Hei
Olemme seurustelleet n. vuoden. Olemme n. nelikymppisiä, muutama vuosi sitten eronneita.
Olen tyytyväinen, mutta haluaisin virallistaa suhteemme, mennä naimisiin tai ainakin kihloihin.
Olen päättänyt, että en ota asiaa esille miehen kanssa, olen kahdesti ollut aikaisemminkin kihloissa, molemmissa jutuissa minä olin aloitteentekijä. Sitä en enää halua. En myöskään halua, että mies menee naimisiin vain velvollisuudesta.
Haluan, että mies kosisi siksi, että haluaa minut.
Olin asettanut päämääräkseni, että olen naimisissa tai kihloissa ennen 40-vuotispäivääni, joka on puolen vuoden päästä.
Eroanko ja etsin uuden miehen jos ei tämä nykyinen ole siihen mennessä kosinut? Vai tinginkö päämäärästäni?
Ottakaa kantaa.
Olemme seurustelleet n. vuoden. Olemme n. nelikymppisiä, muutama vuosi sitten eronneita.
Olen tyytyväinen, mutta haluaisin virallistaa suhteemme, mennä naimisiin tai ainakin kihloihin.
Olen päättänyt, että en ota asiaa esille miehen kanssa, olen kahdesti ollut aikaisemminkin kihloissa, molemmissa jutuissa minä olin aloitteentekijä. Sitä en enää halua. En myöskään halua, että mies menee naimisiin vain velvollisuudesta.
Haluan, että mies kosisi siksi, että haluaa minut.
Olin asettanut päämääräkseni, että olen naimisissa tai kihloissa ennen 40-vuotispäivääni, joka on puolen vuoden päästä.
Eroanko ja etsin uuden miehen jos ei tämä nykyinen ole siihen mennessä kosinut? Vai tinginkö päämäärästäni?
Ottakaa kantaa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
...minä minä minä.................
Parempi erota, koska olet liian itsekäs suhteeseen.
Asiahan on aika selvä: kumpaa haluat enemmän, tämän nykyisen miehesi vai naimisiin/kihloihin ennakkoon asettamasi päämäärän mukaan?
Toki voit nykyisen miehesi kanssa saada molemmat, mutta on edelleen olemassa ihmisiä, joiden mielestä vuoden seurustelu ei ole vielä paljon - ainakaan "seuraavan askeleen" ottamisen kannalta. Eli voi myös käydä niin, että nykyisesi kanssa tämä ennakkopäämääräsi ei toteudukaan. Ehkäpä hän on tyyppiä, joka ei ole menossa naimisiin hyvin pitkään aikaan tai lainkaan. Ja silloin joudut päättämään, kumpi tavoitteistasi sinulle on tärkeämpi.
Pidä kuitenkin kiinni siitä, että jos päädytte vihille, niin ainakin sillä hetkellä molemmat ovat sitä halunneet. Eihän se, että asiat ottaa puheeksi, vielä ole sama asia kuin kosiminen. Mutta jos otat asian puheeksi, oletko valmistautunut siihen, että hän ei ehkä haluakaan nyt/lainkaan naimisiin? Se lienee melko varmaa, että jos miehellesi ei ole juolahtanutkaan suhteen virallistaminen vielä mieleen, niin puoli vuotta lisää tuskin asiaa hänelle oma-aloitteisesti tuo mieleen (eli määräaikasi synttäreihisi).
Tosin, et kuulosta itsekään kovin varmalta, että juuri tämä mies olisi se oikea - jos nimittäin puolivuotistavoitteesi nimissä uskot ehtiväsi erota ja etsiä ja löytää uuden, naimahaluisemman.
"Olen päättänyt, että en ota asiaa esille miehen kanssa, olen kahdesti ollut aikaisemminkin kihloissa, molemmissa jutuissa minä olin aloitteentekijä. Sitä en enää halua. En myöskään halua, että mies menee naimisiin vain velvollisuudesta."
Piilisikö tuossa syy miksi kaksi edellistä kertaasi ei ole toiminut? Sinä aloitteentekijänä. Olet halunnut pikaisesti kihloihin. Mies ei ole halunnut loukata tunteitasi ja on velvollisuudentunnosta suostunut. Tälläisen käsityksen sain tekstistäsi.
Pahiten ihmetystä herätti lause: "Eroanko ja etsin uuden miehen jos ei tämä nykyinen ole siihen mennessä kosinut? Vai tinginkö päämäärästäni?"
Oletko näitä Cosmo-naisia, joille on tärkeintä statussymbolit tai ylipäätään se että on naimisissa, kuin että on hyvässä parisuhteessa "herra oikean" kanssa, muttei vielä naimisissa? Pelottavaa.
Vuoden seurustelun jälkeen tuskin olisin valmis kosimaan. Koska aioin kosia koko loppuelämä mielessä, olisi vuoden yhteiselo mielestäni hieman lyhyt aika olla täysin varma.
En tiedä, olenko cosmo-nainen vai mikä, mutta kyllä tunnen itseni varmemmaksi ja rakastetummaksi jos sormessani on sormus.
Naisen asema on parempi jos hän on naimisissa.
En halua vuositolkulla odottaa kosintaa, en tiedä, milloin kuolen, silloin kaikki on liian myöhäistä.
Lisäksi vanhenen päivä päivältä, en kohta enää kelpaa kellekään vaimoksi (siitä tuo 40 v raja).
Ajatteleminen ei ole pahasta eikä järjenkäyttö.
Sormus eikä mikään muukaan symboli tuo varmuutta eikä rakkautta. Se että kerrot sen palvelevan sun tunteita ja täten edellytät ja vaadit sitä ulkopuoliselta, tuntemustesi jatkeeksi ?hmm.
Naisen asema eli oma asemasi on se jota tahdot "liiton" sitoutumisen symboleineen "palvovan" hmm?.
Miksi odotat kosintaa?? anna aihe siihen?? vai.
Jos ja kun pelkäät tulevaisuutta ei siihenkään mieheltä voi odottaa vastausta ja vaatia hänen elämälleen tehtäväksi muutoksia jos sinä pelkäät.
Kelpaamattomuutesi on edelleen sun oma tuntemuksesi ja sekään ei tule kuntoon miehen raktaisuilla eikä sitä tunnetta voi korvauttaa kellään.
Joten ehkä itseopiskelu olisi tarpeen.
No, tuossa kerroit aika selvästi mitä haluat. Aviosta puhuit, nykyisestä miehestäsi et mitään. Siihen viittaisi sekin, että "en kohta enää kelpaa kellekään vaimoksi". Eli sivullisesta näyttäisi, että sormus on sinulle tärkeämpi kuin (ainakaan tällä hetkellä) se mies, jolta sen kenties saat. Että mies on vain väline sormuksenhankinnalle.
Kannattaisiko todellakin olla rehellinen miehellesi, ettei hänkään luulottele olevansa suhteessa, jossa tulee rakastetuksi omana itsenään? Voi kuulostaa kovalta, mutta kun parisuhteessa on nimen mukaan aina kaksi, niin jotain oikeuksia sillä toisellakin osapuolella on.
tarvitset sitä enemmän kuin avioliittoa... Jos ihmisellä on 40-vuotiaana tuollaiset teini-ikäisen ajatukset niin hurraa vaan..
Riittääkö sinulle, että kelpaat jollekin vaimoksi? Kelle vaan...? Elämän tavoitteesi on siis päästä vaimoksi? Eikö onnellinen, toimiva parisuhde ole parempi? Jos sinulla on hyvä mies miksi vaihtaa hänet, kenties huonompaan mutta naimahaluiseen?
Oletko jotenkin taloudellisesti tiukilla ja riippuvainen miehestä? Vai mitä pelkäät?
Ei kaikki avioliitotkaan ole onnellisia ja täynnä rakkautta. Omassa lähipiirissäni on mies joka on kihloissa, mutta pettää kihlattuaan, eikä halua naimisiin jne.
Kyllä yli 40-vuotiaatkin avioituu! Paljonkin vanhemmat! Ja luuletko, että esim. 50 v. miehet haluaa puolisokseen vain alle 40 vuotiaita? Ja on aivan sama oletko 39, 40 vai 41! Ei se varmasti siitä ole kiinni! Sanooko mies kuulleessaan ikäsi, että voi helkatti, jos olisit vuoden nuorempi niin kosisin!
Vuosi on vielä kyhyt aika. Odota vielä edes vuosi. Unohda hassu rajasi! Jos mies on sen arvoinen?
Ehkä sinulla on vain ikäkriisi. Älä tee mitään harkitsematonta. Ettet kadu. Ja mitä, jos et löydäkään ketään sopivaa miestä ennen kun täytät 40?
Miehet ei oo kauheen nokkelia.
Samaa mieltä kuin edelliset noin yleensä. Mutta kaikki miehet ei kosi moneen vuoteen tai koskaan eikä aio naimisiin ollenkaan tai ainakaan sen naisen kanssa, jonka kanssa seurustelevat. Kannattaa tarkistaa, että teillä on yhteisiä ajatuksia näistä asioista, jos se on sinulle tärkeää. Ettet odota turhaan ja liian kauan. Keskustelemaan!
Oma mieheni kosi n. 3 v seurustelun jälkeen, kun luulin jo, ettei ikinä... :)
Olen poikaystäväni kanssa puhunu, että naimisiin mennään vasta sitten, kun perheen perustaminen on käsillä. Voin sanoa, että siihen on aikaa kymmenen vuotta... Ja tuskin sitä ennen kihloihin esim.3 vuoden seurustelun jälkeen...
Jotenka minun näkökulmasta katsottuna näyttää teillä muilla olevan aika hoppu. =o
Muutenkin näyttää nykyaikana ihmisillä olevan kauhee kiire naimisiin ja kiire perustaa perhettä.
Monet ikäiseni ystävät ja tutut ovat saaneet/saamassa lasta. Mutta minä aion toimia toisin. Haluan rauhassa löytää polkuni, kasvaa ja saada viisautta enemmän, jotta olisin hyvä äiti lapsilleni. =)Ja nykyinen poikaystäväni on niin fiksu, ihana ja ymmärtäväinen. Hänestä tulisi täydellinen isä lapsillemme. Mutta tosiaan... Ei kiirettä!!
Olen reilusti yli 30 v, en ole koskaan ollut naimisissa eikä ole lapsiakaan. Menimme kihloihin n. vuosi sitten eikä hääpäivää ole vielä päätetty. Tuskinpa tänä vuonna ainakaan, mutta sen pitemmälle en mene sanomaan. Seurustelua on siis jatkunut nyt n. 4 v, sitä ennen tunnettiin toiset 4 v.
Vai hoppu? Muistapa sitten minun periaatteeni: ei missään tapauksessa naimisiin ennen 28:n vuoden ikää... Päätin jo aikoja sitten jättää ensimmäiaen kierroksen väliin. Vanhat luokkakaverit kutsuvat jo toisiin häihinsä ja tekevät lapsia, joiden isommat sisarukset ovat kohta täysi-ikäisiä kuten sinä :)
19-vuotiaalla on koko elämä edessään. Voi tehdä mitä valintoja hyvänsä, mutta ei tänään, vaan huomenna....
...ja yhtäkkiä huomaat että olet 40, tai 37, 38... sänkysi jakaa mies, joka on kaikin puolin ihana ja kaikki on hyvin, vaan ei avioliittoa, eikä lapsistakaan ole ollut muuta puhetta kuin mañana.. Alat laskea, että jos nyt tänään tulisin raskaaksi niin mikä on todennäköisyys että se onnistuu? Yli 35-vuotiailla hedelmöityminen ei ole yhtä itsestäänselvää kuin nuoremmilla jotka sikiävät vasten tahtoaankin joskus. Onnistuminen 40-50%. Keskenmenojen määrä kasvaa. Sikiöiden alut eivät ehkä olekaan terveitä ja luonto hoitaa asian.
Jos ei onnistu nyt niin ensi kuussa, tai viimeistään kesällä. Raskaus kestää 9kk, olet vuoden vanhempi. Voi hyvinkin mennä vuosi tai pari ennen kuin onnistut. Ja onko ajoitus sittenkään oikea? Juuri kun työssä saisi uuden, haastavamman tehtävän pitäisi jäädä äitiyslomalle...
Sen jälkeen 3-4 vuotta pienen lapsen kanssa ei enää onnistukaan yli nelikymppiseltä ihan yhtä leikillä kuin 20-30 vuotiaana, tai edes 35-vuotiaana. Ikä tuo muutakin tullessaan kuin numeroita. Sitä 19-vuotias ei vielä tiedä. Vaikka muuta elämänkokemusta ja avarampaa näkemystä olisikin kertynyt. Voimat vähenee. "Mulle ei käy niin"...
Toisaalta kaikki voi onnistua käsikirjoituksen mukaan. Mitään ei tiedä etukäteen, mutta tosiasia on että riskit kasvavat iän myötä ja voimat vähenevät. Jos lapsi ei olekaan syntymäterve, nuorempana jaksaa paremmin, vanhempana nainenkin haluaisi joskus omaa rauhaa. Siitä huolimatta että nuorempana perheen hankkiminen olikin kaiken a ja o.
Eli on aivan tervettä jos tuntee että kiire tulee. Silti ehdottomien ikärajojen asettaminen on mielestäni hieman erikoinen lähtökohta, mutta jokaisen oma asia. Elämä tuee päivä kerrallaan ja kaikille ei sellaista päivää tulekaan jolloin unelmat toteutuvat. Parisuhde ilman avioliittoa ja lapsia voi olla monin verroin antoisampaa kuin pakonomainen ennakko-odotusten täytäntöönpano.
ajatuksesi ovat järkeviä ja varmaan sinua palkitsevia. Lisätä tahtoisin sulle että , tuota älä paljoa mieti että millanen isä ystäväsi on tai olisi lapsilenne. Siksi vain että se on miehellä aivan oma sisäinen koneisto niinkuin naisillakin ja kun ja jos syntyy lapsia niin mies on isä oikeesti isä ja jus niin hyvä kuin se hänestä itsestä lähtee ja hänelle on tärkeää että hän tekee isyyttä miehen näkökulmasta ja tarpeista. Tämä siksi että, suhteenne toisiinne on se vaalittava asia ja lapset pitää huolen itse omasta suhteestaan äitiin ja isään.
Myös rohkaisisin sinua että etsi vain kumppania jonka kanssa tulet toimeen ja löydät sitä "nyt" hetkien kautta tulevaa (arkikin) viihtymistä.
LApsille ei isää kantsi etsiä sillä se vähän kertoo että ei itse tahdo kohdata äitiyttä ja kantaa sitä vastuuta.
pitkää seurustelua toivoen,,vahvuutta
En voisi kuvitella, että vaikka biologinen kello tikittäisi ryntäisin naimisiin ihan kenen kanssa tahansa. Kun on pakko pian päästä naimisiin ja saada lapsia! Äkkiä vaan nykyinen ukko veks ja joku tilalle, joka suostuu!
Kysy mieheltä miksi ei kosi.
Sinun motiivisi avioitumiseen on aika kyseenalainen: asettamasi ikäraja.
Vuosi seurustelua ei ole vielä mitään, ei ainakaan riittävä syy avioitumiseen. Jotkut ovat eri mieltä. Monet ovat eronneet kun ovat avioituneet liian nopeasti, ja vasta 3-4 vuoden päästä todella oppineet tuntemaan puolisonsa, joka ei sitten kuitenkaan tunnu sopivalta.
Ei sinun kannata erota. Eiköhän mies huomaa jossain vaiheessa millaiset elämänarvot sinulla on ja ymmärtää erota itsekin.
ps. kihlaus ei tee suhteesta virallista.
Kihlaus ei takaa mitään ja se on lupaus naimisiin menosta ja aika, jolloin onkin tarkoitus tutustua tulevaan puolisoon. Häissä luvatan tahtoa rakastaa.
Itselleni n. 3 vuoden seurustelun jälkeen oli sopiva aika päättää siitä, että ainakin aiomme olla lopun ikämme yhdessä. Vielä ehditäään tiukasti naimisiin ennen 40 vuoden ikää, vaikka mitään suunnitelmaa ei ole ollutkaan eikä kiirettä mihinkään. Ainoa paine se, että lapsia ei saa enää kovin montaa vuotta. Eikös ole syytä aikoa elää yhdessä, jos lapsia haluaa? Sitten voi kai kihlautuakin. Ja ehkä yli 30-vuotiaan elämänkokemuksella muutama vuosi jo riittää, että tietää, kenen kanssa haluaa elää.
Ai? Kyllä mä tutustun mieheeni ennen kun menen edes kihloihin! Ja eiköhän kohta olla aika tuttuja, vuosia on takana jo sen verran! Ja jos kihlaus on kovin lyhyt ennen avioliittoa niin ei siinä kyllä ehdi tutustumaan... Minä ainakin haluan naimisiin mahdollisimman pian sitten kun ollaan kihlauduttu.
Ilmeisesti tarkoituksena on vain päästä naimisiin/kihloihin, miehestä viis. Se nyt voi olla kuka tahansa, pääasia lienee, että tyyppi on valmis astelemaan alttarille.
Outoa puhetta.
Luulisi, että kyseessä on joku teini, mutta että jo keski-ikäinen ihminen puhuu tuollaista.
Eiköhän kannattaisi joko rauhoittua ja antaa asian olla tai sitten tosiaan erota ja etsiä sopivampi mies.
En ole itse koskaan ymmärtänyt näitä naimisiin-hinkujia. Sitten parin vuoden päästä häistä on jo eropaperit edessä.
Miehet ei ole, kuten ei naisetkaan ajatustenlukijoita. Kannattaa ottaa asia esille asiallisesti mutta varovasti. Voisit kysyä mieheltä miten hän haluaisi teidän suhteen kehittyvän jatkossa ja tarvittaessa lisäkysymyksen onko hän ajatellut mennä koskaan elämässään naimisiin?
On aina mahdollista että kaksi ihmistä odottaa samaa aloitetta toisiltaa! Jos molemmat ovat samallaisia periaatteelisia paukapäitä, että jos tuo toinen ei tee aloitetta niin en minäkään, niin siinä voi todellakin mennä vuosia!
Eli sulle tärkeintä on mennä naimisiin tai kihloihin? Ei ole väliä onko se tämä mies vai joku muu kunhan pääset naimisiin/kihloihin? Itse haluan naimisiin siksi, koska rakastan juuri tätä miestä ja haluan olla hänen kanssaan loppuelämäni. En mene kihloihin/naimisiin vain kihlauksen/naimisiin menon takia. Toki joskus lapsena ajattelin, että haluan naimisiin viimeistään 25-vuotiaana... Mutta se oli silloin.
Onko tämä joku provo vai oletko todella tosissasi? Pidä kiirettä sitten, että ehdit löytään miehen joka tuossa ajassa suostuu kihloihin! Aika menee nopeasti!
Miksi et halua, että mies menee naimisiin velvollisuudesta? Onko se huonompi syy kuin sinun "haluan naimisiin tai kihloihin ennen kun täytän 40"?
Eroa ihmeessä. Kukaan ei ole ansainnut mitään tuollaista. Miksi haluat naimisiin?
Kokemuksen rintaäänellä voin sanoa, että anti olla - itse menin naimisiin lähempänä neljääkymmentä, vaikka olin päättänyt jo nuorena tyttönä, että en mene naimisiin, mutta lapsen haluan. Ihanan lapseni sainkin alta 30 v:na ja elelin onnellisena lapsen kanssa kahdestaan, kunnes se prinssi tuli vastaan - olis saanut jäädä tulematta. En ole enää onnellinen - päivä kerrallaan. Ei se avioliitto tuo turvaa, eikä parisuhde - se on omien korvien välissä. Ja kun sinkkuna on elänyt kypsemmälle iälle, ei avioliitto ole koskaan helppoa - ellei ole sitten täysin toisen vietävissä - ilman omaa tahtoa.