FunToy =) Kiitos!

Hei äiti..vaimo..nainen. Suuret kiitokset palautteestasi. Pitkä kirjoituksesi sai minutkin miettimään omaa käyttäytymistäni. Se että kyseenalaistan, pohdin suhdettamme liikaa taitaa olla meidän suhteessa yksi niitä ongelma-alueita. Eilen päätin, etten pyydä hellyyttä, läheisyyttä vaimoltani ja sillä tavalla ahdista häntä. Kuitenkin illalla hellin häntä sängyssä saamatta vastakaikua (tarkoitan siis vain hellyydenosoituksia). Tunsin itseni typeräksi, sillä olin jo aiemmin päättänyt olla pohtimatta asioita ja odottaa, että vaimoni lähestyy minua kun hänestä siltä tuntuu. Keskustelu kanssasi on ollut piristävää ja olen keskustellut tästä aiheesta muidenkin ystävieni kanssa. Olen saanut näistä keskusteluista lisää työkaluja käytettäväksi. Eli vähemmän pohdintaa ja enemmän normaalia kanssakäymistä ja tilan antamista vaimolle. Sillä reseptillä toivon saavani tämän ongelman ratkaistua. En aikonut näyttää tätä keskusteluamme vaimolleni sillä toivon näiden em. toimenpiteiden ratkaisevan ongelmamme. Täytyy silti sanoa, että kyllä tämä on ollut raskainta henkistä kasvua, mitä minulle on tapahtunut vuosiin. Uskon silti, että minusta vielä mies tulee. Olen todella iloinen, että keskustelustamme on ollut sinulle apua, sillä mielestäni liian moni molempien panostuksella pelastettavissa oleva suhde on päätynyt eroon, kun seuraa parisuhteita ympärilläni. Jatkan mielelläni keskustelua kanssasi täällä.

FunToy kirjoitti:

Hei äiti..vaimo..nainen. Suuret kiitokset palautteestasi. Pitkä kirjoituksesi sai minutkin miettimään omaa käyttäytymistäni. Se että kyseenalaistan, pohdin suhdettamme liikaa taitaa olla meidän suhteessa yksi niitä ongelma-alueita. Eilen päätin, etten pyydä hellyyttä, läheisyyttä vaimoltani ja sillä tavalla ahdista häntä. Kuitenkin illalla hellin häntä sängyssä saamatta vastakaikua (tarkoitan siis vain hellyydenosoituksia). Tunsin itseni typeräksi, sillä olin jo aiemmin päättänyt olla pohtimatta asioita ja odottaa, että vaimoni lähestyy minua kun hänestä siltä tuntuu. Keskustelu kanssasi on ollut piristävää ja olen keskustellut tästä aiheesta muidenkin ystävieni kanssa. Olen saanut näistä keskusteluista lisää työkaluja käytettäväksi. Eli vähemmän pohdintaa ja enemmän normaalia kanssakäymistä ja tilan antamista vaimolle. Sillä reseptillä toivon saavani tämän ongelman ratkaistua. En aikonut näyttää tätä keskusteluamme vaimolleni sillä toivon näiden em. toimenpiteiden ratkaisevan ongelmamme. Täytyy silti sanoa, että kyllä tämä on ollut raskainta henkistä kasvua, mitä minulle on tapahtunut vuosiin. Uskon silti, että minusta vielä mies tulee. Olen todella iloinen, että keskustelustamme on ollut sinulle apua, sillä mielestäni liian moni molempien panostuksella pelastettavissa oleva suhde on päätynyt eroon, kun seuraa parisuhteita ympärilläni. Jatkan mielelläni keskustelua kanssasi täällä.

Lue lisää

Hienoa, huomasit kirjoitteluni...otsikolla laitoin, et varmasti silmäsi nappasivat;)

Mulla tilanne muiden ihmisten kanssa keskustelujen kohdalla on sellainen, että en juuri kenellekään ole jaksanut/viitsinyt... uskaltanut suutani aiheesta availla.
Meidän perhe on sellainen "normia suurempi" ja yleisesti olemme ns. "täydellisen perheen" kaltainen ympäristömme mielestä. Lasten vuoksi en ole vitsinyt suutani aukailla... sanat perhanat ovat niin liukkaita liikkumaan eteenpäin, vaikka ne olisikin luvattu aitauksessa pitää.

Eli aiheesta olen jutellut mieheni kanssa, kertomani miesystävän ja nyt sun...ja niiden, jotka tätä lukevat;)
Eli mun kohdallani tämä ajatusten vaihto sun kanssas on ollut arvossa arvaamattomassa tämän kotitilanteen "paranemisen" osalta. Sulla kun ei ole muhun mitään sellaisia sidoksia, jotka vaikuttaisivat sanomisiisi ja reaktioihisi - tällaiselle oli nyt tilaus ja onneksi tilaaja sai tilaamansa...;) *hi*

Siis, me ollaan täällä vasta alussa. Aika näyttää, mihin suuntaan koko elämänkuvio menee, mutta nyt on aurinkoa näkyvissä...tuolla ulkonakin se paistaa:)

Mä olen just nyt kuumeen kourissa ja lapsia on ollut mahataudissa..., on ollut hienoa saada mieheltäni apua. Viikonlopun hyvän olon jälkeen sen vastaanottaminen on mulle helpompaa, kuin tavallisesti. Ollaan jotenkin "sydänystäviä" taas. Tällasiinkin tämä läheisyysasia vaikuttaa...voi helpommin olla "arjessa vastaanottavana puolena", kun toinen hymyillen ja hyvillä mielin, työstään väsyneenäkin, sydämestään haluaa auttaa. Voi olla, että hän tämän kaiken tekisi joka tapauksessa yhtä sydämellään, mutta vastaanottaminen ja "rento" kiittäminen on helpompaa mulle, kun en mieti näitä "muita" juttuja.

Sitten yösilittelystä. Tuli mieleeni, että itse olen joskus mielessäni ollut todella "ärtynyt" mieheni kosketuksesta, kun en itse ole ajatukselle läheisyydestä...loppuun asti vietynä...lämmennyt. Ja tuossa tilanteessa jokainen kosketus kääntyy päässäni aina siihen, että ajattelen, että "nyt tuo taas"...
Kun sain suuni auki aiheesta silloin keskustelussamme, sovimme, että mieheni sanoin kertoo, milloin vaan "silittelee ja hyväilee". Mulle jää "lupa" vain olla ja ei tarvitse miettiä tilannetta, ellen itse "halua". Ennen viime viikonlopun solmun aukaisua, tämä tie oli yleensä se tie, joka kuitenkin johti joskus "muuhunkin", mutta silmät kiinni oleminen ja hyväilyistä nauttiminen ilman "velvoitteita" oli silti hyvää oloa tuovaa. Hän hieroi olkapaitäni ja selkäänikin ja kertoi koskettelun olevan hänellekin tosi hienoa...sai silittää rakastaan.

Toisaalta ymmärrän häntä ja toisaalta nyt tunnen tavallaan huonoa omatuntoa, mutta olimme sopineet tämän tavan ja toimi se. Huono omatunto johtuu siitä, että osaisin nyt kuvitella itsenikin rapsuttelemassa, kun sain viime viikonloppuna tunteen siitä olosta, jonka tulisi olla mieheni ja mun läheisyyden aikana ja jälkeen se perusfiilis...toki kiihkeämmät ja suvantoisemmat ja kaikki huiput mukaan luettuna. Mutta tärkein kai tämä yhteenkuuluvaisuuden tunne...johon pyrin nyt pääsemään jäädäkseni.

Huomaat, että käytän kovasti lainausmerkkejä ja ....pisteitä. Näillä toisaalta pyrin helpottamaan tekstin ymmärtämistä. Ei tule niin hirmusen pitkää selittelyä. Ja toisaalta rytmitän, ainakin pisteillä. Tulkitse...;)

Kömmin nyt vällyjen alle, mutta kurkin tänne, kun ohi kuljen..., juttelen mielelläni kanssasi!
*halii tosi kuuman halin...39,8 astetta tuossa mittarissa;) * *ja hihittää päälle*

Aurinkoa...ja hymyä:)

äitivaimonainen kirjoitti:

Hienoa, huomasit kirjoitteluni...otsikolla laitoin, et varmasti silmäsi nappasivat;)

Mulla tilanne muiden ihmisten kanssa keskustelujen kohdalla on sellainen, että en juuri kenellekään ole jaksanut/viitsinyt... uskaltanut suutani aiheesta availla.
Meidän perhe on sellainen "normia suurempi" ja yleisesti olemme ns. "täydellisen perheen" kaltainen ympäristömme mielestä. Lasten vuoksi en ole vitsinyt suutani aukailla... sanat perhanat ovat niin liukkaita liikkumaan eteenpäin, vaikka ne olisikin luvattu aitauksessa pitää.

Eli aiheesta olen jutellut mieheni kanssa, kertomani miesystävän ja nyt sun...ja niiden, jotka tätä lukevat;)
Eli mun kohdallani tämä ajatusten vaihto sun kanssas on ollut arvossa arvaamattomassa tämän kotitilanteen "paranemisen" osalta. Sulla kun ei ole muhun mitään sellaisia sidoksia, jotka vaikuttaisivat sanomisiisi ja reaktioihisi - tällaiselle oli nyt tilaus ja onneksi tilaaja sai tilaamansa...;) *hi*

Siis, me ollaan täällä vasta alussa. Aika näyttää, mihin suuntaan koko elämänkuvio menee, mutta nyt on aurinkoa näkyvissä...tuolla ulkonakin se paistaa:)

Mä olen just nyt kuumeen kourissa ja lapsia on ollut mahataudissa..., on ollut hienoa saada mieheltäni apua. Viikonlopun hyvän olon jälkeen sen vastaanottaminen on mulle helpompaa, kuin tavallisesti. Ollaan jotenkin "sydänystäviä" taas. Tällasiinkin tämä läheisyysasia vaikuttaa...voi helpommin olla "arjessa vastaanottavana puolena", kun toinen hymyillen ja hyvillä mielin, työstään väsyneenäkin, sydämestään haluaa auttaa. Voi olla, että hän tämän kaiken tekisi joka tapauksessa yhtä sydämellään, mutta vastaanottaminen ja "rento" kiittäminen on helpompaa mulle, kun en mieti näitä "muita" juttuja.

Sitten yösilittelystä. Tuli mieleeni, että itse olen joskus mielessäni ollut todella "ärtynyt" mieheni kosketuksesta, kun en itse ole ajatukselle läheisyydestä...loppuun asti vietynä...lämmennyt. Ja tuossa tilanteessa jokainen kosketus kääntyy päässäni aina siihen, että ajattelen, että "nyt tuo taas"...
Kun sain suuni auki aiheesta silloin keskustelussamme, sovimme, että mieheni sanoin kertoo, milloin vaan "silittelee ja hyväilee". Mulle jää "lupa" vain olla ja ei tarvitse miettiä tilannetta, ellen itse "halua". Ennen viime viikonlopun solmun aukaisua, tämä tie oli yleensä se tie, joka kuitenkin johti joskus "muuhunkin", mutta silmät kiinni oleminen ja hyväilyistä nauttiminen ilman "velvoitteita" oli silti hyvää oloa tuovaa. Hän hieroi olkapaitäni ja selkäänikin ja kertoi koskettelun olevan hänellekin tosi hienoa...sai silittää rakastaan.

Toisaalta ymmärrän häntä ja toisaalta nyt tunnen tavallaan huonoa omatuntoa, mutta olimme sopineet tämän tavan ja toimi se. Huono omatunto johtuu siitä, että osaisin nyt kuvitella itsenikin rapsuttelemassa, kun sain viime viikonloppuna tunteen siitä olosta, jonka tulisi olla mieheni ja mun läheisyyden aikana ja jälkeen se perusfiilis...toki kiihkeämmät ja suvantoisemmat ja kaikki huiput mukaan luettuna. Mutta tärkein kai tämä yhteenkuuluvaisuuden tunne...johon pyrin nyt pääsemään jäädäkseni.

Huomaat, että käytän kovasti lainausmerkkejä ja ....pisteitä. Näillä toisaalta pyrin helpottamaan tekstin ymmärtämistä. Ei tule niin hirmusen pitkää selittelyä. Ja toisaalta rytmitän, ainakin pisteillä. Tulkitse...;)

Kömmin nyt vällyjen alle, mutta kurkin tänne, kun ohi kuljen..., juttelen mielelläni kanssasi!
*halii tosi kuuman halin...39,8 astetta tuossa mittarissa;) * *ja hihittää päälle*

Aurinkoa...ja hymyä:)

Lue lisää

Toivottavasti paranet pian kuumeestasi. Nyt kannattaa vain lepäillä, että tervehtyy taas. Kyllä olen itsekin saanut paljon vinkkejä sinulta ja tuota koitankin tänään, mistä mainitsit, että kun silittelee, niin kertoo ajoissa, että ei ole mitään taka-ajatuksia. Kerron sinulle sitten, millaisen vastaanoton se sai. Vähän kyllä jännittää...
Kaiken kaikkiaan tämä on ollut ainakin terapeuttista minulle ja kun kanssasi keskustelee, pääsee ainakin vähän lähemmäs tuota naisen ajattelutapaa. Ei kai sukupuolten välillä nyt silti niin suuria eroja ole ajattelutavassa. Kai tilanteet on samoja vähän puolin toisin, ehkä vain vähän eri ajoin. Tärkeää on mielestäni se, että saisi puhumalla selvitettyä ajatuksia toisen kanssa. Siinäkin on tietysti eroja, joskus toinen haluaa puhua ja toinen taas ei. Mutta silloin tällainen keskustelukanava on kultaakin kalliimpi. En ole aiemmin paljoa käynyt täällä keskustelemassa mistään, lukenut lähinnä muiden kirjoituksia, mutta olen tyytyväinen siitä, että aloin puhumaan tästä aiheesta kanssasi. Eikä ollut todellakaan vaikeata bongata viestiäsi minulle, se kun oli selkeä yhteydenottopyyntö. Oli vaan mielettömän iloinen yllätys.
Lämpimiä ajatuksia sinne peiton alle :-)
Palataan taas ruutuun... FunToy

FunToy kirjoitti:

Toivottavasti paranet pian kuumeestasi. Nyt kannattaa vain lepäillä, että tervehtyy taas. Kyllä olen itsekin saanut paljon vinkkejä sinulta ja tuota koitankin tänään, mistä mainitsit, että kun silittelee, niin kertoo ajoissa, että ei ole mitään taka-ajatuksia. Kerron sinulle sitten, millaisen vastaanoton se sai. Vähän kyllä jännittää...
Kaiken kaikkiaan tämä on ollut ainakin terapeuttista minulle ja kun kanssasi keskustelee, pääsee ainakin vähän lähemmäs tuota naisen ajattelutapaa. Ei kai sukupuolten välillä nyt silti niin suuria eroja ole ajattelutavassa. Kai tilanteet on samoja vähän puolin toisin, ehkä vain vähän eri ajoin. Tärkeää on mielestäni se, että saisi puhumalla selvitettyä ajatuksia toisen kanssa. Siinäkin on tietysti eroja, joskus toinen haluaa puhua ja toinen taas ei. Mutta silloin tällainen keskustelukanava on kultaakin kalliimpi. En ole aiemmin paljoa käynyt täällä keskustelemassa mistään, lukenut lähinnä muiden kirjoituksia, mutta olen tyytyväinen siitä, että aloin puhumaan tästä aiheesta kanssasi. Eikä ollut todellakaan vaikeata bongata viestiäsi minulle, se kun oli selkeä yhteydenottopyyntö. Oli vaan mielettömän iloinen yllätys.
Lämpimiä ajatuksia sinne peiton alle :-)
Palataan taas ruutuun... FunToy

Lue lisää

FunToy...moiks taas!
Kääriydyin tähän tilkkutäkin alle ja laitan vielä tämän ajatuksen asiasta, joka on itselläni ollut aika kummallinen ja ärsyttäväkin piirre. Omasta mielestäni siis.

Olen ihan tavallisen näköinen nainen, eli en mitään ihmeellistä, mutta en mitään kammotavaakaan...ihan kuulemma "kaunis, hymyilevä ja haluttava..." heh;)

Mutta ikä ja lapset toivat mukanaan ihan ihmeellisiä kriisejä oman ajatteluuni. En enää ole se abityttö vaan vuodet (40vee) ja lapset ovat jättäneet jälkensä, niin kasvoihini uurteina, kuin vatsaani ja rintoihin, esimerkiksi lasten "takia".

Olen "järkevä" ihminen ja tiedän, että vuodet ja elämä saavat ja kuuluvatkin näkyä. Tiedän saaavani ihailua muiltakin, kuin mieheltäni, tavallisuudestani huolimatta. Kai mä olen jotenkin ollut "sinut itseni kanssa"-oloinen ihminen, vaikka.....:(

Jotakin kummallista liittyy tähän "mieheni pois työntämisen", koskien tätä itseni hyväksymistä. Katselin mutkiani ja muotojani väheksyen ja näin sellaista, jota oikeestaan ei edes ollut - tai sellaista, joka oli, mutta kuului asiaan.
Mä liikun aika tavalla, mutta en ole koskaan nuoruusvuosien jälkeen ollut mikään urheilija. Kyllä tämä toki näkyy, mutta "rajansa kaikella".

Mulle tuli tarve saada kommentteja ja "ihailua" muiltakin, kuin mieheltäni ja mieheni huomiot jätin kategoriaan "noihan nyt on noita pyrkimyksiä johonkin"...eli en ymmärtänyt mieheni olevan tosissaan ajatuksissaan ja rakkaudessaan. Pääni käänsi kaiken nurinkurin.

Kerran sitten, kun nämä ajatukseni suutuspäissäni sanoin miehelleni, hän omille tavoilleen poiketen "istutti" mut sängylle, viskas viltin niskaani ja sanoi, että nyt kuuntelet! Sitten hän kertoi "paikka paikalta" minusta ne kohdat, joista eniten pitää, mitä himoitsee, mitä ihastelee, mikä on vähän hupsu, mikä on vähän "out"...viimeisin virneen kanssa. Eli huomasin hänen rakastavan mua vatsani poimuista, monen lapsen imetyksestä kärsineistä maidontuotantolaitoksista, naururypyistä, jne huolimatta. Lopuksi hän kertoi mm. esimerkin, jossa mä olen tiskaamassa tai kuorimassa perunoita ja hän salaa katselee mua ja ajattelee, kuinka hyvä säkä hänellä on käynyt.
Ja kyseessä ei tuolloin ole pelkkä ulkoisen vaimon ihastelu, vaan kyseessä on mieheni kertoman mukaan kokonainen nainen, joka hänellä on ollut onni saada mukaansa;)

Mä tuon jälkeen huomasin, etten omaa miestäni ollut katsellut tuolla tavalla pitkään aikaan. Katselin. Ja huomasin mahtavan komean, tutun, tavallisen, jotenkin rupsahtaneenkin...harmaantuvan..., ja niin hemmetin hyvännäköisen - mun mielestäni. Siinä on vielä se mies, johon silloin parikymppisenä rakastuin. Eli miehen ion kans "ihan tavallinen", kuten itsekin olen, mutta mun mielestäni komea ja ...

Tämän huomaaminen vaati ensin oman itseni arvostelun, vähättelyn, kehujen hakemisen muualta (niitä toki tietysti miehiltä saa..., syitä tuollaiseen on monia miehillä, mutta tilanteessa syistä ei välitä - riittää ne kehut;) ), mieheni reaktiot ja suoraan puhumisen...

Eli tämä tuli mieleeni, kun mietin, mitä voisit vielä ajatella vaimosi päässä liikkuvaksi. Onko kaikki tällä "ulkonäkörintamalla" kunnossa ja paikallaan teillä? Eli oletko varma, että vaimosi tietää sun rakastavan häntä ihan kaikkinensa?

Tässä ajatus tuli...tällainen:)

*Hymy ja hali*

-nainen lisukkeineen=) -

äitivaimonainen kirjoitti:

FunToy...moiks taas!
Kääriydyin tähän tilkkutäkin alle ja laitan vielä tämän ajatuksen asiasta, joka on itselläni ollut aika kummallinen ja ärsyttäväkin piirre. Omasta mielestäni siis.

Olen ihan tavallisen näköinen nainen, eli en mitään ihmeellistä, mutta en mitään kammotavaakaan...ihan kuulemma "kaunis, hymyilevä ja haluttava..." heh;)

Mutta ikä ja lapset toivat mukanaan ihan ihmeellisiä kriisejä oman ajatteluuni. En enää ole se abityttö vaan vuodet (40vee) ja lapset ovat jättäneet jälkensä, niin kasvoihini uurteina, kuin vatsaani ja rintoihin, esimerkiksi lasten "takia".

Olen "järkevä" ihminen ja tiedän, että vuodet ja elämä saavat ja kuuluvatkin näkyä. Tiedän saaavani ihailua muiltakin, kuin mieheltäni, tavallisuudestani huolimatta. Kai mä olen jotenkin ollut "sinut itseni kanssa"-oloinen ihminen, vaikka.....:(

Jotakin kummallista liittyy tähän "mieheni pois työntämisen", koskien tätä itseni hyväksymistä. Katselin mutkiani ja muotojani väheksyen ja näin sellaista, jota oikeestaan ei edes ollut - tai sellaista, joka oli, mutta kuului asiaan.
Mä liikun aika tavalla, mutta en ole koskaan nuoruusvuosien jälkeen ollut mikään urheilija. Kyllä tämä toki näkyy, mutta "rajansa kaikella".

Mulle tuli tarve saada kommentteja ja "ihailua" muiltakin, kuin mieheltäni ja mieheni huomiot jätin kategoriaan "noihan nyt on noita pyrkimyksiä johonkin"...eli en ymmärtänyt mieheni olevan tosissaan ajatuksissaan ja rakkaudessaan. Pääni käänsi kaiken nurinkurin.

Kerran sitten, kun nämä ajatukseni suutuspäissäni sanoin miehelleni, hän omille tavoilleen poiketen "istutti" mut sängylle, viskas viltin niskaani ja sanoi, että nyt kuuntelet! Sitten hän kertoi "paikka paikalta" minusta ne kohdat, joista eniten pitää, mitä himoitsee, mitä ihastelee, mikä on vähän hupsu, mikä on vähän "out"...viimeisin virneen kanssa. Eli huomasin hänen rakastavan mua vatsani poimuista, monen lapsen imetyksestä kärsineistä maidontuotantolaitoksista, naururypyistä, jne huolimatta. Lopuksi hän kertoi mm. esimerkin, jossa mä olen tiskaamassa tai kuorimassa perunoita ja hän salaa katselee mua ja ajattelee, kuinka hyvä säkä hänellä on käynyt.
Ja kyseessä ei tuolloin ole pelkkä ulkoisen vaimon ihastelu, vaan kyseessä on mieheni kertoman mukaan kokonainen nainen, joka hänellä on ollut onni saada mukaansa;)

Mä tuon jälkeen huomasin, etten omaa miestäni ollut katsellut tuolla tavalla pitkään aikaan. Katselin. Ja huomasin mahtavan komean, tutun, tavallisen, jotenkin rupsahtaneenkin...harmaantuvan..., ja niin hemmetin hyvännäköisen - mun mielestäni. Siinä on vielä se mies, johon silloin parikymppisenä rakastuin. Eli miehen ion kans "ihan tavallinen", kuten itsekin olen, mutta mun mielestäni komea ja ...

Tämän huomaaminen vaati ensin oman itseni arvostelun, vähättelyn, kehujen hakemisen muualta (niitä toki tietysti miehiltä saa..., syitä tuollaiseen on monia miehillä, mutta tilanteessa syistä ei välitä - riittää ne kehut;) ), mieheni reaktiot ja suoraan puhumisen...

Eli tämä tuli mieleeni, kun mietin, mitä voisit vielä ajatella vaimosi päässä liikkuvaksi. Onko kaikki tällä "ulkonäkörintamalla" kunnossa ja paikallaan teillä? Eli oletko varma, että vaimosi tietää sun rakastavan häntä ihan kaikkinensa?

Tässä ajatus tuli...tällainen:)

*Hymy ja hali*

-nainen lisukkeineen=) -

Lue lisää

Hei äiti... vaimo...nainen...

Kyllä vaimoni tietää, että arvostan häntä kaikkinensa. Hän itse osoittelee minulle napaansa ja sanoo sen olevan synnytyksen jäljiltä kauhea. Minusta se on oikeasti kaunis, ja sen kuuluu olla sen näköinen, kun vaimoni on tuskalla työntänyt maailmaan kaksi ihanaa lasta. Olen sanonut vaimolleni, että hänen navassaan ei ole mitään vikaa, eikä missään muussakaan. Mielestäni hän on erittäin hyvännäköinen ja haluttava. Hän on aina ollut hoikka ja nyt olemme molemmat pudottaneet painoa vain elämäntapojen muutoksella. Eli voi sanoa, että olemme molemmat ihan tavallisen näköisiä, urheilullisia ja omalla tavallaan ihan hyvännäköinen pariskunta. En tiedä varmasti, uskooko vaimoni minua, kun sanon häntä melko useinkin kauniiksi, mutta toivon että hän uskoo, sillä tarkoitan sitä todella. Kai täytyy hyväksyä se tosiasia, että ihminen käy sisällään erilaisia vaiheita / kriisejä ja arvioi itseään. Toivon vaan, että vaimoni uskoo minun rakastavan häntä itsenään. Sanoin joskus, että vaikka hän esim. joutuisi sairauden takia vuoteenomaksi tai pyörätuoliin, en koskaan lakkaisi rakastamasta häntä vaan rakastaisin häntä edelleen sellaisenaan. Tästä vaan tuli joskus puhetta, kun puhuttiin, että elämä on kohdellut meitä vielä hyvin.
Toi itsetuntojuttu mistä puhuit onkin vaikea juttu. Itsensä hyväksyminen vuosien vieriessä on tietysti aina oma haasteensa. Mutta pitääkö sitä verrata aina itseään nuorempiin ? Itse olen sitä mieltä, että kun katsoo itsensä ikäisiä muita miehiä, niin tukka on lähtenyt jo monelta ja painoa on tullut lisää rutkasti. Minulla on vielä tukkaa runsaasti, paino kohdallaan ja pidän itsestäni muutenkin huolta. Kun oppii arvostamaan itseään, niin pääsee kai monista turhista huolista. Ei tässä kukaan enää nuorene, päin vastoin. Joskus vaan on niin kriittinen silti itseään kohtaan, myönnän siihen syyllistyväni joskus minäkin. Toivon, että vaimoni katselisi minua joskus siten kun minä katson häntä salaa, eli ihailen sitä mitä näen. Ehkä sitä tapahtuu, en tiedä, toivon että joskus ajan kanssa sitten tulevaisuudessa... Osittain myös siksi haluan pitää itsestäni huolta. No, tässä taas näitä ajatuksiani... Toivottavasti tässä oli jotain järkeä, sillä ajatus katkeili häiriöitten vuoksi toisinaan.
Talvisia mutta lämpimiä terveisiä tuulen ja tuiskeen keskeltä sinne jonnekin.. :-)
FunToy

FunToy kirjoitti:

Hei äiti... vaimo...nainen...

Kyllä vaimoni tietää, että arvostan häntä kaikkinensa. Hän itse osoittelee minulle napaansa ja sanoo sen olevan synnytyksen jäljiltä kauhea. Minusta se on oikeasti kaunis, ja sen kuuluu olla sen näköinen, kun vaimoni on tuskalla työntänyt maailmaan kaksi ihanaa lasta. Olen sanonut vaimolleni, että hänen navassaan ei ole mitään vikaa, eikä missään muussakaan. Mielestäni hän on erittäin hyvännäköinen ja haluttava. Hän on aina ollut hoikka ja nyt olemme molemmat pudottaneet painoa vain elämäntapojen muutoksella. Eli voi sanoa, että olemme molemmat ihan tavallisen näköisiä, urheilullisia ja omalla tavallaan ihan hyvännäköinen pariskunta. En tiedä varmasti, uskooko vaimoni minua, kun sanon häntä melko useinkin kauniiksi, mutta toivon että hän uskoo, sillä tarkoitan sitä todella. Kai täytyy hyväksyä se tosiasia, että ihminen käy sisällään erilaisia vaiheita / kriisejä ja arvioi itseään. Toivon vaan, että vaimoni uskoo minun rakastavan häntä itsenään. Sanoin joskus, että vaikka hän esim. joutuisi sairauden takia vuoteenomaksi tai pyörätuoliin, en koskaan lakkaisi rakastamasta häntä vaan rakastaisin häntä edelleen sellaisenaan. Tästä vaan tuli joskus puhetta, kun puhuttiin, että elämä on kohdellut meitä vielä hyvin.
Toi itsetuntojuttu mistä puhuit onkin vaikea juttu. Itsensä hyväksyminen vuosien vieriessä on tietysti aina oma haasteensa. Mutta pitääkö sitä verrata aina itseään nuorempiin ? Itse olen sitä mieltä, että kun katsoo itsensä ikäisiä muita miehiä, niin tukka on lähtenyt jo monelta ja painoa on tullut lisää rutkasti. Minulla on vielä tukkaa runsaasti, paino kohdallaan ja pidän itsestäni muutenkin huolta. Kun oppii arvostamaan itseään, niin pääsee kai monista turhista huolista. Ei tässä kukaan enää nuorene, päin vastoin. Joskus vaan on niin kriittinen silti itseään kohtaan, myönnän siihen syyllistyväni joskus minäkin. Toivon, että vaimoni katselisi minua joskus siten kun minä katson häntä salaa, eli ihailen sitä mitä näen. Ehkä sitä tapahtuu, en tiedä, toivon että joskus ajan kanssa sitten tulevaisuudessa... Osittain myös siksi haluan pitää itsestäni huolta. No, tässä taas näitä ajatuksiani... Toivottavasti tässä oli jotain järkeä, sillä ajatus katkeili häiriöitten vuoksi toisinaan.
Talvisia mutta lämpimiä terveisiä tuulen ja tuiskeen keskeltä sinne jonnekin.. :-)
FunToy

Lue lisää

FunToy, hei taas!

Kirjoitit tuosta suhtautumisestasi ja vaimosi rakastamisesta, jos hänelle sattuisi jotakin.
Minä olen vaatinut meille sopimuksen tuota tilannetta silmälläpitäen. Tämä seuraava saattaa tuntua tunteettomalta laskelmoinnilta, mutta jos luet sen rakastavan ihmisen tavalla, saatat ymmärtää ajatukseni.

Olen toivonut, että jos minulle sattuisi jotakin sellaista, että en olisi enää milloinkaan kykenevä olemaan vaimo, kuin ajatustasolla - tämä tarkoittaa siis sellaista tilannetta, että olisin lopunelämääni vuoteeseenpakotettu ja täysin toisten avun varassa, seuraavia asioita.

Miehelläni on täysi vapaus ottaa minusta avioero ja jatkaa elämäänsä uuden kumppanin kanssa, jos sellaisen kohtaa. Tämä siitä syystä, että en voisi/haluaisi/pystyisi elämään tilanteessa, jossa aluksi minun vierelläni oltaisiin lähes yötä päivää. Sitten pari tuntia päivässa. Sitten joka toinen päivä...kunnes vain joskus. Ja minä tuntisin, että olen vain "riippakivi" toisen elämässä.
Kun tämä sopimus on tehty nyt nielä "selväpäisenä", on se tullut työstettyä ja sovittua - myös mieheni on tämän omalle kohdalleen toiveekseen asettanut.

Tämä edellinen tuo sen helpotuksen, että voi elämäänsä jatkaa, mutta...voi myös viettää halutessaan loppuelämänsä rakkaansa rinnalla. Silloin on kyse oikeasta valinnasta, ei pakkotilanteesta.
Ja kun tämä on nyt sovittu, olemme myös sopineet, että ystävyys voi kaikkien kuvioiden jälkeen jatkua puhtaammin.

Voisin vielä pitkään perustella edellistä, mutta rakkaudesta ja halusta hoitaa liittoa tuo kaikki on ajateltu ja sovittu:)

Sitten tuosta ikäasiasta. Olen samaa mieltä siitä, että on hölmöä miettiä omia vuosiaan ja pyrkiä siihen ikuiseen nuoruuteen. Mutta kohdallani vain kävi niin..., että piti läpi käydä tuo kriisi. Ja mulla kun tämä napa seutuineen on muutakin, kuin raskauksista kärsinyt napa - on raitoja ja sellainen kengurupussi - josta mieheni sanoo, että se on masuasukin turvapussi...ja se kuulemma on kaunis ja tuntuu hyvältä..., huaks;)

Kummallista itsensä hyväksymisessä on se, että itse ainakin ihailen elämän uurtamia kasvoja elämään tyynesti ja positiivisesti suhtautuvalla ihmisellä. Ja kädet - niiden sisältämät työn ja ajan jäljet, niitä olen aina ihaillut!
Kai itseensäkin kokonaan oppii näin suhtautumaan, muutenhan aika menee hukkaan:)

Luin noita aiempia keskustelujamme ja en löytänyt suoraa kertomustasi siitä, oletteko pystyneet koko paketista vaimosi kanssa puhumaan "ihan oikeasti"?
Jos olette, tämä seuraava turha, mutta jos ette...: yrittäkää tehdä se. Järkätkää ilta/vkonloppu jossakin siten, että voitte vaikka kattiloita sitten ilman lapsia heitellä ;)...tai jotakin aivan muuta. Koska sinä asioita pohdit ja haluat elämän jatkuvan rakkauden talossa, tämä purku olisi ainakin askel jonnekin päin.

Mä oikeasti toivon, että teillä elämä lähtisi etenemään syvemmän tuntemuksen laaksoa kohden...*hi*...sillä sinä tunnut mieheltä, jolle sen soisin täydestä sydämestäni!

Hymyä ja lämmintä mieltä sinulle toivon=)
(...ja odotan kertomustasi rapsutuksista ;)...)

terveisin äiti..vaimo..nainen
(missähän järjestyksessä nämä nickini sanat oikeasti pitäisikään olla...tällä hetkellä tuntuu oikealta tämä, mutta...)

äitivaimonainen kirjoitti:

FunToy, hei taas!

Kirjoitit tuosta suhtautumisestasi ja vaimosi rakastamisesta, jos hänelle sattuisi jotakin.
Minä olen vaatinut meille sopimuksen tuota tilannetta silmälläpitäen. Tämä seuraava saattaa tuntua tunteettomalta laskelmoinnilta, mutta jos luet sen rakastavan ihmisen tavalla, saatat ymmärtää ajatukseni.

Olen toivonut, että jos minulle sattuisi jotakin sellaista, että en olisi enää milloinkaan kykenevä olemaan vaimo, kuin ajatustasolla - tämä tarkoittaa siis sellaista tilannetta, että olisin lopunelämääni vuoteeseenpakotettu ja täysin toisten avun varassa, seuraavia asioita.

Miehelläni on täysi vapaus ottaa minusta avioero ja jatkaa elämäänsä uuden kumppanin kanssa, jos sellaisen kohtaa. Tämä siitä syystä, että en voisi/haluaisi/pystyisi elämään tilanteessa, jossa aluksi minun vierelläni oltaisiin lähes yötä päivää. Sitten pari tuntia päivässa. Sitten joka toinen päivä...kunnes vain joskus. Ja minä tuntisin, että olen vain "riippakivi" toisen elämässä.
Kun tämä sopimus on tehty nyt nielä "selväpäisenä", on se tullut työstettyä ja sovittua - myös mieheni on tämän omalle kohdalleen toiveekseen asettanut.

Tämä edellinen tuo sen helpotuksen, että voi elämäänsä jatkaa, mutta...voi myös viettää halutessaan loppuelämänsä rakkaansa rinnalla. Silloin on kyse oikeasta valinnasta, ei pakkotilanteesta.
Ja kun tämä on nyt sovittu, olemme myös sopineet, että ystävyys voi kaikkien kuvioiden jälkeen jatkua puhtaammin.

Voisin vielä pitkään perustella edellistä, mutta rakkaudesta ja halusta hoitaa liittoa tuo kaikki on ajateltu ja sovittu:)

Sitten tuosta ikäasiasta. Olen samaa mieltä siitä, että on hölmöä miettiä omia vuosiaan ja pyrkiä siihen ikuiseen nuoruuteen. Mutta kohdallani vain kävi niin..., että piti läpi käydä tuo kriisi. Ja mulla kun tämä napa seutuineen on muutakin, kuin raskauksista kärsinyt napa - on raitoja ja sellainen kengurupussi - josta mieheni sanoo, että se on masuasukin turvapussi...ja se kuulemma on kaunis ja tuntuu hyvältä..., huaks;)

Kummallista itsensä hyväksymisessä on se, että itse ainakin ihailen elämän uurtamia kasvoja elämään tyynesti ja positiivisesti suhtautuvalla ihmisellä. Ja kädet - niiden sisältämät työn ja ajan jäljet, niitä olen aina ihaillut!
Kai itseensäkin kokonaan oppii näin suhtautumaan, muutenhan aika menee hukkaan:)

Luin noita aiempia keskustelujamme ja en löytänyt suoraa kertomustasi siitä, oletteko pystyneet koko paketista vaimosi kanssa puhumaan "ihan oikeasti"?
Jos olette, tämä seuraava turha, mutta jos ette...: yrittäkää tehdä se. Järkätkää ilta/vkonloppu jossakin siten, että voitte vaikka kattiloita sitten ilman lapsia heitellä ;)...tai jotakin aivan muuta. Koska sinä asioita pohdit ja haluat elämän jatkuvan rakkauden talossa, tämä purku olisi ainakin askel jonnekin päin.

Mä oikeasti toivon, että teillä elämä lähtisi etenemään syvemmän tuntemuksen laaksoa kohden...*hi*...sillä sinä tunnut mieheltä, jolle sen soisin täydestä sydämestäni!

Hymyä ja lämmintä mieltä sinulle toivon=)
(...ja odotan kertomustasi rapsutuksista ;)...)

terveisin äiti..vaimo..nainen
(missähän järjestyksessä nämä nickini sanat oikeasti pitäisikään olla...tällä hetkellä tuntuu oikealta tämä, mutta...)

Lue lisää

Moikka äitivaimonainen !

Olen keskustellut asioista vaimoni kanssa ja ottanut asian esille toisenkin kerran. Hän sanoi nyt kaipaavansa omaa tilaa ja sanoi, että tästähän on jo puhuttu, joten on vaikeaa ottaa asiaa esille uudestaan. Ehkä se ärsyttää että hän on sanonut mistä on kyse ja minä en vain ole ymmärtänyt. Olen uuden tilanteen edessä, joten asian ymmärtäminen vie minulta ehkä vähän pidempään, mutta nyt kun olen käynyt tätä keskustelua kanssasi, olen alkanut pikkuhiljaa hahmottamaan, mistä saattaa olla kyse. Kerroin hänelle eilen sen, että hän voi nauttia vain siitä hieronnasta ja hyväilystä ilman epäilyä taka-ajatuksista ja hän piti asiaa hyvänä. Olimme eilen molemmat illalla väsyneitä, joten kaaduimme vain sänkyyn nukkumaan. Tuntuu siltä, että kun en suurentele asiaa mielessäni ja elän sen tosiasian kanssa, että ihmisellä on erilaisia kasvuvaiheita elämässään, niin tämä asia korjaantuu itsestään. Teen kyllä töitä suhteen eteen ja suhtaudun ymmärtäen tilanteeseen. Haluan kuitenkin kokea sen läheisyyden tunteen ja ihon iholla jatkossakin vielä pitkään tulevaisuudessa. Olemme lähdössä viettämään hotelliviikonloppua tässä keväämmällä kahdestaan. Toivon yhteiseltä ajalta ennenkaikkea iloista yhdessäoloa. Ehkä muutkin asiat sitten sujuvat itsestään...

Päätöksenne elämän jatkumisesta toisen sairastuessa on kunnioitettava jo pelkästään siksi, että olette asiasta puhuneet ja sopineet yhdessä. En usko, että voisin itse toimia samoin, ainakin nyt ajatus tuntuu vieraalta ja tunteettomalta, kuten itse sanoitkin. Ymmärrän silti perustelusi asialle. Itse olen ihaillut tapaa, jossa vanhukset otetaan perheeseen asumaan, kun eivät pärjää enää yksinään. Minusta se on inhimillinen vaihtoehto palvelutalolle. En kuitenkaan usko, että tulen tulevaisuudessa vanhempiani majoittamaan saman katon alle, kun heillä vastaava tilanne tulee eteen. Toisaalta, ei kai se palvelutalokaan huono vaihtoehto ole. Tapaahan siellä oman ikäisiä, jos vaikka puoliso on kuollut.

Asiasta neljänteen. Miehesi vaikuttaa hyvältä ja luonnikkaalta persoonalta sen perusteella mitä hänestä olet kertonut. Luin eilen Perhe-lehdestä neljänkympin kriisistä naisilla ja miehillä ja kuvaukset kriiseistä kuullostivat niin arkipäiväisiltä, että artikkeli lujitti uskoani tulevaisuuteen. Lyhyesti siinä sanottiin vain sitä, että molemminpuolinen ymmärrys kriisien aikana auttaa vaikeuksien yli. Sen lisäksi, että toinen ymmärtää toista, niin pitää itse ymmärtää myös elävänsä muutosvaiheessa ja hyväksyä tilanne sellaisenaan. Tulin siihen tulokseen, että tilan antaminen toiselle neljänkympin ikäkriisin aikana on ehkä parasta mitä tilanteessa voi tehdä. Uskon ainakin sen perusteellakin mitä itse olet kertonut tilanteestasi, että oikein hoidettuna, tilanne paranee ajan kanssa. Kiitos kaikesta kannustuksesta ja positiivisista hymiöistä. :-)
Toivottavasti tässä oli jotain järkeä, kun tulee usein vastattua vähän kiireaikataulun kanssa.
FunToy

FunToy kirjoitti:

Moikka äitivaimonainen !

Olen keskustellut asioista vaimoni kanssa ja ottanut asian esille toisenkin kerran. Hän sanoi nyt kaipaavansa omaa tilaa ja sanoi, että tästähän on jo puhuttu, joten on vaikeaa ottaa asiaa esille uudestaan. Ehkä se ärsyttää että hän on sanonut mistä on kyse ja minä en vain ole ymmärtänyt. Olen uuden tilanteen edessä, joten asian ymmärtäminen vie minulta ehkä vähän pidempään, mutta nyt kun olen käynyt tätä keskustelua kanssasi, olen alkanut pikkuhiljaa hahmottamaan, mistä saattaa olla kyse. Kerroin hänelle eilen sen, että hän voi nauttia vain siitä hieronnasta ja hyväilystä ilman epäilyä taka-ajatuksista ja hän piti asiaa hyvänä. Olimme eilen molemmat illalla väsyneitä, joten kaaduimme vain sänkyyn nukkumaan. Tuntuu siltä, että kun en suurentele asiaa mielessäni ja elän sen tosiasian kanssa, että ihmisellä on erilaisia kasvuvaiheita elämässään, niin tämä asia korjaantuu itsestään. Teen kyllä töitä suhteen eteen ja suhtaudun ymmärtäen tilanteeseen. Haluan kuitenkin kokea sen läheisyyden tunteen ja ihon iholla jatkossakin vielä pitkään tulevaisuudessa. Olemme lähdössä viettämään hotelliviikonloppua tässä keväämmällä kahdestaan. Toivon yhteiseltä ajalta ennenkaikkea iloista yhdessäoloa. Ehkä muutkin asiat sitten sujuvat itsestään...

Päätöksenne elämän jatkumisesta toisen sairastuessa on kunnioitettava jo pelkästään siksi, että olette asiasta puhuneet ja sopineet yhdessä. En usko, että voisin itse toimia samoin, ainakin nyt ajatus tuntuu vieraalta ja tunteettomalta, kuten itse sanoitkin. Ymmärrän silti perustelusi asialle. Itse olen ihaillut tapaa, jossa vanhukset otetaan perheeseen asumaan, kun eivät pärjää enää yksinään. Minusta se on inhimillinen vaihtoehto palvelutalolle. En kuitenkaan usko, että tulen tulevaisuudessa vanhempiani majoittamaan saman katon alle, kun heillä vastaava tilanne tulee eteen. Toisaalta, ei kai se palvelutalokaan huono vaihtoehto ole. Tapaahan siellä oman ikäisiä, jos vaikka puoliso on kuollut.

Asiasta neljänteen. Miehesi vaikuttaa hyvältä ja luonnikkaalta persoonalta sen perusteella mitä hänestä olet kertonut. Luin eilen Perhe-lehdestä neljänkympin kriisistä naisilla ja miehillä ja kuvaukset kriiseistä kuullostivat niin arkipäiväisiltä, että artikkeli lujitti uskoani tulevaisuuteen. Lyhyesti siinä sanottiin vain sitä, että molemminpuolinen ymmärrys kriisien aikana auttaa vaikeuksien yli. Sen lisäksi, että toinen ymmärtää toista, niin pitää itse ymmärtää myös elävänsä muutosvaiheessa ja hyväksyä tilanne sellaisenaan. Tulin siihen tulokseen, että tilan antaminen toiselle neljänkympin ikäkriisin aikana on ehkä parasta mitä tilanteessa voi tehdä. Uskon ainakin sen perusteellakin mitä itse olet kertonut tilanteestasi, että oikein hoidettuna, tilanne paranee ajan kanssa. Kiitos kaikesta kannustuksesta ja positiivisista hymiöistä. :-)
Toivottavasti tässä oli jotain järkeä, kun tulee usein vastattua vähän kiireaikataulun kanssa.
FunToy

Lue lisää

FunToy!

Olin lukevinani, että ehkä olisit asioiden pohdintaa/läpikäymistä kanssani lopettelemassa ja jos niin, kiitos keskustelusta!

Laitan kuitenkin vielä jotain.

Palaan tuohon sopimukseen mieheni ja itseni välillä, jos jommallekummalle meistä jotakin peruuttamatonta tapahtuisi. Voi täysin olla, että seison mieheni vierellä "hautaan asti" ja hän minun.
Minun on vain suunnattomasti helpompi olla "hodettavana" kun tiedän, että mieheni sen tekisi vapaasta tahdostaan ja rakkaudestaan - ei siksi, että ei tahdo loukata minua ja ajattelisi, että "näinhän tämän tulee mennä, kun kerran papin edessä ollaan luvattu".
Ja vaikka uusi suhde olisi toki kivun paikka, mutta olisin kasvamisen jälkeen varmasti onnellinen toisen puolesta...ja ystävyys, eletty elämä ja lapset yhdistäisivät meitä kuitenkin. No tämä on tällainen ajattelu...

Kysyin, oletteko puhuneet asiat läpi vaimosi kanssa.
Tämä kysymys siitä syystä, että itselläni keskustelun ja läpikäyntien jälkeen tuli aika hurja tilanne - oman pääni kanssa suurimmaksi osaksi.
Toisaalta oli hyvä, että tiesin asioita, joita mieheni oli kummastellut ja miettinyt. Ja koska olin kaiken omassa päässä liikkuneen hänelle sanonut, tiesin mieheni nyt olevan "valossa" enemmän ajatuksineen minun suhteeni.

Tämä kuitenkin toi minulle tilanteen, jossa "oman tilan saanti" taisi mennä liian pitkälle. Arjessa toisen kommentit ja tekemiset vääristyivät. Ne saivat päässäni piirteitä, joita niissä ei todellakaan ollut. Pidin mieheni sanomisia teennäisinä, pyrkimyksinä johonkin, "nuoleskeluna", jne.
Reaktioni näihin oli yleensä poislähtöjä, olan kohautuksia, ärtymistä, "älä ny viitti"-sanomisia, ja muita kaltaisia. Vedin siis kaiken mieheni tekemän, joka ei jollain tavalla ollut hänen itsekseen tekemää perushommaa, jonkinasteiseksi "yritykseksi". Katsoin siis kieroon pahasti.

Eräs osa-alue keskusteluissamme oli miehen ja naisen välinen läheisyys ja toisen hyvänäpito ja rakastelu, seksi.
Minulla on ollut vuosia tilanne, että olen ollut joko raskaana tai imettänyt. Olin niin päästäni kuin vartaloltani ehkä väsy ja romu ja turta.
Kun nyt viimeisestä lapsesta on jo enemmän kuin pari vuotta, olen alkanut jo aika pitkän aikaa huomata itsestäni sellaisia piirteitä, joita en aiemmin ole edes arvaillutkaan. Tämä pitää lähinnä sisällään omien tuntemusten ja toiveiden tunnistamista - sitä, millä tavalla kosketuksen tunnen ja miten sen toivoisin tuntevani. Miten haluaisin läheisyyden tapahtuvan ja millä tavalla sitä toiselle tahtoisin antaa. Ja millaista itse rakastelun tahtoisin olevan.

Meillä on ollut tämän suhteen todella rauhalliset analyysikeskustelut - vaatteet yllä ja puhtaalta pöydältä. Tällaista en olisi uskonut muutama vuosi sitten tapahtuvaksi. Miehelleni nämä ovat hankalia asioita sanoilla läpikäydä.
Kun asiaa kuitenkin pohdimme, huomasimme työkenttää olevan. Aiemmin homma ei ole ollut tylsää tai jumiutunutta, mutta omat "kasvuni"...tai mitä ne sitten ovatkaan - itsensä tuntemaan oppimista, aikuistumista oman itsensä hyväksymiseen tjsp - ...ovat kuitenki tuoneet minulle ajatuksen "ei niin täydestä rakasteluntunteesta" . Keskustelussa oli siis kummallakin omat asiansa, joita esille toi, en vain minä...

Keskustelun mukana tuli hyvää ja pahaa. Otamme kumpikin enemmän huomioon niitä asioita, joita toinen oli puhuen kertonut ja yritämme pitää myös omat puolemme.
Mieheni tosin sanoi pelkäävänsä, että mokaa...meillä kun on tilanne, jossa minä pidän hitaammaasta ja koskettelevammasta ja hän taas ehkä kiivaammasta tahdista.
Enempää en lähde analysoimaan, mutta kenttää riittää...viime viikonloppu tosin toi ison auringonpaisteen alueelle...kummankin mielestä!!

Kun olimme tämän rankan keskustelun tuolloin käyneet ja toisistamme asiat kertoneet, se toi minun päähäni päiväaikaan ihan kummallisia ajatuksia. Aloin enemmän pyrkiä pois mieheni läheltä. Aloin ajatella, josko joku muu mies olisi parempi. Eli tilanteet kärjistyivät tuolla alueella kovasti. Asiat, joihin jo tämän "kirjoitelman" alussa viittasin , lisääntyivät entisestään.

En ennen ole minäkään tänne kirjoitellut - viime viikolla ensimmäiset kommentit. Onneksi niin tein!
Jos en olisi kanssasi keskustellut, olisin ollut viime viikonloppuna poissa kotoani ja asiat voisivat olla vielä pahemmassa jamassa, kuin ennen viikonloppua.
En varmasti olisi todella "vieraaseen sänkyyn mennyt", mutta ajatustasolla olisin vierailuni aikana tehnyt vertailua. Ja todella ajatusteni tason tietäessäni, luulen, että miehestäni virheitä vain olisin lisää kaivanut ja ruoho jossakin olisi vihertänyt enemmän.

Eli tällä kaikella sanon vain, että yhdestä asiasta voi kasautua sellainen keko, jolle ei tunnu ulospääsyä olevan ja sitten
---jotkut paikalleen loksahtavat palaset saavat taas keon sekaan auringon säteitä tulemaan.

Ajan anto vaimollesi on hyvä asia! Olet tehnyt/päätynyt aivan oikeaan tulokseen!
Kuitenkin toivon, että tiedät, minkälaisia ajatuksia vaimosi läpikäy, ettei "tavallisuuksista" tule "kummallisuuksia".

En kai kylmää vettä heitä? Sitä vähiten toivon. Oman naisenpääni tuotoksia vain. Yhden ihmisen...suom.huom.

Jos uskaltaisin, voisin paremmin pohjustaa/perustella joitakin asioita ajatuksissani, ...kertomalla enemmän tästä paletista, joka meillä täällä on. Tulisin kuitenkin mahdollisesti liian helposti tunnistettavaksi, jos joku nyt näitä tutuistani lukisi. En uskalla riskeerata.

Sen verran sanon, että lapsistamme yksi on erilaiseksi diagnosoitu ja nämä pohdinnat elämän oikeudellisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta ovat meillä läpikäynnissä laajemminkin. Eli luulen olevani välillä "aikalailla" kykeneväinen katsomaan omaakin tilannettani ulkoapäinkin. *kehuu kamalasti itseään...anteeksi*

Mutta sinne Sinulle Hyvää Päivää =)

-kolme naisentapaista yhdessä paketissa-

äitivaimonainen kirjoitti:

FunToy!

Olin lukevinani, että ehkä olisit asioiden pohdintaa/läpikäymistä kanssani lopettelemassa ja jos niin, kiitos keskustelusta!

Laitan kuitenkin vielä jotain.

Palaan tuohon sopimukseen mieheni ja itseni välillä, jos jommallekummalle meistä jotakin peruuttamatonta tapahtuisi. Voi täysin olla, että seison mieheni vierellä "hautaan asti" ja hän minun.
Minun on vain suunnattomasti helpompi olla "hodettavana" kun tiedän, että mieheni sen tekisi vapaasta tahdostaan ja rakkaudestaan - ei siksi, että ei tahdo loukata minua ja ajattelisi, että "näinhän tämän tulee mennä, kun kerran papin edessä ollaan luvattu".
Ja vaikka uusi suhde olisi toki kivun paikka, mutta olisin kasvamisen jälkeen varmasti onnellinen toisen puolesta...ja ystävyys, eletty elämä ja lapset yhdistäisivät meitä kuitenkin. No tämä on tällainen ajattelu...

Kysyin, oletteko puhuneet asiat läpi vaimosi kanssa.
Tämä kysymys siitä syystä, että itselläni keskustelun ja läpikäyntien jälkeen tuli aika hurja tilanne - oman pääni kanssa suurimmaksi osaksi.
Toisaalta oli hyvä, että tiesin asioita, joita mieheni oli kummastellut ja miettinyt. Ja koska olin kaiken omassa päässä liikkuneen hänelle sanonut, tiesin mieheni nyt olevan "valossa" enemmän ajatuksineen minun suhteeni.

Tämä kuitenkin toi minulle tilanteen, jossa "oman tilan saanti" taisi mennä liian pitkälle. Arjessa toisen kommentit ja tekemiset vääristyivät. Ne saivat päässäni piirteitä, joita niissä ei todellakaan ollut. Pidin mieheni sanomisia teennäisinä, pyrkimyksinä johonkin, "nuoleskeluna", jne.
Reaktioni näihin oli yleensä poislähtöjä, olan kohautuksia, ärtymistä, "älä ny viitti"-sanomisia, ja muita kaltaisia. Vedin siis kaiken mieheni tekemän, joka ei jollain tavalla ollut hänen itsekseen tekemää perushommaa, jonkinasteiseksi "yritykseksi". Katsoin siis kieroon pahasti.

Eräs osa-alue keskusteluissamme oli miehen ja naisen välinen läheisyys ja toisen hyvänäpito ja rakastelu, seksi.
Minulla on ollut vuosia tilanne, että olen ollut joko raskaana tai imettänyt. Olin niin päästäni kuin vartaloltani ehkä väsy ja romu ja turta.
Kun nyt viimeisestä lapsesta on jo enemmän kuin pari vuotta, olen alkanut jo aika pitkän aikaa huomata itsestäni sellaisia piirteitä, joita en aiemmin ole edes arvaillutkaan. Tämä pitää lähinnä sisällään omien tuntemusten ja toiveiden tunnistamista - sitä, millä tavalla kosketuksen tunnen ja miten sen toivoisin tuntevani. Miten haluaisin läheisyyden tapahtuvan ja millä tavalla sitä toiselle tahtoisin antaa. Ja millaista itse rakastelun tahtoisin olevan.

Meillä on ollut tämän suhteen todella rauhalliset analyysikeskustelut - vaatteet yllä ja puhtaalta pöydältä. Tällaista en olisi uskonut muutama vuosi sitten tapahtuvaksi. Miehelleni nämä ovat hankalia asioita sanoilla läpikäydä.
Kun asiaa kuitenkin pohdimme, huomasimme työkenttää olevan. Aiemmin homma ei ole ollut tylsää tai jumiutunutta, mutta omat "kasvuni"...tai mitä ne sitten ovatkaan - itsensä tuntemaan oppimista, aikuistumista oman itsensä hyväksymiseen tjsp - ...ovat kuitenki tuoneet minulle ajatuksen "ei niin täydestä rakasteluntunteesta" . Keskustelussa oli siis kummallakin omat asiansa, joita esille toi, en vain minä...

Keskustelun mukana tuli hyvää ja pahaa. Otamme kumpikin enemmän huomioon niitä asioita, joita toinen oli puhuen kertonut ja yritämme pitää myös omat puolemme.
Mieheni tosin sanoi pelkäävänsä, että mokaa...meillä kun on tilanne, jossa minä pidän hitaammaasta ja koskettelevammasta ja hän taas ehkä kiivaammasta tahdista.
Enempää en lähde analysoimaan, mutta kenttää riittää...viime viikonloppu tosin toi ison auringonpaisteen alueelle...kummankin mielestä!!

Kun olimme tämän rankan keskustelun tuolloin käyneet ja toisistamme asiat kertoneet, se toi minun päähäni päiväaikaan ihan kummallisia ajatuksia. Aloin enemmän pyrkiä pois mieheni läheltä. Aloin ajatella, josko joku muu mies olisi parempi. Eli tilanteet kärjistyivät tuolla alueella kovasti. Asiat, joihin jo tämän "kirjoitelman" alussa viittasin , lisääntyivät entisestään.

En ennen ole minäkään tänne kirjoitellut - viime viikolla ensimmäiset kommentit. Onneksi niin tein!
Jos en olisi kanssasi keskustellut, olisin ollut viime viikonloppuna poissa kotoani ja asiat voisivat olla vielä pahemmassa jamassa, kuin ennen viikonloppua.
En varmasti olisi todella "vieraaseen sänkyyn mennyt", mutta ajatustasolla olisin vierailuni aikana tehnyt vertailua. Ja todella ajatusteni tason tietäessäni, luulen, että miehestäni virheitä vain olisin lisää kaivanut ja ruoho jossakin olisi vihertänyt enemmän.

Eli tällä kaikella sanon vain, että yhdestä asiasta voi kasautua sellainen keko, jolle ei tunnu ulospääsyä olevan ja sitten
---jotkut paikalleen loksahtavat palaset saavat taas keon sekaan auringon säteitä tulemaan.

Ajan anto vaimollesi on hyvä asia! Olet tehnyt/päätynyt aivan oikeaan tulokseen!
Kuitenkin toivon, että tiedät, minkälaisia ajatuksia vaimosi läpikäy, ettei "tavallisuuksista" tule "kummallisuuksia".

En kai kylmää vettä heitä? Sitä vähiten toivon. Oman naisenpääni tuotoksia vain. Yhden ihmisen...suom.huom.

Jos uskaltaisin, voisin paremmin pohjustaa/perustella joitakin asioita ajatuksissani, ...kertomalla enemmän tästä paletista, joka meillä täällä on. Tulisin kuitenkin mahdollisesti liian helposti tunnistettavaksi, jos joku nyt näitä tutuistani lukisi. En uskalla riskeerata.

Sen verran sanon, että lapsistamme yksi on erilaiseksi diagnosoitu ja nämä pohdinnat elämän oikeudellisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta ovat meillä läpikäynnissä laajemminkin. Eli luulen olevani välillä "aikalailla" kykeneväinen katsomaan omaakin tilannettani ulkoapäinkin. *kehuu kamalasti itseään...anteeksi*

Mutta sinne Sinulle Hyvää Päivää =)

-kolme naisentapaista yhdessä paketissa-

Lue lisää

Moikka taas äitivaimonainen !

Vedin siis kaiken mieheni tekemän, joka ei jollain tavalla ollut hänen itsekseen tekemää perushommaa, jonkinasteiseksi "yritykseksi". Katsoin siis kieroon pahasti.

Tässä kai on vähän samaa kuin minullakin, eli olen kuvitellut asioita mielessäni, joita todellisuudessa ei ole tapahtunut tai joita vaimoni ei ole edes ajatellut. Mielikuvitus tekee kai tällaisen itsetutkiskelun aikana tepposen ja sitten se saattaa johtaa huonoon itsetuntoon aivan syyttä. Jotenkin tuntuu silti, että haen nyt syitä enemmän itsestäni tähän huonoon olooni. Elämä on muuttumassa, ei kai siitä mihinkään pääse ja kai minunkin pitäisi pystyä muuntautumaan tässä mukana. Siitä olen jo monesti sanonut, että keskustelu kanssasi on auttanut minua. Lisäksi olen enemmän kuin mielissäni siitä, että vuoropuhelu kanssani sai sinut luopumaan siitä viikonlopun suunnittelusta ja seurustelusta toisen miehen kanssa. Se on kai ihmiselle silti se helpoin ? ratkaisu tuskaiseen tilanteeseen.

Itse en ole ollut ihastunut keneenkään muuhun nyt enkä aiemmin, ja mielessäni olen pyrkinyt löytämään muita ratkaisuita tilanteeseen nyt tai sitten jos asiat vielä kärjistyisivät. Ymmärrän silti sen suuntaiset ajatukset, sehän on inhimillistä. Jotenkin vain, kun menin avioon ja marssin alttarille, päätin silloin, että tämän suhteen eteen teen töitä vaikka mitä tapahtuisi. Olin nimittäin aiemmin viettänyt elämäntapaa, josta en voi näin jälkeenpäin olla kovin ylpeä. Tuli koettua asioita, joihin enään ei ole mitään mielenkiintoa. Siksi tämä parisuhde on minulle äärettömän tärkeä.

Luin tuon ylläkirjoitetun uudestaan, kun mulla tulee katkoja tähän kirjoitteluun. En silti ole mennyt mihinkään, vaan luen mielelläni ajatuksiasi. Yritän ottaa opiksi ja olla samalla avuksi,jos vain voin :-)

Toivon itsekin sinulle kaikkea hyvää ja positiivista ja elämäniloa :-)
Auringonpaistetta suhteeseenne !

Muista aina arvostaa itseäsi kaikkine ominaisuuksinesi. Siten osaat arvostaa omaa miestäsi sekä joka päivää, jonka saat elää ja kokea kaikkea uutta.

Vastailen taas kaikesta kiireestä huolimatta jossain vaiheessa.

Aamuisin terveisin,
FunToy

FunToy kirjoitti:

Moikka taas äitivaimonainen !

Vedin siis kaiken mieheni tekemän, joka ei jollain tavalla ollut hänen itsekseen tekemää perushommaa, jonkinasteiseksi "yritykseksi". Katsoin siis kieroon pahasti.

Tässä kai on vähän samaa kuin minullakin, eli olen kuvitellut asioita mielessäni, joita todellisuudessa ei ole tapahtunut tai joita vaimoni ei ole edes ajatellut. Mielikuvitus tekee kai tällaisen itsetutkiskelun aikana tepposen ja sitten se saattaa johtaa huonoon itsetuntoon aivan syyttä. Jotenkin tuntuu silti, että haen nyt syitä enemmän itsestäni tähän huonoon olooni. Elämä on muuttumassa, ei kai siitä mihinkään pääse ja kai minunkin pitäisi pystyä muuntautumaan tässä mukana. Siitä olen jo monesti sanonut, että keskustelu kanssasi on auttanut minua. Lisäksi olen enemmän kuin mielissäni siitä, että vuoropuhelu kanssani sai sinut luopumaan siitä viikonlopun suunnittelusta ja seurustelusta toisen miehen kanssa. Se on kai ihmiselle silti se helpoin ? ratkaisu tuskaiseen tilanteeseen.

Itse en ole ollut ihastunut keneenkään muuhun nyt enkä aiemmin, ja mielessäni olen pyrkinyt löytämään muita ratkaisuita tilanteeseen nyt tai sitten jos asiat vielä kärjistyisivät. Ymmärrän silti sen suuntaiset ajatukset, sehän on inhimillistä. Jotenkin vain, kun menin avioon ja marssin alttarille, päätin silloin, että tämän suhteen eteen teen töitä vaikka mitä tapahtuisi. Olin nimittäin aiemmin viettänyt elämäntapaa, josta en voi näin jälkeenpäin olla kovin ylpeä. Tuli koettua asioita, joihin enään ei ole mitään mielenkiintoa. Siksi tämä parisuhde on minulle äärettömän tärkeä.

Luin tuon ylläkirjoitetun uudestaan, kun mulla tulee katkoja tähän kirjoitteluun. En silti ole mennyt mihinkään, vaan luen mielelläni ajatuksiasi. Yritän ottaa opiksi ja olla samalla avuksi,jos vain voin :-)

Toivon itsekin sinulle kaikkea hyvää ja positiivista ja elämäniloa :-)
Auringonpaistetta suhteeseenne !

Muista aina arvostaa itseäsi kaikkine ominaisuuksinesi. Siten osaat arvostaa omaa miestäsi sekä joka päivää, jonka saat elää ja kokea kaikkea uutta.

Vastailen taas kaikesta kiireestä huolimatta jossain vaiheessa.

Aamuisin terveisin,
FunToy

Lue lisää

FunToy, illan viimeiset ajatuksenkaltaiset!

Ensiksi, kiitos taas ajatuksistasi! Tämä ajatustenvaihto todellakin antaa "tässä vaiheesssa" todella paljon minulle!

Olen selittelijä, ellet jo ole huomannut...
Eli vielä palaan edelliseen kirjoitelmaani. Tuosta "vieraisiin menosta". Mä olen elänyt elämäni "kiltin tytön lailla". Nuoruudessa oli toki vauhtia, opiskeluaika oli "kiivas" ja rockfestarit tuli kierrettyä, mutta olen vauhdista huolimatta ollut aina ehkä liiankin kiltti;)
Eli en osaisi kuvitellakaan, että tosissani vieraaseen petiin menisin. Minulle viimeviikonlopun peruuntunut matka olisi ollut ajanviettoa miehen kanssa, joka minusta todella pitää ja josta tiedän sen, että hän olisi halukas kanssani syvempäänkin suhteeseen. Mutta ei ole koskaan siihen painostanut tai sitä suoraan ehdottanut. Olemme ystäviä, hyviä sellaisia. Olisin tuolta ajalta kai hakenut vain sitä tunnetta kauniina ja haluttavana naisena olosta...ilman suuria paineita siitä, mitä tulevaisuus toisi. Kutkutusta siis. Mutta se jäi tekemättä ja hyvä niin!!!

Minulla on todella hyvinä ystävinä pääasiassa miespuolisia henkilöitä, kummallista, mutta totta. On naisiakin, mutta jotenkin en ole tottunut siihen, että naisten tapa pohdiskella poissaolevien salaisuuksia on niin yleistä ja itse en siihen voisi ryhtyä.
Miesten kanssa asiat puhutaan suoraan ja ne sitten jäävät siihen. Näin ainakin itse koen. Varsinkin asiat, jotka ovat vaikeita, pystyn miesten kanssa puhumaan helpommin, koska tiedän heidän sanovan mielipiteensä kiemurtelematta. Tai näin ainakin minun ystävieni kohdalla on.
Tämä siis selitys miesystävän luo menosta. Ja mieheni tietää, että ystävistäni parhaat ovat miehiä ja hän luottaa arvostelukykyyni. Siitä hänelle kuuluu iso kiitos!

Mutta...
tämä päivä on ollut muuten aika mustanpuhuva. Tai pääni oikeastaan.
Olin itse aika huonossa kunnossa pari päivää ja muutama lapsenikin sairaana, joten en ole juurikaan saanut levätä. Tämäkin yö taitaa mennä valvomiseksi - siksi tässä istun vielä.
Kun olin toipilas, mieheni kyllä mehua kantoi kotona ollessaan ja peitteli, mutta kaikki rutiinit - arjen ajoitus ja lukujärjestykset koululaisilla, jne, jäivät kontolleni. Näin meillä aina käy.
Nyt iltapäivällä,kun mieheni tuli töistä kotiin -ilmoitti päivällä jo, että on huonovointinen - painui heti petiin ja ei osallistunut mihinkään ja ei korvaansakaan lotkauttanut lapsille, sen kummemmin kuin minullekaan. Ilmoitti, että töihin ei huomenna mene ja jatkoi uniaan.
Tiedän, että väsy ja heikko on, mutta taas tuntuu niin pahuksen kurjalta, että hänellä on "lupa" vain potea - minulla ei sitä ole.

Eli tämä kaikki sai taas mieleni matalaksi. Onko niin, että minun on vain alistuttava siihen, että äidin kuuluu venyä ja isä voi olla tuntemustensa mukaan "hommissa mukana"? Höh!

Vaikka meillä arki sujuukin, se on suuremmaksi osaksi toimivaa, koska olen sen saanut toimimaan. En nyt vihoissani tällaista väitä, vaan tämä on totuus. Ja miehenikin tämän myöntää. Silti joskus mättää todella pahasti, kun huomaa, ettei minulla olisi lupa olla inhimilllinen, heikkoina hetkinä.
Eli mietin myös sitä, miten jaksan tätä "suhdekehitysajattelua", jos näitä arjen kuoppia tulee taas enemmän.

Valitin...anteeksi.
Lue rivien välistä ja ymmärrä tämä muunakin, kuin kiukustuneen vaimon paasauksena. Oli jollekkin vain "pakko"...jouduit kohteeksi. Kiellä tällaiset, ellet jaksa valituksia kuulla...!

Nyt pitäisi kai lopuksi kehua jotenkin miestäni ...en kuitenkaan tänään jaksa.

Jaksan kuitenkin hymyillä, toivottaa sinulle hyvää päivää ja ehkä hyvää viikonloppuakin, ellei huomenna/tänään perjantaina ehditä sanoja vaihtamaan.

Kiitos, että olet!

äitivaimonainen

äitivaimonainen kirjoitti:

FunToy, illan viimeiset ajatuksenkaltaiset!

Ensiksi, kiitos taas ajatuksistasi! Tämä ajatustenvaihto todellakin antaa "tässä vaiheesssa" todella paljon minulle!

Olen selittelijä, ellet jo ole huomannut...
Eli vielä palaan edelliseen kirjoitelmaani. Tuosta "vieraisiin menosta". Mä olen elänyt elämäni "kiltin tytön lailla". Nuoruudessa oli toki vauhtia, opiskeluaika oli "kiivas" ja rockfestarit tuli kierrettyä, mutta olen vauhdista huolimatta ollut aina ehkä liiankin kiltti;)
Eli en osaisi kuvitellakaan, että tosissani vieraaseen petiin menisin. Minulle viimeviikonlopun peruuntunut matka olisi ollut ajanviettoa miehen kanssa, joka minusta todella pitää ja josta tiedän sen, että hän olisi halukas kanssani syvempäänkin suhteeseen. Mutta ei ole koskaan siihen painostanut tai sitä suoraan ehdottanut. Olemme ystäviä, hyviä sellaisia. Olisin tuolta ajalta kai hakenut vain sitä tunnetta kauniina ja haluttavana naisena olosta...ilman suuria paineita siitä, mitä tulevaisuus toisi. Kutkutusta siis. Mutta se jäi tekemättä ja hyvä niin!!!

Minulla on todella hyvinä ystävinä pääasiassa miespuolisia henkilöitä, kummallista, mutta totta. On naisiakin, mutta jotenkin en ole tottunut siihen, että naisten tapa pohdiskella poissaolevien salaisuuksia on niin yleistä ja itse en siihen voisi ryhtyä.
Miesten kanssa asiat puhutaan suoraan ja ne sitten jäävät siihen. Näin ainakin itse koen. Varsinkin asiat, jotka ovat vaikeita, pystyn miesten kanssa puhumaan helpommin, koska tiedän heidän sanovan mielipiteensä kiemurtelematta. Tai näin ainakin minun ystävieni kohdalla on.
Tämä siis selitys miesystävän luo menosta. Ja mieheni tietää, että ystävistäni parhaat ovat miehiä ja hän luottaa arvostelukykyyni. Siitä hänelle kuuluu iso kiitos!

Mutta...
tämä päivä on ollut muuten aika mustanpuhuva. Tai pääni oikeastaan.
Olin itse aika huonossa kunnossa pari päivää ja muutama lapsenikin sairaana, joten en ole juurikaan saanut levätä. Tämäkin yö taitaa mennä valvomiseksi - siksi tässä istun vielä.
Kun olin toipilas, mieheni kyllä mehua kantoi kotona ollessaan ja peitteli, mutta kaikki rutiinit - arjen ajoitus ja lukujärjestykset koululaisilla, jne, jäivät kontolleni. Näin meillä aina käy.
Nyt iltapäivällä,kun mieheni tuli töistä kotiin -ilmoitti päivällä jo, että on huonovointinen - painui heti petiin ja ei osallistunut mihinkään ja ei korvaansakaan lotkauttanut lapsille, sen kummemmin kuin minullekaan. Ilmoitti, että töihin ei huomenna mene ja jatkoi uniaan.
Tiedän, että väsy ja heikko on, mutta taas tuntuu niin pahuksen kurjalta, että hänellä on "lupa" vain potea - minulla ei sitä ole.

Eli tämä kaikki sai taas mieleni matalaksi. Onko niin, että minun on vain alistuttava siihen, että äidin kuuluu venyä ja isä voi olla tuntemustensa mukaan "hommissa mukana"? Höh!

Vaikka meillä arki sujuukin, se on suuremmaksi osaksi toimivaa, koska olen sen saanut toimimaan. En nyt vihoissani tällaista väitä, vaan tämä on totuus. Ja miehenikin tämän myöntää. Silti joskus mättää todella pahasti, kun huomaa, ettei minulla olisi lupa olla inhimilllinen, heikkoina hetkinä.
Eli mietin myös sitä, miten jaksan tätä "suhdekehitysajattelua", jos näitä arjen kuoppia tulee taas enemmän.

Valitin...anteeksi.
Lue rivien välistä ja ymmärrä tämä muunakin, kuin kiukustuneen vaimon paasauksena. Oli jollekkin vain "pakko"...jouduit kohteeksi. Kiellä tällaiset, ellet jaksa valituksia kuulla...!

Nyt pitäisi kai lopuksi kehua jotenkin miestäni ...en kuitenkaan tänään jaksa.

Jaksan kuitenkin hymyillä, toivottaa sinulle hyvää päivää ja ehkä hyvää viikonloppuakin, ellei huomenna/tänään perjantaina ehditä sanoja vaihtamaan.

Kiitos, että olet!

äitivaimonainen

Lue lisää

Huomenta!

Lisään vielä, että tiedänhän näiden tuntemusteni olevan ihan arkipäivää...tänään yhtä ja huomenna toista, mutta kyllä nytkin harmittaa, kun toinen vain makoilee ja minä yksin vaan suhaan...
Tätä tämä on tämä problematiikka...

Mutta hymyä sinun päivääsi=)


-naisihminen-

äitivaimonainen kirjoitti:

Huomenta!

Lisään vielä, että tiedänhän näiden tuntemusteni olevan ihan arkipäivää...tänään yhtä ja huomenna toista, mutta kyllä nytkin harmittaa, kun toinen vain makoilee ja minä yksin vaan suhaan...
Tätä tämä on tämä problematiikka...

Mutta hymyä sinun päivääsi=)


-naisihminen-

Lue lisää

Laitan viestiä, kun pääsen taas rauhoittumaan. Nyt on taas kiire. Luin viestisi kyllä ja laitan vastauksen tulemaan.

äitivaimonainen kirjoitti:

FunToy, illan viimeiset ajatuksenkaltaiset!

Ensiksi, kiitos taas ajatuksistasi! Tämä ajatustenvaihto todellakin antaa "tässä vaiheesssa" todella paljon minulle!

Olen selittelijä, ellet jo ole huomannut...
Eli vielä palaan edelliseen kirjoitelmaani. Tuosta "vieraisiin menosta". Mä olen elänyt elämäni "kiltin tytön lailla". Nuoruudessa oli toki vauhtia, opiskeluaika oli "kiivas" ja rockfestarit tuli kierrettyä, mutta olen vauhdista huolimatta ollut aina ehkä liiankin kiltti;)
Eli en osaisi kuvitellakaan, että tosissani vieraaseen petiin menisin. Minulle viimeviikonlopun peruuntunut matka olisi ollut ajanviettoa miehen kanssa, joka minusta todella pitää ja josta tiedän sen, että hän olisi halukas kanssani syvempäänkin suhteeseen. Mutta ei ole koskaan siihen painostanut tai sitä suoraan ehdottanut. Olemme ystäviä, hyviä sellaisia. Olisin tuolta ajalta kai hakenut vain sitä tunnetta kauniina ja haluttavana naisena olosta...ilman suuria paineita siitä, mitä tulevaisuus toisi. Kutkutusta siis. Mutta se jäi tekemättä ja hyvä niin!!!

Minulla on todella hyvinä ystävinä pääasiassa miespuolisia henkilöitä, kummallista, mutta totta. On naisiakin, mutta jotenkin en ole tottunut siihen, että naisten tapa pohdiskella poissaolevien salaisuuksia on niin yleistä ja itse en siihen voisi ryhtyä.
Miesten kanssa asiat puhutaan suoraan ja ne sitten jäävät siihen. Näin ainakin itse koen. Varsinkin asiat, jotka ovat vaikeita, pystyn miesten kanssa puhumaan helpommin, koska tiedän heidän sanovan mielipiteensä kiemurtelematta. Tai näin ainakin minun ystävieni kohdalla on.
Tämä siis selitys miesystävän luo menosta. Ja mieheni tietää, että ystävistäni parhaat ovat miehiä ja hän luottaa arvostelukykyyni. Siitä hänelle kuuluu iso kiitos!

Mutta...
tämä päivä on ollut muuten aika mustanpuhuva. Tai pääni oikeastaan.
Olin itse aika huonossa kunnossa pari päivää ja muutama lapsenikin sairaana, joten en ole juurikaan saanut levätä. Tämäkin yö taitaa mennä valvomiseksi - siksi tässä istun vielä.
Kun olin toipilas, mieheni kyllä mehua kantoi kotona ollessaan ja peitteli, mutta kaikki rutiinit - arjen ajoitus ja lukujärjestykset koululaisilla, jne, jäivät kontolleni. Näin meillä aina käy.
Nyt iltapäivällä,kun mieheni tuli töistä kotiin -ilmoitti päivällä jo, että on huonovointinen - painui heti petiin ja ei osallistunut mihinkään ja ei korvaansakaan lotkauttanut lapsille, sen kummemmin kuin minullekaan. Ilmoitti, että töihin ei huomenna mene ja jatkoi uniaan.
Tiedän, että väsy ja heikko on, mutta taas tuntuu niin pahuksen kurjalta, että hänellä on "lupa" vain potea - minulla ei sitä ole.

Eli tämä kaikki sai taas mieleni matalaksi. Onko niin, että minun on vain alistuttava siihen, että äidin kuuluu venyä ja isä voi olla tuntemustensa mukaan "hommissa mukana"? Höh!

Vaikka meillä arki sujuukin, se on suuremmaksi osaksi toimivaa, koska olen sen saanut toimimaan. En nyt vihoissani tällaista väitä, vaan tämä on totuus. Ja miehenikin tämän myöntää. Silti joskus mättää todella pahasti, kun huomaa, ettei minulla olisi lupa olla inhimilllinen, heikkoina hetkinä.
Eli mietin myös sitä, miten jaksan tätä "suhdekehitysajattelua", jos näitä arjen kuoppia tulee taas enemmän.

Valitin...anteeksi.
Lue rivien välistä ja ymmärrä tämä muunakin, kuin kiukustuneen vaimon paasauksena. Oli jollekkin vain "pakko"...jouduit kohteeksi. Kiellä tällaiset, ellet jaksa valituksia kuulla...!

Nyt pitäisi kai lopuksi kehua jotenkin miestäni ...en kuitenkaan tänään jaksa.

Jaksan kuitenkin hymyillä, toivottaa sinulle hyvää päivää ja ehkä hyvää viikonloppuakin, ellei huomenna/tänään perjantaina ehditä sanoja vaihtamaan.

Kiitos, että olet!

äitivaimonainen

Lue lisää

Heips !

Sairaus vie mehut kaikista ei sille mitään mahda. Ymmärrän miestäsi, ettei jaksa mutta kyllä molempien pitää venyä. Helpoin ratkaisu on tietysti vetää peitto korville ja ajatella, että toinen hoitaa asiat, kun en itse viitsi.

Kai siitä nyt kenen tahansa mieli pahoittuu, ei se arki ole niin helppoa, etenkään kun on lapsia ja muuta kuviota hoidettavana kotona. Kotona on muuten yllättävän paljon tehtävää. Ruoanlaitto, tavaroiden järjestely, siivoaminen, pyykinpesu, tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen yms. Sitten lapset vaativat huomiota. Oma aika jää kyllä aika vähiin. Eikä sitä kahdenkeskistä aikaakaan ole liikaa.

Onneksi voi sitten järjestää lapset hoitoon ja lähteä jonnekin kahdestaan. Sitä tässä itse odotan tapahtuvaksi vähän keväämmällä.

Ymmärrän muuten, mitä tarkoitat sillä, kun sanot
ettei olisi lupaa olla inhimilllinen, heikkoina hetkinä. Joskus minuakin väsyttää olla aina vaan vahva, tapahtuipa mitä tahansa. Toisinaan tekisi vaan mieli sanoa, ettei jaksa olla se joka on aina vahva ja auttaa muita. Olisi hienoa, jos joku joskus tekisi vastapalveluksen, kun on itse ottanut muita huomioon.

No niinhän sitä sanotaaan, että kiittämättömyys on vaivan palkka, vai miten se nyt meni...?

En aio kieltää sinulta valittamista tai paasaamista. Eikö ole hyvä, että voi asiat jonnekin purkaa ?

Viikonloppu edessä ja aurinko paistaa, kun katson ikkunasta ulos. Ei voi muuta kuin hymyillä :-)

Mukavaa viikonloppua ja positiivista mieltä äitivaimonaiselle !

Elän, siis olen. Kiitos itsellesi.

:-) FunToy

FunToy kirjoitti:

Heips !

Sairaus vie mehut kaikista ei sille mitään mahda. Ymmärrän miestäsi, ettei jaksa mutta kyllä molempien pitää venyä. Helpoin ratkaisu on tietysti vetää peitto korville ja ajatella, että toinen hoitaa asiat, kun en itse viitsi.

Kai siitä nyt kenen tahansa mieli pahoittuu, ei se arki ole niin helppoa, etenkään kun on lapsia ja muuta kuviota hoidettavana kotona. Kotona on muuten yllättävän paljon tehtävää. Ruoanlaitto, tavaroiden järjestely, siivoaminen, pyykinpesu, tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen yms. Sitten lapset vaativat huomiota. Oma aika jää kyllä aika vähiin. Eikä sitä kahdenkeskistä aikaakaan ole liikaa.

Onneksi voi sitten järjestää lapset hoitoon ja lähteä jonnekin kahdestaan. Sitä tässä itse odotan tapahtuvaksi vähän keväämmällä.

Ymmärrän muuten, mitä tarkoitat sillä, kun sanot
ettei olisi lupaa olla inhimilllinen, heikkoina hetkinä. Joskus minuakin väsyttää olla aina vaan vahva, tapahtuipa mitä tahansa. Toisinaan tekisi vaan mieli sanoa, ettei jaksa olla se joka on aina vahva ja auttaa muita. Olisi hienoa, jos joku joskus tekisi vastapalveluksen, kun on itse ottanut muita huomioon.

No niinhän sitä sanotaaan, että kiittämättömyys on vaivan palkka, vai miten se nyt meni...?

En aio kieltää sinulta valittamista tai paasaamista. Eikö ole hyvä, että voi asiat jonnekin purkaa ?

Viikonloppu edessä ja aurinko paistaa, kun katson ikkunasta ulos. Ei voi muuta kuin hymyillä :-)

Mukavaa viikonloppua ja positiivista mieltä äitivaimonaiselle !

Elän, siis olen. Kiitos itsellesi.

:-) FunToy

Lue lisää

FunToy, Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

On se niin kummallista tämä elämän kulku.
Jos joskus on tosi harmaata ja "ahdistavaa", toinen päivä tuo taas sen kaivatun valon mieleen.

Minulla oli viikonlopun alkaessa siis tosi surullinen ja väsynyt mieli ja en oikein jaksanut odottaa kovin aurinkoista olotilaa viikonlopulta. Toisin kuitenkin kävi.

Kun tauti alkoi täältä väistyä, tuli meille mieheni kanssa taas keskusteluyhteys ja kaikki se, joka kumpaakin ahdisti, saatiin onneksi lakaistua pois. Ja kun olemme onneksi päässeet siihen kommunikoinnin tasoon, jossa on mahdollista sanoa ajatuksensa toiselle, saatiin purettua ja korjattua paketti. Kaikki meni siis ihanasti..., eli kai tämä tästä todellakin alkaa korjaantua siihen suuntaan, että minäkin jälleen osaan ottaa mieheni "ihan kokonaisena" huomioon. Hyvä mieshän tuo on!!!

Puhuimme lauantai-iltana kaikesta siitä, mikä meille kummallekin on tämän normiperhekuvion lisäksi tärkeää ja huomasimme onneksi, että samat kiinnostuksen kohteet ovat yhä olemassa. Olemme kumpikin kiinnostuneita "vanhojen kamojen kunnostuksesta ja hamstraamisesta" ja sellaisesta luomuelämästä. Tästä meille riittää yhteistä asiaa ja touhuamista. Mieheni usein minut yllättää tuomalla jonkin aarteen, jota aletaan sitten yhteistuumin pakertaa uuteen kuntoon...tai sitten ihailemme elämän jättämiä jälkiä ja jätämme tavaran sellaiseksi - kolhituksi=)

Toinen asia, josta molemmat pidämme, on musiikki - livesellainen. Oli monen vuoden tauko, ettemme ehtineet tuota puolta ollenkaan ruokkia. Nyt vanhin lapsemme on niin vanha, että voimme lähteä jonnekin kuulemaan ja nauttimaan musiikista ja illanvietosta. Parit festaritkin on koluttu taas läpi. Tuolloin oli tosin aikuinenkin kotona lapsenvahtiapuna...
Tämä musaelämä on virtaa antava meille kummallekin ja koska se tuo myös toivottuja yhteisiä hetkiä ja kokemuksia, joita sitten käydä jälkeenpäin läpi, olemme onnellisia, kun huomaamme olevamme "samoissa vesissä". Kai olemme todella onnekkaita, kun yhteisiä juttuja on säilynyt, vaikka elämä koulii kumpaakin.

Onko teillä vain omia harrastuksia, vai oletteko jossakin yhdessä tekemässä tai kokemassa? Kaikki eivät tarvitse yhteisiä "rientoja", mutta meille nämä näyttävät olevan aika isoja pelastusrenkaita tällä kohtaa elämää.

Oikein hyvää mieltä sinulle toivotan ja lämpimiä ajatuksia myös!

-nainen "kolmena"-

äitivaimonainen kirjoitti:

FunToy, Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

On se niin kummallista tämä elämän kulku.
Jos joskus on tosi harmaata ja "ahdistavaa", toinen päivä tuo taas sen kaivatun valon mieleen.

Minulla oli viikonlopun alkaessa siis tosi surullinen ja väsynyt mieli ja en oikein jaksanut odottaa kovin aurinkoista olotilaa viikonlopulta. Toisin kuitenkin kävi.

Kun tauti alkoi täältä väistyä, tuli meille mieheni kanssa taas keskusteluyhteys ja kaikki se, joka kumpaakin ahdisti, saatiin onneksi lakaistua pois. Ja kun olemme onneksi päässeet siihen kommunikoinnin tasoon, jossa on mahdollista sanoa ajatuksensa toiselle, saatiin purettua ja korjattua paketti. Kaikki meni siis ihanasti..., eli kai tämä tästä todellakin alkaa korjaantua siihen suuntaan, että minäkin jälleen osaan ottaa mieheni "ihan kokonaisena" huomioon. Hyvä mieshän tuo on!!!

Puhuimme lauantai-iltana kaikesta siitä, mikä meille kummallekin on tämän normiperhekuvion lisäksi tärkeää ja huomasimme onneksi, että samat kiinnostuksen kohteet ovat yhä olemassa. Olemme kumpikin kiinnostuneita "vanhojen kamojen kunnostuksesta ja hamstraamisesta" ja sellaisesta luomuelämästä. Tästä meille riittää yhteistä asiaa ja touhuamista. Mieheni usein minut yllättää tuomalla jonkin aarteen, jota aletaan sitten yhteistuumin pakertaa uuteen kuntoon...tai sitten ihailemme elämän jättämiä jälkiä ja jätämme tavaran sellaiseksi - kolhituksi=)

Toinen asia, josta molemmat pidämme, on musiikki - livesellainen. Oli monen vuoden tauko, ettemme ehtineet tuota puolta ollenkaan ruokkia. Nyt vanhin lapsemme on niin vanha, että voimme lähteä jonnekin kuulemaan ja nauttimaan musiikista ja illanvietosta. Parit festaritkin on koluttu taas läpi. Tuolloin oli tosin aikuinenkin kotona lapsenvahtiapuna...
Tämä musaelämä on virtaa antava meille kummallekin ja koska se tuo myös toivottuja yhteisiä hetkiä ja kokemuksia, joita sitten käydä jälkeenpäin läpi, olemme onnellisia, kun huomaamme olevamme "samoissa vesissä". Kai olemme todella onnekkaita, kun yhteisiä juttuja on säilynyt, vaikka elämä koulii kumpaakin.

Onko teillä vain omia harrastuksia, vai oletteko jossakin yhdessä tekemässä tai kokemassa? Kaikki eivät tarvitse yhteisiä "rientoja", mutta meille nämä näyttävät olevan aika isoja pelastusrenkaita tällä kohtaa elämää.

Oikein hyvää mieltä sinulle toivotan ja lämpimiä ajatuksia myös!

-nainen "kolmena"-

Lue lisää

Moikka !

Oli hienoa lukea, että teillä sujui viikonloppu hyvin. Meilläkin meni ihan mukavasti, vaikka olemme olleet enemmän tai vähemmän kaikki flunssan kourissa.

Vietettiin rauhallista kotiviikonloppua ilman suunniteltua ohjelmaa. Käytiin koko perhe yhdessä syömässä ulkona. Rauhallista yhdessäoloa ja istuskelua kahdestaan lasten mentyä nukkumaan.

Kysyit meidän yhteisistä harrastuksista. Käydään yhdessä mielellämme shoppailemassa. Usein ei tule ostettuakaan mitään, käydään vaan vaatekaupoissa pyörimässä. Joskus jää jotain käteen ja joskus taas ei.

Lisäksi käymme yhdessä teatterissa tai jossain muussa kulttuuritapahtumassa yhdessä. Ravintolailtoja ollaan vietetty lähinnä omien kavereiden kanssa erikseen, mutta ei voi sanoa, että niitä olisi kovin usein.

On hyvä välillä käydä hoitamassa sosiaalisia suhteita, jotka töiden vuoksi jäisivät muuten helposti hoitamatta.

Eli kyllä niitä yhteisiä hetkiä on, minusta tuntuu silti, että niitä saisi olla joskus useamminkin. Ehkä sekin asia helpottuu, kun lapset kasvavat ja alkavat olla enemmän itsekseen.

Toisinaan minusta tuntuu silti, että olen vaimolleni itsestäänselvyys, koska hän tietää minun rakastavan häntä ja tekeväni hänen puolestaan melkein mitä tahansa. Tästä syystä olen ajatellut olevani arkinen, kun olen aina olemassa häntä varten ja osallistun arjen pyörittämiseen täysillä. Mutta eikö se ole hyvä asia ? Joskus tuntuu, että ajattelen näitä asioita liikaa ja pitäisi ehkä vain keskittyä elämään jokaista päivää sellaisenaan.

Ota nyt näistä ajatuksistani sitten selvää...

Joka tapauksessa auringonpaistetta edelleenkin suhteellenne.

Huolimatta asioiden pohtimisesta itsekseni, olen onnellinen, sillä minulla on perhe jonka tiedän rakastavan minua.

Positiivista päivänjatkoa toivottaen,

FunToy

FunToy kirjoitti:

Moikka !

Oli hienoa lukea, että teillä sujui viikonloppu hyvin. Meilläkin meni ihan mukavasti, vaikka olemme olleet enemmän tai vähemmän kaikki flunssan kourissa.

Vietettiin rauhallista kotiviikonloppua ilman suunniteltua ohjelmaa. Käytiin koko perhe yhdessä syömässä ulkona. Rauhallista yhdessäoloa ja istuskelua kahdestaan lasten mentyä nukkumaan.

Kysyit meidän yhteisistä harrastuksista. Käydään yhdessä mielellämme shoppailemassa. Usein ei tule ostettuakaan mitään, käydään vaan vaatekaupoissa pyörimässä. Joskus jää jotain käteen ja joskus taas ei.

Lisäksi käymme yhdessä teatterissa tai jossain muussa kulttuuritapahtumassa yhdessä. Ravintolailtoja ollaan vietetty lähinnä omien kavereiden kanssa erikseen, mutta ei voi sanoa, että niitä olisi kovin usein.

On hyvä välillä käydä hoitamassa sosiaalisia suhteita, jotka töiden vuoksi jäisivät muuten helposti hoitamatta.

Eli kyllä niitä yhteisiä hetkiä on, minusta tuntuu silti, että niitä saisi olla joskus useamminkin. Ehkä sekin asia helpottuu, kun lapset kasvavat ja alkavat olla enemmän itsekseen.

Toisinaan minusta tuntuu silti, että olen vaimolleni itsestäänselvyys, koska hän tietää minun rakastavan häntä ja tekeväni hänen puolestaan melkein mitä tahansa. Tästä syystä olen ajatellut olevani arkinen, kun olen aina olemassa häntä varten ja osallistun arjen pyörittämiseen täysillä. Mutta eikö se ole hyvä asia ? Joskus tuntuu, että ajattelen näitä asioita liikaa ja pitäisi ehkä vain keskittyä elämään jokaista päivää sellaisenaan.

Ota nyt näistä ajatuksistani sitten selvää...

Joka tapauksessa auringonpaistetta edelleenkin suhteellenne.

Huolimatta asioiden pohtimisesta itsekseni, olen onnellinen, sillä minulla on perhe jonka tiedän rakastavan minua.

Positiivista päivänjatkoa toivottaen,

FunToy

Lue lisää

Fun Toy, tiistaita!

Ette siis tekään flunssalta säästyneet. Meillä taitaa nyt olla ohi - ainakin tällä kertaa.

Ajattelit olevasi arkinen vaimollesi, koska elät elämää hänen kanssaan/rinnallaan ja olet todella mukana siinä, mitä perhe-elämään kuuluu.
Kerron taas yhden oman pääni tuotoksen - koetun.

Mieheni on ollut aiemmin huono puhumaan ja haluton käymään mitään sanoilla läpi. Hän tekee kotona sen, mitä kuuluu "hänen töihinsä" ja jotakin, jonka vihjaan hänelle.
Koska aika on mennyt ja menee yhä vielä vuosia tasasta rutiinia vauhtiaan eteenpäin, on minulle tullut aika usein tunne, etteikö "tuo koskaan mitään uutta keksi - kyllästyttää, haluun jotakin muuta".
Sitten huomaan ajattelevani niitä asioita, joita mieheni ei osaa tai joista ei suuremmin innostu -ja joita edelliseni tai hyvät ystäväni osaavat - harrastavat - tekevät...
Eli en osaa aina huomata niitä asioita, joissa mieheni on hyvä, taitava, pystyvä, osaava...
Sama juttu, kuin siinä, kuinka itsensä näkee. Joskus hyväksyy ja joskus ei.

Onneksi olen vielä toistaiseksi ainakin jokaisen tylsän hetken jälkeen huomannut jotakin, jonka mieheni tekee tai sanoo, tai jonka ehkä joku lapsistamme sanoo isästään tai pyytää isänsä apua... joku tällainen on tuonut ihailun ja todellisen elämän arvot eteeni.

Kyllähän sitä voisi näissäkin tilanteissa alkaa ajattelun, että mitähän olisikaan ne, jotka ovat vielä minulle tuntemattomia. Arkisiksi hekin kuitenkin muuttuvat, kun tavat tutuiksi tulee.

Minulla on hyvä mies. Nyt tuossa haalari yllään laittaa viimeisiä paneleita remontoitavaan tilaan talossamme. Yksin on tämänkin lähes kokonaan töidensä ohessa kuntoon laittanut. Hitaasti, mutta varmasti.

Tällainen asia tuli mieleeni... kuoppasinko arkisuusteemaa syvemmälle...?
Lue tämä yhden pään tuotoksena, yhden ihmisen päässä koettuna. Yks juttu muiden joukossa.

Nyt menen laittamaan huomisen lukujärjestyksiä kuntoon;)

Hymyhali Sinulle!

-äitivaimonainen-

äitivaimonainen kirjoitti:

Fun Toy, tiistaita!

Ette siis tekään flunssalta säästyneet. Meillä taitaa nyt olla ohi - ainakin tällä kertaa.

Ajattelit olevasi arkinen vaimollesi, koska elät elämää hänen kanssaan/rinnallaan ja olet todella mukana siinä, mitä perhe-elämään kuuluu.
Kerron taas yhden oman pääni tuotoksen - koetun.

Mieheni on ollut aiemmin huono puhumaan ja haluton käymään mitään sanoilla läpi. Hän tekee kotona sen, mitä kuuluu "hänen töihinsä" ja jotakin, jonka vihjaan hänelle.
Koska aika on mennyt ja menee yhä vielä vuosia tasasta rutiinia vauhtiaan eteenpäin, on minulle tullut aika usein tunne, etteikö "tuo koskaan mitään uutta keksi - kyllästyttää, haluun jotakin muuta".
Sitten huomaan ajattelevani niitä asioita, joita mieheni ei osaa tai joista ei suuremmin innostu -ja joita edelliseni tai hyvät ystäväni osaavat - harrastavat - tekevät...
Eli en osaa aina huomata niitä asioita, joissa mieheni on hyvä, taitava, pystyvä, osaava...
Sama juttu, kuin siinä, kuinka itsensä näkee. Joskus hyväksyy ja joskus ei.

Onneksi olen vielä toistaiseksi ainakin jokaisen tylsän hetken jälkeen huomannut jotakin, jonka mieheni tekee tai sanoo, tai jonka ehkä joku lapsistamme sanoo isästään tai pyytää isänsä apua... joku tällainen on tuonut ihailun ja todellisen elämän arvot eteeni.

Kyllähän sitä voisi näissäkin tilanteissa alkaa ajattelun, että mitähän olisikaan ne, jotka ovat vielä minulle tuntemattomia. Arkisiksi hekin kuitenkin muuttuvat, kun tavat tutuiksi tulee.

Minulla on hyvä mies. Nyt tuossa haalari yllään laittaa viimeisiä paneleita remontoitavaan tilaan talossamme. Yksin on tämänkin lähes kokonaan töidensä ohessa kuntoon laittanut. Hitaasti, mutta varmasti.

Tällainen asia tuli mieleeni... kuoppasinko arkisuusteemaa syvemmälle...?
Lue tämä yhden pään tuotoksena, yhden ihmisen päässä koettuna. Yks juttu muiden joukossa.

Nyt menen laittamaan huomisen lukujärjestyksiä kuntoon;)

Hymyhali Sinulle!

-äitivaimonainen-

Lue lisää

Hei !

Oli taas hienoa lukea, miten arvostat miestäsi.

Olet oikeassa siinä, että arkiseksi elämä muuttuu loppujen lopuksi sen uudenkin kanssa.

Olen opetellut uusia taitoja, kuten esimerkiksi ruoanlaiton. Lähinnä opettelin taidon itseni kehittämiseksi, mutta toivon, että voin tarjota arkeen juuri sitä uutta minua myös tällä tavalla.

Minulla on tarve kehittää itselleni uusia taitoja, ihan itseni vuoksi. Olin menossa jo hierontakurssillekin, mutta jouduin perumaan sen ajanpuutteen vuoksi. Ajattelin, että olisin uusilla taidoillani voinut tuottaa hyvää oloa vaimolleni. No kunhan kiireet väistyvät, niin ilmoittaudun kurssille.

On se vaan kumma silti, vaikka olemme olleet naimisissa 10 vuotta, vaimoni ei ole muuttunut arkiseksi minulle. Mistähän se johtuu ?

Tämä jää nyt vähän lyhyeksi kiireen vuoksi, mutta palataan ruutuun.

Mitä se tarkoittaa, että menet laittamaan huomisen lukujärjestyksiä kuntoon ?

FunToy

FunToy kirjoitti:

Hei !

Oli taas hienoa lukea, miten arvostat miestäsi.

Olet oikeassa siinä, että arkiseksi elämä muuttuu loppujen lopuksi sen uudenkin kanssa.

Olen opetellut uusia taitoja, kuten esimerkiksi ruoanlaiton. Lähinnä opettelin taidon itseni kehittämiseksi, mutta toivon, että voin tarjota arkeen juuri sitä uutta minua myös tällä tavalla.

Minulla on tarve kehittää itselleni uusia taitoja, ihan itseni vuoksi. Olin menossa jo hierontakurssillekin, mutta jouduin perumaan sen ajanpuutteen vuoksi. Ajattelin, että olisin uusilla taidoillani voinut tuottaa hyvää oloa vaimolleni. No kunhan kiireet väistyvät, niin ilmoittaudun kurssille.

On se vaan kumma silti, vaikka olemme olleet naimisissa 10 vuotta, vaimoni ei ole muuttunut arkiseksi minulle. Mistähän se johtuu ?

Tämä jää nyt vähän lyhyeksi kiireen vuoksi, mutta palataan ruutuun.

Mitä se tarkoittaa, että menet laittamaan huomisen lukujärjestyksiä kuntoon ?

FunToy

Lue lisää

Moikka!

Kerrot, kuinka olet huomannut, että minä arvostan miestäni. Niin sinäkin arvostat omaa vaimoasi. Et ole tainnut kertaakaa hänestä pahaa sanaa sanoa - minä kyllä maani arvostelenkin, vaikka sitten myönnän rakkauden löytyvän sieltä kritiikkini takaa.

Eikös olekin hienoa, että vaikka kaikki ei kai ihan reilassa olisikaan, arvostus on säilynyt!?!

Sitten elämän positiivisuudestasi kertoo tuo halusi ja toiveesi itsesi kehittämiseen ja uuden oppimiseen. Tämä taito juuri monelta jää romukoppaan, kun arki täyttyy. Eli ihminen ei meinaa osata laittaa joskus jotakin "muka välttämätöntä" sivuun, jotta ehtisi tehdä jotakin itselle tärkeää tai tarpeellista.

Olin itse "täydellinen" aikani, mutta nyt ei maailmani kaadu, jos joku silittämätön vaatekasa odottaisikin siliämistään, jos minä voin tehdä jotakin, jolla saan taas takataskuun evästä... ja samoin miehelläni on.
Kyllä tekemättömät työt joskus harmittavat ja sitten ne vaan tekee pois. Eivät ne kuitenkaan karkaa minnekään.
Ja aina ei edes tarvitse jättää mitään sivuunkaan - organisointi on taikasana.;)

Kysyit lukujärjestysasiaa...

Ilmeisesti istut nyt hyvin,... jos et, varmista alustasi.
Kerron nyt sitten sen, jota olen jättänyt kertomatta, sillä yleensä ihminen pelästyy tai luo mitä kummallisimpia kuvitelmia minusta, kun kerron että olen synnyttänyt ihan omia lapsia seitsemän kappaletta.

Rakkauslapsia. Toivottuja lapsia. Elämän lapsia.

Lukumäärä on tämä vain ja ainoastan siitä syystä, että lapset sopivat elämäntyyliimme ja ja ajatuksiimme niin hyvin.
Ja kaikki on onneksi mennyt suht kivuttomasti, niin niiden alkuunsaaminen, kuin odotus ja maailmaan punkeminenkin - tosin vois tuo viimonen olla kivempaakin;)...lapsista yhdellä on tosikn "hienosäätövirhe", mutta täydellisiä ja "helppoja" lapsia ovat.

Ja vielä suom.huom. ...meillä ei ole mitään uskonnollista tavoitetta täyttää maa - emme kuulu kirkkoon tai johonkin uskonnolliseeen ryhmään. Tämä vaan on valintamme ja hieno valinta on ollut meidän kohdallamme.

Toki oli itseni kohdalla mietittävä hetkonen, josko olen aivan varmasti halukas vuosiksi kotiin ja lapsenvahdiksi, mutta ei tuo kauaa vienyt.
Lapset ovat lainassa niin vähän aikaa, että ei tämä uhraukselta tunnu. Ajattelen, että olen täällä elämää, en työntekoa varten.
Ja työni olisi ollut vientihommia..., eli en olisi ollut äitinä edes parinkaan lapsen kanssa paikalla juuri ollenkaan.
Mutta tämä meidän elämämme ja jokaisella on omannäköisensä...näinhän kuuluukin!

Siis lukkarit: meillä viisi koululaista tällä hetkellä...joten aikataulut ovat sellaiset, joihin täytyy paneutua illalla jo; kenellä on liikuntaa ja mitä sinne mukaan. Tartteeko eväät kouluun, jos harrastus alkaa tunnin kuluttua koulun päättymisen jälkeen,...mitä on omassa kalenterissa...onko jotain paperitöitä, joita tarvitsisi alustella...eli osaat varmaan ajatuskuviota jatkaa...

Joko pelästyit niin, että seuraavaksi toivotat minulle hyvää elämää ja paiiii...?

Toivottavasti et!
Me taidamme elää aika tavalla "ulkosilta muodoiltaan" erilaista elämää, mutta uskoisin, että siinä saattaakin olla jokin rikkaus, jos emme anna sen häiritä ja osaamme katsoa kulissien taa - ihmistä ja ajatuksia.
Kenties juuri näistä erilaisuuksista voi tulla sellainen jutt joka antaa enemmän kummallekin, kuin kommentit, jotka tulevat siitä omasta tutusta piiristä...

Ajattelin vain.

Mutta nyt sopankeittoon ja sit tuonne ladulle. Lupasin lähteä vielä parin kanssa hiihtopuuhiin. Hyvä keli!

-äitivaimonainen-

äitivaimonainen kirjoitti:

Moikka!

Kerrot, kuinka olet huomannut, että minä arvostan miestäni. Niin sinäkin arvostat omaa vaimoasi. Et ole tainnut kertaakaa hänestä pahaa sanaa sanoa - minä kyllä maani arvostelenkin, vaikka sitten myönnän rakkauden löytyvän sieltä kritiikkini takaa.

Eikös olekin hienoa, että vaikka kaikki ei kai ihan reilassa olisikaan, arvostus on säilynyt!?!

Sitten elämän positiivisuudestasi kertoo tuo halusi ja toiveesi itsesi kehittämiseen ja uuden oppimiseen. Tämä taito juuri monelta jää romukoppaan, kun arki täyttyy. Eli ihminen ei meinaa osata laittaa joskus jotakin "muka välttämätöntä" sivuun, jotta ehtisi tehdä jotakin itselle tärkeää tai tarpeellista.

Olin itse "täydellinen" aikani, mutta nyt ei maailmani kaadu, jos joku silittämätön vaatekasa odottaisikin siliämistään, jos minä voin tehdä jotakin, jolla saan taas takataskuun evästä... ja samoin miehelläni on.
Kyllä tekemättömät työt joskus harmittavat ja sitten ne vaan tekee pois. Eivät ne kuitenkaan karkaa minnekään.
Ja aina ei edes tarvitse jättää mitään sivuunkaan - organisointi on taikasana.;)

Kysyit lukujärjestysasiaa...

Ilmeisesti istut nyt hyvin,... jos et, varmista alustasi.
Kerron nyt sitten sen, jota olen jättänyt kertomatta, sillä yleensä ihminen pelästyy tai luo mitä kummallisimpia kuvitelmia minusta, kun kerron että olen synnyttänyt ihan omia lapsia seitsemän kappaletta.

Rakkauslapsia. Toivottuja lapsia. Elämän lapsia.

Lukumäärä on tämä vain ja ainoastan siitä syystä, että lapset sopivat elämäntyyliimme ja ja ajatuksiimme niin hyvin.
Ja kaikki on onneksi mennyt suht kivuttomasti, niin niiden alkuunsaaminen, kuin odotus ja maailmaan punkeminenkin - tosin vois tuo viimonen olla kivempaakin;)...lapsista yhdellä on tosikn "hienosäätövirhe", mutta täydellisiä ja "helppoja" lapsia ovat.

Ja vielä suom.huom. ...meillä ei ole mitään uskonnollista tavoitetta täyttää maa - emme kuulu kirkkoon tai johonkin uskonnolliseeen ryhmään. Tämä vaan on valintamme ja hieno valinta on ollut meidän kohdallamme.

Toki oli itseni kohdalla mietittävä hetkonen, josko olen aivan varmasti halukas vuosiksi kotiin ja lapsenvahdiksi, mutta ei tuo kauaa vienyt.
Lapset ovat lainassa niin vähän aikaa, että ei tämä uhraukselta tunnu. Ajattelen, että olen täällä elämää, en työntekoa varten.
Ja työni olisi ollut vientihommia..., eli en olisi ollut äitinä edes parinkaan lapsen kanssa paikalla juuri ollenkaan.
Mutta tämä meidän elämämme ja jokaisella on omannäköisensä...näinhän kuuluukin!

Siis lukkarit: meillä viisi koululaista tällä hetkellä...joten aikataulut ovat sellaiset, joihin täytyy paneutua illalla jo; kenellä on liikuntaa ja mitä sinne mukaan. Tartteeko eväät kouluun, jos harrastus alkaa tunnin kuluttua koulun päättymisen jälkeen,...mitä on omassa kalenterissa...onko jotain paperitöitä, joita tarvitsisi alustella...eli osaat varmaan ajatuskuviota jatkaa...

Joko pelästyit niin, että seuraavaksi toivotat minulle hyvää elämää ja paiiii...?

Toivottavasti et!
Me taidamme elää aika tavalla "ulkosilta muodoiltaan" erilaista elämää, mutta uskoisin, että siinä saattaakin olla jokin rikkaus, jos emme anna sen häiritä ja osaamme katsoa kulissien taa - ihmistä ja ajatuksia.
Kenties juuri näistä erilaisuuksista voi tulla sellainen jutt joka antaa enemmän kummallekin, kuin kommentit, jotka tulevat siitä omasta tutusta piiristä...

Ajattelin vain.

Mutta nyt sopankeittoon ja sit tuonne ladulle. Lupasin lähteä vielä parin kanssa hiihtopuuhiin. Hyvä keli!

-äitivaimonainen-

Lue lisää

En pelästynyt, enkä sano paiii...vaan hyvää ystävänpäivää !

Lähden ostamaan vaimolleni ystävänpäivänkukkia.

:-)

FunToy