Foasfoseriini kohottaa

eikä ole dopingia. Asia on nyt osoitettu tieteellisesti. Kaksi urheilulääketieteen johtavaa lehteä julkaisi maailman ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen, jonka mukaan fosfoseriini on ergogeeninen eli energiaa antava yhdiste (1, 2). Tutkimuksen tekijä on Walesin yliopiston urheilutieteen laitos (department of Sports Science, University of Wales Swansea, Swansea), Tämä on hyvä uutinen kaikille urheilijoille, sillä fosfoseriinin [kuten ei karnosiininkaan] käyttö ei ole dopingia.

Tutkimukseen osallistui 14 miespuolista jalkapalloilijaa (toisessa samojen tutkijoiden raportissa sanotaan heitä olleen 16), jotka ottivat 10 vuorokauta päivittäin 750 mg soijasta uutettua fosfoseriiniä. Sen vaikutusta tutkittiin juoksumatolla fyysiseen suorituskykyyn, hapenottokykyyn, hormonitoiminoihin ja subjektiiviseen väsymyksen tuntemukseen uupumiseen asti johtaneessa polkutestissä.

Koehenkilöiden kunto testattiin aluksi ja heistä muodostettiin kaksi samanlaista ryhmää, joista toinen sai fosfoseriiniä ja toinen plaseboa. Koe oli kaksoissokko. Ravintolisien käytön jälkeen – 16 päivän kuluttua ensimmäisestä testistä – koehenkilöt juoksivat 10 minuutin sarjoja 45, 55 ja 65 % kuormituksella maksimaalisesta hapenottokyvystä (VO2max). Sen jälkeen kuormitus nostettiin 85 %:iin ja he juoksivat täydelliseen uupumuksen asti.

Fosfoseriiniä saaneiden suorituskyky nousi 85 %:n kuormituksessa merkittävästi paremmaksi kuin verokkien. Ennen fosfoseriinin käyttöä tehdyssä testissä he olivat uupuneet huiostuaan keskimäärin 7:51 ( /- 1:36) minuuttia, ja fosfoseriinin syönnin jälkeen 9:51 ( /- 1:42) minuuttia. Plaseboryhmän vastaavat ajat olivat ennen 8:09 ( /- 0:54) ja jälkeen 8:02 ( /- 0:54) minuuttia; toisin sanoen tulos ei ollut parantunut.

Fosfoseriinin ei vaikuttanut seerumin kortisolin pitoisuuteen eikä väsymyksen tunteeseen (koska jokainen ajoi itsensä "piippuun").

1. Kingsley M, Miller M, KiIlduff LP et al. Effects of Phosphatidylserine on Exercise Capacity during Cycling in Active Males. Medicine & Science in Sports & Exercise 2006;38(1):64-71
http://tinyurl.com/d6eec

2. Kingsley MI, Wadsworth D, Kilduff LP, et al. Effects of phosphatidylserine on oxidative stress following intermittent running. Med Sci Sports Exerc. 2005;37(8):1300-6
http://tinyurl.com/9jtoa

Fosfoseriiniä saa luontaistuotekaupoista. Tässä yksi valmiste
http://tinyurl.com/ccpax
2321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eiköhän yritetä pärjätä vaan rukihisella ja hikisemmällä. Tuommoiset Ätseriinit saa minulta jäädä ottamatta. - Onkos sinulle tulossa kuinka paljon provikkaa per purkki?

Äänestä
  • Yksi toinen hyvä keino nostaa kestävyyttä ovat kilometrit. Niitä kun keräilee juosten teiden varsilta ja metsäpoluilta niin kunto nousee kohisten. Sokkotestejä en kehoita tekemään, voi mennä vaikka mäntyä päin jos ei katso eteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuntoa kirjoitti:

eikä ole dopingia. Asia on nyt osoitettu tieteellisesti. Kaksi urheilulääketieteen johtavaa lehteä julkaisi maailman ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen, jonka mukaan fosfoseriini on ergogeeninen eli energiaa antava yhdiste (1, 2). Tutkimuksen tekijä on Walesin yliopiston urheilutieteen laitos (department of Sports Science, University of Wales Swansea, Swansea), Tämä on hyvä uutinen kaikille urheilijoille, sillä fosfoseriinin [kuten ei karnosiininkaan] käyttö ei ole dopingia.

Tutkimukseen osallistui 14 miespuolista jalkapalloilijaa (toisessa samojen tutkijoiden raportissa sanotaan heitä olleen 16), jotka ottivat 10 vuorokauta päivittäin 750 mg soijasta uutettua fosfoseriiniä. Sen vaikutusta tutkittiin juoksumatolla fyysiseen suorituskykyyn, hapenottokykyyn, hormonitoiminoihin ja subjektiiviseen väsymyksen tuntemukseen uupumiseen asti johtaneessa polkutestissä.

Koehenkilöiden kunto testattiin aluksi ja heistä muodostettiin kaksi samanlaista ryhmää, joista toinen sai fosfoseriiniä ja toinen plaseboa. Koe oli kaksoissokko. Ravintolisien käytön jälkeen – 16 päivän kuluttua ensimmäisestä testistä – koehenkilöt juoksivat 10 minuutin sarjoja 45, 55 ja 65 % kuormituksella maksimaalisesta hapenottokyvystä (VO2max). Sen jälkeen kuormitus nostettiin 85 %:iin ja he juoksivat täydelliseen uupumuksen asti.

Fosfoseriiniä saaneiden suorituskyky nousi 85 %:n kuormituksessa merkittävästi paremmaksi kuin verokkien. Ennen fosfoseriinin käyttöä tehdyssä testissä he olivat uupuneet huiostuaan keskimäärin 7:51 ( /- 1:36) minuuttia, ja fosfoseriinin syönnin jälkeen 9:51 ( /- 1:42) minuuttia. Plaseboryhmän vastaavat ajat olivat ennen 8:09 ( /- 0:54) ja jälkeen 8:02 ( /- 0:54) minuuttia; toisin sanoen tulos ei ollut parantunut.

Fosfoseriinin ei vaikuttanut seerumin kortisolin pitoisuuteen eikä väsymyksen tunteeseen (koska jokainen ajoi itsensä "piippuun").

1. Kingsley M, Miller M, KiIlduff LP et al. Effects of Phosphatidylserine on Exercise Capacity during Cycling in Active Males. Medicine & Science in Sports & Exercise 2006;38(1):64-71
http://tinyurl.com/d6eec

2. Kingsley MI, Wadsworth D, Kilduff LP, et al. Effects of phosphatidylserine on oxidative stress following intermittent running. Med Sci Sports Exerc. 2005;37(8):1300-6
http://tinyurl.com/9jtoa

Fosfoseriiniä saa luontaistuotekaupoista. Tässä yksi valmiste
http://tinyurl.com/ccpax

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu