Mies vailla neuvoa

Mietippäs vielä ja puhu naisesi kanssa. Jos nyt muutat posi, se saattaisi olla henkisesti varsin kasvattavaa... mutta useimmiten ei.
Menetät kotisi ja yhteyden lapsiisi - menetät siis oikeastaan kaiken tärkeän - työ ja omaisuus sinänsä on aikas joutavaa paskaa.
Tietysti jos olet vahva ja kunnossa, muutto on mainio ajatus. Mutta kun harva meistä on.
VOimia ja lykkyä.

Vaimoasi ahdistaa ja hän sanoo SINULLE, että muuta pois?

Tuon perusteella jo voin sanoa, että älä muuta, vaan se jota ahdistaa, hakee itse ratkaisun ahdistukselleen, eikä vyörytä siitä ilmiöitä toisen niskaan.

Sama juttu. Itse tosin kehotin häntä lähtemään, jos ei kerran nykyinen elämä kelpaa. Alkoi sitten selittämään ettei löydä asuntoa jne. Sanoin, että pistä edes eroprosessi alulle, kun kerran pois haluat. Asuntoasiat järjestetään sitten. Minä en ole liittoa lopettamassa, se toimikoon joka muutosta haluaa!
Mikähän noissa nelikymppisissä naisissa oikein hajoaa? Näitä kotoaan poispotkittuja tai siellä vielä nöyryytettynä kituuttavia miehiä tuntuu riittävän ihan tuttavapiireissäkin. Siinä ei paljon lapset ja vanhat lupaukset paina, kun rouva alkaa etsiä 'hellyyttä ja ymmärtämystä' elämäänsä.
Eli jos suostut rouvan vaatimuksiin ja lähdet, ei takaisinpääsyä enää ole. Saat myöhemmin kuulla jättäneesi lapset jne. Syytöksiä riittää, kuten varmaan nykyisinkin, mutta saapahan uusia aiheita välinpitämättömästä isästä.

Kuule, älä lähde kotoasi minnekään. Äläkä jätä lapsiasi. Olen nainen, mutta sympatiat ovat nyt sinun puolellasi. Jos nyt lähdet pois lasten luota, niin takaisin sinun on vaikea heitä saada.

Tuolla alempana on annettu karskeja neuvoja siitä, että vaimosi pitäisi lähteä ja avioero panna vireille. En ole ihan niin kovalla linjalla, mutta jos ongelma on selkeästi vaimollasi, niin hänen kyllä tulee se ratkaista.

Minä olen omat haahuiluni käynyt läpi jo 25-vuotiaana ja olen kyllä sitä mieltä, että nelikymppisen naisen kuuluu tietää mitä tahtoo. Tuollainen epämääräinen ahdistus ei ole sopiva juttu äidille ja vaimolle. Siitä pitää mennä keskustelemaan psykologin/perheterapeutin kanssa, ahdistukseen on lääkkeitä ja hoitoa.

Pointti on nyt se, että ketään teidän perheestänne ei auta se, että sinut ajetaan ulos talosta (ellet sitten ole väkivaltainen tai juoppo). Naisen ahdistus ei siitä katoa, se on hänen korviensa välissä. Lapset kärsivät varmasti. Ja sinun elämäsi menee raiteiltaan.

En olisi niinkään varma tuostakaan, että toista miestä ei ole. Meillä naisilla on loistavat näyttelijänlahjat ja voihan olla, että vaikka hän ei vielä ole suhteessa kenenkään kanssa, niin joku ihastus on mielessä. Senkään takia ei ole sinun velvollisuutesi lähteä ja jättää vaimolle vapaata leikkikenttää.

Pärjäät varmasti lasten kanssa, jos vaimo lähtee. Aluksi voi olla vaikeaa, mutta ajattelepa miten hieno kokemus voi olla sinullekin, kun joudut huolehtimaan enemmän lapsistasi. Tulee uudenlainen yhteys heillekin.

Syy, miksi olen näin tulisieluisesti sinun puolellasi, on se, että minun mieheni on myös tällainen "kotoaanpoistettu". Hän oli loputtoman kiltti exälleen, lähti pois suurinpiirtein tyhjän päälle, sinne jäivät sitten lapset ihmettelemään äidin uutta, pirteää seksielämää. Onneksi lasten äiti sitten löysi uuden miehen jonka kelpuutti ja elämä on nyt tasaista. Ja sainhan minä miehen, joka on elämässä paljon viisastunut. Mutta vihaksi pistää, kun tajuaa miten paljon perheitä rikkoontuu ihan turhaan, kun me rouvat vaan vähän turhaannutaan ja kyllästytään...

Onnea sinulle, pysy kotona!

Luin tähän asti tulleet kommentit ja yhden vielä voisin lisätä.

Kerroit vaimosi liikkuvan/liikuttavan itseään kovasti. En tiedä, onko tuota tehnyt aiemmin ja mikä on "motivoiva" tekijä likkumiseen.
Liikunta on tosi hyvä juttu jokaiselle, sitä en halua kritisoida. Mutta o,alta kohdaltani voin nelikymppisenä sanoa, että meinasi mennä yli minulla tuo liikkuminen ja kaikenlainen vartalon tarkkailu.

Eli suomeksi: Mä huomasin elämän jäljet, joille ei enää suuria ole tahtävissä - "naururypyt sun muut". Meillä on monta lasta ja tuo näkyy vatsanseudussani ja rinnoissani. Jne...

Ajattelin, että "tässä oli sit se nuoren ihmisen elämä ja nyt valutaan pikkuhiljaa hautaa kohden".
Tavallaan inhosin vanhnevaa vartaloani ja halusin kokeilla, voinko vielä sitä muokata ja tätä kautta saavuttaa itsekunnioitukseni takasin...ja ehkä myös huomiota muiltakin, kuin omalta mieheltäni. Toki sitä olin saanut aiemminkin, mutta jotenkin kaikki vääristyi.

Tätä jatkui ja osittain tästä samasta "vartalumuokkauksesta" johtuen myös parisuhteemme kärsi. Luulin, kuvittelin, että mieheni ei enää olisikaan rakkauteni kohde...(tosin vieläkin muista syistä tätä asiaa parannellaan;) ).
Kuvittelin, että kun saan itseni taas kuntoon, mut miehet näyttäisivät mulle, mitä olisi parempi juttu.

Heh,heh! Mä onneks pääsin tuosta ikuisen "hyvännäköisyyden" traumasta pois. Osin mieheni mahtavan suhtautumisen muhun ihmisenä ja mun "vartalooni" kohtaan tuntemastaan vedosta. Ja ei ollut paha juttu kuulla ihan vierailtakin ihmisiltä (miehiltä) kehija ja kauniita sanoja, ilman taka-ajatuksia...ainakaan niin suurensuuria;)

Joka tapauksessa. Ikä tekee kaikenlaisia mutkia matkaan. On hormoneja, on itsetutkiskelua, elämän merkityksen etsintää, tapojen uudistamisen tarvetta, jne...
joskus on liian kiire. Ei huomaa sitä kaunista todellisuutta, joka on jo tässä - mikäli siis on "normi"parisuhteesta kyse;)

En tiedä, antoiko tää sulle mitään ajatuksia, mutta mieti, olisiko vaimollasi tarve saada alleviivatumpaa huomiota "kauneudestaan ja naiseudestaan", kuin tähän asti on saanut. Enhän tiedä, miten se teillä on ollut...

Tsemppiä :)

vaan nyt lähde minnekkään, jatkat vaan sinnikkäästi ja rakentavasti yhdessäoloa. Menipä asiat loppujen lopuksi miten tahansa, tämä on tällä kertaa paras ratkaisu.

Kuinka ihmeessa vaimosi voi edes ehdottaa sinun jattavan lapsesi! Millainen aiti noin puhuu?

Tee aivan aluksi kristallin kirkkaasti selvaksi hanelle ettet koskaan tule jattamaan lapsiasi. Jos hanelle kaatuu seinat paalle, han voi lahtea - niin kauan kun han taloudellsesti korvaa sinulle lasten kasvatuksen liityvia menoja.

Ellei tama jarjestelma arvon rouvalle sovi, parasta pesta korvien vali ja ottaa jarki kateen, toimia kuten velvollisuus vaatii. Eihan hanta kukaan pakottanut hankkimaan miesta ja lapsia. Han on taysin omasta vapaasta tahdostaan vannoutunut hoitamaan perheensa ja huolehtimaan lapsistaan. TUO on se velvollisuus jonka han on tieten tahtoen itselleen hankkinut.

Sina tosin voisit auttaa hanta (perheterapeutti, lukemalla yhdessa Dr. Laura Schlessingerin helppotajuiset, jarkeenkayvat , humoristiset kirjat).

Ehdotan kovasti noiden kirjojen lukemista: se pitaisi olla kaikille vaatimus ennen avioliiton solmimista.

nykytilanteeni, olin yli 20 vuotta yhdessä, kolme lasta jne. Elämä kulki polkujaan, emäntä opiskeli ja sai uuden työn nelikymppisenä, alkoi jumpat, liikunnat jne..
Vauhti kasvoi, menossa harvasa ilta, minä jäin lasten kanssa heidän harrastuksiinsa, kuskina, kuskina ja taas kuskina.
Eräänä aamuna huomasin ettei muijan kiinnostus ollut enää liikunnassa, se oli työkaverissa.
Otin vain lempparitaulun ja pari lastani mukaan, yksi jäi äidillensä,sekin asuu viikonloput luonani.
En ole katunut päivääkään, sitä että lähdin, maailma on täynnä uusia ihmisiä, jotka arvostavat myös meitä kunnon isejä...
Ehkä naiset hakevat nyky yhteiskunnassa sitä omaa identiteettiään ja menetettyä nuoruuttaan, nelikymppisinä kun aika meinaa ajaa ohi ja arki on arkea lasten ja miehen kanssa. Ei olla valmiita uhraamaan yhtään vuotta elämästa enää perheelle, aikaa kun olisi muutaman vuoden päästä todella paljon...
Ehkä sanon ilkeästi; naiset eivät halua kantaa perheestään enää vastuuta, he pakenevat sitä eroamalla, ja haluavat siten muutosta elämäänsä johon ovat "pettyneet" tavalla tai toisella, niin se vaan on...
No kaikki aikanaan, elän nyt onnellista aikaa...

,,kotoasi. Tosiaan menetät kaiken minkä eteen olet työtä tehnyt.
Minä toivon sinulle voimia kestää, jaksaa, yritä löytää niitä elämän ihania hetkiä/aikoja joista saat voimaa jatkaa kotonasi. Kaikkea hyvää sinulle.

Perinteisen miehen vuodatus!!!sääliäkö haet??katsoisit peiliin et miksi on käynyt näin??Luulen et vaimollasi ei ole tilaa teidän suhteessa.Jos olet vielä mustasukkanen on aika paha!!ei muutako toiseen korteeriin muutamaksi kuukaudeksi saapi molemmat ajateltavaa.lapset teillä on varmaan jo isoja.saapi molemmat mieyttiä tahollaan elämää mille rupea.ei se ole hääviä jos oikeion ahistaa!!tiedän kokemuksesta.!!!