Tavatessani poikaystäväni, hänen välinsä äitiinsä olivat todella läheiset ; useat soittelut päivässä, yhteisiä harrastuksia , riippuvuus äidin mielipiteestä jne... Olemme nyt olleet yhdessä reilun vuoden ja asiat ovat parantuneet huomattavasti. Poikaystäväni on päässyt melkein kokonaan irti äidistään. Ongelmana on kuitenkin vielä anoppini, joka ei pyynnöistä huolimatta (poikaystäväni pyytänyt ) halua päästää irti, vaan soittelee vieläkin mitä omituisemmista syistä ja tuppautuu meidän väliimme. Koska ei ole minun asiani raivota anopille, puran kaiken kiukun poikakaveriini ; huudan ja haukun kuin raivohullu.Vuoden ajan taisteltuani, pelkkä anopin mainitseminen nostaa niskakarvat pystyyn, vaikka minulla ei olekaan muuten mitään häntä vastaan.Jotenkin tuntuu, ettei poikaystäväni halua sanoa kunnolla äidilleen, että on jo iso poika, ja näyttää itsenäistymistään! Tilanne on kärjistynyt jo huomattavasti, mutta en haluaisi suhdetta lopettaa, koska muuten tyyppi on mitä ihanin ja asiat ovat hyvin... Onko kellään vastaavia kokemuksia ja miten itsensä saisi hillittyä ja tilannetta ratkaistua, omat keinot jo aika loppu!
Anoppi aiheuttaa riidat...
Pirttihirmu vasten tahtoaan
324672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Se rauhoittaa kummasti! :D
Raivohullun kanssa ei kukaan kauaa viihdy.
Jos nyt olet vuoden raivonnut ja räyhännyt pojalle hänen äidistään, kuinka kauan luulet hänen vielä kuuntelevan?
Pistäpä omalle kohdalle...
Raivoaminen ei taida asiassa auttaa mitään (vaikka voikin tuntua helpottavalta kun oikein jurppii). Ja realismia on, että on olemassa äitejä, jotka eivät halua pojistaan irti päästää - mahdollisesti asia korostuu enemmän mitä nuorempana poika alkaa seurustella (puhut poika- etkä miesystävästä, tästä päättelin).
Mutta kun tuo tuli sanottua, niin tilanteeseen jää silti kolme aikuista, joiden pitäisi kyetä elämään jotenkin sopuisaa yhteiseloa. Eli miten olisi "kissa pöydälle"? Puhu ensin tilanteesta poikaystäväsi kanssa, miten hän sen näkee. Siis: puhu, älä ala raivota, vaikka hän ei olisikaan sinua tyydyttävää mieltä. Löytyykö teidän kahden keinovalikoimista jotain, jolla anoppi "saadaan kuriin"?
Jos ei löydy ja miksei muutenkin, niin anoppi mukaan keskusteluun. Siis keskusteluun eikä huutokonserttiin. Eli anopinkin kanssa asiat halki, mikä jurppii ketäkin ja mitä niille asioille voitaisiin tehdä. Eihän se mitään takaa, että kaikki/kukaan teistä osaisi suhtautua asiaan sen jälkeen realistisesti ja toistenne rajoja kunnioittaen, mutta onpahan yritetty.
Ja jos asia ei muutu miksikään, niin joudut vain pohtimaan, pystytkö hyväksymään sen, että anoppi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy vai et. Sitä ei kukaan voi sinun puolestasi ratkaista.
Jaksamista kumminkin, on tässä anoppi-miniä-suhdetta ja anopin poikaa siinä välissä koeteltu monessa huushollissa! ;-)
Jospa sinä vaan suurentelet asiaa. Pojan äiti tulee aina elämäntappiin asti kuulumaan poikasi elämään, enemmän tai vähemmän. Voisitko antaa heille omaa rauhaa hoitaa asiansa ja sinä olet silloin pois tieltä.
Olette vuoden olleet yhdessä , kannattaa nyt miettiä tarkasti haluatko anopin lopun elämäksi vai et !
Sinun tehtäväsi ei ole erottaa poikaa ja äitiä !
Heilläkin pitää säilyä oma suhteensa.
miksi laitat välilyönnin ENNEN välimerkkejä?
Teksti näyttää omituiselta. Vain välimerkkien JÄLKEEN tulee välilyönti ennen seuraavaa kirjainta.
ei katkea koskaan. Sinä voit kyllä ahdistaa poikakaveriasi ja yrittää vieroittaa häntä äidistään, mutta et saa mitään hyvää aikaan. Etkö voisi paremminin pyrkiä luomaan suhdetta pojan äitiin ja arvostaa häntä tämän hienon miehen synnyttäjänä ja kasvattajana.
Ajatteleppas, että äiti on antanut ainakin parikymmentä vuotta lapselleen kaiken ja antaisi eteenpäinkin, niin sinuun on syntynyt noin suuri kadehenki ja haluaisit tuhota heidän välinsä. Rakkaudesta sinuun tämä poika nyt on tekemässä sitä, mutta se tekee hänet onnettomaksi tulevaisuudessa. Vahvista heidän suhdettaan, äläkä kadehdi, niin tulet onnelliseksi ja miehen rakkaus sinuun säilyy.
olet anoppi itse.Kyllähän se niin on,että anopin ei kuulu nenäänsä pistää nuoren perheen elämään,varsinkaan kun ei tajua missä raja menee.
Oikeus omaan elämään on jokaisella,myös miniällä perheineen,vai niinkö mielestäsi että sitten eläkööt nuoripari rauhassa kun ovat itsekin jo eläkeiässä.Röyhkeää työntää nokkansa poikansa tai tyttärensä perheen asioihin.Eihän poika tai tytär,ja varsinkin poika koskaan aikuistu jos vanhempi on aina kintereillä vahtaamassa ja "neuvojaan" tuputtamassa.Jos suhde miniään on huono ja silti työntyy anoppi jokapäiväiseen elämään,sehän jo tarkoittaa sitä että miniä on kuvioissa liikaa.Anoppi ei valitse lapselleen puolisota vaan lapsi valitsee oman elämäntoverinsa.Anopin pitää keksiä itselleen uusia harrastuksia jos entiset ei riitä omaa joutoaikaa täyttämään.Tai seurustelee mieluummin ikäistensä kanssa.
"Jos suhde miniään on huono ja silti työntyy anoppi jokapäiväiseen elämään, sehän jo tarkoittaa sitä että miniä on kuvioissa liikaa."
Voi sua ressukkaa.
Maailmasi on täysin musta valkoinen.
Tuskin kukaan vanhempi haluaa lapsensa liiton epäonnistuvan. Ero on kuitenkin pienempi paha kuin ainainen riita, tyytymättömyys puolisoonsa ja kasvualustana olleeseen puolison sukuun. Puolison "virheet" eivät korjaannu erottamalla suku. Elämä on taistelua, mutta ei läheisissä ihmissuhteissa, ne ovat yhteisiä kompromisseja ja neuvottelun tuloksia. Sinun kanssasi kait peukaloruuvit ovat arkikäytössä asioiden hoidossa yksi ainoa oikea tapa ja tahto Sinun.
"Tai seurustelee mieluummin ikäistensä kanssa."
Voi sua ressukkaa todella, ikä siis riipoo se on ihan ajan myötä korjaantuva asia. Nyt vain todella ikävä elämän asenteena, putkinäkö putkikuulo ja sosiaalisesti täysin rajoitteine. Mikä Miniä sääli ennen kaikkea perhettäsi.
Keinoja, joilla sinä voisit asian ratkaista, ei ole. Asian ratkaisee poikaystäväsi tai ei kukaan. Kovin oma-aloitteista itsenäistymisenhaluahan poikaystäväsi ei käytöksellään osoita.
Riitojen aiheuttaja ei ole anoppisi, vaan poikaystäväsi, joten kohdistat huutosi ihan oikeaan paikkaan.
Noista jutuista, joissa puhutaan äidin ja lapsen ikuisesti katkeamattomasta suhteesta, sinun ei tarvitse välittää. Ei me äidinpoikien vaimot halutakaan erottaa äitiä ja poikaa toisistaan, vaan että se poika kasvaisi mieheksi ja sen pojan ja äidin suhdekin siirtyisi uudelle tasolle.
Tilanne on siinä mielessä yksinkertainen, että sinun ei tarvitse tehdä mitään. Laitappa poika valitsemaan! Pahimmassa tapauksessa saat poikaystävästäsi aikanaan reppanan, joka roikkuu sinussa. Nämä mammankullat kun tarvitsevat aina jonkun, joka hoitaa asiat heidän puolestaan ja osoittaa kuinka korvaamattomia he ovatkaan.
Jaksa.
Tuossa on erikoinen malli nähdä asia. Kirjoittaja on tosin oikeassa, että sinä et voi ratkaista asiaa - poikaystäväsi äidin käytöksen osalta. Mutta muuten voit, ja vain sinä voit. Sinähän se tässä olet, jota toisen ihmisen käytös jurppii. Voit ratkaista asian olemalla välittämättä anopista, jos teillä muuten menee hyvin. On anoppeja, jotka ei koskaan hyväksy poikiensa valintoja. Ankea tulevaisuudenkuva, jos aiot sen "aiheuttamana" vuosikausia riidellä.
Riitojen aiheuttaja ei ole tosiaan anoppi, mutta ei poikaystäväsikään - vaan sinä. Kumma tapa tämä nykyinen, jossa itse aloitetaan riitely ja huutaminen, ja sanotaan, että joku muu sen "aiheutti". Eli kohdistat huutosi nimenomaan väärään paikkaan, jos huudat poikaystävällesi.
Ja hulluinta, mitä voisit tehdä, olisi laittaa poika valitsemaan. Varma tie katkeroitumiseen, jos hän valitsee jättää äitinsä huomiotta. Pakottamalla ei koskaan ole mitään hyvää saatu aikaan. Ei tarvitse olla kirjoittajan kuvaama reppana mammanpoika, vaikka haluaisi kunnioittaa myös äitiään.
Selvitä asiat itsesi kanssa. Älä sinä tee suhteestanne anoppi-miniä-valtataistelua, vaikka anoppisi ehkä yrittääkin. Tai kun olet jo mennyt peliin mukaan, anna periksi. Sinä voit ratkaista, mitä päässäsi liikkuu, ja valinta on siinä, annatko poikaystävän äidin tekemisten hallita ajatuksiasi vai et.
Pojasta mieheksi voi olla pitkä tie, mutta miniöiden ongelmana on tie tytöstä naiseksi. Monella sekin tuntuu jäävän kesken.
äitinsä pihalle sotkemasta nuorenparin yhteisiä asioita.Kyllä se kuuluu pojan tajuta jos ei kerran äitinsä itsestään ymmärrä antaa tilaa toistenkin elämälle.
anopilla,silloin kyllä liikutaan "vaarallisilla vesillä",eikä ole konstikaan rikkoa nuorenparin välejä.Kuulin kerran erään viisaan anopin sanovan,että en mene ollenkaan kylään kun on vaidevuodet,kun on niin hankala hallita sanojaan,ettei vaan saisi riitaa nuorten välille aikaiseksi.
Hu huu mitä palturia.
Vaihdevuodet ovat sekä miehillä että naisilla.
Saattavat kestää jopa 15 vuotta. Kunhan puhu minä pitelen hevoista. :D
Kokemusta on samanlaisesta ongelmasta, joten ymmärrän tuntojasi jollain lailla.
Ei tietenkään kukaan voi äidin ja pojan/tytön välejä väkisin rikkoa - eikä kukaan sellaista tahdokaan. Mutta onhan se inhottavaa, jos anoppi tai joku muu jatkuvasti tuppautuu eikä anna perheelle omaa rauhaa.
Jotkut, ilmeisesti anopit, vastailevat tuolla alempana sinulle tyyliin että "anopin käytös on aivan normaalia ja älä riko heidän välejään jne..." Hölö pölö! Tottakai sinulla ja miehelläsi täytyy olla oma elämä ja miehelläsi omat mielipiteet. On aivan normaalia jossain vaiheessa itsenäistyä ja alkaa elää sitä omaa elämää ilman jatkuvaa äidin ja isän puuttumista ja tuppautumista. Tietenkin normaalit vierailut ja keskustelut on ok, mutta jatkuva hössötys käy vain hermoille itse kullakin.
Todellakin, ongelma taitaa olla anopin pään sisällä, etkä sinä varmaankaan voi asialle yhtään mitään. Jos hän roikkuu itsepintaisesti kiinni pojassaan, ei sille oikein voi tehdä mitään. Voihan asiasta yrittää asiallisesti keskustella, mutta ainakin omalla kohdallani se johti vain lopulliseen sotatilaan. Sitä soppaa sitten onkin vaikea selvittää.
Täytyy vain koettaa kestää, mutta jos se tuntuu mahdottomalle, niin sitten miettiä muita ratkaisuja (ehkäpä jonkun ihanan ITSENÄISEN miehen etsimistä)... Osaisitko jotenkin pistää anopin "höyryämisen" toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Vaikeaa, tiedän, mutta kokeile!
Varmaankin anoppisi on joku yksinäinen kotirouva tai muuten vain tekemisen puutteessa, koska lastansa "kiusaa" soitteluillaan ja tunkemisellaan. Onko hänellä muita lapsia, roikkuuko hän heissä samalla tavoin?
En osaa sen kummempaa neuvoa antaa, kuin että yritä sinnitellä! Huonoin ja ikävin vaihtoehto on : unohda moinen mammanpoika. :-/
Meillä tilanne on se, että mies vieraili tosi usein (useasti viikossa) vanhempiensa luona. Jos hänestä ei kuulunut pariin päivään mitään, vanhemmat soittivat ja pyysivät kylään. Ennen kävin itsekin kylässä heillä, mutta nykyään olen jättänyt reissut sikseen. Mieheni on hyväksynyt sen etten halua olla heidän kanssaan tekemisissä, mutta en ole kieltänyt miestä itse käymästä kylässä. Olen kyllä huomauttanut, että hän lähenee kolmea kymmentä ja kysynyt, että miten hän pärjää ilman vanhempiaan, ja vanhemmat ilman häntä kun muutamme kauemmas.
Mutta, sepä ei oikeastaan ole minun ongelma. Jos ei pärjää niin sitten hän ei ole mies minua varten. Mutta todellakaan asia ei ole niin, että sinun pitäisi erota miehestäsi anopin takia. Miten perheitä koskaan syntyisi jos miehen ja äidin suhde menisi aina etusijalle ja tyttöystävän pitäisi lähteä. Anoppisi on riippuvainen pojastaan, ja on sitä niin kauan kuin miehesi antaa hänen olla.
Monet riidat on meilläkin riidelty mieheni vanhempien vuoksi, mutta olen katsonut etteivät he ole riitelyn arvoisia vaan olen sulkenut heidät pois elämästäni lopullisesti. Mies elää sen kanssa, hyvin. Ja olen huomannut, että hän on itsekin alkanut ottamaan etäisyyttä vanhempiinsa. Hän ei esimerkiksi käy enää vanhempiensa mökillä, kun ennen oli siellä kaikki kesät. Tämä on hyvä myös hänen vanhempiensa kannalta. He joutuvat avaamaan silmänsä ja tajuamaan, että heidän poikansa on aikuinen jolla on oma perhe. Ehkä he sitten ymmärtävät keksiä itselleen harrastuksia ja muuta tekemistä. Hyväksyvät sen, että ovat työnsä tehneet, ja koska rakastavat poikaansa päästävät hänet oman perheensä pariin. Ihan kuten hekin ovat aikoinaan perheensä perustaneet.
sinuun ja äiti tietää tämän, turhaan pullikoit. Jos itsekin tajuaisit tämän, niin jättäisit tämän asian rauhaan... sinulle hän on vain mammanpoika
Niin olen jättänytkin, en vaivaudu enää.
Niin se äiti varmasti tietää. Tiesi senkin, että mieheni ei ole valmis seurustelemaan kanssani, koska rakastaa entistä. Mies oli vähän erimieltä asiasta, ja on ollut sitä jo kaksi vuotta. Minulle mies on aina mies, äidilleen hän taitaa olla mammanpoika. Ja saa olla ihan rauhassa. Kunhan on mies minulle..
Mità ihmettà siinà on pahaa, jos on làheiset vàlit àitinsà kanssa ? Itsellàni ja veljillàni on hyvin làheiset suhteet vanhempiemme kanssa ja kàymme joka pàivà heidàn luonaan. Samoin kày vaimot / aviomiehet. Oma mieheni kày myòskin joka pàivà vanhempiensa luona ja yleensà menen mukaan. Perhe on maailmassa kaikkein tàrkeintà ja kun muut kààntàvàt selkànsà, oma perhe ei koskaan tee niin. Olen samaa mieltà, siità ettà mikset kunnioittaisi anoppiasi nimenomaan sen takia kun on kasvattanut pojastaan niin hyvàn miehen?
läheisriippuvuutta tämä teidän jokapäiväinen tapailu keskenänne?? Minusta tuo ei ole normaalia (että käydään joka päivä kylässä). Taitaa teidän perheessä olla yksi "pirttihirmu", joka sanelee suvun säännöt?? Kukahan lie, ettei vaan anoppi? ;)))))
Perhe on tärkein. Siihen ei kuulu sukulaiset kuten anoppi ym.
Kasvatuksesta voidaan olla montaa erimieltä. Juuri mm. sen takia en voi häntä kunnioittaa. Mieheni ja hänen sisarukset ovat saaneet eriskummalisia ohjeita elämäänsä, ja se vaikeuttaa heidän elämäänsä edelleenkin. Opetetuista tavoista on vaikea poiketa. Myös itse olen saanut huonon kasvatuksen, tai paremminkin en ole saanut sitä ollenkaan. Siitä joutuu kärsimään lopun ikäänsä.
Mutta, meillä on mieheni kanssa onneksi mennyt niin, että molemmat ollemme oppineet toisiltamme hyviä asioita. Pikku hiljaa se oma tahto ja identiteetti alkaa löytyä, eivätkä kotona opitut systeemit enää niin paljon vaikuta.
En myöskään voi arvostaa ketään sen perusteella, että on synnyttänyt lapsen.Jos mieheni ei olisi koskaan syntynyt, maailma olisi vielä täynnä miehiä. Varmasti sieltä sopiva löytyisi.
Anoppi on yrittänyt minuakin vielä kasvattaa, vaikkei se hänen tehtävänsä ole. Onneksi on tullut järkeä päähän ja omaa tahtoa, ettei tule mitä tahansa kuunneltua.
Minulla on tiukat arvot ja periaatteet elämässäni. Mieheni perheen arvoja en pysty kunnioittamaan vaikka yrittänyt olen. Joten, he saavat olla sellaisia kuin ovat ja minä olen tällainen. Mutta, parempi ettei tavata. Minusta elämän pitää olla muutakin kuin kaljottelua, saunomista ja syömistä. Se on lähinnä kaikkea mitä mieheni vanhemmat tekevät.
Niinpà tietysti, senhàn tàytyy olla sairauden merkki jos perheenjàsenet viihtyvàt hyvin yhdessà:D:D Jos tàmà on sairaus niin "kàrsin" mielellàni tàstà:) Kotonani ei kukaan mààràile toistemme tekemisià, kuuntelemma ja juttelemme, laskemme leikkià yms. Anoppini ei koskaan ole sekaantunut suhteeseemme, toisinpàin on aina ollut sità mieltà, ettà hànellà ei ole asiaa sekaantua meidàn suhteeseemme..Taidan sitten olla onnekas, kun on perhe jonka kanssa viihdyn ja jonka kanssa ei mitààn ongelmia synny. Toisiamme autamme tarpeen vaatiessa eikà kateuskaan vaivaa mieltàmmà. Mità vahvempi perhe, sità paremmi jaksaa ja kestàà maailmassa:)
Jep, ihan samanlainen heppu löytyy omalta kotisohvalta ja äitee soittaa joka päivä. Alussa vedin herneen nenään kuultuanikin anopin nimen. Äitee puuttui poikansa elämään koko ajan. Ja poika sanoi vain, että 'ei äidille voi sanoa vastaan'.
Sitten päätin muuttaa omaa suhtautumistani. Toisten käyttäytymistä kun on vaikeampi muuttaa. Päätin, etten hermostu. Jos äitee soittaa joka päivä, soittakoon. Jos hän tuputtaa mielipiteitään, niin senkus tuputtaa. Olen täysin cool asian suhteen ja nyökyttelen vain. Pääsen itse helpommalla ja sopukin säilyy.
Itsekin rähisin avokilleni aiheesta aina toisinaan. Suurimmat riidat liittyivätkin aina anoppiin. Nyt (seitsemän vuoden jälkeen :) olen jo oppinut, että turha siihen väliin on tuppautua. Äiti on aina äiti pojallensa. Avokkini on sanonut, ettei halua pahoittaa äitinsä mieltä ja sanoo aina vain 'joojoo' ja tekee kuitenkin oman päänsä mukaan.
Kyllä avokkini on joskus ärähtänytkin ja pahasti äidilleen, mikä oli ihan hyvä, koska äitee vähän otti takapakkia.
Nykyisin meillä menee ihan mukavasti. En puutu heidän väleihinsä ja saan näin itse olla rauhassa.
En tiedä sitten, miten mahdollisen vauvan tulo muuttaa suhtautumista. Anopista ei varmaan pääse eroon sen jälkeen ikinä :D
Eikö se sanontakin mene että tyttö tuo ja poika vie. Ja mikä sen pahempaa kuin poika "ottaa" itselleen uuden naisen ja äiti jää kakkoseksi. Enään ei ole äidin sana laki, eikä juosta äidin luo hakemaan lohdutusta. Meistä jokaisen äidin jolla on poika(kia) pitäisi takoa ajatus päähän jo lasta kasvatettaessa, että jonakin päivänä minä en enään ole se nro 1. nainen poikani elämässä. Ja ymmärtää että se on aika luonnollista. Ei äidin kanssa voi jatkaa sukua ja mennä naimisiin.(itselläni on myös poika.)
Mutta oma anoppini (54v.) joka on aikoinaan saanut omat poikansa kasvatettua ns. käännätettyä omaa isäänsä vastaan. Anoppi on hallitseva siinä perheessä ollut aina, hän hoitaa raha asiat, sanoo kuinka asiat hoidetaan, haistattaa miehelle ns. paskat jos ilmaisee mielipidettään. Poikien eteen tehnyt aina kaikkensa ja tekee edelleen nuorimmaiselle(27v.)
Nuorimmainen poika on huume hörhö, esim. murtautui kotiinsa kavereiden kanssa ja veivät kaikki talosta. Äiti ei nostanut syytettä vaikka isä olisi halunnut. Anoppi sanoo sääleillen että, kuka sitä nyt haluaa oman poikansa olevan vankilassa. Ja näitä tekoja on monia joista äiti on poikansa pelastanut. Ja säälin sekaisella narinallaan esittää loukkaantunutta kun, joku ilmaisee että kyllä siinä kasvatuksellakin on osansa mitä lapsista tulee. Olen tätä touhua katsellut 7v. ja miettinyt että kyllä on hullun hommaa. En ole ottanut kantaa heidän perhe asioihinsa ,olen täysin toista mieltä anoppini tyylistä hoitaa asioita. Itse en sulattele tuollaista käytöstä omilta lapsiltani. Ja nyt kun anoppi on yksityisyrittäjänä paahtanut itsensä väsyksiin, on hän ottanut minut silmätikukseen, ja avautuu raivoten minulle kuinka me olemme sanoneet jotakin ja kenelle me saamme puhua mieheni kanssa.
Kaikki naiset tuntuu olevan hänelle eräänlainen uhka. Anopilla ei ole ollut koskaa kodin ulkopuolellta ystävää, ei ketään. Sukunsa kanssa on ollut vuosia riidoissa. Kaikissa muissa on vikaa paitsi hänessä ja hänen kahdella pojallansa. Olen itse hyvinkin tempperamenttinen ihminen jos asia tarvii. Ja anopin lapsenomainen käytös rupeaa syömään sisintäni toden teolla,aikani nielen ja kun mittani täytyy niin piru on merrassa. Anoppi on viimeinen jo projisoi elämääni tai perhettäni.
ja sitten se jaksaa nalkuttaa kaiken perään, että jos anoppi ärsyttää niin hänhän ei voi sille mitään. Miltäpä kuullostaa.
Tähän kaikkeen on parasta että antaa anopin olla eikä käy kylässä ja sehän vituttaa anoppia eniten. Mutta onpahan itselläni parempi mieli eikä tule turhia tappeluita mieheni kanssa. Vaikka välillä vit**** tosi rankasti. Mutta toivon vain että itse en käyttäydy samoin jos anopiksi joudun. Käännetään anopin tavat opetuksiks miten ei kannata toimia tulevaisuudessa.
väheksyt anoppiasi, jos hänellä ei ole yhtään ystävää, no, sinun ystävyyssuhteesi luultavasti perustuvat kirjoittelusi kaltaiseen panetteluun, joten turhaan itseäsi ylistät etukäteen lastenkasvatusperiaatteistasi. Ymmärryksesi on todella pahasti hukassa. Joten alahan miettiä missä mättää omalla kohdallasi arvioinneissasi...
"Mutta toivon vain että itse en käyttäydy samoin jos anopiksi joudun."
JOUDUN eli olet jo päättänyt ettei poikasi paria tarvitse.
sanoinko että en toivo pojalleni paria.Minä en ole se joka ottaa itselleen parin, vaan poikani.
voit vain kertoa ylpeänä muille mitä virheitä ET sitten tule tekemään, sehän nyt tajuttiin ja toivotetaan sulle kovasti vaan onnea elämän niin yllätyksiä olevalla matkalla ! Tulet hämmästymään kun kaikki ei riipukaan ihan aina vaan Sinusta!
Nyt tulkitset vanhoja sanontoja ihan oman mielesi mukaan.
Sanon alku, on ollut perheille, joissa lapset vain toista sukupuolta, siinä siis lohdutetaan; pojat tuovat tyttöjä ja toisin päin; tytöllä saa pojan.
Narsistisen luonteenpiirteen ominaisuuksia vääntää kaikki omanmielensä mukaiseksi.
"Tähän kaikkeen on parasta että antaa anopin olla eikä käy kylässä ja sehän vituttaa anoppia eniten."
Oletko kuullut hölmöläistarinoita juttusi kuulostaa ihan niiltä.
"samoin jos anopiksi joudun."
OHOHOOO jos joudut! olet siis jo päättänyt pitää lapsesi, siksi siis asiasta niin paljon tiedät.
"Tavatessani poikaystäväni, hänen välinsä äitiinsä olivat todella läheiset ; useat soittelut päivässä, yhteisiä harrastuksia , riippuvuus äidin mielipiteestä jne..."
Mihin sitten rakastuit tässä uroksessa. Halusitko tämän kiintymyksen ja rakkauden monopolin? Miten sallit vapa-ajan käytön harrastatteko täysin samoja asioita?
"Poikaystäväni on päässyt melkein kokonaan irti äidistään. Ongelmana on kuitenkin vielä anoppini, joka ei pyynnöistä huolimatta (poikaystäväni pyytänyt ) halua päästää irti, vaan soittelee vieläkin mitä omituisemmista syistä ja tuppautuu meidän väliimme."
Olet tehnyt kovasti töitä asettamasi tavoitteen saavuttamisesi, poikaystäväsi varmasti uskoo itse haluavansa täydeneron perheestään. Saako hän pitää mahdolliset harrastuksensa ja mieskaverinsa? Entäs työpaikan illanvietot?
"Vuoden ajan taisteltuani, pelkkä anopin mainitseminen nostaa niskakarvat pystyyn, vaikka minulla ei olekaan muuten mitään häntä vastaan."
Turhauttaa varmasti vuoden taistelun laiha saalis. Koet olevasi vähemmän huomion arvoinen, kuin asettamasi tavoite; olla uroksen täyden ja ensisijaisen huomion kohteena.
"Jotenkin tuntuu, ettei poikaystäväni halua sanoa kunnolla äidilleen"
Voisit pitää urokselle "Puheilmaisun kurssia" Ihmiset ilmaisevat ajatuksiaan omaan tyyliin (esimerkiksi murteet ja sanojen vivahteet) perheen sisällä usein samanlaista puhekieltä. Sinun sanasi ja tekosi/ilmekielesi olisivat ihan varmasti niitä kunnolla sanomisia.
"Tilanne on kärjistynyt jo huomattavasti, mutta en haluaisi suhdetta lopettaa, koska muuten tyyppi on mitä ihanin ja asiat ovat hyvin"
Hyvät tulot? Tavarat sopivat yhteen sinun tarpeillesi.
Tässä on käännettynä Miniän muuntaminen miehen äidin nuoruuskuvaksi pojan mielessä. Miniä haluaa muuntaa Uroksen omaksi miehuuskuvakseen. Uroksen juuret vain uhkaavat, saavuttamattomina unelmina, pelkona varmasta tulevaisuuden haaveesta.
Perhe kasvatti Uroksesi kasva yhteen älä pyri kasvattamaan.
Yllätys parisuhde on työtä suhteen eteen, siitä ei voi tulla omistus suhde jolla rajataan parin elämä kuin silmälapuilla, vain puolisolle sopivaksi elämäksi.
Ainakin olet huumorina tajunnut asenteesi Pirttihirmu.
Monet kirjoittavat, kuinka anoppi soittaa monta kertaa päivässä. Tuntuu olevan yleinen anoppien ominaisuus.
Alan epäillä.
Mitä asiaa voi olla kenelläkään kenellekään monta kertaa päivässä? Eihän avioparitkaan roiku alvariinsa puhelimessa. He tekevät työnsä ja hoitavat asiansa.
Kyllä anopillakin on muuta tekemistä kuin häiritä poikaansa alituisesti. Eihän poika pystyisi ansiotyötäänkään hoitamaan, kun äiti koko ajan olisi puhelinhäirikkönä.
Anopit monet ovat itsekin vielä työelämässä. Harvalla nuorella on 65-vuotiaat vanhemmat.
Monta kertaa tulee liioitelleeksi mielipiteitään saadakseen asiansa selvemmäksi lukijalle, mutta kun tarinat alkavat kovasti muistuttaa toisiaan, niin voi lukija ruveta ajattelemaan, ettei kaikki kertomuksissa ole kohdallaan.
"Koska ei ole minun asiani raivota anopille, puran kaiken kiukun poikakaveriini ; huudan ja haukun kuin raivohullu.Vuoden ajan taisteltuani, pelkkä anopin mainitseminen nostaa niskakarvat pystyyn, vaikka minulla ei olekaan muuten mitään häntä vastaan.Jotenkin tuntuu, ettei poikaystäväni halua sanoa kunnolla äidilleen, että on jo iso poika, ja näyttää itsenäistymistään! Tilanne on kärjistynyt jo huomattavasti, mutta en haluaisi suhdetta lopettaa, koska muuten tyyppi on mitä ihanin ja asiat ovat hyvin..."
Lueppas nyt tämä oma tekstisi rauhallisesti ja vaikka ääneen.
Mihin poikakaveri on tässä asiassa syyllistynyt? Miksi otsikoit, että anoppi aiheuttaa riidat?
Poikaystäväsi on sinun tahtosi mukaan "päässyt irti", hän on noudattanut vaatimuksiasi, ja miten palkitset?
- Katso yllä. -
Etkö pidä yhtään ongelmana sitä, että itse huudat ja raivoat kuin raivohullu? Eikö ole tullut mieleesi, että noin ei aikuinen ihminen käyttäydy? Vai oletko niin nuori, että sinusta tuntuu, että et ole ihan aikuinen, vaan sinulla on oikeus kiukunpurkauksiin ja raivotilaan kun siltä tuntuu? Kuten kotona äidille?
Poikakaverisi on nuori. Hän ei kauan kuuntele sinua. Jos haluat hänet itsellesi kokonaan, lakkaat morkkaamasta äitiä, sillä jokainen puolustaa automaattisesti äitiään.
Kun hän on sitten hylännyt äitinsä ihan vapaaehtoisesti, luuletko olevasi niskan päällä? Mitä olet voittanut?
Nynnerön pojan, joka kestää aikansa huutoa ja raivoa ja tekee sitten tahtosi mukaan ja alistuu lopulta. Kun anoppiasia on hoitunut sinun huutamisesi ansiosta, olet oppinut, kuinka miestä käsitellään. Seuraavat ongelmat hoidetaan taas huutamalla kuin raivohullu. Aikansa poikaystäväsi kuuntelee, mutta kun kyllästyy, lähtee.
Joko äitinsä luo tai uuden tyttöystävän.
Kuka ne miehenpuolet tietää ja ymmärtää!