Niin, kukapa ei olisi kokenut sitä ns. inttileskeyttä... Omalla kohdalla alkoi tammikuun 9 päivä, ja kaipuu senkuin kasvaa :(..
Onhan noita lomia tietysti tulossa, mutta välimatkan ja muidenkin velvotteiden takia joka lomaa, mitä kasarmi myöntää, ei ole mahdollista yhdessä viettää. Ja ovat vielä näin alkuvaiheessa aika tiukasti kiinni siellä, hemmetin hemmetti..
Toivottavasti tämä tästä paranee :) ja kelit olisi siedettävämmät tulevat kuukaudet..
Onhan noita lomia tietysti tulossa, mutta välimatkan ja muidenkin velvotteiden takia joka lomaa, mitä kasarmi myöntää, ei ole mahdollista yhdessä viettää. Ja ovat vielä näin alkuvaiheessa aika tiukasti kiinni siellä, hemmetin hemmetti..
Toivottavasti tämä tästä paranee :) ja kelit olisi siedettävämmät tulevat kuukaudet..
Vastaukset 24
Vanhimmat
toinen inttileski ilmottautuu...avo lähti myös yhdeksäs päivä. On ollut tosi outoa, varsinkin iltaisin, kun on yksin ja ikävä iskee:( ja kuukauden unettomuus alkaa painaa, surkeeta kun ei osaa nukkua yksin enää. Mies lähtee huomenna viikoksi metsään eikä saa kuulemma ottaa kännykkää mukaan "koska koko aika on palvelusaikaa..." Tän viikonlopun oli kiinni. :'(
Täytyy löytää sisäinen sissi itsestään ja kestää nää kuukaudet kuin mies:) ja muistaa tukea kultaa, onhan tää kuitenkin suurempi shokki sille kuin kotioloihin jäävälle tyttöystävälle. Mut kyl tää on ihan kauheeta, en toivoisi edes pahimmalle vihollisellekaan.
tsemppiä muille inttileskille ja kaikille kaukosuhteessa eläville!
Minunkin kulta lähti 9pv ja silläkin alkaa huomenna viikon tai siis 6pv metsäleiri. Ei kännykkää.. Ihan kauheeta. Äsken se lähti kohti Kajaania.. Vähänkö ikävä. Yksin meidän kodissa pienen koiramme kanssa. Kunpa aika menis äkkiä ja sais oman rakkaan kotiin ja sais pussailla. :)
minä olen myös sotaleskenä tässä elänyt tammikuun 9. päivästä lähtien. itelläni on myös ollut hieman vaikeuksia käydä iltaisin nukkumaan.. ja ikävä on koko ajan. ärsyttää tässä vielä sekin että olen tämän kevään abi ja pitäisi noihin kirjotuksiin keskittyä, mutta se on tuottanut hieman vaikeuksia kun koko ajan on ikävä ja nukkuminen on vaikeaa. kaikista kamalinat on se kun saa miehen viikonlopuksi kotiin ja sitten kun se sunnuntai iltana taas lähtee... :( mutta koittakaa siskot jaksaa!
Te sentään näette niitä miehiänne, ainakin joka toinen viikonloppu.
Ajatelkaa pariskuntia jotka eivät näe toisiaan moniin kuukausiin! Ja vain suomen viranomaisten takia, jos toinen puoliso on toisesta maasta kotoisin...
Jos osaisitte kuvitella tilanteen niin te osaisitte olla onnellisia niistä viikonlopuista...
Älkää marisko noin pienestä...
nimimerkki "9kk erossa aviopuolisosta suomen viranomaisten takia"
6kk tekee poikia, 9kk miehiä ja 12 kk poikamiehiä. Itse palvelin 6kk ja ero tuli noin 12kk palvelukseen astumisen jälkeen. Kirkot oli jo päätetty varata kunhan kotiudun ja kolme mennyttä vuotta oli ollut kuin satua.
Suhteemme olisi ollut pelastettavissa kun olisimme tarttuneet ongelmiin ajoissa, mutta mennyttä mikä mennyttä.
Hoitakaa suhdettanne armeijan aikana ja sen jälkeen erityisellä antaumuksella...sitä se tarvitsee.
Joo..okei..ymmärrän että voi olla vaikeuksia mennä nukkumaan ilman kultaa ja näin.. mutta eieiei tytöt..Tuo palvelusaika oli se sitten 6 kk tai vuoden niin se on niin lyhyt aika. Ja sentään näette lomilla. Koittakaapa olla vuoden erossa kokonaan näkemättä missään vaiheessa ja siihen päälle vielä puoli vuotta niin että näkee kerran kuussa. Itse sinnittelen niin.
se aika ei tunnu niin pitkältä kun sitä kultaa näkee välillä. Mutta en ole itse kokenut tuollaista mitä sinä joudut kokemaan, joten tämä on minulle kamalaa. sinun tilanteesi on tietysti paljon kamalampi, mutta tämä kokemus on minulle kamala.
Joo ymmärrän kyllä että tilanne on paljon pahempi joillain muilla kun intistä kultiansa odottelevilla. Mutta tämä on kuitenkin meidän keskustelupalstamme ja jaamme kokemuksiamme täällä. Ei voi ajatella niin että ei saa purkaa pahaa oloansa ja keskustella siitä rauhassa muiden kanssa, koska jollain on asiat huonommin.
Tsemppiä kaikille kultiaan odottaville: intistä tai kaukaa luota. Kyllä se aika tulee vielä kun saamme heidän kanssaan olla.
"tämä on kuitenkin meidän keskustelupalstamme ja jaamme kokemuksiamme täällä. Ei voi ajatella niin että ei saa purkaa pahaa oloansa " No AIVAN.. tämä on keskustelupalsta ja täällä saa kyllä sanoa mielipiteensä. PUOLIN JA TOISIN. Pahaa olanihan minäkin purin
Tämä on avoin keskustelupalsta, jolloin väärät tyypit voivat änkeä itsensä vääriin paikkoihin. Vaikka itsellä on paha olo, minusta on väärin aiheuttaa sitä myös muille. Tän palstan tarkoitus ois yrittää tukea toisiamme, ei vertailla keneen sattuu enemmän. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa ja niistä pitäis pystyy puhuu täällä. Jolla menee herne nenään pysyköön poissa.
Helvetti kun kaikki palstat tullaan pilaamaan ilkeilyillä!!
Mulla on ihan saatanan paha olo ja ikävä poikaystävääni. Asutaan yhdessä, joten tiedän mitä arki oli hänen kanssaan.
Kestetään inttilesket, kestäkää te muutkin.
edellinen oli hyvä.. yhdyn. Ehkä annoin ymmärtää itseäni hieman väärin, tottakai kaikki saa täällä purkaa pahaa oloansa ja jakaa kokemuksia, ei siis ainoastaan "inttilesket". :)
Vielä sitä että ei oo ennen olleenkaan ajatellu sen kummemmin kun on lukenu jostain kuakosuhteista yms. että miten hirveetä kun rakastaa toista ja näkee esim: kerran vuodessa.
Arvostan sellaista rakkautta mikä on uskollinen ja ehdoitta rakastaa,välimatkasta huolimatta. Itse oikein jysähti tajuntaan miten paljon rakastan omaani ja miten hänen kanssaan tahdon olla kun hän lähti. Olin tietenkin tämän jo aikaisemmin tiennyt, mutta jotenkin se vielä jysähti. Tuntui ihanalta. Öitä kaikille rakastaville.
Olet Jenna oikeassa! Tottakai rakastin kultaani tosi paljon ennen inttiin menoa, mutta nyt kun yhteinen aika on niin kortilla, sitä arvostaa toista ja toisen läsnäoloa vieläkin enemmän. Kyl se on niin et ihminen oppii arvostaa jotain kunnolla vasta sitten kun sen menettää:( Tää suru on niin kauheeta. Tuntuu kuin puolet musta ois jossain muualla. niin kuin onkin...en tod ole kokonainen ilman kultaani.
Onneksi ylihuomenna illalla tulee vihdoin kotiin:) Viime viikonlopun oli kiinni ja tän viikon ollut metsässä eikä saanut ottaa kännykkää mukaan.
Itekkin tunnen olevani puolikas ilman kultaani. Se on jännä juttu miten parisuhteessa menee näin. Sinkkuna ei tällaisia tajunnu. Moni sanoo että mikä siinä yksinolemisessa niin vaikeeta on? Tässä vastaus: Eläppä itse parisuhteessa yksin... Ei se sinkkuna vaikeeta oo yksin elellä arkea, mutta parisuhteessa yksin olo on vähän vaikeampaa.. Varsinkin jos asuu saman katon alla.
Jännä miten kaksi ihmistä voi muodostaa yhden kokonaisuuden :)
Mun kulta tulee joko 2vk&2pv tai sit 1vk&2pv päästä.
minulla kävi myös niin että ajattelin että kyllä sitä kestää helposti, että ei nyt viikko oo pitkä aika.. mut sitten kun jouduin rakkaani jättämään sinne varuskunnan porteille 9. päivä niin iski oikeesti sellanen paniikki, että rakastan tuota miestä ihan mielettömästi ja näen sen seuraavan kerran vasta kahden viikon kuluttua..
mutta onhan se nyt noiden ekojen viikkojen jälkeen helpottunut, kun siihen on jo tottunut että se mies taas sunnuntaina lähtee sinne takasi.. mut silti sitä on ikävä..
toivon vaan että mieheni pääsee lomille kesäkuun ekalla viikonlopulla, koska olisi tosi ihana jos mieheni olisi läsnä lakkiaisissani.. :)
Hei missä teidän miehenne muuten suorittaa palvelustaan? Mun on santikses, onneksi on aika lähellä et pääsee tunnissa kotiin. Silti tuntuis kyl yhtä pahalta vaikka ois pidemmälläkin. Entä kauan olette olleet yhes? Me ollaan 1,5v, asutaan yhes.
Tärkein kysymys: Saatteko unta öisin?? En ymmärrä mikä mua vaivaa, unettomuus iski heti kun kulta lähti:( Kestää ikuisuus nukahtaa ja sit voi nukkuakin vain joku 3h... Mä haluan poikaystäväni kotiin ihan senkin takia et saa nukuttua:)
Oma lähti sillon 9. päivä, ja sen jälkeen en saanut unta kahteen viikkoon kunnolla :( pistin kuuhulluuden piikkiin, mutta sitten kun tavattiin, niin unikin alkoi tulla jo niinkuin normaalien ihmisten tapaan.. mutta yöt meni kyllä sängyssä pyöriskellessä, vaikka en silloin käsittänytkään, että ikävähän se sellaista aiheutti. Onneksi nyt on jo helpottanut, ainakin vähän ;)...
Miun kulta on tuolla kontiorannalla.. aluks oli miunkin vaikee nukkua, mutta nytten saa jo unta joten kuten paremmin. välillä tulee sellasia hetkiä että ei tahdo tulla uni silmään, mutta kyllä yleensä..
Kohta saattaa olla jokin muu... Riippuu vähän siitä mistä roikkuu =) eipä täälläkään kannata kaiketi liikaa huudella missä tuvassa ja porukassa "oma pieni kultamussukka" on :) kun ne on noi miehet niin herkkiä tuollsista asioista =)!! sitten kahden kesken asia on eri...
Te taidatte olla iältänne jotain 17-19-vuotiaita. Minusta on lähinnä todella pelottavaa, että ette osaa nukkua yksin! Olette todella pahasti riippuvaisia siitä toisesta! Kymmenen vuoden päästä lähinnä nauratte itsellenne! Olen itse ollut todella lapsellinen, kun maailmani tuntui romahtavan, kun ei viikkoon saanut yhteyttä toiseen tai 2 vko: ero oli jotain järkyttävää. Voi, luoja miten saatoin olla niin naivi, kuten te nyt...
no mielipide tuokin. sanon suoraan että en ole sen vanhempi kun 18. Mutta mielestäni jokainen suhde on erilainen ja jokainen rakastaa omalla tavallaan.
Toisilla ei ole ikävä ja toisilla on. Ei siihen mielstäni kyllä ikä vaikuta.
Ehkä tää suunnaton ikävän määrä saattaa tuntua joskus vanhempana naurettavalta, en rupea sitä kieltämään. Mutta nyt on fiilis tämä, mitään kun en asialle mahda.
Täälläkin on eräs jonka rakas on intissä, Ikävä on ja varsinkin sunnuntait on itkuisia, mutta mä ainakin yritän ammentaa jaksamiseni siitä tiedosta, että se ei ole (yleensä) kuin 4-5 päivää kun näkee uudelleen.
Yrittäkää ajatella positiivisesti; viikothan voi käyttää kavereiden kanssa olemiseen, työ/koulujuttujen pois päiväjärjestyksestä tekemiseen ja "oman ajan ottamiseen". Itse olen tottunut tähän jo aiemmin muuttaessani vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan, mutta kyllä ne viikonloput tuntuu hupenevan käsiin ja sekös ahdistaa. Välillä tuntuu, että "elän" vain viikonloppusin, jolloin matkustan kotipaikkakunnalle tapaamaan armeijasta lomille tulevaa rakasta, perhettä ja vanhoja kavereita.
Joten piristykää ja lohduttautukaa sillä, että hellunne ovat vain armeijassa, te ette ole menettäneet heitä kokonaan. Sehän se pahempi ois vai mitä :)
Täytyy vain ihmetellä, että oletteko olleet koskaan ennen erossa poikaystävistänne?
Vanhempana sitä antaa aikaa itselleenkin, eikä ole enää niin riippuvainen toisesta.. Taisin kyllä olla itsekkin tuossa iässä samanlainen. Mutta tsemppiä tytöt, se aika menee kuitenkin loppupeleissä äkkiä.
Tsemppiä teille oikein paljon! Ero on tavallaan tapa nähdä tulevaisuuteen. Jos ei noin lyhytaikaisia eroja suhde kestä, niin ei se sitten kestä ollenkaan. Jos huonosti käy, niin sitten vaan kerätään sydämenpalaset ja jatketaan pikkuhiljaa matkaa. Ei tässä elämässä muutakaan voi.
Itse olisin hirveän onnellinen, jos tämä kevät olisi äkkiä ohi. Teille olen erittäin kateellinen siitä, että saatte nähdä toisianne vaikka joka viikko. Itse saan nähdä rakkaimpani seuraavan kerran vasta heinäkuun alussa...