Hei te fiksut laihuttajat, kuinka voin laihtua samalla kuin aloitan liikunnan? Viime vuoden vaihteessa aloitin lenkkeilyn / kuntosalin 5-6 kertaa viikossa. Söin hieman kevyemmin enkä laihtunut yhtään. Kilot pysyivät aivan samana. Lihakset tosin kiinteytyivät ja muoto muuttui. Kertokaa mitä tein väärin.
Nyt olen aloittanut taas uudestaan liikunnan ja kevyemmän ruokavalion viikko sitten. Viikossa paino laski 2,5 kg. Nesteitähän ne oli, mutta kuinka saan painoa alas liikkumalla ja syömällä oikein?
miten laihtua liikunnalla
17
7907
Vastaukset
- "kevyempi"
ruokavalio? Jos et laihdu ja liikut noinkin runsaasti, syöt ilmeisesti edelleen kulutukseesi nähden liikaa ja proteiinipitoista ruokaa, koska lihaksesi kehittyvät.
Tosiasia nimittäin on, että laihduttaessa lihakset surkastuvat. Eli toisinpäin laihduttaminen ja lihasten kasvattaminen yhtäaikaa on mahdoton yhtälö. Jos lihaksesi kehittyvät, se kertoo siitä, että saat ruuasta liikaa energiaa ja lihasten kehittymiseen tarvittavaa proteiinia.
Eli jos haluat laihtua, sinun pitää syödä suhteessa enemmän kasviksia ja hedelmiä (joissa ei siis ole proteiinia eikä paljon energiaa). Lihaksesi surkastuvat (jonkin verran), mutta laihdut takuuvarmasti tuolla liikuntamäärällä.
Aloita ruokapäiväkirjan pito, niin tiedät tarkasti mitä ja kuinka usein syöt. Muista että laihduttaessa täytyy syödä itse asiassa aika usein, mutta kerralla vähän (paitsi kasviksia).- Jiiikooo
Olen voimakkaasti erimieltä kuin edellä kirjoittanut.
Liikunnalla LAIHTUU, samoin kuin proteiinia popsimalla - eihän järkevämpää laihdutustapaa olekaan! Liikunta, vaikka salitreeni ja lenkkeily, lisäävät kyllä lihasmassaa - mutta se samalla lisää aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa! Lihasmassa kuluttaa levossakin enemmän kuin läski. Proteiini taas on välttämätöntä liikkujalle, se antaa ravintoa lihaksille. Ennemmin siis suosittelen proteiinin saannin lisäämistä ja hiilihydraattien vähentämistä (kuitenkin kalorimäärät pitää pysyä kohtuuden rajoissa! Laske esim. netissä päivittäinen kulutuksesi, ja syö sen mukaan.)
Eihän laihduttajan ole mitään järkeä surkastuttaa lihaksia, se läskihän siinä pitää saada pois! Läskin taas saa pois kunnon liikunnalla ja syömällä terveellisesti.
Nimim. omalla kokemuksella - Minä
Jiiikooo kirjoitti:

Nimim. omalla kokemuksellaMissä nettiosoitteessa voi laskea päivän syönnin kalorimäärän? Olen pitänyt tarkkaa päiväkirjaa syönnistä ja luulen että kalorimäärät ovat jääneet liian pieniksi... ehkä korkeintaan 1000kcl / päivä
- Saba111
Jiiikooo kirjoitti:
Olen voimakkaasti erimieltä kuin edellä kirjoittanut.
Liikunnalla LAIHTUU, samoin kuin proteiinia popsimalla - eihän järkevämpää laihdutustapaa olekaan! Liikunta, vaikka salitreeni ja lenkkeily, lisäävät kyllä lihasmassaa - mutta se samalla lisää aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa! Lihasmassa kuluttaa levossakin enemmän kuin läski. Proteiini taas on välttämätöntä liikkujalle, se antaa ravintoa lihaksille. Ennemmin siis suosittelen proteiinin saannin lisäämistä ja hiilihydraattien vähentämistä (kuitenkin kalorimäärät pitää pysyä kohtuuden rajoissa! Laske esim. netissä päivittäinen kulutuksesi, ja syö sen mukaan.)
Eihän laihduttajan ole mitään järkeä surkastuttaa lihaksia, se läskihän siinä pitää saada pois! Läskin taas saa pois kunnon liikunnalla ja syömällä terveellisesti.
Nimim. omalla kokemuksellaJuuri niin Jiiikooo! Enpä ole ennen kuullut väitettä, ettei laihduttajalla voisi lihakset kehittyä yhtä aikaa painon laskun kanssa... Mielenkiintoista :)
- Jiiikooo
Minä kirjoitti:
Missä nettiosoitteessa voi laskea päivän syönnin kalorimäärän? Olen pitänyt tarkkaa päiväkirjaa syönnistä ja luulen että kalorimäärät ovat jääneet liian pieniksi... ehkä korkeintaan 1000kcl / päivä
http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/index.pl?language_id=1
Kohtuullisen hyvä sivusto, missä voi myös laskeskella kalorien ja proteiinien (ja kaiken mahdollisen) saannin päivässä. - Se sama
Jiiikooo kirjoitti:
http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/index.pl?language_id=1
Kohtuullisen hyvä sivusto, missä voi myös laskeskella kalorien ja proteiinien (ja kaiken mahdollisen) saannin päivässä.Kiitos linkistä hyville sivuille. Ainakin sen mukaan taidan nyt syödä jo liian vähän. Jos kaloritarve liikunnan mukaan 2200 ja olen syönyt 1200. Ilmeisesti minun täytyy alkaa syödä enemmän, vai mitä?
Minä kirjoitti:
Missä nettiosoitteessa voi laskea päivän syönnin kalorimäärän? Olen pitänyt tarkkaa päiväkirjaa syönnistä ja luulen että kalorimäärät ovat jääneet liian pieniksi... ehkä korkeintaan 1000kcl / päivä
Thermacuts Laihdutuslääke - http://track.fi.thermacuts.com/product/ThermaCuts/?uid=2484&sid=526&pid=115&bid=advandec Sain tilaukseni ajallaan ja tabletit toimivat hienosti.
- Jiiikooo
Uskon että laihdut kyllä tuolla systeemillä. Liikunta lisää aineenvaihduntaasi ja lihasmassaa (joka taas polttaa tehokkaasti rasvaa).
Ehdottaisin, että tarkkailet syömistäsi vaikka viikon ajan, ja katsot syötkö tarpeeksi/liikaa ja että mitä syöt.
Liiku paljon ja syö terveellisesti, niin kyllä laihdut. Niin minäkin olen laihtunut. :) - vaikka :)
Täytyy vaan saada tarpeeksi proteiineja, niin yksinkertaista se on! :) Siis lisää proteiineja, hitaita hiilihydraatteja, hedelmiä, vihanneksia, marjoja, tyydyttymättömiä rasvoja (oliiviöljy, pähkinät, kala). Niin hassua kuin se onkin, niin rasva-aineenvaihdunta tarvitsee rasvoja toimiakseen kunnolla!
Älä siis nipistä proteiineista (raejuusto, jugurtti, pähkinät, kala, muna, liha jne.), vaan syö niitä joka aterialla! Vältä sokeria, perunaa ja vehnäjauhoja, niin saat pahimmat hiilarit pois.- laihduttaja
yksi kilo läskiä on yhteensä 7000 kcal, ja ihmisen keho pystyy polttamaan läskiä 0,5 kiloa viikossa, eli kilon kahdessa viikossa. Tähän pääsemiseen tulee siis vähentää päivittäin tarvitsemasta kalorimäärästä 500 kcal (3500 kcla/vko --> 500 kcal/pvä). Eli jos peruskulutus, liikunta mukaan laskettuna, on 2200 kcal, niin päivittäin voi syödä yhteensä 1700 kcal. Tätä pienempää kalorimäärää ei kannata syödä, koska elimistö ei yksinkertaisesti pysty polttamaan rasvaa nopeampaa. Lisäksi liian pienillä kalorimäärillä elimistö menee helposti säästöliekille.
Kannattaa myös muistaa ruoan oikea koostumus. Proteiinia olisi hyvä saada vähintään 1g per painokilo (jos lihaksia paljon niin 1,5g/kg), hiilihydraatit kannattaa hankkia kuitupitoisista elintarvikkeista, koska ihminen tarvitsee myös kuituja n. 35g/pvä, jotta aineenvaihdunta toimisi. Lisäksi kannattaa huomioda, ettei hanki energiaansa liiasta rasvasta (rasva sisältää todella paljon energiaa!!!) 20-30g rasvoja on laihduttajalle sopivasti, muille 50-60g.
Itse olen tehnyt täydellisen muutoksen ruokavaliooni, ennen olen syönyt liikaa rasvaa ja hiilareita ja aivan liian vähän kuituja. Nyt olen laihtunut jo muutaman kilon, olo on paljon virkeämpi ja kevyempi. missään välissä minulla ei ole nälkä, koska syön usein, mutta vähän ja terveellisesti, enkä ole kieltänyt itseltäni herkkuja, mutta nyt niitä ei ole edes tehnyt mieli , koska verensokeri pysyy koko ajan tasallaan.
Lisäksi kannattaa huomioida sellainen asia kuin glykeeminen kuormitus. Eli hiilareitten kanssa kannattaa syödä aina myös proteiinia. esim. Puuron kanssa juoda lasillinen maitoa tai leivän päällä kinkkua/juustoa. Proteiini hidastaa hiilihydraattien imeytymistä ja näin hidastaa verensokerin ja sitä kautta insuliinitason nousua elimistössä. Mikäli hiilarit palaa liian nopeaan, tulee taas pian nälkä ja liika verensokeri elimistössä voi aiheuttaa huimaamista ja huonoa oloa.
Tosi hyvät ja käytännölliset sivut ruokavalion ja painon seurantaan : www.kalorilaskuri.fi
Kannattaa tututstua foorumiin sekä rekisteröityä käyttäjäksi (1.90 euroa/kk) Koen tämän paljon tehokkaampana kuin joku painonvartijat.
- lli-
lihakset painavat enemmän kuin rasva, joten jos ulkomuotosi muuttui ja sait lihaksia jne., älä suotta liikaa sitä vaa'an lukemaa tuijottele. ;) Lihaksiksi se läski on muuttunut.
Itse laihduin melkein kymmenen kiloa vain keventämällä ruokavaliotani, mitä nyt vähän lisäsin lenkkejä yms.
Tsemppiä vaan!- miten laihtua
Juu lihaksia tullut lisää on. Kannattaa tosiaan tsekata että ei ylisuorita... hitaasti hyvä tulee ja ihan peruskonsteilla vain, lautasmallia ja monipuiolista ruokaa ja hieman liikunnan lisäämistä. Kärsivällisyyttä. Lue esim:
http://www.laihduta-helposti.net/miten-laihtua/
- sorienosaa
sinun tarvitsee syödä vielä kevyemmin..
en osaa sanoa mistä johtuu tuo ettet laihdu !- läskipellllle_
hahhahah, MULLA ON KAMALAT VATSAMAKKARAT !!! )= miten saan ne pois kun lenkkeily ei auta ja bläääh. syön terveellisesti .. nohh, hieman kyllä napostelen hihihi ::3 mutta joo minä olen läääski. 150 pitkä ja painoo 69 ::D:D:D:D tai enemmänki.
- jiiäss
On mahdotonta laihtua jos lihakset kasvavat. Niinkuin vanha sanonta menee: lihas painaa enemmän kuin läski. Eli kun sulle tulee lihasta niin sulle tulee enemmän painoa.
- No höpö höpö
Lihas ei kasva niin nopeasti kuin läski sulaa. Painoero läskillä ja lihaksella on muistaakseni korkeintaan 200 g / litra, joten se siitä... Ja aluksi kun alkaa urheilla, nestettä kertyy lihaksiin. Se vähenee kuukauden jälkeen. Liikunta kuluttaa hyvin kaloreita ja auttaa säilyttämään lihaksia laihdutusprosessissa. Ilman muuta kannattaa harrastaa liikuntaa samalla kuin sulattelee läskiä!
- ?
olen 14,5 vuotta ja painan 60kg ja 170 cm pitkä..... olenko normaali? vai pitäisikö minun laihduttaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 933283
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232772Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1092384- 401784
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421593- 321547
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411525- 281330
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201296- 951191