Olemme kummatkin 18v, minä aivan pian 19 ja olemme seurustelleet kolme vuotta.
Mitä tehdä kun tunnen itseni aina vain huonommaksi miehen rinnalla? Mitä tehdä kun en ole enää niin onnellinen kuin ennen? Järki sanoo että suhteen tulisi loppua, mutta en voi tehdä niin. Mies on ainoa läheinen ihminen elämässäni, ainoa ihminen kenen seurassa voin olla oma itseni ja rakastan häntä.
Sairastan masennusta ja se oikeastaan "selittää" osaltaan nämä huonommuuskompleksit. Olen puhunut miehen kanssa ja hän sanoo että ei todellakaan pidä minua itsestäänselvyytenä, rakastaa minua eikä kuvittele olevansa parempi.
Tuntuu että masennus tappaa seurustelusuhteeni. Pitäisikö odottaa että parannun tästä, taistella masennusta vastaan? Vai luovutanko? Olisiko minun parempi olla yksin?
"Kuvittelen" että pilaan myös miehen elämän ainaisella valittamisellani, hän on kuitenkin sanonut ettei näin ole.
Sisimmissäni haluan uskoa miestäni, mutten ole koskaan voinut luottaa ihmisiin. Jos hän onkin vain säälistä kanssani? Tai velvollisuudesta? Pelkään rakastaa.
En haluaisi erota, mutta tuntuu niin pahalta miehen puolesta kun olen tällainen kakkostason kansalainen. Hänelle olisi varmasti parempaakin.
Äh, onpa sekava teksti mutta niin on mielialanikin.
Mitä tehdä kun tunnen itseni aina vain huonommaksi miehen rinnalla? Mitä tehdä kun en ole enää niin onnellinen kuin ennen? Järki sanoo että suhteen tulisi loppua, mutta en voi tehdä niin. Mies on ainoa läheinen ihminen elämässäni, ainoa ihminen kenen seurassa voin olla oma itseni ja rakastan häntä.
Sairastan masennusta ja se oikeastaan "selittää" osaltaan nämä huonommuuskompleksit. Olen puhunut miehen kanssa ja hän sanoo että ei todellakaan pidä minua itsestäänselvyytenä, rakastaa minua eikä kuvittele olevansa parempi.
Tuntuu että masennus tappaa seurustelusuhteeni. Pitäisikö odottaa että parannun tästä, taistella masennusta vastaan? Vai luovutanko? Olisiko minun parempi olla yksin?
"Kuvittelen" että pilaan myös miehen elämän ainaisella valittamisellani, hän on kuitenkin sanonut ettei näin ole.
Sisimmissäni haluan uskoa miestäni, mutten ole koskaan voinut luottaa ihmisiin. Jos hän onkin vain säälistä kanssani? Tai velvollisuudesta? Pelkään rakastaa.
En haluaisi erota, mutta tuntuu niin pahalta miehen puolesta kun olen tällainen kakkostason kansalainen. Hänelle olisi varmasti parempaakin.
Äh, onpa sekava teksti mutta niin on mielialanikin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sinulla on masennus, niin oletko hakenut apua siihen? Jos olet, eikö pure ja sitten miettimään syitä. Moni asia auttaa masennukseen, kalaöljy, ulkoilu, jonkinnäköinen hahmotelma "mikä isona tulee". Masentuneena ei isoja ratkaisuja saisi tehdä vaan pitäisi täysillä keskittyä itsensä parantamiseen.
Olen samaa mieltä; masentuneena ei pidä tehdä isoja päätöksiä, missään nimessä ei ainakaan kannata luopua mistään noin tärkeästä. Ei ole kovin helppoa löytää aitoa rakkautta tässä maailmassa. Miksi sinun on niin vaikeaa uskoa rakkauteensa? Jos se johtuu siitä, että joku hlö aiemmin on saanut päähäsi iskostettua sinun olevan arvoton rakkauteen, niin mieti, annatko todella tuollaisen asenteen tuhota onnesi? Nauti saamastasi rakkaudestasi lahjana ja OPETTELE luottamaan, mutta hoidata IHMEESSÄ masennustasi ammattilaisten kanssa, aktiivisesti. Se on vakava, elämää syövä sairaus. Kaikkea hyvää sulle.