Halipula

Mitä teillä toisilla on tapana tehdä, kun halipula iskee? Onko teillä joku hali-kamu, joka tulee ja ottaa syliin ja rutistaa? Vai kittuutatteko vaan itseksenne ja odotatte, kun olo menee taas muutaman viikon kuluessa ohi?

Itse olen jo muutaman vuoden elellyt itsekseni, muutamaa aivan lyhyttä säätöä lukuunottamatta. En harrasta irtosuhteita ja siksikin halipula (eri asia kuin seksin puute) pääsee joskus riistäytymään käsistä. Olisi ihanaa, että joku joskus ottaisi kiinni ja pitäisi hyvänä, ilman taka-ajatuksia ja vain siksi, että välittää minusta. Ja saisin itsekin koskettaa toista ihmistä: silittää, hieroa, halata ja suukotella. Halipula ja ihoikävä on noin sata kertaa kauheampaa kuin ilman seksiä eläminen. Itseasiassa, kun jälkimmäinen on kestänyt tarpeeksi kauan, ei sitä enää suuremmin kaipaakaan. Paitsi jos kerran saat, niin meinaa kyllä lähteä mopo käsistä.
436028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Eipä ole halikamuja täällä, ainakaan semmosia, jotka voisi koska tahansa tulla ja ottaa syliin ja rutistaa halipulan pois. Yksi vähän sen tyyppinen kamu löytyy, mutta senkään kanssa halipulaa ei pääse poistamaan ihan missä tahansa ja koska tahansa.

Naispuoliset kaverit on eri asia, vaikka kyllä hyvän ystävän halaaminenkin hiukan halipulaa helpottaa. Sekin omalla tavallaan auttaa, jos voi pitää sylissä hyvän ystävän lasta; lapset ovat niin avoimia ja rehellisiä, että jotenkin se vaan lämmittää yksinäisen tytön sydäntä, kun pieni ihminen ojentaa käsiään ja pyytää päästä syliin.

Olet kyllä aivan oikeassa siinä, että halipula ja ihoikävä ovat paljon pahempia kokemuksia kuin ilman seksiä eläminen. Sooloseksiä voi harrastaa vaikka kuinka paljon, ja 'omin käsin onneen' -metodilla ainakin tietää, että varmasti saa. Mutta halipulaa ja läheisyydenkaipuuta sooloseksi ei poista, siihen ei auta kuin vierihoito toisen samanmoisen kanssa. Jos halipulanpoistajaa ja ihoikävänkarkoittajaa ei ole tarjolla, ei auta muu kuin kärvistellä itsekseen.

Äänestä

Okei, pitääkää mua sitten ihan outona tai homona tai mitä vain: yöllä on mukava halata tyynyä, rutistaa silleen oikein kunnolla. Tekee todella hyvää :D

Tosin viime aikoina ei ole tarvinnut halia niin paljon, koska olen tanssahdellut erään kauniin naisen kanssa. Tanssiminen on tavallaan halaamista, paljon pidempää, mutta ei ihan niin intensiivistä.

-Mies, parhaassa iässä kait.

Äänestä
  • Mulla on kanssa joka yö tyyny kainalossa, mitä rutistan. Kuulostaa muuten aika säälittävältä, mut kyllä mä mun halityynyn rutistamisesta oikeesti saan vähän lohtua..

    Äänestä

  • et ole ainoa kirjoitti:

    Mulla on kanssa joka yö tyyny kainalossa, mitä rutistan. Kuulostaa muuten aika säälittävältä, mut kyllä mä mun halityynyn rutistamisesta oikeesti saan vähän lohtua..

    Öisin tyyny on kovassa rutistuksessa, mut ehkä se on enempi meikäläisellä mukavuus-kysymys. Tosin ennen siinä tosiaan oli mies.. Kun oli ihana käpertyä toista vasten ja siihen oppi ihan täysin. Kun suhde loppu, ni yks tyyny tuli vakkari kainalokamuks.

    Äänestä

  • pihkura kirjoitti:

    Herkkää ja jotenkin koskettavan lohduttavaa lukea, että muutkin halailevat tyynyjä halipulaan. Samalla karua ja tulee ihan sääli meitä. Itse en ole vienyt kahta suosikki pehmoleluani lapsuusvuosilta kellariin vaan ne kököttävät pahojen päivien varalta kaapissa. Kun oikein kylmää sinkun sydäntä voi pehmolelu antaa halejaa ja turvata yötä.

    Jostainhan se lauma laumaeläimelle pitää saada :-))

    Äänestä

  • Mustarastas kirjoitti:

    Mutta pehmolelu mulla on sängyssä mukana joka yö. Enkä tarkoita mitään pervoiluja =) vaan ihan sitä, että pehmolelu nukkuu joka yö joko jossain siinä vieressä tai peräti kainalossa.

    Tyyny olisi kyllä isompi ja sitä kautta ehkä parempikin halattava kuin nykyinen pehmolelu.

    Parasta tietysti olisi, jos sängyssä mun vieressä tuhisisi elävä unikaveri, semmonen ihana ja just mulle sopiva mies, jota voisi rutistaa ja jonka kainaloon voisi nukahtaa. *huokaus*

    Äänestä

  • Tyyny, jota ilman synnyttiin.

    Äänestä

Ihastus pyys kylään, juotiin kahvit, kateltiin tv:tä ja sit vielä yks leffa. Tuntu mukavalle makoilla toisen kainalossa, silitellä ja olla siliteltävänä, naureskella huonolle suomalaiselle huumorille :)

Melko harvinaista herkkua, mutta tuntuu sit sitäkin paremmalta :)

Äänestä

Mies kyllä ainakin voi elää ilman mitään fyysisiä kontakteja. Naiset halailevat myös toisiaan, mutta heteromiehet ei ikinä (eikä kiinnostaisikaan). Tästä syystä jos ei seurustele, niin ei myöskään voi koskaan halata ketään. Miehen elämä on varsin suoraviivaista myös tämän asian osalta.

Äänestä

mie vedän kalsarikännit ja itken itseni uneen. Seuraavana päivänä on jo parempi olo. Toimii joka kerta. :)

Äänestä
  • Siinäpä se just on että naiset halailee toisiaan ja ehkä pitää kädestä joskus yms. mutta eipä miehet. Eli olen sinkkuna ollut jo vähän pidemmän aikaa ja ainoa jota kosken muuten jos ei asiakkaitten kättelyä lasketa on siskon poikani joka tulee vielä syliin..

    Että kyllä siis miehilläkin iskee halipula.. Olen samaa mieltä että ei sitä seksiä niin kauheasti kaipaa koska ainakin itse olen todennut että seksi omatoimisesti on mukavempaa kun partnerin kanssa josta ei välitä tippaakaan(tai sitten pitää olla päissään) mutta usein kaipaisi jonkun jota halata tai pitää vaan kainalossaan ja katsoa esim jotain leffaa. Kaikkein vittumaisinta oli katsella viikon reissulla kun kaikki muut olivat pareja ja iltasin istuivat sylikkäin tai kainaloissa ja hieroivat niskojansa tai vastaavaa ja sitten minä yksin. Kyllä vitutti.

    että sellaista tällä kertaa

    Äänestä

  • snowman kirjoitti:

    Siinäpä se just on että naiset halailee toisiaan ja ehkä pitää kädestä joskus yms. mutta eipä miehet. Eli olen sinkkuna ollut jo vähän pidemmän aikaa ja ainoa jota kosken muuten jos ei asiakkaitten kättelyä lasketa on siskon poikani joka tulee vielä syliin..

    unohtu sanoa se miksi vastasin tähän viestiin..

    eli sama toimii minulla vetää kaljaa sen verran että vitutus lakkaa.. siksi nytkin ajattelin 6 juoda ja mennä katsomaan telkkaa niin varmasti nukahtaa. Huomenna sit töihin ja urheilemaan niin paljo ettei kerkiä miettimään tollasta.

    Äänestä

  • snowman kirjoitti:

    Siinäpä se just on että naiset halailee toisiaan ja ehkä pitää kädestä joskus yms. mutta eipä miehet. Eli olen sinkkuna ollut jo vähän pidemmän aikaa ja ainoa jota kosken muuten jos ei asiakkaitten kättelyä lasketa on siskon poikani joka tulee vielä syliin..

    Että kyllä siis miehilläkin iskee halipula.. Olen samaa mieltä että ei sitä seksiä niin kauheasti kaipaa koska ainakin itse olen todennut että seksi omatoimisesti on mukavempaa kun partnerin kanssa josta ei välitä tippaakaan(tai sitten pitää olla päissään) mutta usein kaipaisi jonkun jota halata tai pitää vaan kainalossaan ja katsoa esim jotain leffaa. Kaikkein vittumaisinta oli katsella viikon reissulla kun kaikki muut olivat pareja ja iltasin istuivat sylikkäin tai kainaloissa ja hieroivat niskojansa tai vastaavaa ja sitten minä yksin. Kyllä vitutti.

    että sellaista tällä kertaa

    ...että miehilläkin on samanlaisia fiiliksiä kuin itsellä, halipulaa ja ihoikävää. Ja vieläpä ilman seksinpuutetta.

    Ehkä mä vielä jonain päivänä uskallan tehdä profiilin tuonne Treffeihin, jos sieltä vaikka löytyisi ihan oikeasti mukavia miehiä.

    Äänestä

  • snowman kirjoitti:

    Siinäpä se just on että naiset halailee toisiaan ja ehkä pitää kädestä joskus yms. mutta eipä miehet. Eli olen sinkkuna ollut jo vähän pidemmän aikaa ja ainoa jota kosken muuten jos ei asiakkaitten kättelyä lasketa on siskon poikani joka tulee vielä syliin..

    Että kyllä siis miehilläkin iskee halipula.. Olen samaa mieltä että ei sitä seksiä niin kauheasti kaipaa koska ainakin itse olen todennut että seksi omatoimisesti on mukavempaa kun partnerin kanssa josta ei välitä tippaakaan(tai sitten pitää olla päissään) mutta usein kaipaisi jonkun jota halata tai pitää vaan kainalossaan ja katsoa esim jotain leffaa. Kaikkein vittumaisinta oli katsella viikon reissulla kun kaikki muut olivat pareja ja iltasin istuivat sylikkäin tai kainaloissa ja hieroivat niskojansa tai vastaavaa ja sitten minä yksin. Kyllä vitutti.

    että sellaista tällä kertaa

    Toi reissu- kuvaus on karmiva mutta ei kyllä ole kamalempaa halipulaiselle sinkulle kun viettää aikaa pariskuntien kanssa, jotka eivät tietenkään voi pitää käsiään toisistaan irti.

    Itselleni oli myös kova isku kuulla ystävältäni ettei hän halaa minua, koska hän oli saanut minulta sanattoman viestin etten kaipaa fyysistä koskeusta. :´( Noh, hyvä kun tuli puheeksi ja korjattua halilla.

    Ihmiset, jos tekee mieli halata jotakuta mutta ette kehtaa/uskalla kysykää eka lupa. Harva kieltäytyy halista! ;) Kysymys on myös söpöydessään sydäntä lämmittävä.

    Äänestä

Mikseivät naiset voi käyttää miehistä nimitystä mies? Miksi naisten täytyy puhua ihmisistä? Nyt jäi epäselväksi onko aloittaja bi-seksuaali vai hetero.

Äänestä
  • Minä en yleensä ajattele ihmisen sukupuolta. Vaikka kyllä tässä yhteydessä tarkoitinkin miestä. Olen joskus jopa pullauttanut moisen sammakon suustani miespuoliselle kaverilleni kuin: "en ole koskaan ajatellut, että olet mies." En tarkoittanut sillä, että en olisi käsittänyt, että kyseinen miehekäs mies on mies, vaan että olin aina ajattellut häntä ihmisenä, en jonkun sukupuolen edustajana.

    En voi vastata kaikkien naisten puolesta, vain omasta puolestani. Minulle siis sukupuoli on sinänäsä yhdentekevä, koska olemme kaikki samanarvoisia ja jokainen ainutlaatuisia. Mutta minä nyt vaan satun kiinnostumaan niin romanttisessa kuin seksuaalisessakin mielessä miehistä.

    Äänestä

lemmikkejä. Tai pyydän ystävää tai porukoista jotakuta hieromaan hartioita. Tulee parempi mieli heti =)

Ehkä ihmisten pitäisi halia enemmän, ihan ystävinäkin. Tervehdittäessä, erotessa jne. Suomalaisten jäyhä käyttäytymiskulttuuri joutaa jo mennä!

Äänestä
  • > Suomalaisten jäyhä käyttäytymiskulttuuri joutaa jo mennä!

    Tuolla käyttäytymiskulttuurilla on pärjätty satoja vuosia. Se opitaan isiltä ja ukeilta (miehet). Kyllä se muuttuu, hitaasti kylläkin.

    Aiheeseen:
    Kyllähän tuohon halipulaan auttaa se, että kärvistelee vaan. Se menee kyllä ohi. Ainakin on tähän asti menny..

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä, että suomalaisten pitäisi halata kavereitaan ja ystäviään enemmän. Nykyään kun kättelykin on lähes kadonnut tapa ihmiset eivät koske toisiinsa melkein ollekkaan. Se on sääli, sillä koskeminen on tärkeää viestintää kaltaisillemme nisäkkäille.

    Tämä ei ollut yllytys sitten lääppimään :-D

    Sanat menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta kosketus voi kutitella pitkään iholla.

    Äänestä

Sinkkuna kyllä pärjää muuten, mutta juuri tuo samainen halipula iskee ajoittain. Toisaalta joskus kyllä olisi kiva muutenkin toisen läsnäolo. Yhden illan säpinät on vähän kyseenalaisia. Tanssipaikoissa varmasti saisi olla toisen lähellä tanssiessa, mutta entäpä jos ei niissä käy. No halauspalveluhan olisi paikallaan. Toisaalta halaus voi johtaa johonkin muuhunkin joten monta asiaa tulee hoidettua yhdellä kertaa.

Äänestä

Halipula oli voimakkaampi kylmässä suhteessa jossa ei saanut edes koskea rakkaaseen.nyt menny pari vuotta iteksee eikä ilmene niin voimakkaasti.

Äänestä

Myyn haleja 10 euroa per hali naisille.

Äänestä
  • Minä voin myydä vitosella.

    Äänestä

  • köyhä ätmi kirjoitti:

    Minä voin myydä vitosella.

    Minä voin jopa maksaa siitä! Luontovisalla... ;)

    Äänestä

Vaimoni on joskus kännipäissään halannut minua ja todennut, "onpas ihanaa kun minulla on tuollainen kiltti ja hellyyttävä nallekarhu jonka syliin voin antautua jännittävien etelänreissujeni jälkeen!"

Siihen ne meidän kahden väliset hellyydenosoituksemme ovat sitten jääneetkin.

Äänestä

Mulla on yöllä kainalossa pehmokoira. Sen nimi on Täplä.

Äänestä
  • Minä halaan tyynyä.

    Äänestä

  • Ei saisi laittaa tänne noin naisellisen pehmoisia juttuja, nämä herkistää liiaksi, plussasin silti.

    Äänestä

  • Ikisinkku M kirjoitti:

    Ei saisi laittaa tänne noin naisellisen pehmoisia juttuja, nämä herkistää liiaksi, plussasin silti.

    Mitäs jos Täplä suuttuu, kun menin paljastamaan sen nimen netissä, eikä enää annakkaan halata tämän jälkeen? :(

    Äänestä

  • stellaria81 kirjoitti:

    Mitäs jos Täplä suuttuu, kun menin paljastamaan sen nimen netissä, eikä enää annakkaan halata tämän jälkeen? :(

    Älä kerro sille :) Hitto, pehmokoira oli kyllä niin raju paljastus en kyllä kehtaa olla enää eri mieltä mistään mitä kirjoitat kun sekin saattaa sitten suutahtaa, iso moraalinen ongelma :) Pitänee lähtä nukkumaan kohta, hyviä öitä sulle kuten myös Täplälle.

    Äänestä

Aika vaikeeta on aiheuttaa ainakin mulle stressiä suuressa määrin. Joskus tulee höpöteltyä yksikseen kaikenlaisia lässytyksiä ja yöllä tyyny joutuu koville rutistuksen johdosta. Aika säälittävää tietyllä tavalla, oon kuitenkin jo ihan miehen iässä, mut sellaista elämä joskun on.

Äänestä

Naispuolisten kavereiden kanssa halataan kun tavataan. Tänään oon halannut kuutta naista tervehtimisen yms merkeissä. :)

Äänestä
  • Naiset ovat tässäkin asiassa fiksumpia kuin miehet.

    Äänestä

  • mies itsekin kirjoitti:

    Naiset ovat tässäkin asiassa fiksumpia kuin miehet.

    Ehkä fiksumpia, mutta enpä nyt haluis miesten kaa halailla, ei hirveesti auta, ei vaan lämmitä, paitsi ehkä jos hyvän kaverin pitkästä aikaa näkee, niin sitten. Ei vaan toimi niin. En sitten tiedä johtuuko ennakkoluuloista. Mut naiset kyllä monella tapaa fiksumpia ja mielyttävämpää seuraa, jos puhutaan tuntemattomista tyypeistä, kaverit sitten erikseen.

    Äänestä

Tässä on puoltatoista kuukautta vailla 10 vuotta oltu halipulassa. Ennen viime halausta oli 9v ja 3 kk:n tauko semmoisesta oikein kivasta halista jonka sain n 15,5-vuotiaana.

Äänestä

En halaa edes tyynyä. Käännän sen kaksin kerroin pääni alle.
Olen muutaman kerran päässyt halaamaan Naista ja se on kyllä ikimuistettavaa!
Vaatepäällä melkein joka kerta hoviparturini minua halaa. Vaan niin se halaa kaikkia muitakin asiakkaitaan, joten en ole poikkeus...
Ei mu´inulla ole konstia halipulaan. Se on vain kestettävä, turhaa se on muuta edes kuvitella. Kyllä se jo tässä 70 iässä pitää olla täysin selvää. Nettipalstalla kyllä on muutama sellainen, jonka kanssa hyvinkin mielelläni halaisin, vaan eivät vastaa yhteenottoihini.

Äänestä

Mies purkaa halipulan menemällä salille vääntämään rautaa tai hakkaamalla nyrkkeilysäkkiä.
Tai lähtee lenkille, siis ei millekään pehmolenkille, vaan itseään rääkkäämään.
Sillä ne halipulat poistuu, jos sellainen tulee, paitsi miehellä nyt harvemmin mitään halipulaa tulee, koska mies on roski, eikä tunteellinen, kuten nainen.

Äänestä

Ei sitä pulaksi ymmärrä, mistä ei ole ikinä uskaltanut haaveillakaan.

Äänestä

Halipulasta olen kärsinyt koko elämäni. On ollut niin paha olo, että yöunet kärsivät. Kenellekään en ole koskaan kelvannut edes kaverisuhteeseen. Lyhyeksi jää tämä elämä :(

Äänestä
  • Halipulassa halaan koiria (kadulla jne.). Tutkimusten mukaan koira on paras terapeutti sosio-emotionaalisiin ongelmiin.

    Äänestä

Minähän olen palstalla tunnettu siitä, että halaan kaikkia. En ymmärrä miksi suomalaiset ovat niin estyneitä jonkin asian suhteen, joka on tärkeä osa lajimme peruskäyttäytymistä. Tutkimusten mukaan ihminen tarvitsee viisi halausta päivässä.

Äänestä

Pyydän naisia treffeille halipulaan vedoten.

Äänestä

Muutama vuosi myöhässä, mutta eiköhän tämä ole aika ajaton aihe. Tyynyn halailun on moni jo maininnutkin. Sen lisäksi jos ei halailu seuraa tunnu löytyvän niin kannattaa rohkeasti kysyä seksityöntekijöiltä. Moni tarjoaa myös ihan pelkkää halailua jos näin tahtoo. Varmasti monilla on aika paljon ennakkoluuloja näistä ja monenlaista tarjontaa siellä onkin. Suomalaisista ainakin kyllä löytyy varsinaisia kultakimpaleita ja helmiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tillukas kirjoitti:

Mitä teillä toisilla on tapana tehdä, kun halipula iskee? Onko teillä joku hali-kamu, joka tulee ja ottaa syliin ja rutistaa? Vai kittuutatteko vaan itseksenne ja odotatte, kun olo menee taas muutaman viikon kuluessa ohi?

Itse olen jo muutaman vuoden elellyt itsekseni, muutamaa aivan lyhyttä säätöä lukuunottamatta. En harrasta irtosuhteita ja siksikin halipula (eri asia kuin seksin puute) pääsee joskus riistäytymään käsistä. Olisi ihanaa, että joku joskus ottaisi kiinni ja pitäisi hyvänä, ilman taka-ajatuksia ja vain siksi, että välittää minusta. Ja saisin itsekin koskettaa toista ihmistä: silittää, hieroa, halata ja suukotella. Halipula ja ihoikävä on noin sata kertaa kauheampaa kuin ilman seksiä eläminen. Itseasiassa, kun jälkimmäinen on kestänyt tarpeeksi kauan, ei sitä enää suuremmin kaipaakaan. Paitsi jos kerran saat, niin meinaa kyllä lähteä mopo käsistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu