En nyt oikein tiedä...

north.

Hei!

Olen aina ollut luonteeltani tällainen salainen rakastajatar ja koska olen tyhmä, ymmärsin vasta pari kuukautta sitten rakastavani erästä ihmistä. Olen tuntenut pojan jo kaksi vuotta, mutta olin aina vain ihastunut. Nyt ymmärrän, etten tunnekaan enää häntä kohtaan samoin kuin ennen.
Sydämeni päällä on nyt ikään kuin kivi koko ajan, koska minulla on sellainen tunne, että hän tietää, että pidän hänestä. Kiusallista, ymmärrätte kai?

Täällä palstalla aina kehotetaan kertomaan tunteista, mutta me olemme pojan kanssa kavereita, enkä haluaisi menettää häntä kaverina. (Uskokaa pois, mutta on kiusallista olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei tunne samoin minua kohtaan, ja jolle olen kertonut tunteistani... Se vain on niin).
Poika on todella mukava, mutta se ei lohduta minua, että "hän kyllä ymmärtää". En tahdo kertoa tunteitani sitä varten, että MINUSTA tuntuisi paremmalta, vaan, että saisin selville, että mahtaako hän pitää minusta. Pelkään kyllä pahoin, ettei hän tunne minua kohtaan mitään :(
Ei kukaan ole koskaan minusta pitänyt oikeasti. Enkä muutenkaan ansaitse tätä henkilöä.

Eli siis: Onko mitään järkeä kertoa tunteistani tässä tilanteessa ja miten, jos kannattaa? POJAT, olisi kiva kuulla teiltäkin neuvoja.

Toivottavasti mahdollisimman moni vastaa. Tämä tilanne on hirveä ja ärsyttävä.

PS. TUNNEN tämän henkilön sitten oikeasti. Jos hän ei tiedä, että pidän hänestä, niin olisi varmaankin aika shokeeraavaa saada tietää, että tuo tyttö, jonka kanssa juttelin eilen "tavallisista asioista" sanoo nyt pitävänsä minusta. U know?

Ja SUURKIITOS kaikille, jotka jaksoivat lukea ja vastata! =)

4

711

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 0ldie

      Kerro sille.

      Voi olla että käy niin kuin mun tapauksessa, eli kaverista ei oo sen koommin kuulunut - mutta ainakin tiedät mikä tilanne on. Pitkällä tähtäimellä hajoat täysin siihen odottamiseen ja pähkäilyyn jos et kerro.

    • dayum

      Juu, kerro pois vaan. Vaikka ei kai se niin helppoa aina olekkaan. Jos et koskaan kokeile mitään, niin et saakkaan mitään.

      Kun en tiedä noista teidän väleistä tuon enenpää, niin yksi vaihtoehto on kokeilla sellaista juttua, että jos / kun olette joskus kahden (tai sitten pyydät poikaa sivummalle ettei ole muita kuulolla) niin kerrot sitten, että olet todella ihastunut häneen.

      Kun siis oletan, että te kuitenkin ilmeisesti mahdollisesti pyöritte samoissa piireissä / kaveriporukassa.

      Päinvastoin kuin luulet, niin en usko että tällainen tunteistaan kertominen olisi mitenkään shokeeraavaa. Minun mielestäni ainakaan. Tietenkin on varmasti niitäkin, joille tämä olisi jonkinlainen shokki. Mutta kokeilematta ei saa selvyyttä. Pahin tilanne on se, että molemmat olisivat toisistaan kiinnostuneita, mutta kun kumpikaan ei ota sitä ratkaisevaa askelta, niin he eivät sitten saakkaan toisiaan. Edes sitten lyhyeksi ajaksi.

      Jotenkin vähän ristiriitaisesti kirjoitit tuon juttusi, en minä ainakaan oikein saanut muuta selvyyttä kuin sen, että OIKEASTI tunnet tämän kaverin :)
      Pakko on kyllä muistuttaa, että monien kohdalla myös fyysiset erot varmasti vaikuttaa.

      Mutta ehkä suosittelisin kuitenkin kertomaan tunteistasi. Saat ainakin itsellesi selvyyden. Nyhjäämisestä harvoin seuraa mitään hyvää. Vain epävarmuutta. Ja nythän jo tiedetään, että epävarmuus on pers... :)

    • vato retro

      Et sinä kyllä todellakaan tyhmä ole, jos kirjoitustaidoista jotain voi päätellä! Lauseiden taivutus viittaa pikemminkin äidinkielen opettajaopiskelijaan...

      Tunnusta sille. Sano että olipa vastaus mikä hyvänsä, niin haluat että hän pysyy edelleen ystävänäsi. Ei kukaan kundi sen takia naiskaveria daissaa että tämä olisi häneen ihastunut, imartelevaahan se on!

      Pitkissä mies-nainen ystävyyssuhteissa tämä asia tulee ajan myötä kuitenkin esille. Kokemusta löytyy.

    • elikkäs tutustuin vuonna 1 tai 2 yhteen likkaan. hän oli kaverini seurustelukumppani, eräänä päivänä he erosivat, en kehdannut pyytää kaveriltani hänen numeroa, kului pari vuotta, ja tapasimme toisen kaverini kautta, se jälkeen olimme pitkään kavereita, eräänä päivänä uskalsin kertoa tunteistani, häntä ei kiinnostanut seurustelu kanssani, mutta olemme vieläkin todella hyviä ystäviä, odottelen ja toivon että hän haluaisi alkaa surustella, mutta kattotaan mitä tulevaisuus tuo...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      243
      2142
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1634
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe