Sain tietää mieheni pettäneen minua puolitoista vuotta sitten. Olin elänyt täydellisen onnellista elämää kunnes sain tietää. Mies sanoi, että petti vain sen yhden kerran ja tajusi silloin että olen hänelle se oikea.
Tuntuu siltä että kaikki on sekaisin. En pysty keskittymään mihinkään kun tämä asia pyörii mielessä koko ajan. Olemme selvittäneet asiaa nyt useamman päivän ajan ja en silti ymmärrä vaikka kuinka yritän. Miten voi olla mies niin vietävissä, että vähän huomiota viehättävältä naiselta niin mieheltä tipahtaa järki ravintolan lattialle? Siis tietenkin on itse päättänyt pettää, en minä siitä sitä toista naista syytä. Tuskin edes tiesi miehen olevan varattu.
Rakastan miestäni tästä kaikesta huolimatta ja haluan jatkaa yhdessäoloa. Mutta miten antaa tämä anteeksi ja ennen kaikkea unohtaa. Sellaisesta elämästä missä toinen koko ajan epäilee ja kyttää ei tule mitään. Eikä se sovi muutenkaan luonteelleni. Ja virheitä teemme kaikki, kuka mitäkin.
Te muut petetyt naiset ja miehet, jotka olette päättäneet jatkaa; miten olette onnistuneet? Voiko pettämisestä päästä yli. Kauanko teillä meni siihen aikaa ja palaako se kuitenkin mielen vuosienkin päästä.
Tuntuu siltä että kaikki on sekaisin. En pysty keskittymään mihinkään kun tämä asia pyörii mielessä koko ajan. Olemme selvittäneet asiaa nyt useamman päivän ajan ja en silti ymmärrä vaikka kuinka yritän. Miten voi olla mies niin vietävissä, että vähän huomiota viehättävältä naiselta niin mieheltä tipahtaa järki ravintolan lattialle? Siis tietenkin on itse päättänyt pettää, en minä siitä sitä toista naista syytä. Tuskin edes tiesi miehen olevan varattu.
Rakastan miestäni tästä kaikesta huolimatta ja haluan jatkaa yhdessäoloa. Mutta miten antaa tämä anteeksi ja ennen kaikkea unohtaa. Sellaisesta elämästä missä toinen koko ajan epäilee ja kyttää ei tule mitään. Eikä se sovi muutenkaan luonteelleni. Ja virheitä teemme kaikki, kuka mitäkin.
Te muut petetyt naiset ja miehet, jotka olette päättäneet jatkaa; miten olette onnistuneet? Voiko pettämisestä päästä yli. Kauanko teillä meni siihen aikaa ja palaako se kuitenkin mielen vuosienkin päästä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minua petettiin edellisen pitkän suhteen alkutaipaleella.
Mies itkien pyyteli anteeksi ja asiaa setvittiin jonkin aikaa. Päätimme jatkaa.
Unohdin asian, mutta luulen että ko. tapahtuma jäi vaivaamaan alintajuntaani.
Sillä erosin ko. miehestä kolmenvuoden jälkeen pettämällä ensin häntä ja sitten eroamalla.
Se kolauttaa itsetuntoa ja ankarasti kun oman siipan pettämistouhut tulee julki. Ainakin jos itse on ollut täysillä mukana liitossa ja ei ole voinut kuvitella puolisostaan mitään sellaista.
Jo alkujärkytyksestä toipuminen vie aikansa, sitten kun omat tunteet on jotenkin asettuneet hallittavaan muottiinsa ja elämä muutenkin alkaa normalisoitua, vasta sitten voi jäsentää tapahtumia omalla järjellään.
Sitä etsii selityksiä, mutta niitä ei välttämättä löydä. Ensimmäisenä tulee se, että etsii itsestään tai käyttäytymisestään sitä syytä joka on toisessa laukaissut pettämiskäytöksen. Mutta olen vakaasti sitä mieltä, ettei se syy löydy petetyn toimista; vastuu on 100% sillä joka vieraaseen petiin kampeaa.
Yhteiselämän jatkaminen on iso päätös sivusuhteen paljastumisen jälkeen, kummallekin. Jotkut onnistuu ajan myötä pääsemään siitä yli, toiset ei edes yritä. Mutta se on fakta, että suhde tuohon omaan 'langenneeseen' siippaan on lopullisesti ja peruuttamattomasti muuttunut, hänet näkee aivan eri valossa kuin aiemmin. Myös itsensä näkee loppujen lopuksi hyvin muuttuneena ihmisenä, aviokriisin mankeloimana, ehkä kovempana ja kyynisempänä ihmisenä. Toisilla liitto vahvistuu ja kukoistaa parempana kuin ennemmin, toisilla paha olo vain jatkuu ja jatkuu eikä yli päästä millään.
Oman vaimon salainen elämä selvisi minulle n. 3 kk sitten ja elämä sen jälkeen on ollut yhtä härdelliä tunnepuolella. Välillä menee aivan mustaksi ajatusmaailma ja ei näe mitään positiivista elämässään eikä tulevaisuudessaan. Se on järkyttävä olotila ihmiselle, aivan kuin joku ulkopuolinen voima ottaisi vallan pääkopassa. Mutta olen tässä ajan kuluessa havainnut että vähän kerrassaan olen pystynyt hallitsemaan tunnepuoltani ja jopa pystynyt estämään ajatusten karkaamisen hallitsemattomaan synkkyyden tilaan. Parhaiten asioihin saa etäisyyttä kun yrittää elää arkeaan kuten aiemminkin, tekee työnsä, harrastaa, lukee jne. näin ei jää liikaa aikaa murehtimiseen.
Ehkä jossain vaiheessa siitä tuskasta yli pääsee ja sen saa lokeroitua johonkin piiloon. Mutta ikinä se ei unohdu, ei milloinkaan, se on saletti. Olen miettinyt että onneksi elellään vaimon kanssa vielä samassa huushollissa, paljon pahempi tilanne olisi jos joutuis yksinään olemaan, kaikesta huolimatta ja kuitenkin. Tilanne ei siis aivan toivoton, tunteita vielä puolin ja toisin näyttäisi olevan. Ja molemminpuolinen halu päästä tapahtuneesta yli ja jatkaa yhteiselämää.
Toivottavasti sinäkin saat oman elämäsi raiteilleen ja asian hallintaan. Työtä se teettää kyllä, molemmilla osapuolilla.
Haluaisin niin lohduttaa sinua. Itse sain tietää lähes tasan vuosi sitten mieheni puoli vuotta jatkuneesta suhteesta. Takanamme on pitkä yli 30-vuotinen avioliitto. Se tuska ja pettymys oli hirvittävä, silti olen tässä vielä miehen kanssa yhdessä. Olen laittanut aika pitkälle oman elämäni syurjään, ajattelen elämää nykyään suorituksena. Kohta tämä velvollisuus on ohi. En voi tuottaa tätä samaa tuskaa yli 90-vuotiaalle äidilleni, hän on saanut koko avioliiton ajan olla siinä uskossa, että meillä on upea avioliitto ja minulla hyvä mies. Näin minäkin luulin, kunnes maailmani järkkyi. Välillä on elämä ihan hyvää, mutta elän noin 50 %:sti, mutta ajattelen monesti mitä hirveitä asioita ihmisillä on elämässään. Onko tämä kuitenkin pienemmästä päästä tässä iässä, siis lähes 60-vuotiaana. Avioero kohdallani tuntuu aika vaikealta. Sinulla voi olla hyvä elämä edessäsi, jopa miehesi kanssa, jos puhuttu asiat selviksi ja lähdette puhtaalta pöydältä eteenpäin. Voimia sinulle, päivä paistaa kuitenkin ja tuska helpottaa päivä päivältä. Arvet jäävät, mutta arpisenakin voi elää tai kuten Helsingin piispa toivoi tsunamin jälkeen: "Arvet jäävät, mutta kunhan eivät märkänisi."
antaa anteeksi ja olla laupias yhden kerran.
minä en omassa seurustelu suhteessa pystynyt siihen.
kerron tässä hienon esimerkin entisistä naapureista n. 25v. sitten.
mies tapasi kursseilla naisen,monen sadan kilometrin päässä asuvan.ihastui,meni sekaisin.
vaimo sai heti tietää.
mies kulki ensin yksin naisen luona,jonkun ajan päästä vei pienet lapsensa myös "uuden" luo.
kun kysyin tältä vaimolta,että miten hän pystyy
kestämään tilanteen,vastaus oli,että rakastaa miestään ja antaa tilaa kokeilla.kertoi uskovansa,että se hurma menee ohi,ja mies jää hänen luoksensa.niin myös kävi,ja he elävät onnellisesti yhdessä tänäkin päivänä.
se vaan tässä,että salarakkaudesta tuli julkisempi.
annan tänäkin päivänä arvostukseni sille naapurin jalomieliselle rouvalle.
eikä muuten lähtenyt kostoretkille,kun mies meni.
piti puhtaat paperit kauniissa kädessään.
joten kaikki on mahdollista.se on itsestä ja itsensä vahvuudesta kiinni.
ja annoin anteeksi kunnes vuosien päästä pettii uudelleen ja uudelleen ei lopettanut vaikka minulle lupasi.Nyt olenkin sitten eronnut ja en vieläkään unohda mutta kaikilla ei mene näin ja voin sanoa että jälkeenpäöin ihmettelen miten se pettäminen sattui ja niin kovasti.
pettäjät ovat aivan omaa luokkaansa.heistä on parasta päästä toisen kerran jälkeen eroon.uutta mahdollisuutta on turha antaa,koska sen jälkeen oman- ja toisen arvostus heikkenee.
niillä perusteilla on vaikeaa luoda pysyvää ja turvallista.sitähän kuitenkin normaali ihminen haluaa.
Olen petetty nainen.Mies petti työkaverinsa kanssa,kuulema lyhyt suhde hänen mielestään.
Tunteet jyllää laidasta laitaan,välillä asia on taka-alalla ja pääsääntöisesti etualalla.Keskusteltu on paljon,mutta aina tulee kysymyksiä,mutta ei läheskään aina vastausta,vaan suuttumusta,että on kertonut jo tarpeeksi,mitä kerrottavaa on.Mielikuvitus laukkaa itsellä ja kuvittelee kaikenlaista.Eiköhän tästä ajan kanssa selviä vaikka nyt tuntuu,että voimat ovat vähissä.
punaista kynsilakkaa,lakkaa kyntesi,käy kampaajalla ja tee muodon muutos.sun ei sen jälkeen tarvitse kysellä.miehesi on se,joka kyselee.havahduta vaikka näin hänet,ennenkuin on myöhäistä.
Siitä on reilu 10 vuotta kun mieheni jäi kiinni pettämisestä. Suhde oli kestänyt puolisen vuotta ja mieheni lopetti sen heti kiinni jäätyään. Maailmani romahti silloin. En ollut osannut kuvitellakaan sellaista. Luulin, että elämme onnellista perhe-elämää. Lapset olivat alakoululaisia. Päätimme jatkaa yhdessä. Minulle jatkamisen edellytyksenä oli, että halua yhdessäolemiseen on molemmilla. Mihinkään kulissiliittoon en olisi jäänyt. Itselle oli myös tärkeää, että pystyisin kasvamaan asian yli. Sellaista elämää en ollut halukas elämään, että alkaisin kontroloida ja kytätä miestäni. Eli luottamuksen palautuminen oli tärkeää.
Meni puolisen vuotta ja alkoi pikkuhiljaa tuntua jo siltä, että siitä selvitään. Mutta sitten rysähti oikein kunnolla. Mieheni jäi kiinni suhteesta, joka oli ollut "tauolla", kun toinen osapuoli teki oman miehensä kanssa lapsen ja jota nyt viriteltiin uudestaan. Tämä suhde oli kestänyt ennen taukoa muutamia vuosia. Kyseessä oli työkaveri. Tuolloin tuntui aluksi, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin eroaminen. Päätimme kuitenkin vielä yrittää. Luottamuksen rakentaminen on ollut vaikeaa, mutta on jotenkuten onnistunut. Tässä on ollut välillä monia hyviä vuosia.
Nyt on jostain syystä taas alkanut ajatukset pyöriä tällaisten asioiden ympärillä. Olen tutkinut mieheni puhelintietoja ja muutenkin huomannut tarkkailevani häntä. Onko alitajunta varoittamassa jostakin, vai enkö kuitenkaan ole päässyt vanhoista asioista yli.
pysähdyksen paikka.jotkut ihmiset ovat herkempiä huomioimaan asioita ympärillään,toiset eivät.
se on toisen osapuolen niin kevyttä sanoa,että sinä luulet vaan.heittää sen piikkiin.katsoa,meneekö läpi.
toinen katsoo läpi sormien,toinen lähtee lätkimään.se ratkaisu on itsellä.
mielenterveys on vaarassa molemmissa vaihtoehdoissa.pitää valita se vähemmän haavoittava.toiset selviävät vähällä,kaikki eivät.
se vain on parasta,että itsellä on hyvä olla loppujen lopuksi,vaikka teteekin kipeitä ratkaisuja.
Kiitos kaikille vastanneille. Sain tästä hieman uskoa siihen, että elämä tosiaan jatkuu. Vaikka nyt kuinka sattuu niin tästäkin kai selviää ja mikä ei tapa vahvistaa, vai miten se vanha viisaus menikään.. Eli koska minusta nyt tuntuu siltä että haluan antaa anteeksi ja yrittää niin näin teemme ja ajan kanssa se toivottavasti onnistuu.
Mietin vain tuota, että joskus muutaman vuoden päästä tulee epäilys ja alkaa joku kamala kyräily ja sitten pitää alkaa käsitellä tätä asiaa uudestaan ja taas uudestaan. Ja suurinta hallaahan tässä itselleen tekee. Pelkään, että itsetuntoni kärsii niin etten ole enää se sama nainen johon itse olin tyytyväinen ja johon miehenikin rakastui.
Mielessä vaan kuitenkin pyörii että mistä minä tiedän oliko tämä ainoa kerta. Voihan olla, että mies pettää aina kun tilaisuus vaan tulee. Mutta ei kai vastuussa voi olla kuin itsestään. Eli jos mies pettää uudestaan ts. jää kiinni, niin sitten pettää ja sitten on tilanne katsottava uudestaan.
Vähän helpottaa tämä asioiden kirjoittaminen ja tieto siitä että muitakin tämän asian parissa painiskelevia on. Vaikka en toki tätä tuskaa kenellekään toivo. Kiitos teille kaikille myötätunnosta.