Lahden 2001 syyttömiä!

U.a.t.

Eikö se mene joillekin jakeluun, että Isometsä, Myllylä, Immonen, Kirvesniemi, Kuitunen ja Saari (Jauho)ovat ja olivat syyttömiä!

Kv. Hiihtoliitto ilmoitti jo v. 2000, että kaikki muut huippumaat käyttimät TÄYSIN SALLITTUJA verenohentamismenetelmiä joihin käyttivät mm. Albuminia ja Hemohessiä! Lahdessa kumpaakaan ei PITÄNYT testata, koska FIS ilmoitti ennen testattavat aineet!
Menetelmä oli vielä Lahdessakin sallittu, mutta IOC:n alainen WaDa oli kieltänyt Hemohessin ja Albuminin! juuri saman vuoden alussa, mitä ei Suomen ADT:n listoista löytynyt!

Kyröpekka Kari kysyi! (Tyhmä mies) kuulemma vielä FIS:ltä testataanko aineita? Silloinen päälääkäri (Suomalainen en muista nimeä) Totesi, että EI! Tämän tietysti sai myös tietää FIS:n vastaava lääkäri NORJAN HIIHTOMAAJOUKKUEEN päälääkäri (Eturistiriita PERKELE) Inggard LEREIM joka näin ollen päättikin, että Hes testataan ja kuin ihmeenkaupalla FIS:n murtomaahiihtovaliokunnan päällikkö Odd "Benten isäpappa" Martinsen, Kilpailun johtaja Swedu Bengt-Erik Bengtson ja Lereim muistivat kertoa asian kaikille muille paitsdi Suomen Hiihtoliitolle! Loppu on historiaa!


Impivaaralaiset Kravattipellet jättivät huippu-urheilijat oman onnensa nojaan, vaikka sitä ennen oli patsasteltu ja Elvistelty mitalistien kanssa ja oltu niin hyvää pataa!

Muissa maissa johto puolustaa lähes poikkeuksetta urheilijoitaan! Mutta ei Suomessa

Syylliset FIS:n murtomaahiihtonorjalaismafia
kyrönpekka Kari
ja ADT

Isometsä Torinoon! Kiitos

Varis on eriasia!

7

1562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Matti.H

      Eiköhä ne käyttäneet jotain muutakin kun pelkkää hemohessiä. Ainakin osa.

      • U.a.t.

        Kaikki käyttää!


    • ainakin

      oikein, etkö sää saatanan tollo ees osaa kirjoittaa nimiä oikein vai etkö tiedä niitä se on kari-pekka kyrö! tai paremminkin tunnettuna kari-pekka käry.

    • Hiihtäjä23

      Kyllähän se näin on, että norjalaiset yrittivät saada jo kauan suomalaisia nalkkiin. Lereim juoksi myllylän perässä tekien yllätystestejä ainakun tämä leireili ulkomailla.
      Tuleekin tosta benten isäpapasta mieleen, että onkohan tämäkin vuotanun hiihtäjien tietoon mitä aineita kannattaa käyttää ja mitä ei ?

    • mmm

      en muista asiasta muutakuin, että ainakin jotkut mies hiihtäjät sanoivat käryn jälkeen, että tiesivät kyllä riskit. otappa siitä selvää

    • tiesivät ajoissa

      Kyrö myöntää tietäneensä, että hemohesin käyttö oli kielletty. Alla Kyrön haastattelu:

      http://www.mtv3.fi/urheilu/arkisto.shtml/arkistot/mmhiihto/2001/02/48833

      "Kyrön mukaan aineen käyttö lähti liikkeelle 1999 Ramsaun MM-kisojen jälkeen. Kyrö kertoi saaneensa kansainvälisen hiihtoliiton, FIS:n taholta tiedon, että useat joukkueet käyttivät kisoissa plasmaexpanderia. -Teimme tuona vuonna kokeiluja plasmaexpanderilla, mutta kun ne tulivat kielletyiksi lopetimme kokeilut, Kyrö sanoi.

      Kyrön mukaan kokeilut jättivät monelle urheilijalle niin hyvän vaikutuksen "joko suorituskykyyn tai hemoglobiinin alentamiseen", että aine päätettiin ottaa uudelleen käyttöön Lahden MM-hiihtoihin."

      • aimo

        urheilijoilla on ongelmia liian korkeiden veriarvojen kanssa, siinäpä kysymys!!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2256
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1108
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      26
      1096
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      954
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe