En ole ilkeä mutta olen iloinen siitä, että Halonen voitti ja samalla lyötiin naula A. Jätteenmäen arkkuun. Miksi?
Kun Anneli aikoinaan asettui rohkeasti Lipposen Irak-politiikan vsatustajaksi ja saavutti kansansuosion, niin olin vilpittömästi iloinen ja hänen takanaan.
Vielä hänen kampeamisensa pois pääministerin pallilta ärsytti minua.
Nyt vasta aukenivat silmäni kun näin hänen suureksi yllätyksekseni asettuvan Niinistön taakse Vanhasen kanssa: tuo nainenhan on haukka, vallanhimoinen ihminen. Hänkin on tämän NWOn (uusi rahanvallan totaalitaarinen maailmanjärjestys) projektin takana kuten Aho, Ollila ja Niinistö sekä koko EVA-sakki.
Hän ei todellisuudessa ollutkaan sydämestään Irakin-sodan vastustaja vaan vain taktikoi oman etunsa vaatimalla tavalla.
Nyt hän on saanut palkkansa - luojan kiitos. Kepun kannatus jatkossa edellyttää pesäeroa häneen ja Vanhaseen. Niin, voiko Vanhanen ylipäätään jatkaa pääministerinä?
Jos - kuten ensin luulin - Anneli olisi asettunut tukemaan Halosta, niin hänellä ja kepulla olisi ollut loistava tulevaisuus sekä omassa puolueessaan että koko Suomen politiikassa. Hän olisi lujittanut keskustan asemia. Nyt hän on kuitenkin politiikan broileri - pysyvästi.
Onneksi paha saa palkkansa, vallanhimo osuu omaan nilkkaan. Siitä hän on hyvä esimerkki - eikä hänen tuhonsa minua harmita.
ELLEI KESKUSTA AIO SURKASTUA KUIN PYY MAAILMANLOPUN ALLA ON SEN TEHTÄVÄ VÄLIT SELVÄKSI VANHASEN, JÄTTEENMÄEN JA AHON (=EVAN) KANSSA.
Entinen keskustalainen????? - pian ellei...
ELLEI KEPU ALA OTTAA TOSISSAAN PUNAMULTAA...
AHO & J-MÄKI -- PIRUJA MIEHEKSI JA
NAISEKSI
2
133
Vastaukset
- Jaana Inkoosta
Vaikka kepuleista ja pettämisestä puhutaan sitä sun tätä, niin älä unohda että J-mäki on kepuli ja siis porvari. Olisiko hänen pitänyt siis äänestää äärivasemmiston ehdokas Halosta? Sama koskee kepuleita yleensä. Aika mahdotonta äänestää kirkosta eronnutta äärivasemmistolaista hörhöä.
Ihan kaikkia pellehyppyjä ja jonglöörintemppuja emme voi odottaa edes rva J-mäeltä....- äärivasemmistoa
arvon kirjoittaja. Jopa on sulla huonot tiedot.
Menee uskottavuus muultakin asialta jos noin perättömiä puhuu. Sorry, en voi enää ottaa sinua vakavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka832475- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811311EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta100749Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696