Hei -tällä palstalla keskustellaan paljon aikuisten suhteiden kiemuroista ja omaisuudesta. Mutta kun meille suurimmalle osalle se tärkein omaisuus tai oikeammin laina, on lapsi/lapset. Meillä on yksi lapsi 8 v. ja olemme molemmat ihan kelpo vanhempia. Miehelle tuleva eromme on jo toinen, hän on aikoinaan eronnut oman lapsensa olleessa vasta 1 v. Tämä mieheni lapsi on ollut osa yhteistä perhettämme aina, mutta vain lakisääteiset viikonloput ja lomat. Mieheni mielestä hän tavallaan menetti lapsen, koska jäi niin paljosta paitsi tämän kehityksestä. Yhteinen lapsemme on tietenkin lellikki ja pikkuvanha älypää, josta ei ole ollut ikinä huolta eikä murhetta.
Kun suunnittelin eron vireillepanoa en ihan vakavasti edes ajatellut, että pikku murmelini jäisikin isälle. Olen huolehtinut perinteisesti äitien tapaan läksyt, harrastuksiin kuskaukset ja mikä tärkeintä aamuherätykset ja iltasuukot tärkeine keskusteluhetkineen. Kun laitoin avioeron vireille alkoi mieheni täydellinen isä -kamppanja -ostetaan dvd:itä, pelataan ja tehdään kaikkea kivaa. Äiti on tässä jäänyt tylsäksi huoltohenkilöksi. Isä myös lupailee kaikkea, tyyliin ei enää huuda turhasta yms. Ja nyt lapsi on ihan ihmeissään. Olen sanonut lapselle, että minun rakkauteni ei vähene vaikka haluaisikin jäädä isälle. Ja olen myös sanonut, että lapsesta en rupea taistelemaan, koska se on mielestäni väärin lasta kohtaan. Mutta nyt mietin, onko tässä sittenkin taistelun paikka -siis jos haluan saada lapsen huoltajuuden. Eli jos olen liian kiltti, niin innostuvatko kunnan tantat niin, että ilokseen määräävät lapsen kerrankin isälle, jotta saavat tilastoihinsa senkin sarakkeen täytetyksi. Pelkään, että olemalla liian oikeudenmukainen menetän automaattisesti pelin -kunhan se peli kohta alkaa. Nyt mietin vakavasti onko minusta eroamaan, jos en saa lapsen huoltajuutta? Ja toisaalta mitä tapahtuu miehelleni, jos nyt mielestään menettää toisenkin lapsensa? Siis paperilla tietenkin yhteishuoltajuus, mutta käytännössä se arjen kokoonpano ratkaisee. Ja sitten puhumattakaan lapsen tuskasta tässä tilanteessa...joka olisi oma lukunsa. Kokemuksia, ajatuksia...
Kun suunnittelin eron vireillepanoa en ihan vakavasti edes ajatellut, että pikku murmelini jäisikin isälle. Olen huolehtinut perinteisesti äitien tapaan läksyt, harrastuksiin kuskaukset ja mikä tärkeintä aamuherätykset ja iltasuukot tärkeine keskusteluhetkineen. Kun laitoin avioeron vireille alkoi mieheni täydellinen isä -kamppanja -ostetaan dvd:itä, pelataan ja tehdään kaikkea kivaa. Äiti on tässä jäänyt tylsäksi huoltohenkilöksi. Isä myös lupailee kaikkea, tyyliin ei enää huuda turhasta yms. Ja nyt lapsi on ihan ihmeissään. Olen sanonut lapselle, että minun rakkauteni ei vähene vaikka haluaisikin jäädä isälle. Ja olen myös sanonut, että lapsesta en rupea taistelemaan, koska se on mielestäni väärin lasta kohtaan. Mutta nyt mietin, onko tässä sittenkin taistelun paikka -siis jos haluan saada lapsen huoltajuuden. Eli jos olen liian kiltti, niin innostuvatko kunnan tantat niin, että ilokseen määräävät lapsen kerrankin isälle, jotta saavat tilastoihinsa senkin sarakkeen täytetyksi. Pelkään, että olemalla liian oikeudenmukainen menetän automaattisesti pelin -kunhan se peli kohta alkaa. Nyt mietin vakavasti onko minusta eroamaan, jos en saa lapsen huoltajuutta? Ja toisaalta mitä tapahtuu miehelleni, jos nyt mielestään menettää toisenkin lapsensa? Siis paperilla tietenkin yhteishuoltajuus, mutta käytännössä se arjen kokoonpano ratkaisee. Ja sitten puhumattakaan lapsen tuskasta tässä tilanteessa...joka olisi oma lukunsa. Kokemuksia, ajatuksia...
Vastaukset 11
Vanhimmat
onni ratkaiskoon,jutelkaa kaikki kolme keskenään,nii ei tuu riitaa t:timantti
kertomusta.
Jos olette hyvintoimeentulevia, niin ei kai ole estettä lapsen olla vuoroon kummankin luona niin paljon kuin lystää? Vasta 12-vuotiaana lapselta itseltän kysytään missä hän haluaa olla.
Ensisijainen on aina yhteishuolto, joten jos ehdotat yhteishuoltoa hyvin laajalla tapaamisoikeudella ja asumista itsellesi niin saat varmaan lapsen luoksesi asumaan, sillä yhteishuollon puoltaminen osoittaa että ajattelet lapsen parasta. Muistakaa että tapaamisoikeus joka määrätään on vain se minimi, itse voitte sopia vielä lisää niin paljon kuin haluatte!
Yksi juttu kumminkin: jos miehesi päättäisikin ruveta riitelemään, niin on parasta ettet kerro etukäteen hänelle että aiot vaatia yhteishuoltoa ja asumista itsellesi, koska silloin hän voi rientää ehdottamaan sitä ensin.
Eihän tapaamisten tarvitse olla joka toinen vkl. (paremminkin, eivät saisi olla noin harvat). Ei ole olemassa mitään "lakisääteisiä tapaamisia", te vanhemmat ne sovitte ja vahvistutatte. Totta tosin se, että jos oikeuteen mennään, niin tuollaiset niukat tapaamiset tuomari usein määrää.
Voitte sopia vaikka vuoroviikoin ... riippuu toki paljon lapsesta ja hänen vanhempiensa suhteesta (keskusteluyhteyden toimittava hyvin) toimiiko tämä teillä niin että lapsen etu ja vanhempien oikeudet toteutuvat ... meillä pelittänyt hyvin jo pitkään.
LAPSEN ETU EI OLE KAKSI KOTIA. haluisitko itse ravata vuoroviikoin eri paikoissa??
Ei se ole ravaamista eri paikoissa. Olen itse näin elänyt. Ja silloin se oli tosiaan ihmisiä hämmästyttävää. Ikää minulla jo 18.
Minulla oli hyvä olla vuoroviikon isän ja äidin luona. Näin jälkikäteen kun ajattelee hekin saivat aina vuorotellen "viikon vapaata". Pääasia että lapsen mielipide ja tunteet otetaan huomioon!!!!
Ei se ainakaan meillä ole pelleilyä, meidän vanhempien mielestä se oli kaikkein paras ratkaisu lapsellemme tilanteessa missä päädyimme avioeroon.
Mutta ei se tietenkään patenttiratkaisuna sovi kaikille perheille tai lapsille. Vaatii melko kypsää suhtautumista vanhemmilta eroon… kaunat ja henk.koht. riidat osattava pistää sivuun, on kyettävä ”nopeutettuun” eronsa prosessointiin … muuten ei arkiasioiden hoitaminen onnistu (tämä tietenkin riippuu paljon lapsen iästä), mekin olemme viikoittain yhteyksissä jotta koulu yms. asioissa molemmat aina ”viivalla”. Jos exän kanssa tekstarit tapa kommunikoida, kannattaa unohtaa ainakin ala-asteikäisen lapsen ”vuoroviikottelut”.
Eikä se aivan edullistakaan ole, kun myös käytännössä lapsella todella on kaksi kotia … kahdet vaatteet, tupla lelut, luistimet ja sukset kahdessa paikassa, kaksi omaa huonetta (tosin eri osoitteissa). Eli, kun lapsi tulee kotiin #1 tai #2 sinne tullaan ne vaatteet päällä jotka on .. ei siis periaatteessa aamulla tarvitsi ”varautua” siihen että nyt mennään kotiin jossa myös äiti asuu tai kotiin jossa myös isä asuu (toisin kuin ”perinteisissä” vkl. tapaamisissa).
Sanomattakin selvää kai on, että tämä edellyttää myös että vanhemmat asuvat kohtuullisen lähellä toisiaan … vaikka on meilläkin yli 30 km välimatkaa.
Lapselle järjestely hyvinkin selvä, ei hän koe olevansa ”heittopussi” vaan että tämä viikko tässä kodissa ja toinen toisessa. Luulisi että lapselle sekavampaa pakata reppunsa pari kertaa kuukaudessa, ja mennä ”kylään” isänsä luokse, joka helposti ”puuhamaa” (pelkkää hupia ja viihdytystä) missä kasvatustyötä ei voi lainkaan tehdä … lahjontaa ja ”pumpulissa pitämistä” senkin edestä (ja lähivanhempi sitten se joka ainoa kuka rajoja asettaa). Mikä sitten lapselle parempi … minulla asiasta selkeä kanta.
Niin, ja niille jotka toitottavat ”yks koti lapselle parasta” … pelkäänpä että suomessa yhä enemmän perheitä joissa olisi parempi etteivät lapset asuisi kummankaan vanhemman luona … mutta sijaisperheitä ei kai ole riittävästi. Joten eiköhän ole lapsen onni jos niitä hyviä koteja onkin kaksi :-)
Meillä lapset asuvat äitinsä luona. Lapset ovat minulla joka toinen viikonloppu, hänen iltavuoronsa, talviloman, kaksi viikkoa kesälomasta ja muulloin erikseen sovittaessa. Käytännössä lapset ovat minulla n 2 viikkoa kuukaudesta mutta vaihtelee hieman kuukaudesta toiseen.
Nykyäänhän on luovuttu siitä joka-toinen-vkl-mallista - yleensä lapsi asuu kummankin luona eron jälkeen. Joko vuoroviikoin, pidennettyjä viikonloppuja arkitapaamisia tms. Tärkeää on että luotte kumpikin kodin lapselle, teette lapselle selväksi että olette vielä kummatkin mukana hänen elämässä täyspainoisesti ja että hän saa asua teidän kummankin kanssa.
Tehän päätätte lasten asumisesta ja huoltajuudesta - eihän sosiaalitoimi ota mitään kantaa siihen.
Hyvät, miksette etsisi toiselle asuntoa lähistöltä. Päädyimme viikko-viikko systeemiin lähes samanlaisessa tilanteessa ja hyvin on toiminut, vaikka lapsi oli paljon pienempi kuin teillä!!
Kiitos hyvästä palautteesta. Poikamme tekikin ovelan tempun ja vielä näin pian. Yhtäkkiä vaan totesi että: "Ok, SUOSTUN teidän eroon mut vaan sillä ehdolla et saan olla aina viikon iskällä ja sit viikon äidillä, yhtä paljon molemmilla." Ja jatkoi sitten "ei tää ero enää tunnu niin pahalta." Eli tämä äiti etsii asunnon jostakin läheltä ja katsotaan nyt sitten, miten järjestely sujuu. Varmasti ero vielä tuntuu pahalta ja miljoona kertaa, mutta kyllä tämä lapsen viisaus taas hämmästytti ja lievitti tätä jättäjän suurta syyllisyyden taakkaa.