Mistä löytyisi elämänilo? Katkeruus kaatuu päälle ja sitä vastaan ei jaksa tapella jatkuvasti. Se haittaa niin paljon, mutta ei ole enää voimavaroja turhaan yritykseen. Kukaan ei ymmärrä ettei sitä itsekään halua ja kärsii. Elämä on epäreilu. Pettymyksiä on tullut liikaa ja negatiivisuudesta ei enää pääse ylitse, kun tarpeeksi monesti kompastuu ja kaatuu kuoppaan.
En tarvitse moraalisaarnoja enkä haukkumisia, eikä niistä mitään hyötyä kenellekkään ole. Ymmärrään täydellisesti vanhoja kurppia, jotka eivät jaksa enää yrittää olla naminamipositiivisia.
En tarvitse moraalisaarnoja enkä haukkumisia, eikä niistä mitään hyötyä kenellekkään ole. Ymmärrään täydellisesti vanhoja kurppia, jotka eivät jaksa enää yrittää olla naminamipositiivisia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten päästä katkeruudesta. Niin paljon on pettymyksiä..
Elämän ilo.. Mitä se oikeestaan on? Se taitaa olla sitä yltiöpositiivista hali hali nami nami pusi pusi juttua. Ainaki se siltä näyttää. Se on kyllä aivan asenne kysymys ja kiinni itsestä. Ei kellään ole valtaa kääntää toisen päätä yht'äkkiä mihinkään suuntaan jos se ei itse sitä halua.
Optimistisuus on se avainsana. Sillon ku kaikki menee päin sitä itteesä on vaan niin vaikeeta nostaa pää pystyyn ja hakee mitään sellaista. Puolitäysi lasi onki puolityhjä. Ok elämä on perseestä jne. :D Pitäs pystyy näkemään pilvien läpi että aurinko paistaa. Ikään kuin sitä ei tietäis. Jokaisella asialla on kääntöpuolensa. Joku tahtoo nähdä vain ne negatiiviset seikat ja toiset taas uskoo vakaasti niihin positiivisiin seikkoihin.
Kohtalolla on vähän kiero huumorintaju, mut se on jo osoitus älykkyydestä, kun se osaa ottaa ilon irti siitä.
Sit toinen tapa on sitkeys. Jos on jo yhdestä kuopasta kiivenny ylös niin mikäpä estää kiipeemästä toisestakaan. Mitä varten muuten niitä kuoppia ois sitten eessä. Välistä näyttää että ihmiset kaipaa niihin kuoppiin että saa valittaa miten kurjaa kaikki onkaan. Mut sit kun ne aikasa siellä istuu niin poishan ne haluu sieltä. Harmi vaan kun kukaan ei tuukkaa nostamaan niitä sieltä pois vaan omin avuin joutuu kiipeämään sieltä pois, jos tahtoo niin jokaisesta noususta vois ottaa opiks. Ja kattoo miten sieltä parhaiten pääsee pois. Seuraava monttu saaki olla jo syvempi, mut ei se monttua kummempi ole sekään.
Mitä haluat kokea? Ajatteletko että olet realisti ja että elämän todellisen raadollisuuden näkeminen masentaa? Mietitkö mitä on onnellisuus?
En halua vinoilla, vaan olen tosissani. Peilaan kokemuksiini. Mulla menee helposti päälle "opettajavaihde", enkä pidä siitä. Tämä sun juttu on kuitenkin sellainen ettei siihen voi sanoo mitään ylhäältä päin, eikä oikein vierestäkään. Mä oon sen suhteen kyyninen että se elämänilo löytyis toisen vinkeillä.
Mua on aina kiehtonut optimistisuus ja positiivisuus samalla kun se on yhtä paljon ällöttänyt mua. Katkeruus on myrkkya, sanotaan, mutta samalla se on opettavaa. Voin kertoo omasta kokemuksesta, että katkerana voi olla hyvin pitkään... todellakin. Mut samalla on antoisaa miettiä miksi on katkera ja miten se vaikuttaa. Se antaa hyvän näkökulman syvissä vesissä liikuvaan ihmiseen.
Se voi kadota yhtäkkiä. Tuosta vain. Siihen voi väsyä. Voi olla että on pakko antaa anteeksi tai vähintäänkin unohtaa (lienee sama asia). Huomaakin ettei enää jaksa välittää. Alkaa välittää mukavammista asioista. Vaiheita on monia enkä ole mikään psykologi. Mua ehkä ohjasi se että tapasin paljon erilaisia ihmisiä ja halusin aidosti oppia ymmärtämään erilaisia tapoja ajatella.
Mitä se elämänilo on? Onko se onnellisuutta, innostusta, jaksamista...?