Ammattiin opiskelevat koululaiset käyvät työharjoittelun merkeissä tutustumassa tulevaan ammattiinsa ja täten ehkäpä tuleviin työpaikkoihinsa valmistuttuaan.
Suurimmassa osassa näitä harjoittelijoita kohdellaan ihan mukavasti, työhön opastaen.
On kuitenkin olemassa sellaisiakin paikkoja, joissa muutama henkilö pitää nuoria oman pahan olonsa purkauskohteena, ja auta armias jos tällainen osuu kohdalle. Silloin tehdäänkin nuoren ilolla odottamasta työharjoittelusta yhtä helvettiä.
Ainoa hyvä puoli asiassa on, että pitää olla useammassa harjoittelupaikassa.
Ihmetellä voi, kun tuosta yhdestä paikasta saa tuomion, ettei ole sopiva ja muissa onkin sitten mahtava ja juuri alalle sopiva.
Minun mielestäni, opettajien ehkä pitäisi puuttua tuollaiseen epäkohtaan pontevasti ja ottaa selvää, mitä harjoittelupaikassa oikeasti on tapahtunut.
Nämä ns. kyykyttäjät kun ovat yleensä jo pitkään alalla olleita, työhönsä tympääntyneitä ihmisiä, jotka käyttävät lopun energiansa nuoren harjoittelijan roskasäkkinä pitämiseen. Liekkö sitten kateita, kun toisella on vielä elämä edessä, en tiedä.
Moniko tällainen ns. ammatti-ihminen, on saanut harjoittelijan vaihtamaan alaa, kun antaa sellaisen kuvan työyhteisöstään.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Opiskelijan pitää heti tällaisen simputuksen huomattuaan tai sen kohteeksi jouduttuaan ottaa yhteyttä työssäoppimisesta vastaavaan opettajaan. Opettajan on sitten puututtava tällaiseen kohteluun.
Joskus tätäkin valitettavasti tapahtuu ja ei voi kuin ihmetellä muka aikuisten käytöstä nuoria kohtaan.
Kaikille työssäoppimisjaksolla oleville toivotan työn iloa ja myös toivon, että se kurja työpaikka ei sattuisi kenenkään kohdalle.
Siihen aikaan ei ollut näitä harjoitteluita, mutta olipahan eka oikea työpaikka. Tosi vittumaisia ihmisiä sattui kohdalle.
Jostain syystä olen tällaisiin ongelmiin törmännyt laajemmin vain Suomessa. On nimittäin tullut kierrettyä vähän muailmaa ja voin sanoa, että muualla työpaikkakiusaaminen tuntuu olevan paljon harvinaisempaa. Tai ainakaan se ei tunnu kohdistuvan niihin uhreista helpoimpiin eli vasta uraansa arkoina aloittaviin nuoriin.
Itselle ei tule kyllä mieleenkään koskaan nuorta kiusata vaan yritän nestorin rauhallisuudella neuvoa ja jelppiä eteenpäin. Yritän jopa jotain viisasta ja rauhoittavaakin kertoa, esim. mihin asioihin uskon tulevaisuudessa kannattavan panostaa. Joka ammatissa kun on omat niksinsä ja tulevaisuusjuttunsa.
Älkää ainakaan nuoret siirtäkö ilkeitä tapoja eteenpäin vaan katkaiskaa ketju. Koittakaa suhtautua paskiaisiin pelkällä olankohautuksella.
Ai niin, jos se sekään auta, niin älkää ainakaan jääkö pahaa mieltä ja vittuiluia loputtomiin nieleksimään. Tehkää asiasta julkinen, sitä kiusaajat pelkäävät. Menkää puhumaan esimiehille jne. Itse jouduin aikoinaan lopulta avaamaan suuni ja esimiesten kautta lopettamaan epäasiallisuudet. Se auttoi. Tarvittaessa olisin tehnyt asista vaikka kuinka julkisen (vaikka viime kädessä Karpon ohjelmaan...). Ei sillä kertaa onneksi tarvinnut.
Itse vaihdon alaa ihan vaan sen vuoksi kun ensimmäinen työharjoittelu (3:n vuoden opiskelu) meni ihan plörinäksi juuri v-maisten työntekijöitten takia.Ja kaiken huippu oli, että vastaava työpaikkaohjaaja ei ollut 4:n viikon harjoittelun aikana kuin kaksi päivää töissä ja senkin eri hommissa missä minun piti olla. Hänellä tosin oli "pikku-apulainen" joka hoiti sitten tämän kyykytyspuolen kunnialla loppuun. =) Oli se niin vaikeaa kun toisaalta kaikki asiat ois pitäny osata ja tietää, mutta sitten ko ois jotaki halunu tehä niin ei saanutkaan. Myös eräs opettaja on osa syynä ammatinvaihdokseen..Selkään puukotusta ja huono arvosana vaikka töitä paiskin niskalimassa ja tämä kyseinen opettaja oli monella tunnilla kehunut kuinka ripeästi ja hyvin hoidan hommani.
Et silleesti....!
täysin samaa mieltä itsekkin olen samaa kokenut! tosin en koulun kautta työharjoittelussa vaan työkkärin kautta! voitte varmaan kuvitella miltä tuntuu kun akka pompottaa ja valittaa jos jotain tekee väärin..eiköhän se oo harjottelun vastaavan syy opastaa ja neuvoa mitä tehdään.Eikö oottaa hullunkiilto silmissä että teeppä nyt moka niin saat kuulla kunnian! Tämä kyseinen ihminen on työpaikallaan muutenkin sellainen ihminen josta ei kukaan tykkään ja liekkö ihmekkään.
Itse olen kokenut samaa vaikken niin nuori enää olekkaan, mutta kova suustani kun olen niin yleensä olen tällaisen ongelma ihmisen taltuttanut heti alkuunsa eikä ole sen jälkeen enään suutaan uskaltanut aukoa.
Mulle kävi sama juttu, kiusaamista ilmeni. Pomolle ilmoitettiin, ja pomo sanoi että mulla on asennevika, ja koko homma on siitä kiinni miten itse asioihin suhtaudun. Eli tämmöstä apua tuli...
Sellainen on huono pomo, joka ei uskalla ottaa asioista selvää. Käytännössähän tuollaisella työpaikalla on olemassa jokin muu ristiriita, jota ei pystytä taikka uskalleta käsitellä. Helpoin tie purkaa tilannetta on teilata se uusi tulokas taikka harjoittelija. *Sillä lailla se piiri pieni pyörii* Niin että eiköhän se asennevika ole koko siinä paikassa.
joopa joo,
täällähän näitä perseennuolijoita riittää,,siis meidän työpaikalla,ja teidänkin,