nyt kun oman sydämen särkymisestä alkaa olla puolisen vuotta, en enää syytä paljoa miestä, joka valheillaan ja luottamuksen rikkomisella sekä on-off-vaiheilla teki tämän. Vihasin häntä, inhosin ja halveksin.
Nyt haavojen arpeuduttua mietin, että minähän itse annoin hänelle luvan tähän, kun menin rakastumaan. Minähän itse annoin hänelle luvan kohdella minua huonosti, kun en vetänyt peliä poikki ensimmäisten hälytyskellojen äänien soidessa. En syytä itseäni, mutta ehkä on tervettä huomata myös oma osuus suhteen ja sydämen särkymiseen ja yrittää oppia virheistään. Oppia rakastamaan itseään ja oppia vetämään rajat, joiden yli ei kävellä ja silti saada hyvä parisuhde.
Nyt haavojen arpeuduttua mietin, että minähän itse annoin hänelle luvan tähän, kun menin rakastumaan. Minähän itse annoin hänelle luvan kohdella minua huonosti, kun en vetänyt peliä poikki ensimmäisten hälytyskellojen äänien soidessa. En syytä itseäni, mutta ehkä on tervettä huomata myös oma osuus suhteen ja sydämen särkymiseen ja yrittää oppia virheistään. Oppia rakastamaan itseään ja oppia vetämään rajat, joiden yli ei kävellä ja silti saada hyvä parisuhde.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onkin melko mielenkiintoista jos jollain persoonasi osalla pystyt tarkkailemaan tunnetilojesi kehitystä ikäänkuin ulkopuolisesta näkökulmasta. Ensin vihaat eksää, sitten itseäsi kun olet ollut niin tyhmä että annoit kaiken tapahtua, sitten vanhempiasi, jotka eivät antaneet eväitä kohdata tätä(kään) tilannetta, sitten yhteiskuntaa, jonka kouluputkessa opetetaan kaikkea tyhjänpäiväistä lässyä muttei ihmissuhteiden järkevää hallintaa. Jossain vaiheessa et enää jaksa itkeä näitä ja sitten onkin aika kompuroida seuraavaan suhteeseen, josta ehkä seuraa jälkikasvua, jolle voit siirtää traumasi ja olla puolestasi näiden vihan kohteena heidän töpeksittyään oman elämänsä, kosket traumonesi ole kyennyt tarjoamaan myönteistä roolimallia jne jne. Lopulta kuolet yksinäisenä ja katkerana ja mitään mistään oppimattomana.
Niin se käy.
ei se ihan noin mennyt eikä mene, kuten kuvailit. Mielestäni olen hyväksynyt menneet ja menneisyyden hyväksymiseen kuuluu myös vastuu omasta osuudesta ja toiminnasta eikä kaiken syyn sysäämistä muille. Vihaa en koe (enää) ja olen antanut anteeksikin, joten en siten näe syytä sille, että mennyt torpedoisi tulevaisuuttani.
Vai kerroitko vain omasta elämästäsi?