Anoppini ripustautuu lapsiinsa, eli mieheeni ja hänen veljeensä, mielestäni liikaa. Esikoisemme syntymän jälkeen tilanne on kaiken aikaa mennyt vaan oudommaksi.
Mieheni veli sai aiemmin (ja ehkä vieläkin?) suurimman osan anopin huomiosta, onneksi. Veli kun on synkkyyteen taipuvainen, hyvin erikoislaatuinen kolmevitonen sinkku, joka ilmeisesti anopin mielestä kaipaa jatkuvaa ymmärrystä ja apua. Anoppi paapookin veljeä kuin vaippaikäistä, ostaisi tälle varmaan vaimon filippiineiltä, jos pystyisi.
Anopin ja mieheni välit ovat aina viime aikoihin saakka olleet melko tavalliset. Anoppi on kyllä tähänkin saakka soitellut miehelleni päivittäin, ja esim. kylässä käydessä monesti haluaa hieroa tämän jalkoja tai niskaa, mutta ei sen ihmeempää. Mieheni on toisinaan ollut hieman vaivaantunut äitinsä touhuista, mutta ei ole koskaan sanonut mitään.
Ongelma onkin varmaan se, että mieheni ei ole koskaan kyennyt sanomaan mitään poikkipuolista sanaa vanhempiaan vastaan. Ei missään tärkeässäkään asiassa, vaikka oikeasti olisikin eri mieltä. No, anopin silmissä mieheni onkin maailman täydellisin ja hyväluontoisin poika. Anopilla on varmaan omasta mielestään hyvin läheiset välit mieheeni, vaikka todellisuudessa keskustelu liikkuu "onpa ilmoja pidellyt"-tasolla eikä anopilla ole hajuakaan, mitä mieheni päässä oikeasti liikkuu. Hänelle ja appiukolleni mieheni on ikuisesti kuusivuotias, jota voi hallita ja ohjailla miten tahtoo.
Tilanne on muuttunut entistä omituisemmaksi esikoisemme syntymän jälkeen. Jo raskausaikana anoppi oli itkenyt, että mieheni on jatkossa vain minun ja vauvan kanssa, eikä hänen luonaan. Kovasti hän kuitenki odotti vauvan syntymää ja villiintyikin täysin vauvan synnyttyä, minkä vuoksi jouduin heti alkuun laittamaan hieman rajoja liialliselle läheisyyden tavoittelulle. Onneksi asumme satojen kilometrien päässä appivanhemmistani.
Seuraksena anopin ja minun välit ovat huonontuneet ja anoppi kanavoi kaihonsa omien lastensa vauva-aikoja kohtaan lähettämällä miehelleni omituisia, kiiltokuvin, sydämin ja runonpätkin varustettuja kortteja tyyliin: " Nimipäiväonnittelumme rakkaalle symppispojallemme. On niin ihanaa, kun Sinunlaisiasi ihmisiä on olemassa ja olet meidän oma rakas poikamme.." Mielestäni tää on aivan etovaa ja omituista. Ennen kortit olivat ihan tavallisia onnettelukortteja tyyliin "hyvää syntymäpäivää". Esim. vauva sai ennen joulua kortin, jossa oli lähes kymmenkunta runonpätkää ja mm. teksti "jouluna on kaukainenkin ystävä lähellä" - ikäänkuin mielenosoituksena sitä vastaan, että päätimme viettää joulun oman perheen kesken.
Anoppillani on minun mielestäni vakavia mielenterveysongelmia, mutta minkäs teen? Hän on muutenkin aika omituinen, ärsyttävän yksinkertainen ja elämänpiiriltään rajoittunut ihminen, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä enkä viihdy hänen seurassaan. Satunnaiset kohteliaisuuskäynnit vielä menettelevät, mutta anopin jatkuvat pyrkimykset tiiviimpään kanssakäymiseen poikansa ja vauvan kanssa ahdistavat.
Mieheni veli sai aiemmin (ja ehkä vieläkin?) suurimman osan anopin huomiosta, onneksi. Veli kun on synkkyyteen taipuvainen, hyvin erikoislaatuinen kolmevitonen sinkku, joka ilmeisesti anopin mielestä kaipaa jatkuvaa ymmärrystä ja apua. Anoppi paapookin veljeä kuin vaippaikäistä, ostaisi tälle varmaan vaimon filippiineiltä, jos pystyisi.
Anopin ja mieheni välit ovat aina viime aikoihin saakka olleet melko tavalliset. Anoppi on kyllä tähänkin saakka soitellut miehelleni päivittäin, ja esim. kylässä käydessä monesti haluaa hieroa tämän jalkoja tai niskaa, mutta ei sen ihmeempää. Mieheni on toisinaan ollut hieman vaivaantunut äitinsä touhuista, mutta ei ole koskaan sanonut mitään.
Ongelma onkin varmaan se, että mieheni ei ole koskaan kyennyt sanomaan mitään poikkipuolista sanaa vanhempiaan vastaan. Ei missään tärkeässäkään asiassa, vaikka oikeasti olisikin eri mieltä. No, anopin silmissä mieheni onkin maailman täydellisin ja hyväluontoisin poika. Anopilla on varmaan omasta mielestään hyvin läheiset välit mieheeni, vaikka todellisuudessa keskustelu liikkuu "onpa ilmoja pidellyt"-tasolla eikä anopilla ole hajuakaan, mitä mieheni päässä oikeasti liikkuu. Hänelle ja appiukolleni mieheni on ikuisesti kuusivuotias, jota voi hallita ja ohjailla miten tahtoo.
Tilanne on muuttunut entistä omituisemmaksi esikoisemme syntymän jälkeen. Jo raskausaikana anoppi oli itkenyt, että mieheni on jatkossa vain minun ja vauvan kanssa, eikä hänen luonaan. Kovasti hän kuitenki odotti vauvan syntymää ja villiintyikin täysin vauvan synnyttyä, minkä vuoksi jouduin heti alkuun laittamaan hieman rajoja liialliselle läheisyyden tavoittelulle. Onneksi asumme satojen kilometrien päässä appivanhemmistani.
Seuraksena anopin ja minun välit ovat huonontuneet ja anoppi kanavoi kaihonsa omien lastensa vauva-aikoja kohtaan lähettämällä miehelleni omituisia, kiiltokuvin, sydämin ja runonpätkin varustettuja kortteja tyyliin: " Nimipäiväonnittelumme rakkaalle symppispojallemme. On niin ihanaa, kun Sinunlaisiasi ihmisiä on olemassa ja olet meidän oma rakas poikamme.." Mielestäni tää on aivan etovaa ja omituista. Ennen kortit olivat ihan tavallisia onnettelukortteja tyyliin "hyvää syntymäpäivää". Esim. vauva sai ennen joulua kortin, jossa oli lähes kymmenkunta runonpätkää ja mm. teksti "jouluna on kaukainenkin ystävä lähellä" - ikäänkuin mielenosoituksena sitä vastaan, että päätimme viettää joulun oman perheen kesken.
Anoppillani on minun mielestäni vakavia mielenterveysongelmia, mutta minkäs teen? Hän on muutenkin aika omituinen, ärsyttävän yksinkertainen ja elämänpiiriltään rajoittunut ihminen, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä enkä viihdy hänen seurassaan. Satunnaiset kohteliaisuuskäynnit vielä menettelevät, mutta anopin jatkuvat pyrkimykset tiiviimpään kanssakäymiseen poikansa ja vauvan kanssa ahdistavat.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Onneksi asumme satojen kilometrien päässä appivanhemmistani."
Taidat hakea tietoisesti ongelmia arkipäivääsi. Hanki elämä, eipä sitten haittaa roskaposti eikä miehesi äidin paapominen.
Päinvastoin, musta vaikuttaa siltä, että anopin pitäisi hankkia elämä. Ei tuo ole normaalia, ahdistavaa!!!
"ja esim. kylässä käydessä monesti haluaa hieroa tämän jalkoja tai niskaa."
O-ho? En ole kyllä koskaan kuullut tai nähnyt äidin hierovan POIKANSA niskoja tai jalkoja? Jos hyvä miniä-anoppi -suhde, anoppi voi joskus hieroa samaa sukupuolta olevan miniänsä niskoja tai päinvastoin tms.
"Jo raskausaikana anoppi oli itkenyt, että mieheni on jatkossa vain minun ja vauvan kanssa, eikä hänen luonaan."
Onkohan se mennyt just noin? Että itkenyt ihan? Voihan äiti sanoa, että "nyt kun sinusta tulee isä, kaikki aikasi menee perheesi parissa" tms. Ns. positiivisessa mielessä??
"Hän on muutenkin aika omituinen, ärsyttävän yksinkertainen ja elämänpiiriltään rajoittunut ihminen, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä enkä viihdy hänen seurassaan."
Ihan kuin minun suhteeni omaan anoppiini. Se menee mullakin just noin.
O-ho? En ole kyllä koskaan kuullut tai nähnyt äidin hierovan POIKANSA niskoja tai jalkoja? Jos hyvä miniä-anoppi -suhde, anoppi voi joskus hieroa samaa sukupuolta olevan miniänsä niskoja tai päinvastoin tms.
En voi muuta kuin ihmetellä, että tavallisesta kosketuksesta on noin vieraannuttu! Mitä kummaa tuossa on? Meillä halataan niin aikuiset lapset kuin heidän puolisonsakin. He ovat tottuneet siihen vauvasta asti ja se kuuluu meillä asiaan.
Sairasta ja vielä kerran sairasta. Miehelläsi ja hänen äidillään ei ole terve suhde.
Säälin perhettäsi.
on ollut tämän meidän seurustelu suhteemme ajan. Avomieheni äiti taitaa olla aivan liian kiinni pojassaan sillä melkein joka päivä täytyy soitella ja pyydellä viikonlopuksi käymään. Sitten kun me menemme sinne niin se vasta kamalaa onkin. Anoppi on suurinpiirtein joka välissä hieromassa ja siistimässä avomiestäni, minua se suoraan sanoen ahdistaa. Myös nämä rakas poikani kortit on meille ilmestyneet. esimerkkinä tästä on se avomieheni täytti vuosia niin hänen äitinsä lähetti kortin sitten vielä soitti ja kaiken kukkuraksi syntymäpäivien jälkeenkin kun nähtiin piti vielä onnitella ja tehdä kakku. Mutta meillä ei vielä ole ns. omaa perhettä, mutta kauhulla odotan sitä aikaa =).
Tosi tutulta kuulostaa! Mä tulen anoppini kanssa toimeen parhaiten, kun olemme kaksistaan. Silloin keskustelu on ihan normaalia, mutta kun mieheni on paikalla, muuttuu anopin käytös todella oudoksi. Hän on selvästi mustasukkainen pojastaan ja kyhää välillemme jonkinlaista kilpailuasetelmaa siitä, kuka on paras nainen pojan elämässä. Yleensä kyläilyreissut ovat anopin kovaäänistä yksinpuhelua siitä, kuinka hyvä hoitaja hän on pojalleen ollut jne. Silloin tällöin hän myös saattaa silittää pian 34-vuotiaan poikansa päätä ja lepertää: "Voi äidin pikkuista" tms.
Minä tosissani yritin luoda seurustelumme alussa hyviä suhteita mieheni sukuun, ja kaikkien muiden kanssa se on onnistunutkin paitsi anopin. Käynkin nykyisin miehen lapsuudenkodissa todella harvoin, vaikka välimatkaa on vain viitisen kilometriä. Jännityksellä odotan, mitä mahdollinen ensimmäinen lastenlapsi tuo tullessaan, sillä anoppi ei ole todellakaan jättänyt kertomatta että haluaa mummiksi ja pian... :(
Nyt olen huomannut että olenkin perverssi sillä olen hieronut poikaani... koska olen hieroja ammatiltani.
Pojallani on niskat kipeenä silloin tällöin ja sitten hän on käynyt äidillään!
Enkä ole tullut ajatelleeksi että miniää oksettaa se se.
Lisäksi en ole mikään älynjättiläinen ja sitäkään en oo tullut ajatelleeksi, että asiasta olisin tilivelvollinen MINIÄLLE, joka on ihanan monimutkainen ja elämänpiiriltään vailla rajoja, kun taas itse olen ärsyttävän yksinkertainen.
Lisäksi olen lähettänyt joulukortteja ym. löpinää kirjoitellut, enkä ole ajatellut että miniä ARVOSTELEE ne kuin kirjallisuuskriitikko konsanaan.
Runonpätkiä olen siteerannut ym. ym.
Kai on hypättävä kaivoon tästä!