SAULI NIINISTÖ
Sauli niinistö on työväen presidentti.
Sauli palauttaa maahamme työn arvostuksen ja tukee yrittäjyyttä sekä pyrkii poistamaan työttömyyden.
arvojohtajana hän nostaa rehellisen ansiotyön tekemisen sekä yrittäjyyden kansan ensisijaiseksi toimeentulon
saamismahdollisuudeksi.
Sauli tarjoaa työttömille enemmän kuin pelkkää "päivähoitopaikkoja" sekä tuki-ja pätkätyötä.
hän tarjoaa työtä, josta saa kunnon palkkaa sekä tarvittavan toimeentulon.
vain kunnon toimeentulo sekä pysyvät työpaikat takaavat hyvinvoinnin sekä ehkäisevät syrjäytymistä kuin myös köyhyyttä.
niinistö ei välttele asiakysymyksiä eikä kyräile, niinkuin "muumimamma"-politiikkaan näyttää kuuluvan.
Sauli ei ole lähtenyt sille linjalle, johonka näyttää kuuluvan huolehtia enemmän mailman, kuin oman maan asioista sekä köyhistä ja työttömistä, vailla minkäänlaista halua yrittää mitenkään estää työpaikkojen poismeno kiinaan tai intiaan turvaten näin hyvinvointi omalle kansalle.
Jos halutaan mennä eteempäin, luodaan työpaikkoja sekä hyvinvointia yhdessä, unohtamatta heikompia sekä huolehditaan siitä, ettei nykyisen kaltainen luokkaerojen kasvu ja jätti-osinkojen kasvu köyhiä kyykyttämällä ja heikkojen kustannuksella jatku, vaan kakku jaetaan yhdessä niinkuin se kuuluisikin tehdä.
sauli
2
409
Vastaukset 2
- mölli
Niin niin. Niinistö on luvannut tuoda työtä Suomeen. Siinä on ukolla kovat lupaukset, mutta olkoon vain. Sen sijaan siitä ei ole ollut puhetta, millaista orjatyötä hän on tänne tuomassa. Onko niiden työpaikkojen paskoilla palkoilla ja huonoilla työsuhde-eduilla mahdollisuus elää? Kuinka monta matalapalkkaduunia joutuu henkilö tekemään jotta pärjäisi? Kahta, kolmea? Täystyöllisyydestäkään ei ole mitään hyötyä, jos palkalla ei kerta kaikkiaan elä. Tämä on tilanne esimerkiksi Yhdysvalloissa. Työtä kyllä on, mutta palkka on niin surkea että sillä on mahdotonta pärjätä. Syntyy köyhälistö, tuloerot lisääntyvät, ja niiden myötä sosiaaliset ongelmat kuten rikollisuus.
Työpaikka sinänsä ei vielä lupaa mitään.- Jxx
esimerkiksi asunnoista pyydetään juuri tasan niin paljon, kuin ihmisillä on varaa maksaa. Jos olisi pienemmät palkat niin asuntojen hinnatkin olisivat alemmat. Grynderien taskuun kaikki ylimääräinen menee, mikä palkasta jää, koska asuttava on joka tapauksessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 551022
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21852- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔55774Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25659- 45656
- 50638
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
- 35570
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen13570Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120536- 47515
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513