Voi voi...Asia on nyt niin, että tapasin kerran raflassa oikeen herttaisen ja ujohkon miehen ( joka asuu 300 kilsan päässä omasta kotipaikkakunnastani ), tykästyin jo silloin jonkin verran. Sitten tapasin tämän saman miehen uudestaan parin kuukauden päästä toisessa raflassa, hän otti mua kädestä kiinni ja kysyi muistanko häntä. Hän muisti yllättävän paljon asioita musta ( yhden tapaamisen perusteella ). Menin kuitenkin kavereideni kanssa hengailemaan ja tämä mies kävi aina silloin tällöin moikkaamassa minua ja pyysi tanssimaan. Illan lopuksi hän tuli luokseni nukkumaan, seksiä ei harrastettu. Aamulla makailtiin vaan vierekkäin ja hän pussaili mua paljon ja piti kainalossa. Kun hän sitten lähti vaihdoimme numerot. Olin niin ihastuksissani että mun oli aivan pakko lähettää hänelle viestiä, että haluisin nähdä uudestaan. Hän vastasi tähän heti että nähdään vaan uudestaan. Kuitenkaan sen jälkeen en ole hänestä kuullut ja siitä on jo viikko aikaa...Surullista! Mokasinko kun lähetin hänelle viestiä? Olisiko pitänyt odottaa että hän ottaa yhteyttä? Vaikuttaako tuo käytös mistä kerroin pelaamiselta vai onko hän vaan niin ujo, että odottaa että minä otan taas yhteyttä?
veit sydämein, vaikka tuntenut sua en...
Pienen pieni pikkarainen
72498
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
odottele vähän aikaa ja laita viesti jos ehdotat tarkkaa tapaamispäivää!
tietenkin viestiä JOSSA ehdotat tarkkaa tapaamispäivää! laita vaikka pari viikonpäivää ehdolle.
et todellakaan ole mokannut, taitaa tämä sun tapaus olla vähän niinku mieki ettei uskalla kauheasti häiritä sua. Rohkeesti vain ehdotat
uudestaan jotain. Kuten edellä vaikka jotain
tiettyä päivää...
Tapasin viime syksynä aivan uskomattoman mukavan ja kauniin naisen. Vaihdoimme numeroita ja lähetimme toisillemme viestejä. Yhdessä viestissä ehdotin tapaamista ja tyttö suostui ja hän ehdotti että minä voisin päättää tapaamisen ajankohdan, eli antoi kaikki avaimet minulle. Ujona ihmisenä kuitenkin en "uskaltanut" heti lähettää uutta viestiä. Sitten meni viikko ja toinen viikko ja viestin lähettäminen tuntui koko ajan mahdottomammalta. Kunnes en enään viitsinyt lähettää viestiä sillä verukkeella että uskottelin itselleni että tämä nainen on loukkaantunut siitä etten ottanut yhteyttä riittävän nopeasti.Nyt on kulunut jo 3kk ja vielä toivon että joku päivä tämä nainen lähettäisi minulle viestin. Eihän siitä oikeasti enää mitään tule ,harmittaa todella paljon. Joten suosittelen että soitat tai lähetät hänelle viestin ja ehdotat uutta tapaamista. Jo se että hän muisti niin paljon sinusta vaikka ette olleet tavanneet kuin kerran kertoo siitä että hän pitää sinusta. Itse ainakin jos tapaan jonkun naisen ja kiinnostun hänestä niin muistan kaiken mitä hän on minulle kertonut itsestään. Tsemppiä :)
Anteeksi vaan, mutta en tajua, kuinka joku voi olla niin saamaton, ettei ota yhteyttä sellaiseen ihmiseen, joka häntä kiinnostaa oikeasti ja jos hänellä tosiaan on kaikki avaimet kädessään ja mahdollisuus ottaa yhteyttä?!! Uskomatonta! Ei niitä upeita ihmisiä puissa kasva! Hienoa sitten katua ja miettiä koko lopun elämänsä... Ei tuo mielestäni mitään ujouttakaan kyllä ole, enemmän juuri sellaista tyypillistä nykyaikaista ajattelutyyliä, ettei ainakaan itse voi "alentua" mihinkään taikka ottaa "riskejä".
...luuri käteen senkin torvelo !! Ei ole vielä myöhäistä. 3 kk ei ole aika eikä mikään. Itse olen sen veran vanhanaikainen nainen, että miehen pitää tehdä se varsinainen aloite !! Tämä tyttö varmaan on surullinen ollut asiasta ja miettii mikä hänessä oli vikana ??? Älä jätä asiaa silleen vaan OTA se puhelu ja kysy kuulumisia. Kerro, että olet sen verran ujo..tms se oikea syy. Kyllä järkityttö ymmärtää !!! Ellei ole jo sitten napannut uutta, mutta et voi menettää mitään, et edes kasvojasi, usko jo !
Kerro lähetitkö uuden viestin, ja mitä sitten tapahtui!??