Mun äitini on yleensä ihan jees: auttaa mielellään lastenhoidossa, kuuntelee huolissa yms, mutta: siinä vaiheessa kun minun valintani eivät ole hänen mielestään oikeita, alkaa neuvominen ja valistus. Hän esittää mielipiteitään, joista yleensä loukkaannun verisesti. Viimeisin oli mieheni ja minun häät. Äitini ei oikein hyväksy miestäni, ja häiden suunnittelu ja pelkkä niistä keskustelu oli aivan järkyttävää. Onneksi on ohi jo tämä. Nyt on sitten niin, että mieleni tekisi vaihtaa työpaikkaa, jopa alaa. Tiedän, että siitä alkaa taas uusi loputon keskustelu-superriita-itku-anteeksi pyyntö -kierre. Tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluisi myös toinen lapsi (siitä en aio kyllä etukäteen kertoa, otetaan "kierre" vasta kun olen raskaana, niin tehtiin esikoisenkin kanssa =) ).
Minä taas vatvon ratkaisujani, tuntuu että äidin vuoksi en tee niitä asioita joita haluaisin. Koska en jaksa "keskustella" hänen kanssa valinnoistani ja ratkaisuistani. Mulle sanotaan että "tää on sun elämää, ei äitisi", vaan silti jotenkin en "uskalla" tehdä sellaisia asioita joita tiedän että hän ei hyväksy. Lapsena olin kiltti, mulle ei tullut mieleenkään että vanhemmille voisi sanoa "ei" kun jotain käsketään. Välillä tuntuu että olen vieläkin se pikkutyttö.
Minä taas vatvon ratkaisujani, tuntuu että äidin vuoksi en tee niitä asioita joita haluaisin. Koska en jaksa "keskustella" hänen kanssa valinnoistani ja ratkaisuistani. Mulle sanotaan että "tää on sun elämää, ei äitisi", vaan silti jotenkin en "uskalla" tehdä sellaisia asioita joita tiedän että hän ei hyväksy. Lapsena olin kiltti, mulle ei tullut mieleenkään että vanhemmille voisi sanoa "ei" kun jotain käsketään. Välillä tuntuu että olen vieläkin se pikkutyttö.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siitä saat puhtia käyttää tämän ainoan elämäsi niin kuin sinulle sopii eikä niin kuin äitisi toivoo.
Ymmärrän, että voipi olla vaikea sanoa vastaan, jos on noin mielipiteissään vahva äiti. Mutta sun täytyy vaan ajatella, että oot aikuinen nainen, sulla on oma elämä miehesi kanssa eikä teidän henkilökohtaiset asiat kuulu enää äidillesi. Sun ei tartte keskustella eikä kysyä lupaa häneltä, kun on kyse SINUN elämäsi tärkeistä päätöksistä. Ilmoitat vaan asiat kun on sen aika. Se, kenen kanssa asioista keskustelet on miehesi. Kyseessä on teidän parisuhde...Nyt vaan täytyy olla luja, vaikka se on vaikeaa. Toivottavasti miehesi on tukenasi. Kannattaa ehkä otta hiukan etäisyyttä äitiisi, kuinka usein pidätte yhteyttä? Itse olen viime aikoina yrittänyt ottaa myös etäisyyttä äitiini, ei siksi että hän yrittäisi hallita elämääni vaan siksi, että hän takertuu minuun ja sisareeni liikaa ja soittelee liian usein, mikä on myös ahdistavaa. Haluaisin vain elää omaa elämääni tuoreessa avioliitossani.
Jaksamista! =)
katkaista napanuora äitiisi, olethan aikuinen ja sinulla on oma perhe ja oma elämä. Kuuntele toki mutta tee sitten aivan niinkuin olet ajatellut itse tehdä.
Joskus on helpompi luopua omista tekemisistä ja mieliteoista kuin alkaa niistä tapella ja tilittää. Sen verran olen kumminkin oppinut että tosi tärkeissä jutuissa pidän pääni.