anoppi on mustasukkainen

Anoppini ripustautuu lapsiinsa, eli mieheeni ja hänen veljeensä, mielestäni liikaa. Esikoisemme syntymän jälkeen tilanne on kaiken aikaa mennyt vaan oudommaksi.

Mieheni veli sai aiemmin (ja ehkä vieläkin?) suurimman osan anopin huomiosta, onneksi. Veli kun on synkkyyteen taipuvainen, hyvin erikoislaatuinen kolmevitonen sinkku, joka ilmeisesti anopin mielestä kaipaa jatkuvaa ymmärrystä ja apua. Anoppi paapookin veljeä kuin vaippaikäistä, ostaisi tälle varmaan vaimon filippiineiltä, jos pystyisi.

Anopin ja mieheni välit ovat aina viime aikoihin saakka olleet melko tavalliset. Anoppi on kyllä tähänkin saakka soitellut miehelleni päivittäin, ja esim. kylässä käydessä monesti haluaa hieroa tämän jalkoja tai niskaa, mutta ei sen ihmeempää. Mieheni on toisinaan ollut hieman vaivaantunut äitinsä touhuista, mutta ei ole koskaan sanonut mitään.

Ongelma onkin varmaan se, että mieheni ei ole koskaan kyennyt sanomaan mitään poikkipuolista sanaa vanhempiaan vastaan. Ei missään tärkeässäkään asiassa, vaikka oikeasti olisikin eri mieltä. No, anopin silmissä mieheni onkin maailman täydellisin ja hyväluontoisin poika. Anopilla on varmaan omasta mielestään hyvin läheiset välit mieheeni, vaikka todellisuudessa keskustelu liikkuu "onpa ilmoja pidellyt"-tasolla eikä anopilla ole hajuakaan, mitä mieheni päässä oikeasti liikkuu. Hänelle ja appiukolleni mieheni on ikuisesti kuusivuotias, jota voi hallita ja ohjailla miten tahtoo.

Tilanne on muuttunut entistä omituisemmaksi esikoisemme syntymän jälkeen. Jo raskausaikana anoppi oli itkenyt, että mieheni on jatkossa vain minun ja vauvan kanssa, eikä hänen luonaan. Kovasti hän kuitenki odotti vauvan syntymää ja villiintyikin täysin vauvan synnyttyä, minkä vuoksi jouduin heti alkuun laittamaan hieman rajoja liialliselle läheisyyden tavoittelulle. Onneksi asumme satojen kilometrien päässä appivanhemmistani.

Seuraksena anopin ja minun välit ovat huonontuneet ja anoppi kanavoi kaihonsa omien lastensa vauva-aikoja kohtaan lähettämällä miehelleni omituisia, kiiltokuvin, sydämin ja runonpätkin varustettuja kortteja tyyliin: " Nimipäiväonnittelumme rakkaalle symppispojallemme. On niin ihanaa, kun Sinunlaisiasi ihmisiä on olemassa ja olet meidän oma rakas poikamme.." Mielestäni tää on aivan etovaa ja omituista. Ennen kortit olivat ihan tavallisia onnettelukortteja tyyliin "hyvää syntymäpäivää". Esim. vauva sai ennen joulua kortin, jossa oli lähes kymmenkunta runonpätkää ja mm. teksti "jouluna on kaukainenkin ystävä lähellä" - ikäänkuin mielenosoituksena sitä vastaan, että päätimme viettää joulun oman perheen kesken.

Anoppillani on minun mielestäni vakavia mielenterveysongelmia, mutta minkäs teen? Hän on muutenkin aika omituinen, ärsyttävän yksinkertainen ja elämänpiiriltään rajoittunut ihminen, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä enkä viihdy hänen seurassaan. Satunnaiset kohteliaisuuskäynnit vielä menettelevät, mutta anopin jatkuvat pyrkimykset tiiviimpään kanssakäymiseen poikansa ja vauvan kanssa ahdistavat.