Toivonko täysin turhaan?

enää tentata eikä muutoinkaan ahdistella. Itse olen jokseenkin samankaltaisessa tilanteessa. Toinen lähti yllättäin reilu kolme kuukautta sitten. Osa minusta toivoo yhä koska tuntuu että rakastan häntä.

Mutta siis neuvoisin että annat miehen olla nyt rauhassa ja yrität saada omaa elämääsi järjestykseen. Mies palaa jos palaa.

omaa elämää. Jos te olette tarkoitettu yhteen, niin sitten te varmaan päädytte joskus vielä yhteen. Mutta ei sitä kannata odottaa. Odottamalla menee vaan oma elämä hukkaan. Ja sitten kun ette päädykään yhteen, tulet katkeraksi siitä, että niin monta mahdollisuutta elää meni ohi. Ei sun missään baareissa tarvitse ruveta luuhaamaan, kunhan täytät elämäsi asioilla joita elämääsi haluat, tunnustaen sen tosiseikan että sitä miestä ei voi mukaan lukea.

Minulle kävi aivan samoin. Et todellakaan ole ainut. Olen mies ja minut jätettiin juurikin samanlaisesti. Aina kun olimme yhdessä niin kaikki tuntui niin hyvältä. Hän osoitti minulle päivittäin rakastavansa minua ja oli muutenkin hyvä minua kohtaan. Olen tuntenut hänet niin monta vuotta että tiesin aina kun joku oli vialla. Sitten kun olimme erossa niin hän alkoi ajatella elämäänsä ja eroa. Erottiin ja minä jäin ihmettelemään että miksi näin kävi. Yhdessä olo tuntui lähes täydelliseltä ja oikealta, meillä oli aina hauskaa kun nähtiin. Silti hän lähti...

miehelle tämä ero ei näytä tuottavan mitään tuskaa. Käyttäytyy aivan normaalisti, eikä surun häivää näy kasvoilta. Luulisi, että näinkin pitkän suhteen jälkeinen ero voisi edes hitusen sattua jättäjääkin?

Hei,
Minulla myös sama tarina, mies jätti neljän vuoden yhteiselon jälkeen ja lähti ulkomaille töihin. Oli yhteinen koti ja kaikki näytti olevan hyvin. Mietin ihan samaa, josko hän kuitenkin joskus palaisi luokseni palattuaan ulkomailta. Toisaalta muutamassa kuukaudessa ehtii jo tapahtua vieraatumista. Yritän kuitenkin mennä eteenpäin elämässä ja hyväksyä asian. Kyllä se suru aikanaan helpottaa, vaikka nyt tuntuukin ylivoimaiselta. Voimia sinulle.

ollaan siinä mielessä samassa tilanteessa että minunkin poikaystäväni hävisi elämästäni aivan yllättäen, hänelläkin masennus (minun ja monien muiden mielestä, itse ei sitä myöntänyt/tunnistanut) sekä burn-out (oireet ainakin jo yli puoli vuotta vahvana päällä). Mekin olimme mielestäni onnellisia, ja tiedän että siellä masennuksen ja burn outin takana on ihana ihminen ikäänkuin piilossa. Mutta hänellä ei ilmeisesti vain riittänyt voimia sekä työhön että parisuhteeseen, ja yrittäjänä valitsi sitten työn. Ei hän kyllä koskaan minulle edes sanonut että haluaa erota (vaikka sitä tivasin), katosi vain sanaa sanomatta elämästäni eikä enää vastannut puheluihin eikä mihinkään. Todella, todella järkyttävää ja surullista. Omat fiilikseni ovat vaihdelleet laidasta laitaan: mielettömästä myötätunnosta ja "tekisin-mitä-vain-auttaakseni"-fiiliksestä ennennäkemättömään kostonhimoon ja vihaan, ihmettelyyn siitä miten kukaan voi lopettaa suhteen tuolla tavalla. (tai siis ainakin ymmärsin että hän on sen lopettanut vaikka ei sitä itse myönnäkään). Mutta nyt olen päässyt taas jotenkuten jaloilleni ja siitä olen tosi onnellinen.

No, masennus ja muut mielen häiriöt saa aikaan ilmeiseesti kummallista, tasapainotonta käytöstä. Uskoin että me olisimme voineet elää onnellisina loppuelämämme yhdessä, mutta nyt olen toista mieltä. En halua elää niin tasapainottoman ihmisen kanssa, aina saisi pelätä koska taas masennus ottaa vallan (etenkin kun hän ei suostu mihinkään hoitoon) ja huomaavaisesta herrasmiehestä tulee todella huono-käytöksinen. Ansaitsen parempaa kohtelua, vaikka hän ei tahallaan tietenkään ole sairas. Mielestäni silti mikään sairaus ei anna lupaa niin huonolle käytökselle, että ei edes tekstiviestiä voi laittaa että kiitos ja hei-hei.

Sinulle sanoisin että eihän tiedä palaatteko yhteen, ehkä siihen on paremmat chancet kuin meillä, jos hän sentään suostuu puhumaan kanssasi. Voihan olla että hän saa hoidettua itsensä ja sitten huomaa mitä onkaan menettänyt. Siltikään sinun ei kannata tuhlata päivääkään elämästäsi odotteluun. Kyllä hän tulee takaisin jos on tullakseen, ei siihen odottaminen auta. Kyllä mies ottaa yhteyttä jos on kiinnostunut, ja orastava kiinnostus on helppo tappaa sillä että on liian riippis ja liian "saatavilla". Muista elää täyttä häkää jokainen päivä. Elämä on niin lyhyt, sinulle voi olla vaikka mitä kivaa nurkan takana odotettavissa, kunhan vain pidät silmäsi auki.