EU:n viimeinen kommunistimaa

T. Erska

Onkohan Suomi on Euroopan viimeinen kommunistinen maa (joka tosin piilottaa sen olemalla "länsimainen demokratia" ja harjoittamalla kaupankäyntiä länsimaiden kanssa)? Kysymys ei ole tyhjästä revitty jos mietii faktoja:
Suomessa on vielä vuonna 2002:

-puoluetuki
-puolueiden lehdistötuki
-puolueiden järjestöjen tuki (lomakylät Lapissa)
-urheilijapalkka
-poliittiset nimittelyt (Suomen Pankki)
-poliittiset virkamiesnimittelyt (virastoihin)
-poliittiset virat
-autovero
-sakotus tulojen mukaan (progressiivisen palkkaveron lisäksi)
-varallisuusvero
-perintövero
-presidentti ja ulkoministeri ovat ent. Itäsaksan ihannoivia henkilöitä
-julkisten rahan suuri osuus BKT:n summasta
-keskiluokan verotusaste

Jos vielä houmautetaan että Suomessa on EU:n pienimmät palkat, melkein korkein verotus, kalleimmat ja pienimmät asunnot, korkeimmat autohinnat, yleisesti korkein kulutustavaroiden hintataso, ja että työttömyys on jopa hyvien vuosien aikana yli 10%, niin ei voi kun todeta että Suomi on asioita huonosti hoitava maa. Onhan myös vanhin ja saastettvin autokanta, loppuun ajettu terveyspalvelu joka on EU:n hounomopaan kuuluva, korkea itsemurhatilasto ja nuorison hälyttävän huono mielenterveystila joka on mm huonojen koulujen syytä. Ja vanhojen henkilöiden (eläkeläisten) laimiinlyönti terveyspalveluksessa.

Suurin osa suomalaisista uskoo vielä tänäkin päivänä että Suomi on hyvinvointivaltio (vert. Ruotsi). Se on syötetty heille kouluiästä saakka koko ajan. "Pitää olla isänmaallinen", joka Suomessa tarkoittaa ettei saa kysenalaista systeemiä ja pitää olla ymmärtäväinen loppuun saakka jopa 50 v. sotien jälkeen koska "on ollut vaikeat ajat"! Milloinkaan ei saa kritisoida tai vertailla muiden kanssa ettei olisi maanpetturi, fasisti tai rasisti.

Tällä tavalla poliitikot pystyvät kyykyttämään kansaa niin kauan kuin haluaa. Poikkeus lienee ne jotka ovat edes vähän aikaa asuskelleet ulkomailla ja huomanneet että siellä toimii n.s. julkiset palvelut AINA paremmin. Olisi suomalaisilla syytä pikkuhiljaa herätä ja avata silmät.

Tyypillistä on myös valton harjoittama kansan harhaanjohtaminen (tästä nähtiin esimerkkejä Neuvostoliitossa) joka toimii siten että paisutaan aivan mielettömästi jotain joka on hyvää tai menestyvää, esim. Nokian kasvu. Nokiastahan ylpeillään päivittäin uutisissa jotta kansa pysyisi tyytyväisenä.
Toinen asia on urheilijoiden saavutus. Itäsaksa käytti ahkerasti tätä jotta kansa pysyisi tyytyväisenä. Suomi käyttää myöskin. Ajattele jääkiekko-VM 1995, ralli formulakuskien menestykset, Mika Häkkinen jne. Hupaisaa että mm. Häkkinen asuu Monacossa, saa rahansa muualta eikä Suomen valtio juuri ole mitään asian edestä tehnyt. Kerää vain pisteen kuitenkin.

On säälittävää ja harmillista etta suomalainen joutuu leipänsä eteen tehdä työtä kuin orja ja saa EU:n huonoimmat palvelut kiitokseksi siitä.
Suomen poliittinen eliitti ja kaverinimitykset johtaa kansan kyykyttelyyn ja kummasti kansa antaa narusta viedä.
Tätä pohdiskellen ei voi kun todeta että näin se toimi ennen kommunistimaissa, vielä vähän aikaa sitten Itäeuroopassa, ja vielä tänään Suomessa! Suomi on viimeinen Itäblokkimaa, väittää vastaan tai ei!

9

761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta

      Suomi on todellakin hyvinvointivaltio!!
      Rupea kiertämään maailmaa, niin tulet sen huomaamaan. Jos Ruotsi on ainut tuntemasi ulkomaa, niin sinun sanoillasi ei ole mitään arvoa.

      • Tero

        Asun Ranskassa ja vaittaisin etta Suomi on koyhin maa euroopassa. Palvelut ei pelaa mutta verotaakka on EU:n suurin. Miksi?
        Siksi en asu siella.


      • Marius03
        Tero kirjoitti:

        Asun Ranskassa ja vaittaisin etta Suomi on koyhin maa euroopassa. Palvelut ei pelaa mutta verotaakka on EU:n suurin. Miksi?
        Siksi en asu siella.

        Suomi ei ole läheskään köyhin


    • alpo rusi

      muutosta näihin juttuihin ,on vaikea kuvitella kun
      valtaa suomessa pitää sellaiset kuin (helsingin sanomat ,yle, sak, sdp) =kommunistit

      • Sasi

        Pitää pistää porukka vaihtoon


    • Heli

      Kommunistimaa, niin mitenköhän Häkkisellä ja Räikkösellä oli varaa lähteä alalle???
      Provokatiivista paskaa!
      Elät vieläkin 50 vuotta ajasta taaksepäin.

      • xpat

        "Häkkisellä ja Räikkösellä "

        maksavat veronsa (0%tulovero) Monacoon.

        Suomesta muuttaneet viisaasti jo kauan sitten.


    • Alku aina hankalaa

      Ensimmäinenhän se on.

    • ValittakaaMuualla

      Valittajat voivat muuttaa pois Suomesta, ja se on jopa toivottavaa. Ja pelkkä menolippu sitten kiitos, ilman takaisinpääsy mahdollisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1070
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      847
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe