Haluan kantaa korteni kekoon ja kertoa oman tarinani..
Olin siis 17 v, kun tulevan avomieheni kanssa tavattiin ja siitä se sitten alkoi.. Yli 3 vuoden taistelu ja paha mieli. Kärsittiin armeija-aika, minun ulkomaillaoloni, kaikki..
Hän kun ei ikinä osannut ottaa minua huomioon missään päätöksissään, vain hänen oma napansa kiinnosti ja se että hänellä oli kaikki hyvin. Vaikkakin hän väittää, että hän oli se joka jousti asioissa. Tuli vaan mieleen, että minkähänlaista meillä sillon olisi ollut, jos hän ei sitten olisi joustanut...?
Jouduin koko ajan miettimään mikä minussa oli vikana, kun en kelvannut hänelle, muuten kuin sängyssä ja silloin, kun kukaan kaveri ei kerinnyt tekemään mitään hänen kanssaan..
Aina kaverit menivät minun edelleni, jopa silloin kun hän pääsi armeijasta, minä olin lähdössä moneksi kuukaudeksi ulkomaille tai puhuttiin baariin lähdöstä tai jopa joulun vietosta?! Nii'in..
Ja nyt joku saattaa miettiä mikä kesti niin pitkään hankkiutua hänestä eroon? Voin vastata, että muutoksen pelko.. Ihminen kun on sellainen olento joka pelkää muutoksia ja haluaa aina palata siihen tuttuun ja turvalliseen, vaikka jopa väkivaltaseen tai muuten vain läsähtäneeseen suhteeseen. No can do..
Mutta!
Nyt pääsin olemaan yksin kämpilläni ja kokeilemaan sitä yksin oloa ja kappas vain! Se ei tuntunutkaan niin pahalta! Se itseasiassa oli todella rentouttavaa, hauskaa ja mielenkiintoista=)=) Sitten mä päätin ,et nyt loppu! Ja jätin sen jätkän.. Eikä ole kaduttanut päivääkään.
Mä olen käynyt sen surutyöni jo tässä viimeisen vuoden aikana läpi ja nyt minulla on niin uudistautunut olo, ettei mitään järkeä!
Ihana huomata, etten ole yksin ja että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävä=)
Tsemiä niille, jotka vielä yrittää tai ovat jotenkin samassa tilanteessa. Kyllä se ratkaisu sieltä jostain tulee! Ei välttämättä tänään, mutta ehkä jo huomenna?
Olin siis 17 v, kun tulevan avomieheni kanssa tavattiin ja siitä se sitten alkoi.. Yli 3 vuoden taistelu ja paha mieli. Kärsittiin armeija-aika, minun ulkomaillaoloni, kaikki..
Hän kun ei ikinä osannut ottaa minua huomioon missään päätöksissään, vain hänen oma napansa kiinnosti ja se että hänellä oli kaikki hyvin. Vaikkakin hän väittää, että hän oli se joka jousti asioissa. Tuli vaan mieleen, että minkähänlaista meillä sillon olisi ollut, jos hän ei sitten olisi joustanut...?
Jouduin koko ajan miettimään mikä minussa oli vikana, kun en kelvannut hänelle, muuten kuin sängyssä ja silloin, kun kukaan kaveri ei kerinnyt tekemään mitään hänen kanssaan..
Aina kaverit menivät minun edelleni, jopa silloin kun hän pääsi armeijasta, minä olin lähdössä moneksi kuukaudeksi ulkomaille tai puhuttiin baariin lähdöstä tai jopa joulun vietosta?! Nii'in..
Ja nyt joku saattaa miettiä mikä kesti niin pitkään hankkiutua hänestä eroon? Voin vastata, että muutoksen pelko.. Ihminen kun on sellainen olento joka pelkää muutoksia ja haluaa aina palata siihen tuttuun ja turvalliseen, vaikka jopa väkivaltaseen tai muuten vain läsähtäneeseen suhteeseen. No can do..
Mutta!
Nyt pääsin olemaan yksin kämpilläni ja kokeilemaan sitä yksin oloa ja kappas vain! Se ei tuntunutkaan niin pahalta! Se itseasiassa oli todella rentouttavaa, hauskaa ja mielenkiintoista=)=) Sitten mä päätin ,et nyt loppu! Ja jätin sen jätkän.. Eikä ole kaduttanut päivääkään.
Mä olen käynyt sen surutyöni jo tässä viimeisen vuoden aikana läpi ja nyt minulla on niin uudistautunut olo, ettei mitään järkeä!
Ihana huomata, etten ole yksin ja että maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävä=)
Tsemiä niille, jotka vielä yrittää tai ovat jotenkin samassa tilanteessa. Kyllä se ratkaisu sieltä jostain tulee! Ei välttämättä tänään, mutta ehkä jo huomenna?
Vastaukset 2
Vanhimmat
oli hyvä lukea tämä kirjoitus jossa on todella järkeä eli lopulta ihmisen on kuitenkin oltava itsensä kanssa ja rakastaa myös itseään ettei jää kenenkään kynnysmatoksi!
sama tarina, paitsi mukana oli myös väkivaltaa. itse tein myös vuoden päätöstä. lähdin 3 vkoa sit ja on nyt parempi olo kuin piiiitkään aikaan! onnea sulle uuteen ihanaan elämään!!