Olen nuori, parikymppinen nainen ja minulla on ongelma, johon kaipaisin neuvoja jos jollakin muulla ois myös samanlaisia tuntemuksia.. Eli, olen koko nuoruuteni viettänyt aika vauhdikasta sinkkuelämää omasta tahdostani, sillä pidän tunteesta että saan tehdä mitä haluan, kenen kanssa haluan ja silloin kun haluan enkä ole tilivelvollinen kenellekkään menoistani. En tarkoita, että viihtyisin yksin, vaan tarvitsen ympärilleni toimintaa ja ihmisiä, mutten kuitenkaan vakituista kumppania.
Viime kesänä tapasin kuitenkin miehen, joka vastaa lähes kaikkia unelmamies kuvauksiani. Aloimme tapailla ja päätin tehdä poikkeuksen, ehkä osaksi senkin vuoksi että halusin näyttää lähimmäisillenikin että osaan kyllä rauhoittua ja elää parisuhteessa.
Aika kului nopeasti ja olemme seurustelleet nyt 8kk. Vaikka olen tottunut koko elämäni ajan sinkkuiluun, olen silti pitänyt siitä kiinni että keskityn yhteen ihmiseen kerrallaan, eli en ole pettänyt miestäni seurustelu aikanamme enkä niin koskaan aio tehdä. Meillä menee loistavasti, mies on ihana ja luotettava, seksielämä pelaa ja tunnen oloni turvatuksi ja tasapainoikseksi.
Ongelma tulee kuitenkin tässä vaiheessa. Suhteessa ei ole mitään vikaa mutta silti kaipaan yksin oloa. En kaipaa erityisesti miesten pokailua, vaan sitä itsenäistä tunnetta ja vapautta mikä minulla oli. Tänä keväänä minulla on edessä muutto töiden perässä toiselle paikkakunnalle ja mies olisi valmis seuraamaan minua sinne, mutten tiedä haluanko sitä. Ajattelen itsekkäästi myös että nyt näytin itselleni ja muille että kykenen tasapainoiseen suhteeseen ja voisin jälleen jatkaa yksin todistettuani, että se on sitä mitä todella haluan.
Nyt en tiedä mitä tehdä. Kaikki on hyvin, rakastan miestäni ja tuntuisi että heittäisin hukkaan noin hyvä miehen jota saattaisin "rauhoittuttuani" tulla kaipaamaan. Silti, jos mietin ettemme olisi enää yhdessä niin ajattelen että "Sama kai se" ja tuntisin taas olevani omaitseni vapaana. Pitäisikö tässä nyt sitten valita oma elämä ja vapaus vai turvallisuus ja hyvä mies..? Kertokaa jos kuullostaa tutulta :)
Viime kesänä tapasin kuitenkin miehen, joka vastaa lähes kaikkia unelmamies kuvauksiani. Aloimme tapailla ja päätin tehdä poikkeuksen, ehkä osaksi senkin vuoksi että halusin näyttää lähimmäisillenikin että osaan kyllä rauhoittua ja elää parisuhteessa.
Aika kului nopeasti ja olemme seurustelleet nyt 8kk. Vaikka olen tottunut koko elämäni ajan sinkkuiluun, olen silti pitänyt siitä kiinni että keskityn yhteen ihmiseen kerrallaan, eli en ole pettänyt miestäni seurustelu aikanamme enkä niin koskaan aio tehdä. Meillä menee loistavasti, mies on ihana ja luotettava, seksielämä pelaa ja tunnen oloni turvatuksi ja tasapainoikseksi.
Ongelma tulee kuitenkin tässä vaiheessa. Suhteessa ei ole mitään vikaa mutta silti kaipaan yksin oloa. En kaipaa erityisesti miesten pokailua, vaan sitä itsenäistä tunnetta ja vapautta mikä minulla oli. Tänä keväänä minulla on edessä muutto töiden perässä toiselle paikkakunnalle ja mies olisi valmis seuraamaan minua sinne, mutten tiedä haluanko sitä. Ajattelen itsekkäästi myös että nyt näytin itselleni ja muille että kykenen tasapainoiseen suhteeseen ja voisin jälleen jatkaa yksin todistettuani, että se on sitä mitä todella haluan.
Nyt en tiedä mitä tehdä. Kaikki on hyvin, rakastan miestäni ja tuntuisi että heittäisin hukkaan noin hyvä miehen jota saattaisin "rauhoittuttuani" tulla kaipaamaan. Silti, jos mietin ettemme olisi enää yhdessä niin ajattelen että "Sama kai se" ja tuntisin taas olevani omaitseni vapaana. Pitäisikö tässä nyt sitten valita oma elämä ja vapaus vai turvallisuus ja hyvä mies..? Kertokaa jos kuullostaa tutulta :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
että parisuhteessa kaipaa sekä yksinoloa että toisaalta myös muiden kuin kumppanin seuraa. Parisuhde toimii sitä paremmin mitä vapaammaksi puolisot itsensä tuntevat.
Onko sinulla kuitenkaan ihan todellisia tunteita tätä ihmistä kohtaan? Olet vielä nuori, joten sitoutuminen saattaa alkaa kaduttaa myöhemmin. Mieti tarkkaan mitä haluat ja toisaalta mitä menetät, jos luovut hänestä. Hyviä ihmissuhteita ei kuitenkaan löydy ihan joka oksalta :)
eli tunnetko sä oikeasti rakkautta vai onko se vain sitä "hyvää oloa" kun on mukava ihminen vierellä? Voin kertoa että mitä vanhemmaksi tulee sitä vaikeampi on löytää eä sellaista ihanaa kumppania, mutta mielestäni jos sä tunnet "ihan sama" fiiliksen sä et rakasta. Ja Olethan sä vielä nuori. Sä olet vasta viimeisen 5 vuoden aikana tutustunut omiin tunteisiin ja niin edelleen, joten ajattele että sulla on seuraavat 15 vuotta aikaa löytää kuitenkin toinen tuollainen arvotapaus, jota sitten ehkä rakastatkin oikeasti? Ja mieti sitä kumpaa kadut enemmän... miehen menettämistä vai oman itsenäisyyden menettämistä? Ja molemmathan voit saada jos mies on ymmärtäväinen niin sanot että on aika sun olla yksin, mutta jos teidät on luodut toisilleen niin sitten se tapahtukoon, mutta koska olet nuori etkä tiedä mitä haluat ja muutat ja pyydät miestä käymään luonasi vaikka kuukausittain...? Huono vaihtoehto? En tiedä - sinun on elämäsi joten vain sinä voit tehdä valinnat sen suhteen. Eikö?