=lapsi..
mitenköhän kuvio muuttuisi jos uusperheen rakentaja olisikin tässä tapauksessa nainen, äiti..? ja mitenköhän mahtaa tämän pojan äiti suhtautua siihen, että isällä on uusi nainen?
no joo.. suosittelen myöskin poikaa juttelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa (ei chat:ssä).. on nimittäin kuitenkin paljon paljon uusperheitä nykyaikana (toki valitettavaakin) ja toivottavasti tämä ulkopuolinen auttaja tukee pojan sopeutumista tähän uuteen tilanteeseen, joka tuo varmasti myös positiivisiä haasteita ja "rikkautta"..
Pitäisikö pojan äidillä olla joku tärkeäkin mielipide isän uudesta suhteesta? Miksi?
Tuossa iässä on varmasti vaikea sopeutua
siihen ajatukseen, että samaan taloon on muuttamassa nainen, jolla on vielä pieniä
lapsiakin ja joilla on omat kuvionsa.
Tärkeintä lienee se, että poika pystyy keskustelemaan tunteistaan monien aikuisten ja myös monien nuorten kanssa, joilla on samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia.
Uskon että sellaiset aikuiset ja varsinkin nuoret, jotka ovat kokeneet samoja tunteita, ja eläneet samassa tilanteessa ovat kaikkein ymmärtäväisimpiä ja osaavat neuvoakin.
Suosittelen poikaa juttelemaan muiden nuorten ja
kouluterveydenhoitajan kautta ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen perheneuvontaan, josta varmasti annetaan kunnollisia ohjeita, jos tilanne on oikein vaikea.
Joka tapauksessa tuon pojan tunteet ovat ihan normaaleja tunteita ja on hienoa jos hän pystyy kirjoittamaan ja puhumaan niistä eri ihmisten kanssa.
Hänen äitinsä mielipide on monissa arjen asioissa varmasti tärkeä, mutta mielipide isän naisystävästä ei kuulu niiden asioiden joukkoon.
ja asenteella isän uuteen puolisoon on ratkaiseva merkitys.. se miten äiti tilanteesta puhuu lapselleen. lapsen on helpompi hyväksyä muuttuva tilanne jos toinenkin vanhempi tilanteen hyväksyy..
Kyllä äidillä on oikeus ja velvollisuus tehdä elämässään niin kuin lapsen kannalta parhaaksi näkee. Jos lapsi tarvitsee isän niin äidillä on velvollisuus etsiä perheeseen mies. Näin se vaan on. Ihmettelen miksi niin moneet yh-äidit ei huoli uutta miestä. Miehen kanssa pysyy mielenterveys tasapainossa, seksi pitää järjen juoksun tasapainossa. Olen nähnyt niin paljon yh-äitejä jotka ovat aina pahalla pääällä ja stressaantuneita ja kiukkuisia. Minä taas en ole, koska elän miehen kanssa. Mikään ei ole sen parempaa kuin toisen ihmisen läheisyys. En ole kiukkuinen, vaan hyväntuulinen ja onnellinen ja sellainen heijastuu lapseenkin. Kokeilkaapa!
ei hyväksy, niin mitä sitten? Pitääkö se lapselle kertoa?
Mitä jos äiti ei ole asiasta mitään mieltä?
Sellaiset naisia hakkaavat miehet, joilla on vakavia mielenterveysongelmia, ovat kuitenkin vähän arveluttavia. Mutta jospa heillä on pohjimmiltaan äitiä ikävä?
Jospa he ikävöivät sekä äitiä että naista,
jotka ovat lempeitä ja helliä heitä kohtaan?