Järkiavioliitto paras, se kestää myötä ja

en haluu tuhlata elämääni viettämällä sellasen ihmisen kans, jota en rakasta yli kaiken.

mä tykkään hyväänäkösistä miehistä ja oon itekin hyvännäkönen kusipää joten se ei haittaa.

Musta taas jotenkin tuntuu että asioissa on jokin pieni perä jos pinnallisuutta ajatellaan. Mutta kyllä nyt taidetaan kuitenkin yleistää. Mustavalkoista ajattelua? Oli minkänäköinen tahansa kaunis tai tavis, jokaiselle joku löytyy ja sisin on kaikennäköisillä oma!

Kaikenlaisia ihmisiä on, annetaan kaikkien kukkien kukkia ja näyttää sisinpänsä ihan itse?

Yhtähyvin voisi väittää vaikka mitä....

Minäkin menin järkisyistä naimisiin, ja olin ensin todella ylpeä itsestäni. Miksi luottaa ailahteleviin tunteisiin, kun voi tehdä valinnan myös sivistyneesti järjellä?

Pieleen meni. 8 vuotta mukavaa ja järkevää elämää, ja sitten rakastuin tulisesti toiseen...

Järkiavioliitto?

Minkäänlainen semmoinen on. Solmitaan ilman rakkautta vain sen takia että siitä hyödytään jollain muulla tavalla kuin toimivalla parisuhteella. Olisko se näin!

Vai muuttuuko rakkaudessa solmittu avioliitto sitten joskus järkiavioliitoksi kun tuntuu että rakkaus on tästä suhteesta kadonnut.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt ulkonäköä liitettävän rakkauteen. Olisko ulkonäkö kuitenkin enemmän ihastus kysymys kuin rakkausasia. En ainakaan itse osaa ajatella että rakastuisin johonkin ihmiseen pelkän ulkonäön takia. Kyllä mulla rakkauteen liittyy enemmänkin tuota ajatustoimintaa ja naisen käyttäytymistä , eleitä ja kaikkea muuta kuin ulkonäköä. Ehkä ulkonäkö siinä mielessä että arvostan ihmisiä jotka jaksavat pitää itsestään huolen.

Jos te nyt 20 vuotta olette olleet aviossa ja kumpikin vakuuttavat toisilleen rakastavan toisiaan ja olette vielä onnellisiakin niin kyllä siihen liittoon varmaan muutakin kuin järkeä liittyy.

Toisaalta itse kun tässä on ollut pitkään vaikeaa omassa avioliitossa niin aina välillä tuntuu että rakkaus asioissa ei ole järjellä mitään tekemistä.

Vaikka meillä on omasta mielestäni kaikki jutut kunnossa niin silti vaimon mielestä joku mättää. Ei vaan osaa sanoa että mikä.

Yli kaksikymmentä vuotta sitten aloin vaimoksi miehelle, joka piiritti minua. Olin työvoitto. Mutta en tajunnut, mitä se teki minulle. Nyt olen rakastunut toiseen, jota en kyllä ilmeisesti tule saamaan. Mutta nyt tiedän, mitä minun olisi aikoinaan pitänyt tehdä. Odottaa tällaisia tunteita ja tällaista varmuutta siitä mitä haluaa.

Ap:n kanssa osittain samalla tavalla ajattelen. Ne todella komeat miehet ovat paljastuneet luonteeltaan oudoiksi ja mustasukkaisiksi. Suhteet ovat olleet oikeastaan vain fyysisiä ja suhteessa on vallannut kovat arvot raha, ulkonäkö, sen kuvan antaminen muille että olemme menestyneitä vaikka olisimme syvissä rahavaikeuksissa. Kiltteys, huolenpito ja auttaminen olivat asioita joita ei ollut olemassa ja nyrkistä tulee jos ei tee niin kuin hän haluaa.

Taisi tämä olla miehellekin liikaa, hän kuulemma joutui suljetulle seurustelusuhteemme päätyttyä. Jälkeenpäin kuulin myös että hänen koirallaan oli sama nimi kuin minulla ja menivät naimisiin minun syntymäpäivänä. Toivottavasti tämä on sattumaa, hullumies kaiken kaikkiaan. Onneksi asun nykyisin eri paikkakunnalla.

Nyt naimisissa ihan tavallisen ihmisen kanssa ja kaikki on ihanaa ja tasapainoista.

Mielenkiintoinen aihe! Rakkaus ja järki on varmasti paras kombinaatio, molempia tarvitaan. Ei taida vain aina osua kohdalle. Luulen, että suurin osa liitoista on jonkinmoisia kombinaatioita rakkaudesta ja järjestä. Eikä lisääntymisviettiäkään kannata jättää pois.

Kaikki ihmiset eivät koskaan koe koskaan suurta rakkautta, tai vastapuoli ei vastaa suuriin tunteisiin. Pitäisikö sitten jäädä yksin koko loppuiäksi? Pienempiä rakkauksia matkalle mahtuu ja näistä sitten valitaan jollain kriteereillä (järjellä?) se paras mahdollinen. Jos näin ei tehtäisi, taitaisi liittojen määrä pienentyä huomattavasti.

Eroon saattaa päätyä sekä rakkausavioliitto tai järkisellainen.