Uutenavuotena tuli ero, mutta yritettiin sitten kuitenkin vielä viikon eroilun jälkeen. Saman katon alla asuttu kohta kaksi vuotta ja kihloissa kohta vuosi. Ero kypsyi miehen päässä koska hänestä tuntui että ahdistan häntä ja ettei hän ehkä luota minuun tai rakasta minua. Keskustelut eromme aikana avarsivat ajatteluani suhteestamme, mutta pelkään etten kuitenkaan osaa olla paras mahdollinen tyttöystävä miehelleni.
Kysymys kuuluu siis, onko mahdollista että vain kuvittelen meillä olevan ongelmia ja etäännytän mieheni itsestäni? Pelkään että hän ahdistuu taas ja jättää minut. Tiedän kuitenkin ettei näin tule käymään jos annan hänelle tilaa hengittää ja vähennän vaatimuksiani. Pystyn siihen mutta kuinka paljon sitten voin vaatia mieheltäni? Tuntuu ettei hän välitä minusta koska ei ole romanttinen..kuulostaa oudolta mutta arkipäivän romantiikka tietysti piristäisi. En uskalla edes toivoa että tulevaisuudessa odottaisi kukkakimppuja ja ravintolaillallisia...
Kuinka paljon arkipäivän romantiikkaa voin ja saan vaatia? Vaiko yhtään? Voinko vaatia että sanoisi useammin rakastavansa minua, halaisi, paijaisi ja viettäisi aikaa kanssani. Yleensä istuu vain tietokoneella ja minä teen kotitöitä tai katson telkkaria. Kotitöitä rakastan ja niistä tehty jako toimii että siinä ei ole ongelmaa kun joskus mutta voih..Tiedän,sekava selitys. Ehkä joku tajuaa.
Missä vaiheessa suhteemme muuttuu huonoksi? Onko se sitä? Johtuuko huono oloni vain siitä etten osaa elää omaa elämääni? Ja kuinka paljon minun pitäisi elää omaa elämääni? Millainen on täydellinen tyttöystävä? (minun miehelleni..eihän kukaan sitä voi tietää mutta suuntaa antavat yleistykset kelpaavat) :)
Kiitoksia jos joku vaivautuu vastaamaan! :)
Kysymys kuuluu siis, onko mahdollista että vain kuvittelen meillä olevan ongelmia ja etäännytän mieheni itsestäni? Pelkään että hän ahdistuu taas ja jättää minut. Tiedän kuitenkin ettei näin tule käymään jos annan hänelle tilaa hengittää ja vähennän vaatimuksiani. Pystyn siihen mutta kuinka paljon sitten voin vaatia mieheltäni? Tuntuu ettei hän välitä minusta koska ei ole romanttinen..kuulostaa oudolta mutta arkipäivän romantiikka tietysti piristäisi. En uskalla edes toivoa että tulevaisuudessa odottaisi kukkakimppuja ja ravintolaillallisia...
Kuinka paljon arkipäivän romantiikkaa voin ja saan vaatia? Vaiko yhtään? Voinko vaatia että sanoisi useammin rakastavansa minua, halaisi, paijaisi ja viettäisi aikaa kanssani. Yleensä istuu vain tietokoneella ja minä teen kotitöitä tai katson telkkaria. Kotitöitä rakastan ja niistä tehty jako toimii että siinä ei ole ongelmaa kun joskus mutta voih..Tiedän,sekava selitys. Ehkä joku tajuaa.
Missä vaiheessa suhteemme muuttuu huonoksi? Onko se sitä? Johtuuko huono oloni vain siitä etten osaa elää omaa elämääni? Ja kuinka paljon minun pitäisi elää omaa elämääni? Millainen on täydellinen tyttöystävä? (minun miehelleni..eihän kukaan sitä voi tietää mutta suuntaa antavat yleistykset kelpaavat) :)
Kiitoksia jos joku vaivautuu vastaamaan! :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni lähtökohdissasi on vähän vikaa. Ei toiselta ihmiseltä nimittäin voi VAATIA yhtään mitään. Jokaisella on oikeus siihen, että häntä kohdellaan ihmisarvoisena yksilönä (eli ei kannata alistua esim. väkivaltaan tai muuhun huonoon kohteluun). Mutta kun sellaiset asiat on kunnossa, mitä enemmän vaadit, sen vähemmän todennäköisesti saat. Jokainen ihminen tekee jotain toisen eteen mieluummin, jos saa tehdä sen omasta vapaasta tahdostaan.
On toki kiva tulla huomatuksi parisuhteessaan, ja jokainen voi yrittää osoittaa (sanoin, omin teoin), miten HALUAISI itseään kohdeltavan, myös tuolla huomionosoituspuolella. Mutta jos toisella ei ole mitään annettavaa (sillä hetkellä/useimmiten/lainkaan), niin ei se asia vaatimalla paremmaksi muutu.
Arkipäivän romantiikka on kivaa, se piristää ja auttaa jaksamaan parisuhteessa muuten heikompinakin hetkinä. Mutta kukkakimput ja ravintolaillalliset - eikö meidän "tavallisten ihmisten" kannattaisi jättää niitä "vähän parempiin hetkiin". Jos nimittäin niistäkin tehdään arkipäivän romantiikkaa, mitäs jää sitten vähän parempien hetkien varalle? Entäs niiden oikein isojen hetkien? Voisiko arkipäivän romantiikaksi riittää käsi kädessä kulkeminen tavallisella kauppareissulla, yhteiset iltakävelylenkit pakkasta nuuskien, kiva kynttiläillallinen kotona, mitä nyt kukakin keksii. Pohdi vaihtoehtoja ja näytä rohkeasti aloitteentekemällä poikaystävällesi mallia.
Älä uuvuta itseäsi tarpeettomilla vaatimuksilla siitä, miten olla "paras mahdollinen tyttöystävä" tai "täydellinen tyttöystävä". Sinäkin, kuten poikaystäväsi tahollaan, olet se mikä olet. Paras mahdollinen tyttöystävä olet elämällä rohkeasti omaa elämääsi, osoittamalla itse aloitteellisesti omia tunteitasi poikaystävääsi kohtaan, ja hyväksymällä sen, että parisuhteessa on myös sitä arkea "arjen romantiikan" ja juhlan vastapainoksi. Suhteestanne tulee huono sillä hetkellä, kun päästätte irti siitä, kun ette enää halua huomioida toisianne ehkä elämänne tärkeimpänä ihmisenä. Mutta jotta voisi toista sellaisena arvostaa, on osattava arvostaa myös itseään. Otettava itselleen oma tilansa ja annettava se myös toiselle.
Että tämmöisiä vinkkejä. Hiljaa hyvä tulee! ;-)
kiitoksia neuvoista. En kyllä tarkoittanut että kynttiläillalliset ja yms. olisi arkipäivän romantiikkaa vaan ihan halailu, suukottelu, kiusoittelu ja rakkaudentunnustukset. Mutta muuten kyllä auttoi viestisi...
Mies on ihan mukava...tänään taas tuntuu että ei ole sen suurempaa ongelmaa. Mutta siltikin tuntuu et se pitää jotain sisällään eikä kerro mulle. Ja et sil on kivaa vaan sillon ku se pakenee mun luota kavereilleen..ei oo varmaan totta mut siltä musta tuntuu enkä haluis tuntee näin. Enkä myöskään haluis ahdistella miestä kyselemällä ku vastaus on et ei mul oo mikään...ehkä sil ei sit oo. Mut jos onkin?